Asekaupalla ihmisoikeuksia puolustamaan

Kirjoitin 14.10. blogissaniAleppolle kellot soivat: ”Sodassa ei voita kukaan muu kuin asekauppiaat ja muut suurliikemiehet. Käytännössä kaikki maailman sodat käydään aseilla, joita myyvät USA:n ja Venäjän hallitusten kautta asekauppiaat”. Mutta aseita myyvät kyllä muutkin maat. Myös Suomi. Suomella on aseviennissä pitkät perinteet. Olemme myyneet jo vuosikaudet aseita maihin, jotka eivät virallisesti käy sotaa, mutta käyttävät silti aseellista väkivaltaa omia kansalaisia kohtaan tai kuten Israelissa, palestiinalaisia kohtaan. Mutta mehän myymmekin aseita VAIN demokratioihin ja kaikinpuolista vakautta varmistamaan.

Nykyinen hallituksemme on onnistunut ehkä kaikista maamme hallituksista yhdessä asiassa parhaiten. Nimittäin maan lakien rikkomisessa. Hallituksemme on joutunut peruuttamaan moniaita isoja päätöksiään. Enemmän kuin mikään hallitus aiemmin. Osa hallituksen veret seisauttavan kansan vastustuksen vuoksi, osa kansan veret seisauttavan hallituksen oman tietämättömyyden vuoksi ja osan siksi, että ne toteutettaessa olisivat rikkoneet perustuslakia tai muita lakeja. Viimeisin lain rikkomus on juuri tehdyt asekauppalinjaukset. Suomeen laadittiin edellisen hallituksen aikana, siis sen onnettoman aikaansaamattoman hallituksen, laki sellainen, joka velvoittaa ottamaan huomioon puolustustarvikkeiden eli aseiden myynnin kohdemaan ihmisoikeustilanne. Sotaa käyviin maihin ei lakien mukaan saa viedä ollenkaan. Tai siis lain mukaan ei saisi.

On selvää, että Venäjä on syyllistynyt hirveisiin sotarikoksiin nyt Itä-Aleppossa ja jatkaa niitä juuri tätä kirjoitettaessa. Sama myös Itä-Ukrainassa. Jos ei suoraan, niin tukemalla sotarikollisia. Venäjän hallitus, siis käytännössä presidentti, käärii brutaalit siviilien pommituksensa tekopyhästi terrorismin kitkemiseen tai syyttää niistä muita. Mutta mitä se on, jos ulkoministerimme parahtaa Syyrian tilanteesta, että kansainvälinen yhteisö on ponneton, että sen heikkous on moraalisesti typerryttävää ja samalla hallitus, jossa hän itse istuu, myy aseita Keski-Aasian roistovaltioihin Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin? Ja Saudi-Arabiaan ja eräisiin muihin arabimaihin? Saudi-Arabia käy sotaa Jemenissä, sotaa, joka on jäänyt Syyrian uutisoinnin jalkoihin. Jemenissä on tapettu sumeilematta siviilejä tuhansia ja pommitettu sairaaloita aivan kuten tekee Venäjä ja Syyrian hallitus.

Suomi myi viime vuonna Saudi-Arabiaan kranaatinheittimiä 28 miljoonalla eurolla. Siihen summaan mahtuu varmasti monta heitintä. Puolustusministerimme taas on siinä "käsityksessä", että näitä ei ole käytetty Jemenin sodassa. Heittimien valmistaja Patrian mukaan aseiden käyttöä on käytännössä täysin mahdotonta seurata. Puolustusministerimme "käsitys" on nähtävästi totuus, jonka mukaan toimitaan. Hän on myös todennut, ettei Suomen näkökannan mukaan Saudi-Arabia ei ole hyökännyt Jemeniin, vaan on siellä sen pyynnöstä (murhaamassa siviilejä). Ja kun näin on, niin voidaan rauhassa myydä sinne aseita. Erään jemeniläistoimittajan mukaan Jemeniin kylläkin ON hyökätty.

