tiistai 28. helmikuuta 2017

Kone ja koneisto




Koneella en nyt tarkoita KONE -yhtiötä, vaan konetta, englanniksi machine. Mutta samalla tuo sana tarkoittaa myös sitä koneistoa, millä talousmaailma ja varsinkin länsimaailma nykyisine globalisaatioineen toimii. Länsimaista on kadonnut runsaasti teollisuustyöpaikkoja halvan työvoiman maihin. Näissä maissa tehdastyö on rankasti alipalkattua ja rankkaa. Tästä kertoo dokumenttielokuva MACHINES.

Intialainen Rahul Jain, elokuvan ohjaaja, on nuori elokuvaopiskelija, vuonna -91 syntynyt. Hänellä on lapsuudestaan vahvat kokemukset tekstiilitehtaasta, koska hänen isoisällään oli sellainen. ”Lapsena näin isoisäni tehtaassa, kun johtajat hakkasivat työläisiä. Jo se sai miettimään, kenen puolella olen – vihaisen pomon vai varastelevan köyhän.” Näin Rahul Jain. Lapsuuden kokemukset isoisän tehtaasta ovat hänelle hämäriä muistoja, mutta ne saivat hänet tekemään tämän dokumentin. Hän ei mennyt tehtaaseen maailmanparantajan tai yhteiskuntabessewisserin elkein, vaan tallentamaan sitä, mitä siellä tapahtuu. Hän käveli tehtaaseen kaverinsa, meksikolaisen kuvaajaopiskelijan kanssa. Ja he vain kuvasivat ja äänittivät sen, mitä siellä tapahtuu. He halusivat välittää kokemuksen. Muuten, valkoisen kuvaajan kanssa Rahul ei olisi päässyt tehtaaseen sisälle. Sekin kertoo jotain globalisaation mekanismeista. Eurooppalaiset tai jenkit eivät ole tervetulleita nuuskimaan.

Köyhyys Intiassa ja kolmannen maailman maissa on jotain muuta kuin meillä Suomessa. Sellaista köyhyyttä on vaikea kuvitella. Luin vastikään eräästä romaanista kuvausta Kalkuttan eli nykyisen Kolkatan köyhien oloista 80-luvulla. Ei hääviä. Tuskin olot kovin paljon ole kehittyneet niistä ajoista. Intiassa monissa tehtaissa olosuhteet ovat kuin meillä Suomessa oli joku 100 vuotta sitten, aikoina, jolloin meilläkään ei ollut ay-liikettä, kunnollisia työolosuhteita eikä työaikaa. Lapsetkin tekivät pitkiä työpäiviä. Voi miettiä, onko ammattiyhdistyksistä aika sittenkään ajanut ohi.

Nykyisin meillä halpuutetaan. Halpuutus voi tarkoittaa meillä maanviljelijöille toimeentulo-ongelmia. Halvat tekstiilit tarkoittavat jokseenkin varmasti sitä, että ne ovat valmistettu todellisissa hikipajoissa ja synkissä tehtaissa, joissa ei ole työaikoja, ei terveydenhuoltoa, ei työturvallisuutta, ei lomia, mutta palkat ovat alhaisuudessaan aivan huippua. Näistä oloista lähtee kankaita ja vaatteita Zaralle, Benettonille, Marks & Spencerille jne. Hinta, meille halpa, näissä voi ollakin sitten suunnilleen sama kuin työläisen monen kuukauden palkka.

Machinesin kuvaamassa tehtaassa lian, pölyn, melun ja värilitkujen keskellä kovassa melussa työläiset liikkuvat kuin zombiet jatkuvassa univelassa. Kukaan ei uskalla nousta vastustamaan työoloja. Ellei joudu väkivallan kohteeksi, niin työttömäksi ainakin. Ammattiyhdistyksen perustajia tehtaanjohtajat eivät kauaa katsele. Henki siinä helposti menee. Niinpä ammattiyhdistyksiä ei ole.

Tehtaan johtajan näkemys on kylmäävä. Hänestä työntekijät tulee pitää pienillä palkoilla, koska muuten he alkaisivat vain ajatella itseään ja tuhlaisivat rahansa viinaan ja tupakkaan. Kun palkka on pieni, ajattelevat he enemmän tehdasta ja työtään. Työläisille ei pidä maksaa liikaa. Johtajan mukaan he eivät perheestään välitä ja tehtaastakin vain, jos se on heidän ainoa keinonsa pysyä hengissä.

