torstai 21. heinäkuuta 2016

E-e-e-e-en ko-ko-kommentoi





Meillä on merkillinen hallitus. Yksi sen kolmesta puolueesta on avoimesti rasistinen. Suuri osa sen jäsenistä ja poliitikoista on julistanut peittelemätöntä rasistista eetosta, toiset flirttailevat suuremmin peittelemättä äärioikeistolaisten epämääräisten jengien kanssa, sen nuorisojärjestön puheenjohtaja kirjoittaa fb:ssä, että kaikki muslimit on hoideltavat tehokkaasti ulos maasta ja heti. Yksi sen kansanedustaja joutuu poliisitutkintaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja vaatii, että pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan poistettaisiin laista siksi, että ”länsimaisten arvojen puolustamisesta tulisi mahdollista ilman, että heti uhataan sakoilla ja vankilalla”. Yksi sen kansanedustaja julkisesti ilmoittaa, että sateenkaariväki ja homot ovat kaikki pervoja. Sama kansanedustaja kollegansa kanssa käy mannekiinina äänestämässä hallitusohjelman vastaisesti EU-jäsenyydestä. Ja mitä vielä? Esimerkkejä jyrkästä asenteesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan sekä ksonofobiasta on niin paljon, ettei kukaan enää ole selvillä. Ei, vaikka otettaisiin lukuun vain vuoden ajalta.

Tämän puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri, piti kesälomaa samaan aikaan kuin muut pitivät kokousta, jossa käsiteltiin terrorismia, brexitiä ja tilannetta Turkissa, jossa ollaan nyt poistamassa loppujakin rippeitä demokratiasta ja länsimaisesta sivistyksestä ja jossa maan presidentti on julistanut ihmisoikeussopimuksen toistaiseksi pätemättömäksi. Ulkoministeri ilmoitti plokissaan 20.7. olleensa ystävänsä häissä jossain ulkomailla. Samana päivänä hänet havaittiin kuitenkin Imatralla pesisottelussa yleisön joukossa. Varmaan nakkimuki kädessä. Siis samana päivänä, kun tuo kokous pidettiin. Kokoukseen sijaistamaan tämä lähetti valtiosihteerinsä. Pikkujuttuja ne siinä kokouksessa ja assari niistä selviää vaikka puolinukuksissa.

Ja sitten ne kaksi muuta hallituspuoluetta pysyttelevät hipihiljaa näistä. Tulee mieleen Juice Leskisen ”e-e-e-e-en ko-ko-ko-kommentoi”. Ei väliä, mitä päästöjä tai tekoja kesän aikana on julkisuuteen tullut. Puolueen kansanedustajat voivat julkisesti jutustella rauhassa EU-kansanäänestyksestä, ulkoministeri voi tehdä yksityisreissun brexitin aikaansaajia tapaamaan ja kansanedustajat saavat leikisti kansanäänestää EU:sta. Julkisesti. Ei mitään väliä.

Hiljaisuuden ymmärtää. Ilman tätä yhtä puoluetta ei enää olisi tätä hallitusta, joka muuttui SSS-hallituksesta kirjaimellisesti S.O.S. -hallitukseksi. Tulisi ennenaikaiset vaalit ja uusi hallitus, joka näyttäisi aivan erilaiselta ja toimisi aivan eri tavalla kuin insinööri-liikemies-yksityistäjä Sipilä suojatteineen haluaa. Mutta kuinka kauan tätä hallituskumppanin menoa ja meininkiä nämä kaksi puoluetta läpi sormien katsovat?

Sitä saa mitä tilaa. Tätäkö me tilasimme? S.O.S. – Apua!


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Turkki. Teokratia





Teokratialla, historian Natsi-Saksalla sekä kommunistisella järjestelmällä ei ole oikein mitään muuta eroa keskenään kuin uskonto. Nämä kaikki perustuvat uskomuksiin, jotka on otettu ja otetaan vallitseviksi totuuksiksi ja joille diktatuuri perustetaan. Teokratia ja demokratia ovat vastakohtia. Demokratia ei läheskään aina toimi moitteettomasti, ja sitä voi sanoa perustellustikin Winston Churchillia mukaillen huonoimmaksi mahdolliseksi hallintomuodoksi, mutta silti kokeilluista parhaaksi. Hyväkin hallintojärjestelmä on aina niin hyvä kuin sitä toteuttavat henkilöt.

Turkissa ollaan muuttamassa teokratiaksi. Presidentti Erdogan on ilmoittanut haluavansa itselleen samat valtaoikeudet kuin Hitlerillä oli. Ja sillä tiellä Erdogan on. Turkissa on tukahdutettu kaikki muut kuin hallituksen ja presidentin äänet. On ajettu huntupakkoa hallinnollisiin virkoihin, viinin lipittämisen kieltoa klo 22 jälkeen, koraanikoulua lapsille ja muita islamin opin mukaisia mukavia asioita.

