Porilainen nobody ja Perussuomalaisten kerma

Porilainen nobody ja Perussuomalaisten kerma kohtasivat hetkeksi maailman myrskyissä. Satuin paikalle, kun Persujen ministeriryhmä ja kansanedustajat olivat laskeutuneet kesäkokoukseltaan rahvaan pariin Puuvillassa. Satuin näkemään pari kiihkeätä keskustelukumppaniani ja blogistikollegaani, Anssi Salmen sekä juuri oikeaksi valtuutetuksi nousseen Marko Järvisen. En ollut heitä aiemmin tavannut, joten päätin korjata asian. He tuntuivat jännittyneiltä, mutta tuskin minusta. Kai se juhlan tuntu. Toverillisten kättenpuristusten jälkeen sain oikein eduskuntaryhmän kynän - kynämiehenä. Lisäksi sain karkin ja kirjasen, ”Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet". PS:n oman ajatushautomon tuotos. Höveli huomaavaisuus huipentui, kun PS:n Porin valtuustoryhmän pj. Ismo Läntinen ojensi vielä kahvilipun. Heittelimme kevyttä juttua, mm. josko ryhtyisin persujen kuntavaaliehdokkaaksi. Lupasin harkita. Kun nyt tulin siinä julkisesti persuunnetuksi, katsoin, ettei ollut enää mitään hävett... hävittävänä, joten siirryin yleisöön ottamaan vastaan, mitä persujen kerma tarjosi. Kansanedustajia oli ja kaikki ministerit uutta sote-ministeri Pirkko Mattilaa myöten. Yksi puuttui, Mattilan edeltäjä Hanna Mäntylä. Häntä ei sitten kai kukaan kaivannut, ainakaan puheissa.

Tilaisuuden avasi jämäkästi mutta luontevasti Porin joukkueenjohtaja Läntinen. Hänen jälkeensä lavalle ponkaisi nuorekkaasti eduskuntaryhmän pj. Sampo Terho. Kauhun hetki tuli, kun mikit lakkasivat toimimasta. Onneksi vain hetkeksi. Oli myötätuntoinen tuskanhiki nousta itsellenikin. Terho sai todetuksi sen, mitä me halusimme: edellinen hallitus hävitti työpaikkoja, me persut rakennamme niitä. Oma miehemme Ari Jalonen kertoi reissanneensa Merikarvian suunnalla motskarilla. Vanhaa tietä palatessa oli kuulemma kuin laakereilla olisi ajellut. Täynnä pieniä kiviä, jotka olivat Arin mukaan asfaltin kuoppiin heitetystä paikkaussorasta. Ajelin kesällä samaa tietä, mutten havainnut tuota. Mutta ajankin porvarillisesti autolla. Toinen kansanedustajamme Laura oli sädehtivä kuten aina. Hänestä oli aivan ihanaa nähdä jokaista meitä siellä. Ja oli ylpeä Porista. Hänen tajunnanvirtatekniikkansa aiheutti sen, että porilainen nobody ei aina perässä pysynyt. Mutta me persut olemme paremman maahanmuuton puolesta. Huomatkaa, emme siis maahanmuuttoa vastaan. En saanut tietää, mitä se on, mutta odotan innolla. Se voisi olla sitä mitä Soini toivoi: enemmän kristittyjä pakolaisia. Soinin mukaan on kuolemantuomio, jos ei käänny islamiin Isisin niin käskiessä. Olen saanut kyllä käsityksen, että Isis tappaa monin verroin enemmän väärin uskovia muslimeja, mutta tiedän niin vähän.

Laura muistutti, että työministerimme on tarjonnut aivan upean uuden avauksen; lex Lindströmin, jolla on tarkoitus saada yli 60 vee pitkäaikaistyöttömät eläkkeelle. Luulin, että demarit ovat jo esittäneet sitä, mutta tiedän niin vähän. Kuulin ainakin kolme kertaa olevamme ”järkipuolue”. Kukapa sitä järjetöisessä puolueessa haluaakaan olla. Tai pölhöpopulistisessa, kuten Terho oppositiopuolueita kuvailee.

