Helsingissä oli 8.9. Vapaa liikkuvuus -verkoston järjestämä mielenosoitus mielivaltaista turvapaikkahakemusten käsittelyä vastaan. Turvallisiksi on osoitettu maita, jossa henki on halpaa ja elämä lyhyttä. Näihin käännytetään toisia, toisia ei. Logiikkaa ei päätöksissä juuri ole. YLE uutisoi tästä miekkarista. Pakko todeta, että valtamediaa ei nyt voi syyttää epätasapuolisuudesta. Afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle annettiin muutama sekunti aikaa. Mutta niin myös kadun toisella puolella älämölöään pitäneen ”Suomi ensin” ja ”rajat kiinni” vastamielenosoittajien puhetorvi, Poristakin tuttu, Marco de Wit sai suunnilleen saman ajan. Tämä sama henkilö johti myös Forssan mielenosoitusta. Katsoin netistä hetken hänen mesoamistaan sekä Forssassa että Helsingissä. Into ja asialleen omistautuminen palavine silmineen ja megafoniin karjumisineen on merkillepantavaa. Ja tuo mieleen erään historian henkilön.
Sisäministeri Paula Risikkokin sai puheenvuoron. Sanoma jäi epäselväksi. Paitsi se, että maahanmuuttovirasto toimii lain mukaan, ja että hän vieritti vastuun turvapaikkahakemusten käsittelyn sekasortoisuudesta virastolle. Ei hänessä eikä hallituksessa ole vikaa. Hän totesi vielä, että oli ohjeistanut virastoa panostamaan ”määrän sijasta laatuun”. Tarkoittikohan hän sitä, mitä Päivi Räsänen ja eräät perussuomalaiset heidän esittäessään turvapaikan myöntämistä mieluummin kristityille pakolaisille? Nämä kun kuulemma ”sopeutuvat paremmin”. Vapaa liikkuvuus -verkostosta ei haastateltu ketään. Voisi sanoa, että maahanmuuttokriittisten valhe- tai suvakkimediaksi nimittämänsä YLE oli selvästi ”Suomi ensin” -eetokselle suosiollinen. Maikkarin uutiset eivät mielenosoituksesta, jossa oli satoja ihmisiä, kertoneet mitään. Sen sijaan entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron väitteet maahanmuuttajien järjestäytymisestä uutisoitiin. Paatero perustaa väitteensä siihen, että on jostain näin lukenut tai kuullut.
Kreikassa on ollut pitkään raju talouskriisi ja säästötoimet, työttömien armeijat ja vähäosaisten kurjuus. Työttömät perustivat kansalaisjärjestöjä, joiden avulla he kykenivät auttamaan heitä, joita kukaan ei auttanut. Heillä oli organisaatiot jo valmiina, kun pakolaisaalto vyöryi Lesboksen saarelle ja Pireuksen satamaan. Hädänalaiset saivat apua. Eräs vapaaehtoistyöntekijä Ulkolinjan dokumentissa ”Kreikkalainen omatunto” totesi, että tämä solidaarisuus perustuu tasa-arvoon, ei hyväntekeväisyyteen. Tavalliset ihmiset tarjosivat kotejaan pakolaisperheille. Hyväntekeväisyydessä apu ojennetaan ylhäältäpäin. Solidaarisuusjärjestöissä ongelmia kohdanneet auttavat toisia. Kohtaaminen tapahtuu samalla tasolla. Eräs vapaaehtoinen totesi, että pakolaiset tarvitsevat kosketusta, eivät croissanteja. Hän tuntee kiitollisuutta saadessaan auttaa. Pakolaisia Kreikassa auttavat tavalliset köyhät ihmiset. Rikkaat ja virallinen taho, jotka korruptiolla ja ahneudella saivat Kreikan katastrofin aikaan, pysyttelevät piiloissaan. Eräs haastatelluista totesi, että vaikka työssä on hyviä järjestöjä, ovat jotkut isot järjestöt kuitenkin pitäneet tärkeimpänä omaa näkyvyyttään ja työ ollut huonosti organisoitua. Niin se käy: kun järjestö tulee riittävän isoksi ja taloudellisesti merkitykselliseksi, alkaa se kiinnostaa opportunistisia henkilöitä, joita motivoi lähinnä oma etu.