Sako taas on todennut, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia seurata, keitä heidän valmistamillaan tarkkuuskivääreillä tapetaan. Tappoaseitahan ne ovat. Näitä tarkkuustappovälineitä siis Suomi on myynyt paitsi Jemenin sotaan osallistuville arabimaille, myös Uzbekistaniin ja Turkmenistaniin, joissa ihmisoikeudet ovat yhtä tyhjän kanssa. Samoin noissa arabimaissa kuritetaan kovalla kädellä omia kansalaisia. Tämän hallituksen ja siis nykyisen ulkoministerimme aikana Suomi on siis tarkistanut linjaa siten, että noiden roistovaltioiden, Uzbekistanin ja Turkmenistanin, ”tilanteiden voi katsoa kokonaisuutena olevan aiempaa vakaamman”. Näin ulkoministeriön asevalvonnan yksikön pomo Sannamaaria Vanamo. Niinpä sitten kai voi. Sitten hän lisäsi, että ”toki näiden maiden ihmisoikeustilanteissa on parannettavaa”. Niin, siis ei väliä, vaikka asemyynnin kohdemaassa rikotaan ihmisoikeuksia ja murhataan omia kansalaisia, kunhan maan ”kokonaistilanne on vähäsen vakaampi”.

Saudi-Arabia on yksi ihmisoikeuksille vähiten nakkaavia maita. Siellä teloitetaan järjettömien uskonnollisin tuomioin satoja kansalaisia vuodessa. Se ei estänyt vastikään Suomea ja nykyistä puolustusministeriä solmimasta tämän teokratiahirmuhallinnon kanssa puolustusteollista yhteistyöasiakirjaa. Sopparia allekirjoitettaessa oli kyllä tiedossa myös se, että Saudit pommittivat siviilikohteita Jemenissä eli tekivät sotarikoksia. Ulkoministeriö myös tukee Jemenin sodan siviiliuhreja, se siunaa samalla aseiden viennin maahan, joka niitä siviiliuhreja tuottaa.

Mutta niinhän se on, että kun raha puhuu, muotoutuu moraali sen mukaan sopivasti mutkalle. Moraalin fleksiibeliys on aivan ylittämätön. Aseita kannattaa myydä sinne, missä niitä käytetään. Ja niinpä Suomessa on tämän hallituksen aikana ryhdytty myymään aseita enemmän Lähi-Itään kuin EU:n alueelle. Mutta ei hätää; pääministerimme mukaan ”asekauppaa ohjaa ihmisoikeusnäkökulma”. Kunnioittakaamme siis hallituksemme päätöksiä asekaupoissa. Suomen aseilla edistetään vain ihmisoikeuksia. Ja luvat harkitaan aina ”tapauskohtaisesti”.

Renessanssi

"Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, terroria, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut veljellistä rakkautta sekä 500 vuotta demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat tuottaneet? Käkikellon." Tämä lainaus on Orson Wellesin itse kehittämä repliikki elokuvasta Kolmas mies. Nuoruudessani kuuntelin Renaissance -nimistä klasaria ja rokkia fuusioinutta progebändiä. Yleensä tulokset tällaisissa ovat onnettomia. Silloin en vielä tiennyt kuuntelevani onnetonta lopputulosta. Jossain vaiheessa sen tajusin ja myin kaikki sen levyt. Uudelleenkuuntelut youtubesta eivät aiheuttaneet bändille renessanssia kohdallani. 

Renessanssi tarkoittaa uudelleensyntymistä. Aikakautena se oli taide-, kulttuuri- ja aatehistoriallinen murros keskiajalta uuteen aikaan. Joku sen on näin määritellyt. Tuolloin syntyi moderni ihminen, kun uskonnon valta väistyi ja asioita ryhdyttiin tutkimaan tieteellisesti. Aikakaudella eli monia lahjakkaita ja monitaitoisia persoonia, kuten Leonardo da Vinci. Siksi yleisneroja henkilöitä sanotaan renessanssi-ihmisiksi. Renessanssi-ihmisiä meidän kaikkien tulisi olla nyt, kun työttömyys vaanii nurkan takana ja pitäisi olla heti valmis seuraavaan muutaman kuukauden työuraan.

Sivistykseni on huonolla tolalla, myös renessanssin suhteen. Siksipä kävin Kansallismuseossa asiaa paikkaamassa Renessanssi -näyttelyssä. Kannatti. Moni asia avautui.

