JASSMit on nasta juttu

Jumala ompi linnamme, lauloi saattoväki lokakuussa 1939, kun valtuuskuntamme oli lähdössä tiukkoihin neuvotteluihin Moskovaan. Jumala ei ollut kai läsnä, koska sota alkoi ja se oltiin hävitä pahasti. Kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli ja satojen tuhansien ihmisten elämä muuttui. Alueita, jotka eivät vielä kauaa olleet ehtineet olla itsenäisen Suomen alueita, menetettiin. Jos Stalin ei olisi hulluudessaan teloituttanut armeijan parasta upseeristoa, olisi Suomi saanut kunnolla turpiinsa. Niin pienestä se oli kiinni.

Nyt Jumala ei ole linnamme, vaan Nato ja USA. Sama se, kummassa järjestyksessä. Kai varmaan toisen maailmansodan loppumyrskyissä havaittiin, että Jumala ei ollut linnamme, vaan se, että sotaa käytiin muuallakin, Natsi-Saksa oli sitonut osan Neuvostoliiton armeijasta ja Stalinin mielenkiinto kohdistui Berliinin kilpajuoksuun. Hän halusi panna matalaksi koko Saksan hitlereineen kaikkineen. Jos Saksa ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon, ei Suomella olisi ollut mitään asiaa lähteä Suur-Suomea rakentamaan ja keskitysleirejä Karjalaan pystyttämään. Eikä Suomi ilman Saksaa olisi lähtenytkään.

"On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan.
Me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan."

Jumala ompi linnamme -virren tämä säkeistö sopii tähän aikaan vain pienellä muutoksella. Herra vain korvataan USA:lla.

Nyt me harjoittelemme USA:n kanssa, me yhdenmukaistamme armeijaamme Nato-yhteensopivaksi, meillä on kenraalin allekirjoittama isäntämaasopimus Naton kanssa ja kuten puolustusministerimme Niinistö on todennut; me EMME ole puolueettomia. Ja kun me emme ole puolueettomia ja olemme Natouttamassa armeijamme yhteensopivuutta ja meillä on nyt ollut pari vuosikymmentä amerikkalaisia Hornet -hävittäjiä ja tulemme hankkimaan USA:sta näiden tilalle uudet hävittäjät, ei ole epäselvää, minkä tahon kanssa olemme liittoutuneet. Johan presidentti Niinistökin hyväksyi puolustusministeri Niinistön soolon, kun tämä ilmoitti USA:n puolustusministerin täällä käydessä, että Suomi on valmis järjestämään ”suursotaharjoituksen” USA:n kanssa. Eihän tässä todellakaan mitään Jumalaa tarvita, kun linnoittaudumme USA:n ja Naton hellään huomaan. Mutta mitä tai ketä vastaan?

J.K. Paasikivi lähdössä Stalinin ja Molotovin juttusille Moskovaan lokakuussa 1939

”Se vanha vainooja,
kavala, kauhea,
on kiivas, kiukkuinen
ja julma, hirmuinen.
Vain Herra hänet voittaa.”

Noin kuului virren yksi säkeistö, kun Helsingin rautatieasemalla sitä laulettiin Moskovaan lähtijöille. Tässä Luther, virren sanoittaja, ei tarkoittanut Harald Hirmuista eikä sitä maata ja sen johtajaa, joka neuvotteluja vaati, mutta selvää on, että virren sanoituksen merkitys ja ketä tarkoitettiin, oli kaikilla laulajilla mielessä tuolla hetkellä. Jos joku olisi mennyt kysymään, ketä siinä tarkoitetaan, ei vastaus olisi ollut ”no se vanha kehno” vaan ”no ryssä tietysti”. Olihan Neuvostoliitto ja Venäjä ollut se vainoaja jo vuosisataisesti. Kun me nyt varustaudumme ja treenaamme ja pian mahdollisesti USA:n kanssa suursotatreenaamme, on varmasti sopivaa kysyä, mitä uhkaa varten.

Kun on kyse puolustusvoimista ja sen varustelusta, ei rahalla ole määrää. Vuonna -95 ja siitä eteenpäin hankitut Hornetit maksoivat maltaita. Ne ovat siis olleet 20 vuotta ja jo nyt suunnitellaan uusien hankkimista Ne tulevat maksamaan vielä maltaampia. Hankinnan ilmansuunta on ilman muuta selvä, vaikka puolustusministeriö ja muut asiaan kuuluvat selittäjät muuta uskottelisivat: USA.