Pakolaiset ovat meillä keskuudessamme, eikä ilmiölle loppua näy. Hädässä olevia pitää auttaa. Altruismi onkin meissä sisäänrakennettuna. Mutta samoin meissä on valmius ksenofobiaan. Molemmat ovat evoluution tulosta. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, sanotaan Raamatussa. Maahanmuuton kohdalla tämä saattaa mennä yliyrittämiseksi ja kaiken hyväksymiseksi. Tästä tulee tunkkainen ilmiö nimeltä kulttuurirelativismi, johon syyllistyvät varsin usein liberaalit henkilöt, suvakit ja kukkahatut. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä hyväksyä. Slovenialaisen filosofi Slavoj Žižekin mukaan liberaalit eivät pidä kulttuurisia eroja oleellisina, vaikka pitäisi. Rasismista tulee käänteistä. Kulttuuriset erot on otettava huomioon. Silloin vasta kohtaanto tapahtuu aidosti ja kestävästi.
Maassa maan tavalla, sanovat maahanmuuttokriitikot. Tähän on syytä suhtautua varauksella. Meidän tapauksessa se tarkoittaa siis lupaa dokata örvelöksi itsensä, vittuilla, haastaa riitaa, vetää turpaan ja suosia kavereita.. Nämähän me suomalaiset hallitsemme. Kuka haluaa muista kultuureista tulevien omaksuvan nämä maan tavat? Me kunnon kansalaiset olemme tuominneet työttömät sossupummeiksi, jotka laistavat työtä ja vaativat yhteiskunnan elättämään heidät. Olisiko tämäkin maan tapa sopivaa muukalaisille? Minusta parempi sanonta olisi, että ”olkaa ihmisiksi”.
Lietolainen vanhoillislestadiolainen pappi Mari Leppänen otti kotiinsa asumaan Isisin tieltä pakenemaan joutuneen syyrialaisen aina niin kauan, kunnes hän sai oman asunnon. Pääministeri, lestadiolainen, Rauhan Sanan alahaarasta, lupasi vuosi sitten tyhjillään olleen tilavan talonsa Kempeleellä turvapaikanhakijoille. Lupaus on jäänyt täyttämättä. Sipilän mukaansa se ei olisi ollut turvallista. Mikä uhka oli, on jäänyt epäselväksi.
Niko Kazantzakis on sanonut: ”Jumalani, anna minulle, mitä en kestä.” Tällaista viisautta harvoin kuulee teologeilta.
Sisäministeri Paula Risikkokin sai puheenvuoron. Sanoma jäi epäselväksi. Paitsi se, että maahanmuuttovirasto toimii lain mukaan, ja että hän vieritti vastuun turvapaikkahakemusten käsittelyn sekasortoisuudesta virastolle. Ei hänessä eikä hallituksessa ole vikaa. Hän totesi vielä, että oli ohjeistanut virastoa panostamaan ”määrän sijasta laatuun”. Tarkoittikohan hän sitä, mitä Päivi Räsänen ja eräät perussuomalaiset heidän esittäessään turvapaikan myöntämistä mieluummin kristityille pakolaisille? Nämä kun kuulemma ”sopeutuvat paremmin”. Vapaa liikkuvuus -verkostosta ei haastateltu ketään. Voisi sanoa, että maahanmuuttokriittisten valhe- tai suvakkimediaksi nimittämänsä YLE oli selvästi ”Suomi ensin” -eetokselle suosiollinen. Maikkarin uutiset eivät mielenosoituksesta, jossa oli satoja ihmisiä, kertoneet mitään. Sen sijaan entisen poliisiylijohtajan Mikko Paateron väitteet maahanmuuttajien järjestäytymisestä uutisoitiin. Paatero perustaa väitteensä siihen, että on jostain näin lukenut tai kuullut.
