perjantai 9. marraskuuta 2018

Nenäpäivää kirvesvartta



(uusinta vuodelta 2012)

Rikkaitten harrastama hyväntekeväisyys tökki jo pienenä. En ymmärtänyt silloin miksi, ehkä siksi, että hyvää tehdessään he olivat aina pynttäytyneet parhaimpiinsa. Rikkaat harrastavat hyväntekeväisyyttä, mutta eivät milloinkaan ponnistele rakenteellisten köyhyyttä torjuvien asioiden eteen.

Maailman ”hauskin maaottelu” kehitysmaiden lasten hyväksi on käynnistynyt. Nenäpäiväkeräys.  Siihen kuuluu olennaisesti köyhiin maihin roudattavat julkkikset ja heidän mediassa esillä olonsa näyttämässä esimerkkiä hyvän tekemisestä meille taviksille – ”hauskalla tavalla”.

Aloituspäivän aamuna 17.10. YLE Puheen ylirento aamujuontaja kysyi monilahjakkuus Katja Ståhlilta, joka kaiken muun toimittamisen ohella on pian myös Nelosen uutisankkuri, miltä Malawissa näytti. Katja oli juuri poikennut siellä nenäpäivämannekiinina. ”Köyhältä, sanotaan näin”, totesi Katja. Niinpä. Mitenkähän toisin olisi voinut sanoakaan? Muut mannekiinit ovat Jenni Pääskyvuori, Elastinen ja Axl Smith. Heidät kaikki lennätetään köyhien keskelle nenä päässä ja takaisin kertomaan, kuinka mahtavia ihmisiä siellä on, vaikka elävät niin köyhästi. Ja että meillä kaikilla on kauheasti opittavaa.

Toimittaja Ståhl esitti samana päivänä syvämietteisyyden TV1:n syväanalyyttisen PS-ohjelman haastattelussa. Malawissa ihmiset ovat onnellisempia kuin Suomessa. Me suomalaiset kun nimittäin  olemme tehneet elämästämme monimutkaista, niin ongelmammekin ovat monimutkaisia. Malawissa ongelmat siis ovat yksinkertaisia, kun siellä ei ole mitään, mistä tulisi monimutkaisia ongelmia.

”Auttaminen on hauskaa, kun mukana on Nenä. Tyylikäs tapa osallistua keräykseen on pukeutua Nenäpäivän uuteen t-paitaan.”

”Nenäpäivän viettäminen koulussa tai päiväkodissa on hauskaa, helppoa ja hyödyllistä”, sanotaan nenäpäivä-sivulla. ”Luokassasi tai ryhmässäsi voit herättää keskustelua lasten oikeuksista, tasa-arvosta, myötätunnosta ja oikeudenmukaisuudesta”, siellä neuvotaan. Otan heti seuraavalla kahvitunnilla asian pöydälle. Me kaikki vakavoidumme hetkeksi. Mutta sitten vain punainen nenä päähän ja iloiten kilvan kaivamme kuvetta! Ja olemme hyviä ihmisiä!

Nenäpäivän järjestää Ylen Hyvä Säätiö. Sen perustivat vuonna 2004 Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen UNICEF. Henkilökuntaan kuuluu toiminnanjohtaja, tiedotuspäällikkö, kampanjapäällikkö ja assistentti. Kolmella palkat lienevät johtajatasoa.

Keräyskulut ovat 20 %. Vuonna 2011 noin 400.000 euroa. Englannissa 2011 kerättiin 100 milj. puntaa. Jos keräyskulut olivat sielläkin 20%, lie jonnekin ohjautunut rahavirta euroissa 24,7 miljoonaa. Keräyssummat itsessään ovat naurettavia. Euroopan maat käyttävät vuosittain satoja miljardeja pelkkiin asemenoihin. EU:lle pitkää nenää näyttävä konkurssi-Kreikka törsää aseisiin seitsemän miljardia euroa vuodessa. Siinä sitä nenäpäivää kirvesvartta. Maataloustukiin EU käyttää kymmeniä miljardeja vuodessa. Tuki- ja tullijärjestelmä on erittäin protektionistinen ja se ajaa suurtilojen etua köyhien maiden pienviljelijöitä vastaan.