Mutta se, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle, on Jassim-ohjukset. Näitä ohjuksia hommattiin USA:sta jo kuusi vuotta sitten. Niitä ostettiin 145 miljoonalla eurolla. Yksi maksaa 700.000 euroa. Kokonaishinta osineen ja koulutuksineen lienee ilmeiesti noin 185 miljoonaa. Kalliita aseita. Nämä ohjukset olivat tai ovat siis Hornetiin kiinnitettäviä ja liittyvät Hornetkauppoihin. Ohjuksia on ollut meillä siis jo useita vuosia, mutta niillä ei voi tehdä yhtään mitään, kun edes niiden toimintaa ei ole päästy kokeilemaan. USA:ssa on edelleen kaksi huippukallista Hornetia, jotka lennettiin sinne varta vasten ohjusta kokeilemaan. Ne ovat olleet siellä yli vuoden. Puolitoista vuotta siten jenkkeihin lähti kymmenhenkinen ilmavoimien ryhmä ampumista kokeilemaan, mutta nämä kotiutettiin sittemmin. Ja yksi siellä nyt sitten kiillottaa niitä Horneteja. Syy suman seisomiseen on se, että Yhdysvaltain puolustushallinto ei ole antanut lupaa kovan ohjuksen koeampumiseen. Suomessa olevat 145.000.000 ohjukset ovat siis lähinnä pelkkiä Jassm-nimisiä putkia. 145.000.000 euroa puolustusvoimien varastossa keräämässä pölyä jo vuosia. Aluksi USA ei olisi halunnut myydä noita ohjuksia ja nyt kun kaupat ja kalliit sellaiset on tehty, ei niitä saa ampua

                          Näin uutisoi Hesari 4.4.2016. Päivämäärä olisi voinut olla kolme päivää aiemmin, 

                          nimittäin uutinen oli yhtä totta kuin aprillipila.

Mutta mitäpä sillä ja millään on väliä. Kunhan on komeat pyssyt, mitä näyttää. Mietin, että sitten kun hankitaan ne super-Hornetit tai F35 -hävittäjät, niin niihin tarvitaan tietysti sitten uudet ohjukset, kun nuo Jassmit ovat jo vanhentuneet. Tai ruostuneet. Tai kukaan ei enää muista, minne ne sysättiin pölyttymään.

Näin naapurissa. Elokuvia järjestelmän palveluksessa

Sain kunnian toteuttaa vuoden 2017 Pori Film Festivalin ensimmäisen varsinaisen tapahtuman. Pikkutapahtuma, mutta kumminkin. Ja oli kunnia sitten hyvä tai kyseenalainen. Kinokellarissa samana päivänä esitetty elokuva oli POFF:n ensimmäinen elokuvaesitys. Järjestämäni tapahtuman nimi oli ”Näin naapurissa”. Itse valitsemani nimi. Tämä tapahtui Jussikka -baarin yläkerrassa keskiviikkona. Esitin muutaman Neuvostoliitossa 60- ja 70-luvulla tehdyn kymmenminuuttisen elokuvan, joissa esiteltiin Neuvostoliiton saavutuksia ja elämää. Niilo Rinne, joka tätä minulta kysyi ja halusi myös tapahtumalle nimen, sai nimen heti ja minun sitä kummemmin miettimättä.

"Näin naapurissa" oli YLE:n radio-ohjelma, jota lähetettiin 1978 - 85. Se oli ohjelma, jossa Neuvostoliiton elämää, ja tietysti saavutuksia, esiteltiin. Kuuntelin sitä useasti tuolloin. Yleensä jutut olivat hieman vaivaannuttavia. Haastateltiin ihmisiä, jotka tietysti puhuivat venäjää. Haastateltavan ääni häivytettiin ja suomalainen ääni tulkkasi ja jatkoi. Jutut olivat aina positiivisia, kuinka tietystä ongelmasta oltiin selvitty, kuinka asiat toimivat hyvin, kuinka elämä oli luonnikasta ja lutviutuvaa. Kehitystä tapahtui aina. Mitään ongelmaa, josta ei olisi selvitty, ei ollut. Tietysti oli selvää, että sen ajan Suomessa piti kertoa suuren ja ystävällishenkisen naapurimme elämästä. Näissä radio-ohjelmissa ei ollut kyse mistään radiojournalismista, vaan ulkopolitiikasta. Ne olivat propagandaohjelmia. Niitä joko vihattiin tai rakastettiin, riippuen kuuntelijan puoluepoliittisesta katsannosta. Mutta toisin kuin monet ovat kuvitelleet, eivät näitä ohjelmia tehneet vain Ylen kommaritoimittajat. Yleisradiohan oli kyllä tuolloin yleisen käsityksen mukaan varsin punaväritteinen. Aikojen takainen pääjohtaja Eino S. Repo tietty loi tätä mielikuvaa. Mutta naapurikatsauksien tekemisessä olivat mukana myös keskustalainen Leena Pakkanen ja kokkari Heikki Vuohelainen. Tätä ohjelmaa edelsi ohjelma nimeltään ”naapurineljännes”. Sen kesto oli nimensä mukaisesti varttitunti. Varttituntiin mahtui varmasti paljon Suuren isänmaan kehumista ja useiden radion kuuntelijoiden hien pintaan nousua. Näin naapurissa -ohjelma kesti puoli tuntia. Kehitystä siis.