Eipä ihme, että Jeesus pyyhki aikanaan kirjanoppineilla lattiaa. Kirja kädessä ja kaikkitietävä ilme jo taaperona. Ilme kertoo ikävää kieltään siitä, että ala-asteen opet ovat taatusti olleet näsäviisastelevan Jeesus-oppilaan kanssa helisemässä. (Francesco Francia: Neitsyt Maria, Jeesus-lapsi ja Pyhä Johannes, 1490-1500)

Jeesus toppuuttelee huonoa naista kivittämään pyrkiviä hurskaita. Pitkäpartaista miekkosta kiinnostaa enemmän syntisen naisen paljastunut synnillisten himojen herättäjä. Alakulman poika katsoo tietävästi meihin, ymmärtäen sen mitä emme kai koskaan opi. Nuo hurskaat, kun eivät itse päässeet herkuille, päättivät, että tämä syntinen tuli hävittää. Kateus on ikävien tekojen polttoainetta. (Polidoro da Lanciano: Kristus ja avionrikkoja, 1540 – 45)

Jeesus teki meille selväksi, että me vielä tulemme vuohiksi ja lampaiksi erotelluiksi, vaikka lampaitahan me lähes kaikki olemme. Jeesus osoitti jo vauvana kiinnostusta lammasasioihin. Vuohea emme tässä kuvassa näe, mutta aasi on siellä enteellisesti kuvaamassa ihmiskunnan tulevaa tilaa. Ei tullut lottovoittoa. (Lorenzo Lotto; Paimenten kumarrus, 1530)

Raamatussa ei puhuttu Emmauksen illalliskuvauksesta mitään siitä, että siellä oli kissa pöydän alla. Huomasiko Jeesus edes sitä? Kissat on jätetty maailmankirjallisuudessa liian vähälle huomiolle. Olisi kyllä komeaa, jos Raamatussa lukisi, että "ja Jeesus nosti kissan pöydälle!" Jeesuksen opetukset menisivät varmasti vilkkaammin perille. (Moretto: Illallinen Emmauksessa, 1527)

Tuomarin työ on ollut aina koiranvirka. Joutuu setvimään kaiken maailman urveloiden kinasteluja ja kuuntelemaan kyllästymiseen saakka mussuttajia - "en minä paha, tuo paha poika". Tässä näkyy selvästi työn arki - tuomarille on noussut k..rpä otsaan. (Giovan Battista Moroni: Tuomarin muotokuva 1560)

Cumpi ja Campi tappelivat. Cumpi voitti, mutta Campi maalasi aikansa hävyttömiä kuvia. Tuomarit syyttävät Susannaa aviorikoksesta. Nuori Daniel, meidän kristittyjen tulevan Messiaan, Jeesuksen suvun kantaisä, osoitti Susannan syyttömyyden ja vääriä tuomareita rangaistiin. En saanut selville, oliko mahdollisen sukupuolirikoksen toisena osapuolena tuo muumio. Jos, niin kyse olisi ollut vielä vakavammastakin rikoksesta. Onneksi Daniel puuttui asiaan ja saattoi nuo likaiset ja irstaat vanhat miehet häpeään. Mielenkiintoinen lisä tuo taustan patsas. (Antonio Campi: Susanna ja vanhimmat, 1549 – 60)

Venus on edelleenkin kiehtova nimi. Sen mukaan on nimetty eräs kukkula Venus -planeetalla. Cupido oli Venuksen poika. Amoriksikin usein mainittu. En tiedä, kumpi minua häkellyttää enemmän, Venuksen ilmiselvä kyllästyneisyys kaikkeen, vaiko Cupidon, sen rakkauden lähettilään, ilme tämän katsoessaan äitiään. Ja tämän katseen ja kasvojen viesti, josta en tahdo päästä selville, enkä usko haluavanikaan. (Moretto: Venus ja Cupido, 1548 - 50)

Kuten tiedämme, on Vapahtajamme siinnyt synnittömästi. Tässä kuvassa SE tapahtuu. Isä Jumala on siinä silmiemme edessä. Nyt tiedän, miltä Hän näyttää. Tai ainakin pari tuhatta vuotta sitten näytti. Mielenkiintoisesti Marian jalkojen välissä kiemurtelee käärme. Luulin sen symboloivan aivan jotain muuta, mutta tulin tietämään, että kyse oli synnistä, jonka Maria polkee jalkoihinsa. Ja kuten me kaikki kristityt tiedämme, on synnillä naisen pää. (Luva Mombello: Isä Jumala ja perisynnitön sikiäminen, 1560 – 80)

Rafael maalasi Siunaavan Kristuksen 22-vuotiaana. Jälki ainakin on siunatun laadukasta. Kristuksen lievästi omahyväinen ilme lienee peilistä peräisin. Hannu Palosuo, jonka töitä oli myös esillä, teki työstä päivitetyn version.  Nykypäivään sopivasti siunaaja on cool ja lakoninen – ja haavoittumaton. Onneksi nykyinen pellebuumi ei ollut päällä Palosuon miettiessä lähestymiskulmaa Rafaelin työhön.

Tuli Suomen UNICEFilta kirje

Postissa tuli Suomen UNICEFin kirje. Kuoressa oli kuva nimettömäksi jäävästä ilmeisesti afrikkalaisesta suoraan kohti katsovasta pojasta. Kuvasta ei voi tietää, mitä poika ajattelee, missä asuu ja miten elää. Sisällä oli kerjuukirje, jossa kerrottiin, että ”tehokas hoito pelasti Talendiran hengen”. Tämä malawilainen pikkutyttö oli pelastunut tekstin mukaan UNICEFin tukeman ravitsemusohjelmalla. Kirjeen oli allekirjoittanut Suomen UNICEFin pääsihteeri Marja-Riitta Ketola. Siitä, onko myös Suomen UNICEF mukana tuossa Malawin projektissa, en tiedä. Mahdollisesti.Suomen UNICEF on itsenäinen järjestö, joka päättää itse, mitä se tukee ja tekee.

Kirje on vetoava. Minun pitäisi nyt keventää omaatuntoani valitsemallani summalla. En ole auttamista vastaan. Hätää kärsiviä tulee auttaa, oli kyse luonnonkatastrofeista tai sodista tai muusta sorrosta. En ole niitä, joiden mukaan kehitysapu ja muu apu pitäisi tyyten lakkauttaa. En siitäkään huolimatta, että juuri tuli ilmi miljoonien kehitysavun Sambian maatalousjärjestölle kadonneen järjestön toimitusjohtajan ahneisiin taskuihin. Se, miten raha kerätään ja miten sen käyttö valvotaan, on toinen asia. Nyt syydettiin miljoonia täysin sokeasti. Kun oma yhdistykseni saa toimintaan muutamia tonneja, on sen käytöstä tehtävä tarkat selvitykset.

Suomen UNICEFin toimintakertomuksessa on mielenkiintoinen lauseke: ” Pääjärjestön kanssa tehdyn Joint Strategic Planning Process -sopimuksen mukaan vuodelle 2015 sovittu tilitysprosentti on 71 prosenttia kokonaistuotosta.” Suomen UNICEF tilitti pääjärjestölle melkein 15 miljoonaa euroa. Tässä lienee osa myös valtion rahaa. Voi olla hankala selvittää se, kuinka paljon Talendira ja muut saavat näistä apua ja kuinka paljon tuosta avusta hukkuu UNICEFin pohjattomaan kirstuun ja määrättömään henkilökuntaan, joka taatusti ei kuulu maailman köyhimpään väestöön.

Meillä on runsaasti hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka saavat valtiolta hyvät avustukset ja kerjäävät kukin vuorollaan meiltä tavallisilta vielä lisää. Näissä kaikissa järjestöissä on runsaasti hyväpalkkaisia johtajia ja muuta hallintohenkilökuntaa. Näiden johtajien palkat eivät toisinaan ole vain hyviä palkkoja, vaan kunnolla suolattuja. Suomen UNICEFin hallinnon ja muun toimistoporukan palkat vuonna 2015 olivat vuosikertomuksen mukaan yli 2,6 miljoonaa euroa. Vuodessa ne olivat nousseet melkein 300.000 eurolla. Pääsihteerin palkka oli 79.500 euroa. Edellinen pääsihteeri v. 2009 tienasi 99.000 euroa. Tiedä sitten, oliko mukana lisätuloja.