Nenäpäivä on sumutusta. Mitä sillä saatava pari milliä on muuta kuin pisara epätoivon meressä? Sillä pestään länsimaissa asuvien huonoa omatuntoa vuosisatojen ja edelleenkin jatkuvasta kehitysmaiden riistosta. EU eli me eurooppalaiset tuemme menestyksekkäästi Afrikan maiden kalastajien ja viljelijöiden riistoa. Sen riiston taloudellinen arvo ylittää hupsiljoonia kertoja punanenäkeräykset. Me tavikset sitten keräämme toisiltamme julkkisten nenäpelleilyn keralla pikkuhiluja hyvitykseksi. Nenä päähän ja pöljäilemään päiväksi, niin se rikas pohjoinen – köyhä etelä -dilemmakin unohtuu taas vuodeksi ja voi ostaa paperittomien siirtolaisten pakkaamia espanjalaisia tomaatteja.

--
Joo tiedän. Elän hyvinvoinnissa ja on köyhiä maita ja niissä köyhiä ihmisiä, en tiedä mitä oikea köyhyys on ja kyllä, heitä pitää auttaa. Mutta minulle ei kannata tulla tyrkyttämään irtoneniä. Tottahan näinkin saa auttaa, mutta minä haluan tietää myös keräysvälistävetäjien oman hyödyn.

Rakenteissa täytyy olla jotain vialla, jos pelkästään yhdessä maailman rikkaimmista maista, nenäpäivän kotimaassa Britanniassa, köyhien ruoka-apu on puolessa vuodessa kaksinkertaistunut, kun tuloerokuilu läntisissä maissa on jatkuvasti syventynyt. Kaikki ei ole niin kuin pitää. Suuryritysten toimintatavat ja eri maiden hallitusten valtapyrkimykset Afrikan rikkauksien perään eivät nekään suinkaan ole muuttuneet kiltimmiksi. Miksei Tiibetiläisiä ei auteta? Kiina kurittaa heitä, mutta se on liian hyvä kauppakumppani. Kiinakin myös muuten riistää nykyisin Afrikkaa.

Kehittyvissä maissa on runsaasti rakenteellisia ongelmia, jotka olisivat ratkaistavissa, jos länsimaiden hallituksilla olisi halua siihen. Mutta jos oma elintaso on etusijalla, niin kymmenet miljoonat köyhät lapset jäävät toiseksi. Mitä hyötyä siitä on, että joku julkkis menee pellenenä naamassa Malawin köyhien keskelle lapsia naurattamaan ja tulee takaisin kertomaan liikuttavia tarinoita? Julkkiksen oma myynninedistämistavoite kyllä toteutuu.

Mitähän materiaalia muuten ne nenät on? Muovia? Mihin ne joutuvat sen yhden päivän käytön jälkeen? Kuinka paljon niitä on jo tähän mennessä tehty ja kaatopaikoille heitetty?

tiistai 6. marraskuuta 2018

Siedätystä väkivaltaan



USA:n välivaalit ovat käsillä. New York Timesin mukaan Facebook, NBC ja Fox eivät enää julkaise Trumpin kampanjan vaalivideota, joka yhdistää demokraatit, meksikolaisen murhista tuomitun maahanmuuttajan sekä nyt Meksikon kautta Yhdysvaltoihin pyrkivän siirtolaiskaravaanin. Kaikki samaa porukkaa. Fox siis myös, sen Trumpin oma mieli-TV-kanava. Tuo pakolaiskaravaani koostuu enimmäkseen Hondurasin väkivaltaa ja korruptiota pakenevista.

Yhdysvaltain presidentit ovat kautta aikain antaneet käskyn tappaa eri puolilla maailmaa ja nimenomaan muualla maailmassa. Mutta ei tiettävästi vielä käskenyt ampua ihmisiä omalla maaperällä. Nyt Trump ilmoitti vastikään, että maahan pyrkiviä voidaan ampua, jos heittelevät kiviä. Yhdysvaltain tukema Israel tätä periaatetta on kyllä käyttänyt jo vuosikymmenet. Onkohan tässä nyt tietotaidon ja materiaalin vaihdosta kyse? USA on toimittanut aseita ja sotimisosaamista Israeliin. Israel sitten on antanut mallia, miten toimia epätoivottuja kohtaan.