Eino S. Repo antoi tietty ns. radikaaleille toimittajille ohjelma-aikaa ja hänen kauttaan pääjohtajana ja sen jälkeen radiojohtajana onkin nimitetty ”reporadion” ajaksi. Mutta toisaalta hän toimi myös aikansa Mainostelevision eli maikkarin ohjelmajohtajana ja hän soti talvi- ja jatkosodissa ja kotiutui peräti kapteenina. Revon jälkeen Ylen pääjohtajaksi tuli ”normaalistaja” Erkki Raatikainen. Hän oli demari. Ja sen jälkeen muutama muu. Nykyinen kokoomuslainen pääjohtaja Lauri Kivinen on sitten ensimmäinen, joka ensi töikseen nostatti palkkaansa noin kymppitonnilla kuussa. Euroissa siis. Hänen aikanaan Ylen oleellisimmiksi aikaansaannoksiksi jäänee Ylen tarjonnan köykäistyminen, viihteellistyminen ja keskustalaisen pääministerin toimien uutisoinnin sensurointi. Kukaan ei silti puhu ”kivisradiosta”. Yle on muutenkin ollut jo pitkään keskusta-kokoomuslaisesti johdettu. Silti reporadio punavihermädätyksineen on kummasti edelleen monilla vankkana mielikuvana Yleisradiosta.

Niin, ne elokuvat. Joskus 80-luvun alkupuolella Suomi-Neuvostoliittoseura lahjoitti useita kymmeniä Neuvostoliitossa tehtyjä lyhytelokuvia Porin kulttuuritoimistolle. Olin silloin itse elokuvatoimenhoitajana siellä, Kinokellarin vetäjänä. Ne lojuivat vuosia siellä jossain portaikossa, josta ne siirrettiin Porin videopajalle. Kun Eurooppakorttelisysteemi tuli ja rakennukset, joissa videopaja sekä Satakunnan Elävän Kuvan Keskus majoittuivat, oli purettava betonisen parkkihallin tieltä, luovutti kulttuuritoimi elokuvat SEKK ry:lle, jolla ne nyt edelleen ovat. Jossain vaiheessa dokumentaristi Marja Pensala oli saanut vihiä näistä ja tuli niitä koluamaan. Hän käytti niistä parissa Venäjää käsittelevässä dokumentissaan. Itse Jörn Donner otti kerran sähköpostitse yhteyttä näistä, kun hänelläkin kiinnostus oli. Yhdessä viestissään hän kysyi, saako niitä varastaa. Vastasin, ettei saa, mutta katsoa saa. Sitten häneltä loppui kiinnostus.

Elokuvat ovat 60- ja 70-luvuilta. Ne ovat siis tietysti propagandatarkoituksiin tehtyjä ja niiden sisältö sen mukaista. Aiheet ja niiden käsittelyn eetos olivat korkealta taholta määrättyjä ja kontrolloituja. Neuvostojärjestelmän ja kommunismin taattua, tasaista ja positiivista esittelyä. Vaikka niiden sisällölle ja esitystavalle on helppo hymyillä ja nyt voi havaita niiden sisältävän ilmiselvää ns. muunneltua totuutta, niin niiden erityislaatuna on toteutuksen laadukkuus. Ne ovat siis hyvin kuvattuja ja leikattuja. Ei neukkulassa noita kuka tahansa rähmäkäpälä päässyt tekemään. Jos haluaa aatetta esitettävän hyvin, niin sitten pitää panna osaajat asialle. Niin teki myös Natsi-Saksa, jossa viestinnän erikoisammattilaiselle Goebbelsille kelpasi vain parhaat osaajat. Kuuluisin näistä oli Leni Riefenstahl. Hän teki häpeämättömän aatteellisia elokuvia Kolmannelle Valtakunnalle ja arjalaisen rodun ylistykselle, mutta kiisti myöhemmin tämän kaiken. Hän vain teki elokuvia. Niin tekivät myös Neuvostoliiton puoluekoneiston valjastamat elokuvan tekijät, jotka tekivät hyvää laatua ja taatusti tietäen, mitä tekivät. Mutta toisaalta, jos olisivat kieltäytyneet, olisivat jääneet työttömiksi tai joutuneet hanttihommiin.