Erittäin poikkeuksellisesti mainostan tässä blogissa mitään elokuvaa etukäteen tai ylipäätään mitään. Nyt on syytä. Machines on omia valintoja ja globalisaatiota uudestaan arvioimaan paneva elokuva, mutta myös elokuvataiteellisesti komea työ. Työpaikkani SEKK ry on järjestämässä esitystä, eikä se ole kaupallisessa mielessä järjestetty. Finnkino ottaa esityksestä täyden vuokran.

Machines ja Hyvästi puuvilla nähdään siis erikoisnäytöksessä Promenadissa torstaina 2.3. klo 17.30. Sali 2. Machinesin tuottaja ja Hyvästi puuvillan ohjaaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Liput sinne ovat huokeat kuin intialaisen tekstiilityöläisen kustannukset tehtailijalle, vain 6 euroa.

Ohjaaja Rahul Jain opiskelee nykyisin elokuvaa USA:ssa. Nykyisen USA:n hallinnon aikana Rahul ei uskalla lähteä maasta ulos. Hän ei välttämättä pääsisi enää takaisin. Muuten hän olisi tullut Suomeen ja myös tähän Porin esitykseen. Tuottaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Alkukuvana muuten nähdään hänen ohjaamansa Hyvästi puuvilla, 10 minuutin mittainen runollinen dokumentti tyhjentyneestä puuvillatehtaasta vuodelta 1991.





sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kun puolueen jäsen puolueesta erotettiin




Terhi Kiemungin Perussuomalaisista erottaminen ei tullut yllätyksenä. Erottaminen lienee ollut vain ajan kysymys. Erottamista en ihmettele. Erottamispäätöksen tehneiden motiiveja voisi kyllä miettiä. Kauanhan Perussuomalaiset tuota katselivat kummemmin puuttumatta. Ei olisi enempää kestänytkään katsella.

Mitkä sitten ovat erottamisen motiivit, kun nimittäin Terhi Kiemunki ei kirjoitteluissaan tehnyt juuri mitään kummempaa kuin Sebastian Tynkkynen tai Hakkarais-Teukka omissaan. Nämä kolme siis saivat sakkotuomiot. Hakkarainen sai puolueeltaan pelkän huomautuksen. Ei edes varoitusta. Samalla logiikallahan näiden olisi tullut myös saada kenkää puolueesta. Mutta Kiemungin erottamisen takana lienee muutakin. Erään tamperelaisen toimittajan mukaan kyse olisikin enemmästä kuin vain jostain matkalaskusta, jonka Slunga-Poutsalo ainoana on esittänyt syyksi. Ilmeisesti pitempään jatkunutta kuppausta. Puolueen rahoilla vapaa-ajan rientoja, taksimatkoja yms. Eihän jonkun matkalaskuepäselvyyden vuoksi puolueesta erotettaisi. Matkalaskutehtailussa ei olisi mitään järkeä. Siitä jää nopeasti kiinni ja hyöty on olematon. Epäselvyydessä olisi siis kyseessä todennäköisesti vain tavallinen pikkuvirhe. Jos sen takia erotettaisiin, asettuisivat Perussuomalaiset varsin mielenkiintoisesti: puolueen jäsen saisi solvata ja herjata "matuja" ja näiden lapsia, haukkua muun uskoisia ja tummia miehiä paskaläjiksi ja muuta mukavaa, muttei tehdä virhettä matkalaskussa.

Jos näin on, että Kiemunki olisi syyllistynyt epärehellisyyteen, niin miksi sitä ei voi kertoa?  Voi kummastella, että puoluesihteeri ei suostu kertomaan erottamisen syytä tiedotusvälineille. Onhan Perussuomalaiset aina ja joka käänteessä ilmoittanut olevansa uutta poliittista kulttuuria edustava puolue, johon kuuluu myös avoimuus ja läpinäkyvyys. Kansanedustaja Lea Mäkipäätä, jonka avustaja Kiemunki on, ei myöskään tavoitettu. Piti kännykän visusti suljettuna. Missä se avoimuus? Sen sijaan Pirkanmaan piiristä varapuheenjohtaja Prihti totesi, että ongelmat liittyivät Kiemungin kirjoituksiin somessa. Sehän on aivan selvää, että ne kirjoitukset eivät kovin mukavia ole olleet, mutta eivät uutta perussuomalaisten tai sitä lähellä olevien piirissä ja kun Hakkarainen ja Tynkkynen siis myös saivat oikeudessa tuomion niistä.

Kuten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo totesi, on puolueen toiminta rahoituksen puolelta vahvasti valvottua toimintaa. Mutta jos jonkun matkalaskun maksuun pistämisestä kahteen kertaan joutuu ulos, niin onhan se ihan naurettavaa. Muutama matkalaskuepäselvyys pikkurahoista ja siitä valvoja tarttuisi niskavilloista kiinni, muttei siitä mystisestä perussuomalaisten tukisäätiöstä. Sehän se varsinainen verovarojen yksityistäjä on. Säätiön hallituksessa on Timo Soini, Raimo Vistbacka ja kolme muuta. Soini on puheenjohtaja. Nämä viisi miestä pyörittelevät miljoonia, jotka ovat peräisin suurelta osin puoluetuista. Pesämuna muodostui SMP:n tukisäätiöstä, jolle jäi hyvät rahat SMP:n ajauduttua konkurssiin. Säätiö omistaa Perussuomalaisten 400 neliön toimistotilat arvokiinteistöstä keskellä Helsinkiä. Sitä varten säätiö eli Timo Soini lainasi puolueelta eli Timo Soinilta 1,7 miljoonaa euroa, jota se maksaa takaisin, kun puolue taas maksaa suolaisia vuokria säätiölle, noin 11500 euroa/kk. Tukisäätiön luulisi tukevan puoluetta, mutta nähtävästi asia on täysin päinvastoin: puolue tukee säätiötä, jota johtaa siis puolueen puheenjohtaja.

Säätiö ei itse asiassa tee mitään muuta kuin rahastaa puoluetuilla. Toimintakertomus on aina joka vuosi sama: "Hallitus on valmistellut ja puheenjohtaja toteuttanut joulupaketin, joka on sisältänyt jouluisia elintarvikkeita ja joita on toimitettu ansioituneille sota / SMP-puolueveteraaneille / heidän perheilleen". Säätiöt muuten eivät ole yhdistyksiä yhdistysdemokratioineen. Säätiö on yhtä kuin sen hallitus, joka nimittää sen jäsenet itse niin kuin haluaa.

Kenttäväki on tiettävästi ihmetellyt, miksei puoluetukirahoja ole riittänyt kentälle, vaikka tuki on varsin mittavaa. Eipä niistä riitä, kun täytyy maksaa puolueen johtoportaan palkat ja toimiston vuokrat, jotka ovat vuodessa n. 140.000 euroa. Lisäksi puolue on nimennyt säätiön lähiyhteisökseen, jolle voi lahjoittaa enintään 30 000 euroa vuodessa. Ja miksipä ei puolue tuota summaa lahjoittaisikin? Tämä järjestely on ollut voimassa jo monta vuotta, eikä enää mene montaa vuotta, kun säätiö on maksattanut veronmaksajilla itselleen parin miljoonan euron arvoisen huoneiston. Tulee mieleen eräs toinen säätiö. Se, joka rakennuttaa ja maksattaa yhteiskunnalla itselleen lastensairaalakiinteistön. Tässä säätiö-puolue-koplauksessa siis ei ole yhtään mitään kummaa, johon joku valvoja puuttuisi, mutta muutaman kympin virheellisiin matkalaskuihin kyllä puuttuisi.

Olipa Kiemungin erottamisen takana syy mikä tahansa, saanee hän jatkaa edelleen Lea Mäkipään avustajana aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Aivan kuten tähänkin asti. Ellei hän nyt sitten joudu poseen talousrikoksesta.

------------------- 
Lisäys 27.2.:
"Tampereen Perussuomalaisten hallitus on tänään kokouksessaan yksimielisesti päättänyt, että Terhi Kiemunki jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Tässä vaiheessa vaalikiireitä yhdistys ei voi tehdä henkilövaihdoksia. Kiemungilla on hallituksen täysi luottamus." Näin Tampereen Perussuomalaiset ry omalla fb-sivullaan. Lisäksi yhdistys samassa viestissä ilmaisee epäluottamusta puoluehallitusta kohtaan.

