Kunnia ja häpeä

 

Hyllyssäni on Ridley Scottin mainio elokuva The Duellists. Kaksi Napoleonin ajan upseeria ryhtyvät mitättömästä syystä kaksintaisteluun, joka lopulta kestää 15 vuotta. Kyseessä oli kunnia. Kaksintaistelut olivat pääasiassa aatelisten miesten omituista mittelyä kunniasta. Anu Kantola kirjoitti Hesarin pääkirjoituksessa ”Miehistä tuli vihaisia – ja siihen on hyvä syy”. Hänen mukaansa kunniaa pidetään yleensä menneen maailman asiana, mutta nyt menetetystä kunniasta on tullut poliittista dynamiittia. Hänen kirjoituksensa on suoraviivaistava, mutta hyviä havaintoja siinä on. Vaikka se, että vanhat valtiaat huomatessaan asemansa heikentyvän, eivät väisty, vaan alkavat taistella asemansa puolesta. Ja Trump lupaa tuoda keskiluokan kunnian takaisin.

Maailmamme on muuttunut. Kaikille ei riitä töitä, sosiaalitukien hakemisesta on tullut arkea ja normaalia. Mutta ei aivan. Sossun hakeminen merkitsee useille edelleen nöyryytystä ja häpeää omasta huonoudesta tms. Tämä häpeä ja menetetyn kunnian tunne lienee yhtenä tekijänä taustalla useilla siinä liikehdinnässä, joka viime aikaisessa turvapaikanhakijatulvassa on noussut. Jos toimeentulo on jatkuvasti epävarmaa, työttömyys jatkuvaa, tuottaa se yhteiskunnallisen identiteetin häviämisen ja se kunnian tunnon menetyksen. Ja kun kunniantunnon tilalle tullut häpeä tuo mukanaan epävarmuutta, näköalattomuutta, ahdistusta, pelkoa ja viimein varsin äkkiä aggressioita. Nousee helposti tunne, että muualta tulleet menevät heidän edelle. Että heitä nöyryytetään lisää.

Kunnia on ollut perustava arvo patriarkaalisissa yhteisöissä ja kirjan uskonnoissa. Periaate on se, että perheen ja miehen kunnia on naisen käyttäytymisen varassa. Koska nainen on perheen tai aviomiehen omaisuutta, on tämä täydellisesti kontrollissa. Suomessa asuva somalityttö on kertonut, että hän on joutunut käymään diskossa salaa veljeltään, koska jos tämä näkisi sisarensa diskossa vaikka omien tyttökavereidensa seurassa, hän kävisi käsiksi ja raahaisi hiuksista ulos, koska hän häpäisisi perheensä seksuaalisella käytöksellään. Itse hän kyllä käy diskossa ja voi vapaasti flirttailla suomalaisten tyttöjen kanssa.

Jos aiemmin Euroopassa oli kunniakulttuuri, joka elintason ja valistuksen ansioista on siirtynyt taka-alalle, on paradoksaalisesti tänne tullut sodan jaloista pakolaisia maista, joissa kunniakulttuuri on vielä voimissaan. Islamilaisissa yhteisöissä tämä takapajuinen miehen ja suvun kunniaeetos on edelleen todellisuutta. Kunniakulttuuri on väkivallan kulttuuria. Menetetyn kunnian voi saavuttaa takaisin ja häpeän pyyhkiä vain väkivallalla. Jos aateliset suorittivat häpeän sovituksensa tai kunnian säilymisen kaksintaisteluin, on islamilaisessa kulttuurissa häpeän aiheuttaneen kuoltava. Kunniaväkivallasta on kirjoitettu paljon, joten siitä tässä yksinkertaistettuna vain, että kunniaväkivallassa nainen joutuu kärsimään ruumiillaan joko todellisen tai kuvitellun teon, joka yhteisön sääntöjen mukaan on häpeällinen. Raaimmillaan raiskatuksi joutunut tyttö tai nainen joutuu maksamaan hengellään säädyttömän teon.

Sudanissa 2008 Lubna Ahmad al-Hussein joutui usean muun naisen kanssa siveyspoliisin pidättämäksi, koska he olivat kahvilassa housuihin pukeutuneina. Heidät tuomittiin säädyttömästi pukeutumisesta ruoskittaviksi. Ei auttanut, vaikka heillä oli huivit. Housutkin olivat väljät. He aiheuttivat häpeää yhteisölle ja ruoskiminen korjasi asian. Häpeä koituikin ruoskituille. Ruumiilliset rangaistukset, joita Suomessakin on langetettu aikoinaan, ovat nimenomaan häpeärangaistuksia. Yhteisö hankkii kunniansa takaisin ruoskimalla tai teloittamalla julkisesti kunniaa tahranneet. Monissa islamilaisissa maissa on vielä käytössä julkiset teloitukset.

Häpeä meillä on aina seuranamme, mutta kunnian sopisi väistyä. Itse yhdistän käsitteen kunnian lähinnä väkivaltaan ja sotiin. Sota syttyy aina kunniasta. Tavalla tai toisella. Hyökkäyssotaa perustellaan kunnialla, omien etujen tai kansalaisten puolustamisella, mikä on kunniallista toimintaa. Puolustussota on ilman muuta urheille puolustajille kunniaa tuottavaa. Sotien veteraanit ovat kunniakansalaisia, elleivät sitten ole sotineet väärin, kuten omat veteraanimme sotien jälkeiset vuosikymmenet, koska sotivat kunniallista Neuvostoliittoa vastaan tai USA:n Vietnamin sodan veteraanit, jotka sotaonnen käännyttyä ja sodan muututtua kansalaisten silmissä häpeälliseksi. USA voitettua sodan olisivat veteraanit olleet kunniakansalaisia. Suurin osa ei edes tiennyt, mistä edes sodittiin.

Kunnia ei ole helppo määre. Kunniassa on aggressiivisuuden elementti. Siinä alennetaan toinen osapuoli. Kunnian lankeaminen yhdelle tuottaa häpeän toiselle. Käsite kunnia sisältää aina jäykkiä arvoja, syrjintää tai jonkun häviön. Jos urheilija tuottaa kunniaa maalleen, tarkoittaa se, että toinen on hävinnyt. Voi miettiä sitäkin, onko kansa ansainnut kunniaa, jos yksilö on voittanut. Mutta jos kaksi sotaa käyvää maata sopivat tasapuolisen rauhan, käyttäisin rauhasta mielihyvin määrettä ”kunniallinen”.