”Näin naapurissa” -ilmiö ei aikoinaan ollut Suomessa siis mikään ainutlaatuinen juttu. Näitä on ollut, on ja on tuleva. Vaihtoehtoinen totuus on meillä ilonamme ja autuutenamme aina.

Mutta miksi ihmeessä se joku taho, joka nämä suomeksi toimitti, ei valinnut ketä tahansa muuta spiikkaamaan filmien kerrontaa suomeksi. Tämä tai nämä, jotka suomennoksen ovat spiikanneet, ovat käsittämättömän kankeita. Mikään Velipuolikuu, Kummeli tai mikään muu sketsiryhmä ei kykenisi tekemään niistä parodioita. Ne ovat jo itsessään niitä.

Taikavarputeknologiaa

Kävin vuonna 2014 Helsingissä Hengen ja tiedon messuilla, niillä hörhömessuilla, missä kaikenlaisia maagisia juttuja markkinoidaan; jalokivienergioita, grafologiaa, ennustusta, tähtikarttoja, kaiken karvaisia terapioita sun muita. Ja taikavarpuja. Eräässä huoneessa oli taikavarpukaveri, jolla oli jos jonkinlaisia metallilangoista väänneltyjä taikavarpuja. Niillä piti paitsi löytää vettä, myös paikantaa maasäteilykenttiä. Sain testata, mutta en löytänyt siitä kohdasta (toisessa kerroksessa) huonetta, jossa maasäteilyä piti kaverin mukaan olla. Hän itse sai metallivarvun taipumaan. Tai siis se säteily sai. Tai niin se kaveri, joka oli hieman epävarman oloinen ja vähän sellainen mutisija, halusi saada minut uskomaan niin. Metallinen iso ”Y-varpu” maksoi 12 euroa, pieni 8 euroa. Ja ne olivat siis metallilankaa, joka oli väännetty muotoon varmaan parissa sekunnissa. Mutta se jokin niissä kai sitten oli. Sama myyskenteli kavereineen myös ihmelaitetta, jonkinlaista veden kide- tai atomirakenteen tai sen muistin tjms. muunninta. Kraanaan yhdistettävän laitteen hinta oli 150 euroa ja ison kerrostalon vesisäiliöön heitettävän rajumman laitteen 800 euroa. En kehdannut kysyä, oliko kauppa käynyt. Varmasti oli (pääkuvassa nuo metallivarvut. Muovisiakin oli myytävänä)

                              Tajunnan laajentumisen etsimistä Hengen ja tiedon messuilla.

Taikavarvut eivät ole suinkaan mitään mennyttä teknologiaa vesiasioissa. Vaikka monet nyt naureskelevatkin taikavarpua kävelyttäviä kaivonkatsojia, niin kummia kuuluu nyt Iso-Britanniasta. Tekniikka & Talous -lehden jutun mukaan briteissä moni vesiyhtiö on myöntänyt käyttävänsä taikavarpuja etsiessään putkistovuotoja. The Guardian -lehti oli siellä julkaissut jutun asiasta, kun eräs tiedebloggaaja oli kuullut vanhemmiltaan vesilaitoksen työntekijän etsineen vesiputken sijaintia näiden pihalla. Hän selvitteli asiaa enemmänkin ja niin vain ilmeni, että peräti kymmenen kahdestatoista vesiyhtiöstä luottaa wanhoihin konsteihin. ”Olemme huomanneet, että jotkut vanhemmat metodit ovat yhtä tehokkaita kuin modernit. Käytämme työssämme myös lennokkeja ja satelliitteja”, kertoi eräs yhtiö. Näin oikein. Eikä ollut kuulemma ainoa, joka näin ilmoitti.