Perussuomalaiset ylistävät USA:n nykyistä presidenttiä mennen tullen somessa ja blogeissakin. Joka viikko vaikka Uusi Suomi -blogistossa on joku perusuomalaisen kirjoittama blogi, jossa Trump erinomaisesti sitä ja hienosti tätä. Jos joku pistää poikkipuolisen kommentin, niin tulee heti eteen Obama-kortti. Että Obama sitä huonoa ja tätä kurjaa ja Obama-caren katastrofia ja työttömyys ja Amerikan alamäki ja suvakkius ja vihervassarius ja kuinka Obamaa kehuttiin jne. Mutta Obamasta omat ns. suvakkimme ja ns. vihervassarimme eivät tämän aikana juurikaan kirjoitelleet ylistysvirsiä. Obama ei muuten ollut itsekään mikään pyhimys, eikä hänen kaikki toimensa aivan viattomia olleet. Obaman aikana lienee karkoitetun ”maahantunkeutujia” ihan kiitettävästi. Obama myös antoi luvan tappaa vihollisia tai vihollismielisiksi katsottuja kauko-ohjatuilla lennokeilla. Itse asiassa kauko-ohjatut tappokoneet taisi olla Obaman aikainen innovaatio, ainakin tositoimissa.

Keskusteluja Trumpin ampumispuheesta on erään asiaa tutkineen mukaan käyty maahanmuutto- ym. pakolaiskriittisissä keskusteluissa oikein innokkaasti. Vallalla niissä on ollut fantasiointi väkivallan käytöstä. Myös ajatukset tappamisesta ja siitä milloin se on oikeutettua. Eräässä ketjussa käytiin keskustelua peräti siitä, miksi lastenkin ampuminen olisi hyvä asia. Näin siis meillä Suomessa vuonna 2018. Tarpeeksi pitkään siedätystä asiaan, niin tappamisen ajatus on levinnyt tiettyihin piireihin ihan luonnollisena asiana. Kyseessä onkin ilmeisesti pyrkimys arkipäiväistää ja standardisoida väkivallan käyttö maahantunkeutujia, ”niitä”, kohtaan – hengiltä ampumiseen saakka. Tehdä nämä hyväksyttäväksi ensisijaisena ellei jopa ainoana keinona. Tällainen siedätys tapahtuu hiljalleen ja sitä on tapahtunut viime vuosina ympäri Euroopan.

Esitin tämän saman kysymyksen Facebookissa osoittaen sen parille porilaiselle perussuomalaiselle, toinen kansanedustaja, toinen siksi seuraavissa vaaleissa pyrkivä. Molemmat kommentoivat kyllä, mutta sitä en saanut selville, saako ampua. Vastausta ei tullut, vain poliitikoille tyypillistä ohipuhumista ja muuta epämääräistä. Yksi kommentoija totesi näin: ”Tarkoitit varmaan maahan TUNKEUTUJIA? Silloin tämä äärimmäinen keino on ikävä kyllä jopa mahdollinen”. Joku kommentoi myös talvisodalla. Että silloinkin. Talvisotakorttia lyödään pöytään lähes aina tällaisissa keskusteluissa. Mitäs sillä muutakaan tarkoitetaan kuin että tuliaseiden käyttö on ihan ok. Maahanmuuttajat tai rajan yli tulevat pakolaiset rinnastetaan maahan hyökkääviin vihollisiin. Tämähän ei ole enää uutta. Tätä siedätystä on käyty jo muutaman vuoden.

Esitin kysymyksen myös Uusi Suomi -blogistolla. Ketjusta tuli varsin pitkä, eikä suoranaista ampumisen ihannointia ei ollut, mutta kylläkin esitettiin epäsuorasti yhtenä vaihtoehtona. Kun kysymykseni koski sitä, saako maahan pyrkiviä ampua, sivuutettiin se kysymällä, että mitä niille pitäisi tehdä. ”Niille” siis. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat aina ”niitä”. Eivät ”meitä”.

USA:n alt-right ja radikaalit kristityt fundamentalistit tietysti komppaavat Trumpin puheita. Trump on ilmaissut olevansa uskova kristitty. Ja niin ovat häneen uskovat meidän omat perussuomalaiset ruohonjuuritasolta puolueen varapuheenjohtajaan asti. Puheenjohtaja ei ole, mutta Trumpin julistamaan eetokseen uskova kuitenkin. Mutta miten siviilien rajalla tappaminen kävisi kristilliseen eetokseen, kun kerran käsky on käynyt, että älä tapa? Tosin Vanhassa Testamentissa Jumala käski omaa kansaansa hyökkäämään amalekialaisten kimppuun ja tappamaan kaikki naisia ja lapsia myöten. Tästä muuten eräs Trumpia fanittava uskova, jonka kanssa olen keskustellut usein, oli sitä mieltä, että amalekialaisilla oli syntisäkki täynnä ja siksi heidät piti tuhota.

Aate ylevä ja autoritaaristen johtajien valtaan tulo tai oman valtansa lisääminen on levinnyt vähän joka puolelle; Venäjä, Turkki, Unkari, Puola, Itävalta. Ja nyt se leviää myös Brasiliassa. Tuore presidentti irtisanoo sopimukset intiaanien kanssa, koska valtion etu ja hän katsoo itsellään olevan siihen oikeus. Mitäpä "niiden" oikeuksista. Tämä on myös uhannut vasemmistolaisia voimatoimilla. Tämän olen saanut tietooni erään kaverini kautta. Hänellä on brasilialaisia tuttavia. Hän edustaakin sitä, mikä Trump ja mitä autoritaaristen johtajien mukana tulee ja on tullut: autoritaarinen kapitalismi. Siinä oikeutetaan oman maan ja sen yhtiöiden edut sulkemalla rajoja, asettamalla tulleja, toiseuttamalla muut ja nostamalla oma kansa muiden yläpuolelle. Se ei ole kansallissosialismia, mutta selvästikin moderni versio aiheesta.

Yhdysvallat kansana on varsin nuori. Siitä tuli Yhdysvaltojen Amerikka siksi, että eurooppalaiset tunkeutuivat sinne, valtasivat alueet ja murhasivat alkuperäiskansoja. Mitähän Trump ja muut sikäläiset isänmaalliset tuumisivat, jos nämä Meksikon rajalta tulevat pakolaiset, maahantunkeutujat, kuten oikea nimitys kuuluu, tulisivatkin väkisin ja avaisivat tulen tehokkailla aseillaan, ajaisivat edellään, polttaisivat asumukset, joukkoteurastaisivat kaikki eläimet ja niin edelleen? Eli tekisivät kuten nykyamerikkalaisten esi-isät 1600 - 1800 -luvuilla ollessaan itse niitä maahantunkeutujia.

Entä kävisikö tämä sama ongelman ratkaisu meilläkin? Siihenkään kysymykseen en saanut suoraa vastausta. Ei tarvitse odottaa vastausta siihenkään, minkälainen maailmamme olisi sen jälkeen, kun ääriautoritääriset johtajat saavat väkivaltaisen eetoksen ajettua käskyiksi armeijoilleen. Jos Syyriassa ja Jemenissä ja monin muin paikoin armeija on saatu tappamaan siviilejä, niin miksi sama ei voisi tapahtua meillä länsimaissa? Olemmeko me jotenkin parempia sen suhteen? Niin, se meksikolainen murhista tuomittu. Tämä ampui kaksi poliisia. Bill Clintonin kaudella.




torstai 1. marraskuuta 2018

Nato - Suomi - otaN



"Venäjälle lähetettävä viesti, että meitä ei pelotella".  "Odotan, että Venäjä käyttäytyy turvallisesti ja vastuullisesti". Näin Jens Stoltenberg uhosi.

Natoko sitten käyttäytyy turvallisesti ja vastuullisesti? Mitä muuta tuo harjoitus on kuin erittäin aggressiivinen aseiden kalistelu ja voimien näyttö tietylle maalle. Vähemmästäkin Venäjälle vedettiin herneitä putkeen ja saman tien työnnettiin ohjukset omiinsa.

Nato harjoittelee aina missäpä muualla kuin Baltiassa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja muutenkin Venäjän lähettyvillä. Jos joku sanoo nyt, että Norja ei ole Venäjän naapurissa tai lähettyvillä, niin katsokoon karttaa. Nykyteknologialla ja asein välimatka ei juurikaan merkitse. Nyt käytävä harjoitus sijoittuu pääosin arktiselle alueelle. Ja yksi lentokentistä muuten sijaitsee noin 150 km etäisyydellä Venäjän rajasta - Rovaniemellä. Siellä nousee ja laskee lähinnä USA:n hävittäjiä ja ilmatankkauskoneita. Kuinka moni muuten pitää sitä minään, että Naton (tai USA:n) piti alun perin tuoda Rovaniemelle strategisia raskaita pommikoneita, B52 -koneita, ja F22 Raptor -häivehävittäjiä? 150 km päähän Venäjän rajasta. Rovaniemen toimintaa johtaa USA:n ilmavoimien eversti Brian Montgomery. Hän jutusteli, että harjoituksen tarkoitus on saada kehitettyä kaikkien puolustusvalmiuksia ”mitä tahansa uhkaa” vastaan. Mikähän se ”mikä tahansa” uhka mahtaakaan olla?