Me olemme Soinin mukaan liittoutumaton maa. Emme kuulu Natoon. Emmekä liity, ellei sitten tule tilanne, että se on ainoa vaihtoehto turvata isänmaamme. Isäntämaasopimus USA:n kanssa ja puolustusministeri Niinistön solmima sotilaallinen yhteistyösopimus eivät sitten tarkoita liittoutuneisuutta. Ei, vaikka nuo maat harjoittelevat yhdessä Suomen kanssa ja USA:n joukot ja koneet rymistävät maaperällämme.

Me aiomme saada runsaasti lisää työpaikkoja. En vielä kuullut, miten. Mutta odotan innolla. Meillä on nyt uusi sote-ministeri, joka selosti sote-sotkua. En vielä kuullut, mitä arvauskeskusten ja muun julkisen terveydenhuollon yhtiöittäminen tulee tuomaan ja kuinka nopeasti attendot ne aikovat kaapata. Mutta odotan innolla. Me aiomme keventää verotusta, kun edellinen hallitus vain nosti sitä. Sitä en kuullut, miten pieni tuloveroprosentin alennus tulee elintasoani kohottamaan, enkä sitä, kuinka paljon muut maksut tulevat nousemaan. Mutta odotan innolla. Galluplukumme ryömii pohjissa, mutta ennen vaaleja tulee vielä 30 galluppia, joten mitäs siitä. Me emme luovuta ensimmäisessä erässä tilanteessa 2 – 0. Sitäkään en kuullut, miksi kannatuksemme on mudissa, mutta mitäs siitä. Odotan innolla seuraavaa gallupia.

Yleisö sai esittää kysymyksiä. Mutta kukaan ei halunnut. Anssi Joutsenlahti viittasi ja kysyi. Hän oli huolestunut Satakunnan varuskunnista. Niinistö vannoi, ettei niitä lakkauteta. Toiset pari kysyjää olivat paikallisia persuja. Mutta me persut osaamme esittää oikeat kysymykset. Pian me osaamme esittää niihin oikeat vastauksetkin.

Me persut emme ole analfabeettejä, kuten jotkut ovat nimitelleet. Ja jos ja kun meistä vielä joku ns. möläyttää jotain, on se vain sarkasmia ja huumoria, kuten Soini ohjeisti Terhoa niin medialle kertomaan. Kike Elomaa lauloi vielä lopuksi CCR:n ”Have you ever seen the rain” suomi-coverin, jonka sanoituksesta en valitettavasti saanut Puuvillan kaikukammiossa selvää. Jotain sataa. Toivottavasti ääniä vaaleissa. Mutta kyllä. Mikäs siellä ollessa. Lahjakasta porukkaa.

 

Pyhä uskonto

Kun islamisti teloittaa toisuskoisia ja väärin uskovia toisia muslimeja, hän huutaa Allahu akbar, Jumala on suurin. Mutta jumala ei ole suurin. Sitä suurempi on pohjaton järjettömyys. Uskonnot legitimoivat todistamattoman ja saavat älykkäätkin ihmiset uskomaan ihmeitä ja narratiivin todeksi.

Kaikki uskonnot omaavat oikean totuuden. Toisten totuus on väärä. Maltilliset eri uskontojen edustajista tulevat kyllä toimeen keskenään. He kutsuvat tätä suvaitsevaisuutta ekumeniaksi. Mutta sisimmässään he säälivät toista, joka on väärässä. Suurin osa nykyajan sodista käydään uskontojen välillä. Mutta vaikka ne olisivat verisesti riidoissa keskenään, on näillä yhteinen vihollinen: ateisti tai uskoton. Timo Soini Peruspomo -kirjassaan totesi, että hänellä ei ole ongelmia muslimien kanssa, eikä heillä hänen kanssaan. He nimittäin tietävät, että tämä on se katolinen jätkä. He uskovat johonkin ja Soini johonkin. Hän jatkaa: ”Sellainen vettynyt länsimainen lurjus, joka ei usko mihinkään, ei herätä heissä mitään muuta kuin säälin tunnetta”. Uskonnoton on siis vettynyt ja epäluotettava.