Eipä maailma ole paljon kummemmaksi muuttunut. Tai sitten on –  hullumpaan sikäli, että elämme vuotta 2017, jolloin ihmiskunnan tietous maailmasta, universumista ja kvanttitasostakin on jo aivan eri tasolla kuin vaikkapa vain viisikymmentä vuotta sitten, niin edelleenkin on litteään maahan uskovia. Siis aivan oikeasti – pannukakkumaahan uskovia. Ja paljon. Näitä löytyy räppäreistä korismiljonääreihin. Jopa meillä Suomessa näitä on. Facebookista löytyy ryhmä nimeltä ” Litteä Maanpiiri - Flat Earth Finland”. Siellä on keskenään pyöreää maapallo -salaliittoa naureskelemassa melkomoinen poppoo. Yksi flat earth höyrypää on Mike Hughes, jonka mukaan maa on litteä laatta, jota ympäröi valtava jääseinä. Hän aikoo nyt lauantaina todistaa tämän sinkoamalla itsensä romuraudasta kotonaan kyhäämällään raketilla 500 metrin korkeuteen. Mitä hän sieltä sitten havaitsee tai mitä tempullaan todistaa, ei ole selvinnyt. Tai se, miksei hän osta lentolippua koneeseen, jolla pääsisi peräti 10 kilometriin. No ei - äskeinen oli humpuukia. Mike Huhges on tekeytynyt litteän maan tutkijaksi joko kieli poskessa tai saadakseen rahaa pelle peloton -hommiinsa. Iltasanomien jutussa hänet otettiin todesta, mutta Flat Earth Finland -ryhmässä varoiteltiin, että Mike EI OLE OIKEA litteän maan tutkija.

                                           Tässä on ihan oikea flättäri (youtube)

 Mutta meillä voi vielä nähdä YLE:n ohjelmassa vakavasti puhuttavan yksisarvisista. Tai tosissaan tehdyn dokumentin vainajien kanssa puhujasta. Meillä on vielä edelleen mielikuvitusolentoon uskovia henkilöitä poliitikkoina, jopa pääministerinä. Meillä pääsee presidenttiehdokkaaksikin henkilö, joka kiistää evoluution ja pitää maailmaa 6000 vuotta sitten luotuna. Meillä on keskuudessamme henkilöitä, joiden mielestä Trump on Jumalan lähettämä rukousvastaus ja Messias. Meillä on korkeasti koulutettuja, jopa lääkäreitä, jotka uskovat homeopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Meillä on Virolaisen kaksoset, Harri ja Ilkka, molemmat nelinkertaisia maistereita ja kauppatieteen tohtoreita, jotka profetoivat parapsykologiasta, valoenergiasta, antavat energiahoitoja ja uskovat avaruusolentoihin ja menninkäisiin. Valoenergia on siis juttu sellainen, että pitkälle edistyneet gurut eivät ole tarvinneet vuosikausiin mitään ruokaa, kun he saavat kaiken tarvitsemansa valosta. Harrin olen nähnyt kyllä ruokakaupassa. Mutta hän ei liene tarpeeksi valaistunut vielä.

Niin, että mikseipä sitten Englannissa vesiyhtiöt etsisi vesiputkiaan taikavarvuilla. Tiettävästi Suomessa ei vesilaitokset ole enää (vaiko vielä?) turvautuneet taikavarputeknologiaan. Uskon ja luotan vahvasti siihen, että vesilaitoksen miehet kulkevat kartat, prismat ja nykyteknologiaa edustavat mittalaitteet mukanaan etsiessään vesiputkia. Jos joku muuta kertoo, tarkistan ensin, ettei ole 1. päivä huhtikuuta.

              Roswelliin putosi ufo ja sen kuskit ovat siellä jossain säilöttyinä USA:n hallituksen salaamina.

 

Hengen ja tiedon messuilla käydessäni koin olleeni epämukavuusalueellani ja lievästi pingottunut. Minulla ei ole juuri mielikuvitusta. Olen niin fiksoitunut ja alistunut tavallisuuteen, arjen tylsyyteen ja asioiden sekä tapahtumien luonnolliseen järjestykseen ja selityksellisyyteen, etten juuri pelkää pimeässä tai oikein muutakaan sellaista. Pelkoni liittyvät aivan konkreettisiin seikkoihin. Mutta en ole täysin levollinen kohdatessani henkilön, jolla on uskomus tuonpuoleisuuksista, näkymättämistä olennoista, kristallista säteilevistä energioista, Roswellin pudonneeseen ufoon ja sen kuskeihin, tähtien asukeista ja muusta esoteerisuudesta. Salaliittoteoriat ovat niin ikään samaa osastoa minulle. Lakkasin uskomasta niihin kai suunnilleen parikymppisenä. Minulla ei ole korkeata tutkintoa, enkä ole erityisen viisas tai älykäs, mutta silti olen skeptinen ja uskomattomiin asioihin uskomaton. Minulta puuttuu kyky uskoa muuhun kuin siihen, mikä on selvästi todistettavissa.

                                (ja lopuksi keventävä luvatta lainattu Jarlan Fingerpori)