Rohingyat. Tämän ajan tutsit

Ei ole käsittämätöntä se, ettei länsimaat ole juuri kiinnostuneita siitä mitä tapahtuu Myanmarissa. Siellä siis toteutetaan sikäläistä kristalliyötä. Päivätolkulla. Uhrit ovat nyt muslimeja, rohingyoja. Näitä kidutetaan, raiskataan, tapetaan, heidän asumuksiaan poltetaan ja omaisuutta tuhotaan ja ryöstetään. Pienet lapsetkaan eivät säästy. Erään tiedon mukaan siellä on katkaistu kaulojakin, mikä on totuttu olevan Isisin ja muiden islamistiroistojengien tapa.

Hirmutöissä ja tappotalkoissa on buddalaisenemmistöisen maan armeija. Tätä armeijaa ovat tukeneet mm. Iso-Britannia, Saksa ja Italia. On jo usein nähty, ettei länsimaita kiinnosta paikalliset verilöylyt kansaa murhatessa, mikäli maassa ei ole luonnonrikkauksia tai se ole strategisesti tärkeällä sijainnilla. Tämä meneillään oleva verilöyly ei siis USA:ta ja muita maita paljon kiinnosta. Uhrit ovat köyhiä ja muslimeja, eikä Myanmarissa ole öljyä eikä rohingyiolla varsinkaan. Näillähän ei ole mitään. Näin se nähtävästi länsimainen tulkinta on, että silloin kun ei ole rikkauksia, ei myöskään ihmisoikeuksia poljeta. Näin on myös itse maan johtajakin, rauhannobelisti Aung San Suu Kyi, todennut, kun häntä on ahdisteltu vaikenemisesta. Hänestä ei ole näkyvissä merkkejä etnisestä puhdistuksesta.

Näin kävi myös Ruandassa. Siellä oli kansanmurha pitkällä meneillään, kun länsimaat kiistelivät siitä, onko siellä etninen puhdistus meneillään vai ei. Samaan aikaan hutut tappoivat macheteilla satoja ja tuhansia tutseja päivittäin. Kun viimein sinne lähetettiin YK:n rauhanturvaosasto, eivät ne tehneet mitään. Kuten eivät tehneet mitään Bosniassakaan, kun serbit siivosivat nurkkia ja joukkomurhasivat tuhansittain bosniakkeja ja muslimeja. Poikia ja miehiä. YK:n pääsihteeri oli pyytänyt jäsenmaitaan toimittamaan riittävästi rauhanturvajoukkoja, mutta turhaan. Niitä oli siellä liian vähän.

Rohingyoita on lähtenyt pakolaisiksi Bangladeshiin kolmessa viikossa jo 480.000, kuusitoistakertainen määrä kuin turvapaikanhakijoita tuli Suomeen syksyllä 2015, jolloin koko Suomi julistettiin suunnilleen hätätilaan, tai ainakin eräät julistivat. Ero on vain se, että suuri osa Suomeen tulleista lähti pian pois. Rohingyoilla ei ole paikkaa, minne mennä.

Ja mitä se meille kuuluu, mitä joillekin rohinkoille, tai mitä ne nyt olikaan, jossakin heaven knows missä, tapahtuu? Mutta kyllä, jos ei muuten, niin edes kaiken pragmaattisuuden nimissä pitäisi kiinnostaa. On nimittäin kumman itsesuojeluvaistotonta jättää puuttumatta tähän tiukasti, kuten YK:n apulaispääsihteeri vaatii. Nimittäin väkivaltaa ja etnistä puhdistusta seuraa aina flowback. Tästä Myanmarin sotkusta muu muslimimaailma saa taas uutta polttoainetta. Ja varsinkin opportunistiset islamistiroistojengit. Länsimaiden johtajina ei liene riittävästi pragmaattisia ja laajanäköalaisia henkilöitä.

Aung San Suu Kyi vaikenee siis väkivallasta tai väittää muulle maailmalle, ettei mitään etnistä puhdistusta ole tapahtumassa. Ehkä hän ei olekaan se, mitä vuosikaudet esitti vuosien kotiaresteineen, kukkakoristeineen hiuksissaan ym. olevansa tai sitten hän on pelkkä marionetti. Armeijahan Myanmarissa lienee edelleen todellinen vallankäyttäjä. Ja se saa toimia vapaasti. Ei Venäjä, USA ja muut länsimaat tai YK juuri puutu. Sanahelinää voi esittää, kuten tekopyhästi Britannia, Ranska ja Australia. Nämä maat ovat varoittaneet Myanmaria. Jääpähän merkintä, että ovat osoittaneet ainakin jotain tehneensä. Ja jos ei Suomen tärkein liittolainen USA puutu, niin ei Suomikaan. Päättäjämme toteavat vain että "väkivalta on aina pahasta" ja ”on syytä tehdä kaikki sen eteen, että rauhanomainen ratkaisu saadaan”. Näin aina. Mitä se kaikki on, jää yleensä selviämättä.

Tämä Myanmarin kauheus on myös yksi osoitus siitä, että uskonnot ovat tyyten syvältä. Yhtäkään rauhanuskontoa ei ole. Uskonnot ovat politiikkaa ja inhimillistä toimintaa hyvine ja huonoine puolineen. Ne ovat tästä maailmasta, eivätkä uskonnot itse tee tai takaa minnekään rauhaa. Nämä Myanmarin tappajat ovat buddalaisia. Yksi innokkaimmista ja tylyimmistä vihapuhujista rohingyoita vastaan on buddalaismunkki Ashin Wirathu. Hän on vastenmielinen ja alhainen ihmiskuvatus, joka syytää vihaa puolustuskyvyttömiä ihmisiä kohtaan. Hän ei pidä rohingyoita ihmisinä. Kuten ei pidetty Ruandassakaan tutseja, joita kutsuttiin radiossakin torakoiksi. Wirathu on tehnyt sitä vuosikaudet ja nyt hänen vihan kylvämisensä niittää satoaan. Kristitty länsimaailma katsoo vierestä. Islamistit taas saavat uuden motiivin hyökätä vääräuskoisia länsimaita vastaan.

Armoa terroristille

Vaikka en ole mikään kirjallisuuskriitikko, en terrorismin, poliittisen aivopesun, kristinuskon enkä armon asioiden asiantuntija, kirjoitin edelliseen blogitekstiini arvion Kim Huyn Heen (todennäköisesti jonkun haamukirjoittamasta) kirjasta ja totesin siitä, että kirjassa on esitetty kristinuskon allegoria, kristillisen armon julistus ja vielä päälle päätteeksi tuhlaajapojan tarina sovellettuna.

On hyvin ymmärrettävää, että Kim Huyn Hee silloin aikanaan armahdettiin, vaikka hän oli syyllinen 115 ihmisen kuolemaan. Hänhän oli lähinnä Pohjois-Korean hallinnon käyttämä ohjus. Voiko sellaista, joka on tehnyt tekonsa kauko-ohjatusti, aivopestysti ja hyvässä uskossa tekonsa oikeutukseen, tuomita kuolemaan, tai sulkea loppuiäkseen tyrmään? Häntähän pidettiin itse asiassa syyntakeettomana, vaikka ei suljettukaan vankisairaalaan tai ohjattu pakkohoitoon, kuten meillä Suomessa syyntakeettomat tappajat.

Mutta jos tämä olikin itse sisäistänyt koko pohjois-korealaisen eetoksen ja oli aidosti ja tietoisesti tekemässä pahuuksia, ja se olisi tullut kuulusteluissa esiin, niin olisiko armo silloin käynyt oikeudesta? No ei. Hänet olisi ilman muuta teloitettu. Armo ei olisi käynyt siitäkään huolimatta, vaikka tuomarit ja valamiehistöt olisivat itse olleet uskovaisia kristittyjä. Kristinusko perustuu nimenomaan armolle. Sen sanoma on armahtaminen.

Nyt meillä on tapahtunut teko, jota epäillään terroristisessa tarkoituksessa toteutetuksi. Se äänekäs joukko suomalaisia, joka on kommentoinut eri some-alustoilla tapausta, ei antaisi mitään armoa tälle marokkolaiselle. Antavatko kristityt? Mutta sitä ennen pitää pohtia sitä, oliko tämä puukottaja mielenterveystapaus vai fundamentalistisen ”kuolema vääräuskoisille” -eetoksen sisäistänyt oikea terroristi. Sitä ei vielä tiedetä tai ole kerrottu meille. Mutta riippumatta siitä, minkä tuomion tai hoitoonohjausmääräyksen tämä tuleekaan saamaan, voi kukin miettiä sitä, miten armo toimisi tässä tapauksessa. Kuka antaisi armon käydä oikeudesta täällä maan päällä, vai täytyisikö tuomion langettaminen jättää tuon puoleiseen? Armosta tuskin kukaan täällä puhuisi. Ei silloin, jos hän on syyntakeinen, eikä silloinkaan, jos hän on syyntakeeton. Mielenhäiriöistä ei arvioida armon kriteerein, vaan tämä on hoitotapaus. Mutta jos tämä oli teon tehdessään mielenhäiriöinen, niin miten Ylin Tuomari määrittelisi tapauksen, kävisikö armo oikeudesta, vaikka puukottaja ei tunnustaisikaan Jeesusta Jumalan pojaksi, vaan pitäisi tätä vain yhtenä profeettana? Lankeaisiko armo vasta, jos tämä itse lankeaisi polvistumaan ja tunnustamaan Jeesuksen armahtajakseen?

Monet kristityt haluavat omia armon omasta uskontojärjestelmästä nousevaksi arvoksi. Näille kristityille armoa ei ansaita teoilla, vaan uskolla. Ei auta, vaikka kuinka tekisi hyviä tekoja, jos ei usko siihen, että vain Kristuksen kautta ansaitsemme armon. Kristinuskossa armo on ulkoistettu. Anteeksianto on meille ansaitsematta ylhäältä lahjoitettu. Olemme läpeensä pahoja ja ilman armoa hukassa. Tähän kytkeytyy myös niin ikään ulkoistettu moraali. Monet kristityt ovatkin siinä vakaumuksessa, että ilman kristinuskoa täällä rehottaisi täysi barbaria, moraalittomuus ja anarkia. Eivät kaikki, mutta monet, joiden kanssa olen vuosia keskustellut. Raamattu kertoo Jeesuksen sanoneen, että kirjainkaan laissa ei muutu, tarkoittaen Vanhaa Testamenttia ja über-ankaraa Mooseksen lakia. Mutta sitten hän toimi itse vastoin sanojaan jakaen armon sanoja ja armahtaen itsekin syntisiä, kuten sen yhden avionrikkojan (naisen), joka siis Lain mukaan olisi pitänyt kivittää.

Espoon piispa Tapio Luoma totesi muutama vuosi sitten, että "selittämätöntä pahuutta on". Hän tarkoitti sillä ilmeisesti pahuuden henkivaltoja. "Pahuus on sellaista, joka on kiinni meissä. Kuuluu kristilliseen uskoon, että emme voi ulkoistaa pahuutta, vaan se on meissä itsessämme. Sen takia on olemassa armo ja anteeksiantamus." On mielenkiintoista, että kristityt ulkoistavat armon ja anteeksiannon, mutta sisäistävät pahuuden MEIDÄN ominaisuudeksemme

Minulle armo tarkoittaa inhimillistä anteeksiantamista ja hyväksymistä, mikä on universaalia ja jo ennen kristinuskon keksimistäkin hyväksi havaittu yhteisöllinen käyttäytymistapa. Se on oleellinen edellytys yhteisön toimimiselle ja selviämiselle. Armon antaminen myös itselleen on yhtä tärkeää kuin yhteisön suoma armo. Lainaan fb-seinälläni kommentoinutta Markku Hirniä: "Mehän tarkkailemme olemistamme ja jos emme yllä sisäisiin ihanteisiimme, niin häpeämme ja jos teemme satunnaisia erehdyksiä, niin tunnemme syyllisyyttä. Kyky armahtaa itseään arkipäivässä on kaikille toivottava ominaisuus”. Näin suunnilleen emotionaalisesti normaalisti kehittyneet yksilöt.

Kyky käsitellä omaa syyllisyyttä ja armoa on myös edellytys armon saamiselle. Jos henkilö on sellainen, joka ei kykene armoa vastaanottamaan tehtyään jonkun pahan teon, on tämä todennäköisesti hoitoon ohjaamisen tarpeessa. Tai suljettava jonnekin loppuiäkseen. Tällaisia psykopaatit tai narsistisesti luonnehäiriöiset yleensä ovat. Jos Turun puukottaja ei tekoaan kadu, niin hän on joko psykopaatti tai kiihkeä fundamentalisti. Mutta eikö hän jälkimmäisessäkin tapauksessa olisi sairas?

Toisen maailmansodan jälkiselvittelyissä Natsi-Saksan jäljelle jääneet johtajat tuomittiin vankeuteen tai hirtettiin armotta. Syyttäjinä olivat ne, jotka sodan kestäessä massamurhasivat Saksan ja Japanin siviilejä, vaikka kumpikin maa oli jo polvillaan. Armotta. He itse eivät joutuneet oikeuteen. He eivät tarvinneet armoa, elleivät mahdollisesti sitten joskus unettomina suden tunteina. Suurin osa sotapäälliköistä ja valtiomiehistä, jotka sumeilematta lähettävät pommittajat ja tykistöt siviilejä tappamaan, ovat kokeneet armoa, tavalla tai toisella ja ovat kasvaneet jotakuinkin normaaleiksi ihmisiksi, viettäneet tasaisen ja kutakuinkin onnellisen lapsuuden. Armo heille.