Uskontojen jumalat ovat kiihkeän kiinnostuneita sukupuolielimistä ja varsinkin esinahoista. Ne tulee klipsiä pois. Ilmeisesti paholainen pääsi luomistyössä väliin tärkeällä hetkellä ja pääsi kavalasti lisäämään sen miehen värkkiin. Niinpä sekä islamin että Vanhan Testamentin jumalat edellyttävät esinahkojen skalpeeraamisen tietyssä iässä. Juutalainen oikeaoppinen perinnekäytäntö tässä on niin ällöttävä, että jätän sen kuvailematta.

Jeesuksen esi-isä Daavid, tärkeä kristinuskon hahmo, nai kuningas Saulin tyttären. Hinnaksi Saul tarvitsi sata filistealaisen esinahkaa. Daavid toi hövelisti niitä 200. Niiden kantajat Daavid miehineen surmasi. Tämä kuului Jumalan suunnitelmaan. Se lukee Raamatussa ja siihen on uskominen. Jumala puhuu Raamatussa myös, että vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi. Jumala teroittaa myös, että "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.”

Jumala ilmoittaa kristityille Uudessa Testamentissa, että älä pidä muita jumalia. Tästä saa helposti käsityksen, että on myös muita jumalia, mutta tämä kymmenen käskyn haltija on mustasukkainen niille muille. Ne pitää unohtaa ja pitää mielessä vain hänet. Viekoittelijat tulee tappaa, oli sitten äiti, isä, veli tai oma lapsi.

Ja Jumala jatkaa: ”jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet asukkaat palvelemaan muita jumalia, teidän on miekalla surmattava kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että karja.”

Jos me toimisimme Raamatun vaatimusten mukaan, ei siinä olisi eroa islamistiterroristiin, joka tappaa vääriin jumaliin uskovat ja niitä palvelemaan viekoittelijat. Kun jihadisti räjäyttää pomminsa ja itsensä häissä tai torilla, hän tekee kunniaa jumalalleen ja toteuttaa tämän käskyn. Jos tämän vanhemmat ovat hurskaita, he varmaan ovat surullisia, mutta myös ylpeitä tämän teosta. Hän on tuottanut kunniaa yhteisölleen ja vanhemmilleen. He uskovat tämän olevan paratiisissa valmistelemassa heidän tuloaan.

Me länsimaissa emme toimi noin. Emme surmaa abortin tekijää, vanhemmilleen niskoittelevaa lasta, homoseksuaalin teon tehnyttä emmekä avion rikkojaa. Me olemme vettyneitä länsimaisia surkimuksia. Muuten, Jumala on valikoiva: Jeesuksen esi-isäksi voideltu kuningas Daavid näki naapurissaan kylpevän naisen, Batseban, ja ryhtyi vehtaamaan tämän kanssa, vaikka molemmat olivat naimisissa. Daavidilla vielä 10 eukkoa. Kun vahinko kävi, ei Batseban mies Daavidin käskyistä huolimatta lähtenyt kotiin lomille, että lehtolapsi olisi saatu naamioitua. Niinpä Daavid lähetti tämän sotaan eturintamaan tapettavaksi. Ei kumpikaan joutunut kivitettäväksi. Jumalan ja Daavidin tahto toteutui.

Katso, usko on suuri. Uskon nimissä tehdään kauheuksia, mutta niin tekee maapallon geologiakin. Italiassa tapahtui järkyttävä maanjäristys. Satoja kuoli ja loukkaantui. Tuhansia jäi ilman kotia. Korvaamattomia keskiaikaisia rakennuksia tuhoutui. Katolisessa Italiassa tämä on Jumalan tahto. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala on eri aikoina ilmoittanut asioita uskotuilleen. Mutta Jumala on vaiennut. Tästäkään onnettomuudesta Jumala ei puhua pukahtanut. Silti usko on yhä suuri. Todennäköisesti joku amerikkalainen evankelista on jo julistanut tämän olleen Jumalan rangaistus italialaisille jostain. Aina joku syy on keksitty Jumalan vihalle.