Turkissa armeija tai jotkut yrittivät siis vallankaappausta. Armeijalla on perustuslaissa siihen oikeus, jos näyttää, että sisäpoliittinen tilanne sitä vaatii. Varmasti siltä on näyttänyt jo pitkään. Presidentti on sysäämässä loppujakin demokratiasta islamilaisen diktatuurin tieltä. Puhdistukset alkoivat niin nopeasti, etteivät kenraalit ehtineet kissaa sanoa. Vankilat ja sellit täyttyvät. Eikä siinä kaikki. Nyt on erotettu 15.000 opettajaa. 21 000 opetuslupaa yksityisissä oppilaitoksissa on peruutettu. 1500 yliopisto-opettajaa tullaan erottamaan. Syynä ”vallankumouksellisten tukeminen”. Oikea syy on islamin oppien vastainen opetus. Yliopistoista on jo kuulunut, että kriittisen ajattelun ja tutkimuksen ajat ovat menneet. Tilalle palkataan luonnollisesti islamin oppien mukaan opettavia uskonviisaita.

2750 tuomaria sai lähteä. "Aletaanko varkailta katkoa käsiä, jos kirkonmiehet valtaavat tuomarien paikat?" Näin kysyi kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi, jonka mukaan Turkin oikeusjärjestelmä on tuhottu. Näinhän se menee. Teokratiaan ei istu maallistuneet tuomarit. Nämä voivat olla väärillä totuuksilla saastutettu. Nämä saattavat jopa suosia nykyaikaisen Turkin perustajan, Kemal Atatürkin liberaaleja ajatuksia. Sharia-lain voimaan tuloa tuo näyttää ennustavan. Nähtävästi piirustukset ja pidätyslistat ovat olleet jo pitkään valmiit ja nyt onneton vallankaappausyritys käynnisti toimet.

Jotkut pahoittivat mielensä, kun Koskenniemi islamisteista puhuessaan käytti sanaa ”kirkonmiehet”. Kehottivat vielä tätä palaamaan koulun penkille opiskelemaan uskontojen historiaa. Koskenniemi ei liene niin moukka, että hän ei erottaisi uskontoja toisistaan. Taatusti erottaa, mutta tuo on ollut joko lapsus tai sitten retorinen sanavalinta. Nimittäin islam on suoraan johdettu juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Molemmat uskonnot ovat olleet ja osittain ovat vieläkin fundamentalistisissa muodoissaan yhtä ahdasmielisiä ja tiukkoja kuin islam. Vanhassa Testamentissa lienee enemmän ilkeitä rangaistuksia, tappotuomioita ja muiden kansojen tuhoamisia kuin Koraanissa.

Turkki on siis luisumassa islamilaiseksi teokratiaksi ja sitä myöten se jättää pitkiä jäähyväisiä Euroopalle. Riippumaton Pew Research on tutkinut muslimien käsityksiä globaalisti ja julkaissut raportin ”Maailman muslimit”. Sen mukaan valtaosa muslimeista toivoo sharia-lain käyttöönottoa maallisen lain sijaan. Sharia-laista on tulkintojakin monenlaisia ja äärimmäiset ovat julmia Vanhan Testamentin Mooseksen lain mukaisia: mustelma mustelmasta, silmä silmästä, henki hengestä ja aviorikoksesta sekä homoseksuaalisuudesta. Ja tietysti varkaalta käsi.

Kari Salminen kirjoitti osuvasti 19.7. SK:n artikkelissaan ”Kaksi fundamentalismia”, jossa tuota Pewin tutkimustakin käsitteli, että ”uskonto ei ole teologiaa vaan opin tulkinnan säätelemää kulttuuria elävässä elämässä”. Teologiaan ei koskaan kuulu valtion hallinto, vaan uskonelämä ja maallinen pidetään erillään. Teokratiat ovat pelkkiä valtarakennelmia, joihin sovelletaan uskontoa ja jotka perustellaan uskon tekstien tulkinnalla.

Päivi Räsänen, joka miehensä kanssa julkaisi kirjan ”Mistä on kysymys. Avioliitto”, syyllistyy fundamentalismiin poimiessaan Raamatusta eräitä kohtia, jotka vahvistavat hänen uskonnon muovaamia ahdasmielisiä käsityksiä elämästä, kuten se, että homoseksuaalisuus on syntiä, mutta epämukavat kohdat sellaiset, kuten että tottelemattomat lapset on tapettava, hän unohtaa. Päivi Räsänen ja hengenheimolaisensa olisivat valmiita perustamaan valtion hallinnon Raamatun mukaan. Hänhän on todennut ”joissain tilanteissa” Raamatun menevän maallisen lain ohi. Selvää fundamentalistista teokratiaeetosta.