Suuri osa näiden hyväntekeväisyysjärjestöjen ruohonjuuritason työstä tehdään vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisista suuri, ellei suurin osa on itse toimeentulon rajamailla eläviä. Meillä on miljoona köyhää. Tuloerot ovat ääripäissä revenneet valtaisiksi. Työttömiä vaaditaan töihin palkatta tai palkoilla, jotka eivät riitä elämiseen. Sitten on nämä hyväntekeväisyysjärjestöt, joiden eetoksena on ihmisten auttaminen ja jotka keräävät lahjoituksia siihen tarkoitukseen ja saavat vielä runsaasti valtionapua. Kun näiden johtajat maksattavat itselleen merisuolattuja palkkoja, on kyseessä vähintään moraalinen ristiriita. Eräillä näiden laupeuden harjoittajien johtajilla palkkataso on näkynyt myös tiettynä lifestylenä. Sekin kertoo jotain näiden johtajien työmotiivista.

Invalidiliiton, Mannerheimin lastensuojeluliiton ja SPR:n pomojen palkat ovat yli 100 tonnia. On selvää, että järjestön hallinnon on oltava kunnossa ja organisaation toimittava. Mutta kun johtajat maksattavat itselleen huimat palkat ja organisaatio on täynnään hyvin palkattuja ihmisiä, alkaa tunteisiin vetoavat kerjuukirjeet närästää. Ainakin minua. Organisaatioissa on myös taipumus tuottaa itseensä uusia hyväpalkkaisia työpaikkoja. Tosin miniorganisaatiotkin voivat olla hieman ongelmallisia. Eräs Suomen syyrialainen hyväntekijä saattoi itsensä ja tähän uskoneet hieman kiusalliseen valoon, kun tästä on nyt tullut ilmi heikohkoa moraalia osoittavia tekoja. Auttamiseen liittyykin varsin usein ongelmia silloin, kun työtä tekee yksityiset tahot.

Hallintoa ja muuta väkeä riittää Suomen UNICEFissa. Tässä henkilökuntaa:

Pääsihteeri

Johdon assistentti

Kehittämispäällikkö

Viestintäjohtaja

Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija

Tiedotuspäällikkö

Vapaaehtoistoiminnan päällikkö

Tuottaja

Viestintäsuunnittelija

Tiedottaja

Viestintäsuunnittelija

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja

Koulutussuunnittelija

Kansainvälisen vaikuttamistyön päällikkö

Vaikuttamistyön suunnittelija

Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö

Suunnittelija, kotimaan lapsityö

Kotimaan vaikuttamistyön suunnittelija

Asiantuntija, lasten ihmisoikeuskasvatus

Asiantuntija, lapsiystävällinen kunta

Hankekoordinaattori - Lapsen oikeudet toiminnallisesti

Coordinator fo Projects, International Affairs

Varainhankintajohtaja

F2F-päällikkö

UNICEF-esittelijä

F2F-suunnittelija

Varainhankinnan koordinaattori

Varainhankinta

Varainhankinnan koordinaattori

Asiakaspalveluassistentti

F2F-koordinaattori

Varainhankinnan suunnittelija

Varainhankinnan päällikkö, asiakkuudet

F2F-tutor

Varainhankinnan koordinaattori

UNICEF-esittelijä

Asiakaspalveluassistentti

Varainhankinnan päällikkö, uushankinta

Kehittämispäällikkö

Kehittämispäällikkö

Varainhankinnan suunnittelija

Varainhankinnan asiantuntija

Varainhankinnan asiantuntija (kouluyhteistyö)

Kampanjapäällikkö

Talous- ja hallintojohtaja

Henkilöstöpäällikkö

Pääkirjanpitäjä

Kirjanpitäjä

Controller

IT-suunnittelija

IT-suunnittelija

Yritysyhteistyön johtaja

Yritysyhteistyön päällikkö

Yritysasiakasvastaava

Tuotekoordinaattori

Varastoduunareita ja muita tsuppareita ei ollut lueteltu. Kyllä tuolla porukalla kelpaa tehdä jaloa auttamistyötä.