Uskonnoton ei kelpaa lohduttamaan. Siihen tarvitaan Jumalaan lujasti uskova ja luottava. ”Hän vei heidät kerralla kaikki”, suri kahden pienen pojan isoäiti. Koko perhe menehtyi. Mutta arkkipiispallemme ja muille kirkkojemme johtajille tapahtunut on niitä asioita, joiden edessä he ovat avuttomia. Heillä ei ole vastausta siihen, miksi. He toistelevat vain, että ei Jumala tällaista tahdo. Että Jumala on aina hyvä. Ja nostavat hyvää palkkaansa.

Arkipäivän kouluväkivalta

Koulukiusaaminen ei ole kiusaamista. Se on kouluväkivaltaa. Henkistä pahoinpitelyä sekä ruumiillisen koskemattomuuden loukkaamista. Se on yksi pahuuden ilmentymistä. Ne, jotka kiusaamisen ottavat asiakseen, eivät tiedä toteuttavansa omaa pahuuttaan. Eivätkä sen seuraajat osallistuvansa joukkotyperyyteen.

Katsoin taas elokuvan Pahuus. Se pohjautuu Jan Guilloun kirjaan, jossa hän omien sanojensa mukaan kertoo kouluaikojen kokemuksiaan. Jotkut väittävät kirjan olevan enimmäkseen sepitettä. Sama se. Tarina on rankka. Siinä on perhe, äiti, teini-ikäinen poika, pikkuveli ja sadistinen isäpuoli, joka ”keskustelee” pojan kanssa päivällisen jälkeen, jos on ollut vähänkin aihetta. Keskustelu käydään nahkaremmillä. Äiti ei kykene mihinkään. Pikkuveli käyttää tilannetta omaksi hyväkseen. Poika itse syyllistyy pahoinpitelyihin ja varkauksiin ja erotetaan koulusta. Hän joutuu yksityiseen koulukotiin. Siellä on tiukka arvojärjestys, väkivallan ja pelon kulttuuri, johon koulun opettajahenkilökunta ei puutu. Lukiolaiset terrorisoivat nuorempiaan. Päähenkilö, Erik Ponti, kykenee omilla keinoillaan selviytymään ja hän oivaltaa, että väkivalta ei lähde lihaksista, vaan aivoista. Eli pahuudesta.

"Kohta minua ei enää kiusata." Koulukiusaamisen vuoksi tehdään itsemurhia. Siihen nuori päätyy, kun häneltä on viety kaikki itsekunnioitus ja ihmisarvo. Tuo lainaus on erään 14-vuotiaan viimeinen merkintä. Eräs elämä päättyi, ku se oli tehty arvottomaksi ja silkaksi kärsimykseksi. Edes itsemurhat ja kouluampumiset eivät ole saaneet ilmiölle riittävästi huomiota. Koulukiusaajat saavat toimia rauhassa. Vuosittain noin 15 alaikäistä tekee itsemurhan. Kuka tietää kuinka moni kiusaamisen vuoksi.

Kun koulukiusaaja saa puuhastella rauhassa, hän jatkaa samaa aikuisenakin. Alexander Stubb on myöntänyt kiusanneensa kouluaikoina. Hänen tekemisensä ja sanomisensa poliitikkona ovat osoittaneet, että taipumus itsensä ylemmäksi ja ylivertaiseksi kokemiseen on hänessä edelleen. Puolueen puheenjohtajuuden häviössä kehonkieli paljasti armottomasti hämmennyksen tapahtuneesta. Hänenhän piti olla voittaja. Ja kun ei kestänyt häviötä, jätti hiekkalaatikon eli ministerin paikan.