Kreikassa on ollut pitkään raju talouskriisi ja säästötoimet, työttömien armeijat ja vähäosaisten kurjuus. Työttömät perustivat kansalaisjärjestöjä, joiden avulla he kykenivät auttamaan heitä, joita kukaan ei auttanut. Heillä oli organisaatiot jo valmiina, kun pakolaisaalto vyöryi Lesboksen saarelle ja Pireuksen satamaan. Hädänalaiset saivat apua. Eräs vapaaehtoistyöntekijä Ulkolinjan dokumentissa ”Kreikkalainen omatunto” totesi, että tämä solidaarisuus perustuu tasa-arvoon, ei hyväntekeväisyyteen. Tavalliset ihmiset tarjosivat kotejaan pakolaisperheille. Hyväntekeväisyydessä apu ojennetaan ylhäältäpäin. Solidaarisuusjärjestöissä ongelmia kohdanneet auttavat toisia. Kohtaaminen tapahtuu samalla tasolla. Eräs vapaaehtoinen totesi, että pakolaiset tarvitsevat kosketusta, eivät croissanteja. Hän tuntee kiitollisuutta saadessaan auttaa. Pakolaisia Kreikassa auttavat tavalliset köyhät ihmiset. Rikkaat ja virallinen taho, jotka korruptiolla ja ahneudella saivat Kreikan katastrofin aikaan, pysyttelevät piiloissaan. Eräs haastatelluista totesi, että vaikka työssä on hyviä järjestöjä, ovat jotkut isot järjestöt kuitenkin pitäneet tärkeimpänä omaa näkyvyyttään ja työ ollut huonosti organisoitua. Niin se käy: kun järjestö tulee riittävän isoksi ja taloudellisesti merkitykselliseksi, alkaa se kiinnostaa opportunistisia henkilöitä, joita motivoi lähinnä oma etu.
Pakolaiset ovat meillä keskuudessamme, eikä ilmiölle loppua näy. Hädässä olevia pitää auttaa. Altruismi onkin meissä sisäänrakennettuna. Mutta samoin meissä on valmius ksenofobiaan. Molemmat ovat evoluution tulosta. Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, sanotaan Raamatussa. Maahanmuuton kohdalla tämä saattaa mennä yliyrittämiseksi ja kaiken hyväksymiseksi. Tästä tulee tunkkainen ilmiö nimeltä kulttuurirelativismi, johon syyllistyvät varsin usein liberaalit henkilöt, suvakit ja kukkahatut. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä hyväksyä. Slovenialaisen filosofi Slavoj Žižekin mukaan liberaalit eivät pidä kulttuurisia eroja oleellisina, vaikka pitäisi. Rasismista tulee käänteistä. Kulttuuriset erot on otettava huomioon. Silloin vasta kohtaanto tapahtuu aidosti ja kestävästi.
Maassa maan tavalla, sanovat maahanmuuttokriitikot. Tähän on syytä suhtautua varauksella. Meidän tapauksessa se tarkoittaa siis lupaa dokata örvelöksi itsensä, vittuilla, haastaa riitaa, vetää turpaan ja suosia kavereita.. Nämähän me suomalaiset hallitsemme. Kuka haluaa muista kultuureista tulevien omaksuvan nämä maan tavat? Me kunnon kansalaiset olemme tuominneet työttömät sossupummeiksi, jotka laistavat työtä ja vaativat yhteiskunnan elättämään heidät. Olisiko tämäkin maan tapa sopivaa muukalaisille? Minusta parempi sanonta olisi, että ”olkaa ihmisiksi”.
Lietolainen vanhoillislestadiolainen pappi Mari Leppänen otti kotiinsa asumaan Isisin tieltä pakenemaan joutuneen syyrialaisen aina niin kauan, kunnes hän sai oman asunnon. Pääministeri, lestadiolainen, Rauhan Sanan alahaarasta, lupasi vuosi sitten tyhjillään olleen tilavan talonsa Kempeleellä turvapaikanhakijoille. Lupaus on jäänyt täyttämättä. Sipilän mukaansa se ei olisi ollut turvallista. Mikä uhka oli, on jäänyt epäselväksi.
Niko Kazantzakis on sanonut: ”Jumalani, anna minulle, mitä en kestä.” Tällaista viisautta harvoin kuulee teologeilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti