torstai 1. syyskuuta 2016

Ei suuret tulot, vaan pienet palkat





Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Näin meitä rikkaat opettavat meitä vaurastumaan. Varsinkin suomalaiset rikkaat mielellään pitävätkin suuret tulonsa vähemmällä huomiolla. Pienet menot on se arvo, jota taas tulee jatkuvasti korostaa. Ja senhän me olemme saaneet tuta. Säästöistä ja leikkauksista ei juuri mitään uutta kerrottavaa ole. Sekään ei ole uutta, että esillä on ollut vaateita tuloerojen kasvattamisesta ja matalapalkkatyöpaikkojen luomisesta. Ilman muuta on selvää, että teollisuus ja suurpääomanpiirit näitä ovat vaatineet aina. Mutta uutta on se, että nyt näitä Suomen nostamiseksi ovat vaatineet valtion korkeat virkamiehet.

Tuloerot ovat olleet jo pitkään kasvussa ilman näitä orjapalkkatyöpaikkojen vaatimisiakin. Pääsääntöisesti se menee niin, että mitä korkeampi palkka ja mitä tärkeämmäksi henkilö itsensä kokee, sitä kerkeämmin tämä vaatii matalapalkkatyöpaikkoja, palkkojen alennuksia ja menokuria. Hyväosaiset haluavat säästää pienituloistenkin palkoista, että heille itselleen jäisi vielä enemmän. Nämä korkeasti palkatut virkamiehet, päättäjät ja elinkeinoelämän johtajat seurustelevat keskenään. Hyväosainen, oli tämä sitten poliitikko tai kuka hyvänsä, tuntee solidaarisuutta lähinnä toisia hyväosaisia kohtaan. Näillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten köyhät sinnittelevät arjessaan. Ben Zyskowicz ilmoitti haastattelussa 31.8., että turvapaikanhakijat, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen, eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen. Perusteluna heidän laiton oleskelu maassa ja että toimeentulotuki on tarkoitettu virkistyksiin, harrastuksiin ja lehtien tilaamiseen. Tässä jälleen tuli ilmi se, kuinka kaukana päättäjät ovat vähäosaisten arjesta. Toimeentulotukea ei siis myönnetä harrastuksiin tai lehtien tilaamiseen. Zyskowics ei myöskään tunne perustuslakia. Siinä ei tunneta eroja sen suhteen, onko henkilöllä papereita, kansalaisuus vaiko ei.

Uuden valtion peliyhtiön, Veikkauksen, uusi toimitusjohtaja Sarekoski (kok) ilmoitti olevansa tyytyväinen 32.000 euron kuukausipalkkaansa. Palkkaa ovat jotkut poliitikot oppositiosta närkästelleet, varsinkin, kun Veikkaus kuuluu pääministerin alaisuuteen. Mutta kummasti he unohtavat, että edellinen Veikkauksen johtaja sai viime vuonna 460.000 euroa palkkaa. Se tekee karkeasti 36.000 euroa kuussa. Tätä edeltävä johtaja sai v. 2011 yhteensä 460.000 euroa palkkaa ja palkkioita. Erotessaan 2012 lopussa hän sai vuoden palkan verran erorahaa. Eli sinä vuonna kaksinkertaisen palkan. Myös muut valtionyhtiöiden johtajat vetelevät suolaisia palkkoja ja palkkioita. Postin johtaja sai viime vuonna 570.000 euroa. Finnairin johtaja yhteensä 1,15 miljoonaa. Neste Oyj:n johtaja kuittasi v. 2015 yhteensä 2,4 miljoonaa palkkaa ja palkkioita.

Valtion virastojen ja yhtiöiden jättipalkkoihin palkkamaltti ei ulotu. Nämä ovat rauhoitettuja. Sen sijaan suorittavan portaan työntekijät, siivoojat, lähihoitajat ja me muut pienipalkkaiset saamme tyytyä siihen, että me osallistumme ”talkoisiin” satojen eurojen menetyksillä. Ei paljon lohduta se, kun Timo Soini Porissa harvalukuiselle yleisölle vakuutti heidän laskevan veroja. Hän ei maininnut sitä, kuinka paljon hallituksen toimet ovat nipistäneet pienituloisten toimeentulosta. Veronalennukset tarkoittavat pientä hyötyä pienipalkkaisille, mutta merkittävää tuloutusta suuripalkkaisille.

Syvästä kuilusta köyhien ja rikkaiden välillä ei koskaan hyvä heilu. Sen luulisi olevan jo nähty. USA:ssa ja muissa maissa on arkipäivää, että superrikkaat piiloutuvat vartioitujen muurien sisälle eivätkä he juuri liiku tavallisten ihmisten parissa kidnappausten pelossa. Samoin, jos vauraus kasautuu muutamiin maihin ja köyhät maat eivät pääse ylöspäin ja usein niin, että näiden luonnonrikkaudet viedään rikkaisiin maihin, ei siinä juuri tarvitse ihmetellä ääriuskonnollisten roistoklaanien syntyä ja siellä täällä herkästi syttyviä sotia.

Rikastumisessa sinänsä ei ole mitään pahaa, kunhan se tapahtuu yhteisin ehdoin. Vaurastuminen on hyväksi, mikäli se hyödyttää kaikkia. Jos siitä ottavat hyödyn vain harvat, luo se epätasa-arvoisuuden ja epävakauden ilmapiiriä. Lisäksi se köyhdyttää kansantaloutta. Mitä suurempi määrä varoja kasautuu harvoille, sitä vähemmän niitä pyörii yhteisessä taloudessa. Valtio alkaa riutumaan ja se tie vie aynrandilaiseen äärilibertaariin maailmaan, jossa vahvan oikeus on laki ja heikot sortuvat. Se vie pian lopulta kaiken romahtamiseen.

Maailman ongelmat ovat pääsääntöisesti köyhyydestä johtuvia. Mitä tasaisemmin vauraus jakautuu maiden sisällä ja eri maiden kesken, sitä vakaampi maailma. Länsimaat taistellessaan terrorismia vastaan ja pommittaessaan ns. kriisipesäkkeitä hoitavat seurauksia, kun pitäisi tarttua syihin. Vielä eivät maailman johtajat ole valmiita tähän. Korruptiolla on liian suuri ote ja houkutus.

Valtio ottaa ensi vuonna lisää velkaa 8 miljardia. Saman verran vähintään valtio menettää vuodessa veronkierron vuoksi. Tuosta summasta tavallisten niemisten viron viinoista koituvat veronmenetykset ovat häviävän pientä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti