Uskontoa, mediaa ja perinteitä

Median tehtävänä on tiedonvälitys. Mieluusti neutraalisti. Mutta toisinaan rajaus tekee sen, ettei kyseessä olekaan puolueeton tiedonvälitys. Joskus vuosia sitten oli mainio Ylen ohjelma nimeltään ”Maailma sanojen vankina”. Osallistuin siihen kerran itsekin Iikka Vehkalahden apulaisena keräten taustatietoa jotakin juttua varten. Kyseinen ohjelma keskittyi siihen, miten media uutisoi eri aiheista, kuinka paljon ja minkälaisella lähestymiskulmalla tai rajauksella. Ohjelmasta kävi ilmi, että varsin usein jotain tiettyä näkökulmaa tuotiin enemmän esille kuin muita.

Viimeisten parin vuoden aikana en ole ollut ainoa sen asian merkille pannut, että uskonnolliset aiheet, julkisuuden henkilöiden uskon tunnustukset ja kirkon kuulumiset ovat saaneet merkittävästi tilaa mediavälineissä verrattuna sekulaarin ja uskonnottoman näkökulman esille tuomiseen verrattuna. Itse asiassa uskonnottomuus ja sekulaari katsomus ei juuri näy, ellei sitten satunnaisesti jonkun uskontoon liittyvän jutun yhteydessä. Kuten esim. että Turun piispa Mari Leppänen jossain paneelissa vastusti ET:n avaamista kaikille. Juttujen sävy näennäisestä neutraaliudesta huolimatta on ollut oikeastaan positiivinen.  Tätä voi perustella vaikka silläkin, että uskonnoissa ja uskomisessa on kyse ihmismielen keksimään olentoon, jonka olemassa oloa ei mitenkään voi todentaa, ei tätä uskoa ja mielen asentoa kyseenalaisteta, vaan asia tarjotaan kuin mikä tahansa arkipäiväinen ja normaali asia.

Ei tarvita edes ”Maailma sanojen vankina” -tyyppistä tutkivaa ja mittauksiin perustuvaa tutkimusta siitä, että usko, uskonto ja uskonnot saavat siis kohtuuttomasti paljon enemmän tilaa mediassa kuin uskonnottomuus ja sekulaarisuus.

MTV, hesari, Yle ja eräät muut mediat tiedottivat viime vuoden syyspuolella nuorten miesten uskonnollisuuden ”vahvistumisesta” ja näiden kiinnostuksen lisääntymisestä kristinuskon konservatiivisempiin suuntauksiin. Nuorista miehistä nuorisobarometrin mukaan vain osalla on ollut tällaista kiinnostuksen suuntautumisesta yliluonnollisiin.

Yle Kulttuuricoctail Live -ohjelmassa ”Jeesus trendaa - nuorten muuttuva suhde uskoon ja kirkkoon” hiljattain oli vieraina kaksi pastoria, eikä yhtään pastafaristia.

MTV julkaisi vastikään tiedotteen, että ”Ruotsissa vuoden ilmiöksi voi nousta Jeesus – Suomessa on ainekset samaan”. Näitä riittää.

Nyt IS julkaisi ”uutisen”, että Vappu Pimiä on kääntynyt ortodoksisuuteen. Usko on Vappu Pimiälle tärkeä asia, kuten hän uudessa podcastissaan ilmoittaa. Tässä podcastissaan Pimiä keskustelee ”julkisuudesta tuttujen vieraiden kanssa elämän tarkoituksesta ja uskosta”.

Sinänsä ei ole kummaa, että niin monet kulttuurialan ihmiset ja julkkikset kääntyvät ortodoksisuuteen, se kun on niin visuaalisesti kiehtovaa ja paljon jänskempää kuin tylsä ja askeettinen luterilaisuus. Mutta että vielä armollisempaa, kuten tämä julkkis ortodoksisuutta kuvailee. Niin, miksipä sitä ei sitten saman tien hyppää täyteen armollisuuteen, uskonnottomuuteen..? Mutta siis nähtävästi ei oikein ole jutun aihe se, jos julkkis on ateisti. Ei uutinen, eikä kiehtova juttu. Ateisti? Ääh, so?

Vappu Pimiä lienee julkisuudesta tuttu. Minulle vähän vähemmän tuttu. Mutta kuitenkin hän lukeutuu niihin ”influenssereihin”, joilla on paitsi tarve esiintyä julkisesti, myös tyrkyttää omia näkemyksiään muille, koska ne ovat niin oikeellisia ja relevantteja. Eihän kukaan epärelevanttiuksia halua jakaa. Ainakaan tahallisesti.

Kunta- ja aluevaaleihin liittyen STT haastatteli Kristillisdemokraattien Sari Essayahia. Haastattelu julkaistiin eri pituisina eri lehdissä, kuten esim. Iltasanomissa.

Asunnottomuus on lisääntynyt asumistukileikkausten vuoksi, lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt, vanhustenhoidon laiminlyönnit lisääntyvät nykyisen hallituksen leikkausten myötä ja julkinen terveydenhuolto rapautuu, kun kelakorvauksia suunnataan yksityisille terveysjäteille. Essayahia, jonka puolue hallituksessa on, tämä ei paljon huoleta. Sen sijaan häntä huolettaa "uskontokammoisuuden" lisääntyminen Suomessa. Vaikka nuo luetellut asiat eivät olekaan kuntien ja alueiden päätettävissä, kohdistuvat nuo eduskunnassa säädettävät toimet kuntiin ja kuntien asukkaisiin.

Poliitikolta odottaisi viestiä yhteiskunnallisesti aktuelleista asioista ja sikäli faktoihin perustuen kuin poliitikko suinkin kykenee ja osaa. Jos poliitikko puhuu kristinuskosta, tämä ei puhu reaalimaailman asioista, vaan uskomuksista. Tosin on politiikkakin varsin paljon uskomusta, ainakin talous, josta nerokkaatkaan taloustieteilijät eivät useimmiten kunnolla faktuaalista ja realistista tietoa saa tuotettua.

Essayah antaa ymmärtää, että esim. suvivirsi olisi kouluissa kielletty. Ei ole. Essayahin mukaan kouluissa ”kristilliset perinteet auttavat muiden kulttuurien ymmärtämisessä ja oman identiteetin rakentamisessa.” Kyllä siihen ymmärtämiseen ei tarvita erikseen uskontoa. Oman identiteetin rakentaminen tapahtuu sekin ilman uskonnon jyräävää vaikutusta. KD:n mukaan seurakuntien ja päiväkotien yhteistyö tukee varhaiskasvatuksen tavoitteita. Ja sitten pitäisi lisätä maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumista varhaiskasvatukseen. Eli toisuskontoisten.

Varhaiskasvatuksessa sadut ovat varmasti omiaan. Mutta KD haluaa lisätä siihen vielä yhden sadun lisää. Essayah kertoo, että ”kristilliset juhlat kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperinteeseen samalla tavalla kuin esimerkiksi Kalevala”. Mutta näin ei ole. Kristilliset perinteet ovat tulleet muualta tänne. Kalevala on suomalais- ja Vienankarjalaista alkuperää. Selvästi suomalaisempaa kulttuuriperinnettä kuin kristinusko.

Kristinuskolle on syyttä suotta annettu asema suomalaisessa kulttuuriperimässä, vaikka se on tuontitavaraa. Ja media omalta osaltaan ruokkii tätä käsitysvinoumaa.