Jare Tiihonen, Cheek, paljasti oman tekopyhyytensä hurskastelemalla, että hänen olisi pitänyt puuttua aikoinaan koulukiusaamiseen, ”olis pitäny mennä väliin”. Puuttumattomuus on myös tietoinen valinta. Hän väittää, että hänellä se oli vain puuttumattomuutta. Sen on uskominen tai sitten ei.  Hulppea asunto, kalliit autot ja muu lifestyle taas kertovat, ettei hän kouluaikoinaankaan järin passiivinen ollut. Ja joku näin on muistaakseni maininnutkin. Hän sai naamansa Hesarin etusivulle koko sivun ilmoitukseen. Tuskin haittaa myyntiä. ”Jos kaikki huolehtis kaikista, niin täällä olisi paljon parempi olla”, hän toteaa. Ja varmasti huolehtii omalta osaltaan muista. Cheek ei todennäköisesti kuvaa otettaessa miettinyt mahtipontista käskyään: ”Kiusaaminen loppuu nyt”, vaan sitä miltä hän näyttää.

Koin toisella ja kolmannella luokalla kiusaamista. Pääsin vähällä. Se ei ollut jatkuvaa eikä niin totaalista kuin monella muulla. Mutta sekin vähä vaikutti jonkun verran persoonaani. Muutimme ja vaihdoin koulua, joten pääsin aloittamaan alusta. Minusta tuli pätijä. Häiritsin tunneilla, jouduin käytävälle ja valehtelin olemattomista urheilusaavutuksistani edellisessä koulussa. Otin takaisin. No se ei kestänyt pitkään ja minusta tuli tavallinen ja keskinkertainen oppilas. Kansalaiskoulussa oli normaalit härnäykset ja ilvehdinnät. Järjestelmällistä kiusaamista koulussa ei liene ollut. Oppilaat olivat kai liian puupäitä ja mielikuvituksettomia sellaiseen. Se, joka joutuu vaihtamaan koulua kiusaamisen takia, ei aloita alusta. Hänet on jo pahoinpidelty ja uusi ympäristö on lähinnä uusi uhkatekijä. Normaalien toverisuhteiden luominen vie pitkään, jos ylipäätään onnistuu. Nujertaminen on voinut viedä kokonaan kyvyn luottamukseen. Joskus koko uskon elämään.

Käräjätuomari Tiina Karppisen mukaan koulu suojelee rikoksentekijöitä, jos se ei ilmoita 15-vuotta täyttänyttä poliisille, mikäli tämä syyllistyy fyysiseen kiusaamiseen. Kyseessähän on väkivaltarikos. Karppisen mukaan raja on siinä, jos kiusaaminen on fyysistä ja jatkuvaa. Mutta onhan työpaikkakiusaamisistakin tehty poliisiasioita. Työpaikkakiusaaminen on henkistä väkivaltaa. Karppisen mielestä ala-asteikäisillä kiusaamisen oikaisu kuuluu koulun kasvatustehtäviin. Olen samaa mieltä. Ala-asteikäisillä kiusaaminen on vielä sosiaalisuuden sääntöjen opettelua ja rajojen hakemista, eikä empatiakyky ole vielä kunnolla kehittynyt. Mutta opettajan tulee olla tarkkana, ettei käy kuin usein, myös minulle – opettajat eivät joko nähneet tai välittäneet.

Järjestelmällinen koulukiusaaminen on osoitus sadismista, jota joukkotyperyysilmiö vahvistaa ja tukee. Uhri ei uskalla tehdä mitään uuden kiusaamisen pelossa. Kiusaajalla ei tarvitse olla paljon älyä ymmärtääkseen tämän. Hienovaraisesti toteutettuna opettajatkaan eivät välttämättä huomaa. Sitten on ne, jotka näkevät mutta ovat hiljaa. "Loppujen lopuksi emme muista vihollistemme sanoja, vaan ystäviemme hiljaisuuden" (Martin Luther King) Tämän kirjoitti kanadalainen 17-vuotias tyttö juuri ennen hirttäytymistään.

Some ei ole alentanut kenenkään kynnystä lähteä kiusaamaan, vaan se on antanut uuden välineen toteuttaa sadismia ja joukkoidiotismia. Ja näin henkinen pahoinpitely saadaan jatkumaan koulupäivän jälkeenkin. Ja uhrin häpeä leviämään kuin kulovalkea.

”Puristaa, tukehduttaa, ei jaksa, ei pysty, mä en ole mitään.” 15-vuotiaana itsemurhan tehneen koulukiusaamisen uhrin, Enkeli-Elisan, päiväkirjasta.