Kiemungilla on edelleen oman yhdistyksensä luottamus, mutta ei puoluejohdon, jolla taas ei ole T:reen Persujen luottamusta. Onhan Persuilla kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Mikähän se erottamisen syy oikein mahtoi ollakaan..? Ei nyt ainakaan joku 150 euron junareissun matkalaskukämmi. Naurismaan aidanseipäätkin nauraa, jos moista uskotellaan. Entä ne Venäjän suhteet? Eräs nimimerkki "Jari" kertoi Porilaisen blogin kommentissaan: "Porin Persu-hallituksessa istuva tuttu kertoi, että taustalla on Kiemungin liian läheiset suhteet venäläiseen vaihtoehtoista totuutta julistavaan mediaan." Ja se ei sopisi Soinille ja Eerolalle, kun rahahanasta ei haluttaisi jakaa muille... Ei muuta kuin poppareita esiin, kun tätä vielä selvitellään. Varmasti selvitellään. Kiemunki ei jätä tätä tähän. Viimeistään Persujen kannalta huonosti sujuneiden kunnallisvaalien jälkeen tulee mielenkiintoista jutustelua tämän tiimoilta.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Jos Jeesus olisi elänyt vanhaksi




Kuten tiedämme, on yksi varmimpia teitä ikuisuuteen kuoleminen varhain, noin kolmissakymmenissä. Kuolleena eläväksi legendaksi on päätynyt moni taiteilija, kirjailija, runoilija, säveltäjä sekä rock-muusikko. Jos Jimi Hendrix tai Janis Joplin olisivat välttyneet ennenaikaiselta eksitukselta ja jatkaneet uraa, olisivat he kaikkien arvostamia taitureita, mutta eivät legendoja. Kuten tiedämme, on Jeesus yksi maailmanhistorian kuuluisimmista henkilöistä, ainakin länsimaissa. Jeesus lienee kaikkein kuuluisin sellainen henkilö, jonka vaiheista ei ole juurikaan varmaa tietoa, vaan lähinnä huhupuhetta. Jeesus onkin maailman tunnetuin legenda.

Jeesus ei perustanut kristinuskoa, vaikka jotkut mahdollisesti niin kuvittelevat. Kristinuskon perustivat miehet, jotka kirjoittivat Uuden Testamentin. Paavali etunenässä. Jeesus historiallisena henkilönä on hyvinkin mahdollisesti ollut. Onhan tästä juutalaisen historioitsijan Josefuksen kirjoituksissa pari mainintaa. Tosin varmuutta ei ole siitä, etteivät Kristusfanit olisi pitäneet näppejään erossa teksteistä ja vähän muokanneet niitä. Vaihtoehtoinen fakta ei ole tämän päivän keksintö.

Nykyajan uskonnot, kuten mormonismi, skientologia, ufoismi, homeopatia, kommunismi ja talousliberalismi, perustuvat aatesuuntaan nimeltä höpsismi. Näiden perustajat ovat kuolleet, mutta eivät kovin kauan sitten. Mutta kun näiden uskontojen harjoittajat eivät juuri ole joutuneet kokemaan vainoa kuten alkuaikojen kristinuskon, niin voi olla, etteivät nämä uskonnot tule olemaan pitkäikäisiä. Paitsi tietysti homeopatia. Eikä näillä ole sellaista yli kaiken nousevaa marttyyriä, kuten kristinuskon Jeesus. Ollakseen katu-uskottava, vakuuttava ja pitkäikäinen, uskonnon tulee pitää sisällään keskeisenä hahmona marttyyrin, joka kokee kohtalonsa uhrina meidän kaikkien edestä. Mahdollisimman ikävällä tavalla. Mitä kauheammalla, sitä suuremmalla syyllä tulee tätä uhria arvostaa ja sitä miellyttävämpää on uhrin kantajan kauheata kohtaloa makustella. Jos ei ole tätä uhria ja marttyyriä, ei uskonnolla ole pitkää tulevaisuutta. Paitsi homeopatialla. Ja tietysti islamilla. Islam on selviytynyt hyvin pelon ja sanktion eetoksella. Kristinuskon perusta on myös pelolla. Jos et usko Suureen Uhriin ja syntien sovittajaan, joudut iankaikkiseen kadotukseen, tulijärveen tai pätsiin. Et pelastu. Olit vaikka kuinka hyvä, et omilla teoillasi pelastu. Pitää uskoa Vapahtajaan. Kristinuskon kannatus on silti heikentynyt. Yksi keskeinen syy on se, että pelottelu on kohdistunut hämärään tuonpuoleiseen. Islamissa pelotellaan tämänpuoleisella. Tehokkaasti. Jos syntiä teet, saat kivitystuomion. Sinua lyhennetään pään mitalla. Tiukassa sharialaissa ja imaamien kurissa ei ole tarvinnut ampua rivejä suoriksi. Vain vääräuskoisia ja uskosta luoujia. Kristinuskon oma sharia, Mooseksen laki, jäi pölyttymään jo aikoja sitten. Hyvä niin. Tosin Mika Niikko ja eräät muut sen nimeen vielä vannovat.

Kristinusko syntyi, koska Jeesus kuoli. Ristinkuolema on koko uskonnon perusta. Jumalan luomakunnan suunnitelma perustuu siihen. Mutta mitäs jos prokuraattori Pontius Pilatus olisikin jättänyt kätensä pesemättä? Mitä jos hän olisikin toiminut niin kuin hän itse oikeaksi koki ja vapauttanut Jeesuksen? Olisi noussut mellakoita lyhyeksi hetkeksi ja Pontius olisi erotettu, mutta Jeesus olisi kävellyt vapaana miehenä jonkun kaverinsa kotiin tämän vaimon passattavaksi. Hän olisi jatkanut opetuksiaan, joihin pian oltaisiin totuttu ja niille vähän hymyiltykin. Hän olisi mennyt kenties naimisiin ja elänyt mukavuudenhaluiseksi, valkopartaiseksi vanhukseksi. Jeesuksen opetuksia ja moraliteetteja olisi kirjattu enemmänkin kuin mitä evankeliumeissa nyt on. Evankeliumeja vain ei olisi kirjoitettu. Jeesuksen tarinat olisivat jääneet elämään vähän samoin kuin antiikin Kreikan filosofien puheet. Niitä arvioitaisiin, niistä kiisteltäisiin ja niistä tehtäisiin väitöksiä.

Mutta uskontoa ei olisi syntynyt. Ja kun ei sitä, ei todennäköisesti islamiakaan. Islam on ottanut suuren osan aineistoaan kristinuskosta, joka taas perustuu juutalaisuudelle. Me länsimaalaiset olisimme pakanoita ja juutalaisia. Ehkä buddhalaisuus ja hinduismikin olisivat saaneet tilaa levitä. Homeopatia tietysti voisi hyvin. Mutta enkelikultteja ei olisi, ei ainakaan sellaisina kuin ne nyt tunnemme. Juutalaisuudessa enkelit olivat aina miehiä, äijiä, eikä näillä ollut siipiä höyhenistä puhumattakaan. Juutalaisuuden enkelit olivat sanansaattajia, eikä siinä hommassa heikompi astia, nainen, tietenkään pärjää. Jäisivät juoruamaan ja vokottelemaan miehiä.

Jos kristinuskoa ei olisi tullut, ei olisi ollut 30-vuotista sotaa, yhtä kauheimmista sodista maailmanhistoriassa, ei myöskään maailmansotia, eikä monia muita. Ei katolisuutta sen aiheuttamine kaikkine kärsimyksineen. Ei olisi Saudi-Arabian salafismia ja sitä myöten ei al-Qaidaa, Talibania, Boko Haramia, Isistä ja muita islamistiroistojengejä. Ei amerikkalaisia TV-huijarisaarnaajia eikä pirkkojalovaaroja. Ilman kristinuskoakin meillä olisi silti hyvää tarkoittavilla ideologioilla huijaavia ja riistäviä uskoja ja ismejä. Ihmiskunta on paradoksi. Eläinkunnasta ihminen on älykkäin, mutta samalla epärationaalisin. Kuvittelu on lahja, mutta samalla kirous. Me uskomme, tulemme absurdisti huijatuiksi ja uskomme edelleenkin. Ilman kerrottua Pontius Pilatuksen ratkaisua ei olisi tullut ristin uhria, eikä kristinuskoa. Ammoisen vaihtoehtoisen faktan perusteella on tuntemamme länsimainen kulttuuri muotoontunut.

”Erään miehen ansiosta, hänen onnistuessaan vastoin kaikkia odotuksia olemaan rohkea, maailmaan ei kuitenkaan syntynyt kristinuskoa.” -Roger Caillois: Pontius Pilatus