Montgomery kertoi myös, että Eurooppa tarvitsee Natoa. Minä kysyn, että mihin. Ja vastaan: jos turvattomuutta halutaan, niin silloin Nato. Mutta jos Natoa oikein tarvitaan, niin miksei se mene harjoittelemaan Syyriaan tai Jemeniin? Noissa paikoissa on tositoimet meneillään ja siviilejä murhataan urakalla, aiheutetaan nälkää, sairauksia, kärsimyksiä ja tuhotaan sivistystä. Sinne sitä sopii mennä sotaa harjoittelemaan, jos vaikka sattuisi saamaan sen sotimisen lopetettuakin. Ai niin, USA on yksi osapuoli kummassakin. Asekauppa kärsisi, jos soitiminen lakkaisi, eikä Amerikasta tulisi great again.

Suomi on siis yhtenä nöyränä käskyläisenä USA:n johtamassa Naton sotimisharjoituksessa. Tottahan toki on ja niin kuuluu, onhan Suomi yksi USA:n nykyisistä alusmaista ja Naton ns. isäntämaa, mikä tarkoittaa oikeasti isännän, Naton, palvelijamaata. Se isäntämaasopimuksen allekirjoitus, jossa parlamentarismi sivuutettiin tyystin, on oma lukunsa. Ei se ole vain USA, jossa on ollut ja on sotahaukkoja.

Nyt käytävä sotaharjoitus on sotaisin sitten kylmän sodan. Massiivisin. Eniten kalustoa ja miehiä mukana. 50.000 ukkoa 31 maasta Ja pian, heti ensi vuoden alussa, Suomi osallistuu (lue = on velvoitettu) Bold Quest -sotimisharjoitukseen ja tällä kertaa ihan täällä meidän omalla maaperällä, mutta sitäkin johtaa, kuinkas ollakaan, USA. Tiettävästi siihen kuuluu myös jotain kiinteiden rakenteiden rakentamista, mitä lieneekin, ja erillinen Naton erikoisjoukkojen treenailu itärajalla. Venäjän vastaisella rajalla siis.

On muuten hienoa, kuinka Suomi, ilmastonmuutostyön eturintaman sankarimaa, osallistuu järjettömään miljoonien kerosiini- ja bensiinilitrojen polttamiseen nyt käytävässä harjoituksessa. Satamäärin laivoja, koneita, panssareita ym. ajoneuvoja. Mikään määrä luonnonvarojen tuhlausta, saastutusta ja kasvihuonekaasuja ei ole tarpeeksi, kunhan saamme TURVALLISUUTTA.

Joskus YYA-historialliseen aikaan Neuvostoliitto ehdotti Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkosen Suomi kieltäytyi kunniasta. Mutta nyt, kun Nato-kenraalit valistavat suopeat kasvonsa Suomeen päin, ollaan välittömästi messissä ja kirjoitetaan isäntämaasopimus, käytännössä Naton jäsenyyspaperit, ilman eduskunnan tai minkään muun suostumusta. Allekirjoittajana puolustusvoimien komentaja, tasavallan presidentti ja ulkoministeri siinä vieressä seisten.

Muuten, Venäjä ja Kiina (aika kaukana kotoa) treenasi merisotimista viime vuonna Suomenlahdella. Kas, kun Suomi ei osallistunut niihin. Ai niin, Suomihan on puolueeton ja sotilaallisesti liittoutumaton maa. On aina ollut. Silloinkin, kun sisällissodan jälkeen Suomi antoi Saksan miehittää maa ja ottaa Suomen joukot komentoonsa. Ja silloin, kun jatkosodassa Suomi antoi Saksan käyttää Suomen maaperää Venäjän hyökkäykseen ja antoi pataljoonallisen miehiä kouluttautumaan SS-sotilaiksi valan Hitlerille vannomisineen.