Erdogan on ilmoittanut haluavansa kuolemanrangaistuksen takaisin. Sehän on selvä. Muuten, meillä on oikeusministeri, joka ”tietyissä tapauksissa” kannattaa kuolemanrangaistusta. Jos Päivi Räsänen ei kannata ”tietyissä tapauksissa” kuolemanrangaistusta, hänen uskonsa ei ole Raamatullista. Eli se on sitten kerettiläistä.



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Terrorismi ja some




Uskon sokaisemat ääliöt, jotka pokkuroivat Isisin ja muiden roistojoukkioiden pomoja ja typeryyksissään kuvittelevat pääsevänsä bylsimään sen seitsemääkymmentä neitsyttä tapettuaan ensin massoittain tavallisia ihmisiä ja lapsia ja kuoltuaan sankarillisesti itse, aiheuttavat kammottavaa jälkeä ja kauhua. Se on tarkoituskin. Mutta tavalliset ihmiset, jotka todistavat läheltä näitä kauhutapahtumia, levittävät kauhua ja epävarmuutta ympäriinsä lähettämällä somessa kuvia ja videoklippejä tapahtumista ja niiden jäljistä. Meistä itsestämme on tullut mediantuottajia tekniikan myötä, mutta ilman ymmärrystä siitä, mikä vastuu tiedonvälittämisessä on. Varsinaiset tiedotusvälineet, myös veronmaksajien oma YLE, välittää myös näitä silminnäkijöiden klippejä ja kuvia - arvioimatta välittämänsä tiedon kaikkia vaikutuksia. Tämähän sopii islamistiroistojengeille. Nehän käyttävät itsekin somea värvätessään seuraajia ja seuraavia uskon marttyyreita, ladellessaan uhkaavia viestejä vääräuskoisille sekä levittäessään kauhukuvastoa teloituksistaan ja muista typerryttävistä inhottavuuksistaan.

Mitä kauheampia klippejä ja kuvia levitetään, sitä enemmän ne keräävät katsojia ja sitä enemmän ne leviävät. Ja sitä enemmän terroristiklaanit ja roistojengit tykkäävät. He käyttävät hyväkseen ihmisen omituista tarvetta tirkistellä kauheuksia. Mitä kauheampi tuhon kylväjä, murhaaja tai lasten hyväksikäyttäjä, sitä enemmän tätä kauhistellaan ja miellyttävistä inhon väreistä nauttien mennään pällistelemään juttuja näistä. Siksi sensaatiolehdetkin ovat menestyneet. Tosin netti ajaa nekin ahdinkoon. Ei tarvitse enää maksaa lehdestä, kun netistä saa iljettävyydet nähdäkseen heti ja maksutta. Suomi-Areenan Anneli Auerin haastattelun aiheuttama käsittämätön yleisötulva alleviivaa ilmiötä.

Mutta tiedotusvälineissä ja somessa on kyllä tärkeää esittää tuhoja, mitä valtiot sotiessaan saavat aikaan. Sotiminen on täydellisen järjetöntä, irrelevanttia ja äärimmäisen typerää toimintaa. Sodalla saadaan aikaan aina ja missä tahansa enemmän tuhoa kuin parannusta. Sotimisella tarkoitan lähinnä hyökkäystä ja oman maan kapinallisten ylimitoitettua nujertamista. En siis tarkoita puolustautumista. Puolustautuminen ei ole sotimista, vaan vastarintaa. Despoottisten hallitusten tekemiä sotatuhoja tulee tuoda julkisuuteen, että kansainvälinen huomio voisi edes yrittää vaikuttaa sotimisen lopettamiseen.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kommentoi Nizzan tapahtumista fb:ssä, somessa: "Pahoittelujen esittäminen Nizzan kauhean terrori-iskun johdosta tuntuu irvokkaalta." Teuvo Hakkarainen on ilmoittanut olevansa helluntailainen uskova mies. Eli siitäs saitte palkkanne, kun hyysäätte mamuja, pakolaisia ja siirtolaisia ja mokutatte.

Samaa tympeää asennoitumista edustaa kristillistä lähimmäisrakkautta tunnustava kunnon mies, myös Perussuomalainen, syvästi uskova kansanedustaja Toimi Kankaanniemi. Hän ilmoitti Suomi-Areenan persujen puoluepäivänä, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat pysykööt leireillään. Se olisi kuulemma heidän parhaakseen. Autettakoon näitä alkuperäismaissaan tai leireillään. Mutta sitä hän ei maininnut, että hänen puolueensa hyväksyi hallituksessa linjauksen, että kehitysmäärärahoja leikataan. Eli rahoja, joilla pitäisi auttaa ihmisiä maissa, joissa hirmuhallitukset tai vaikka USA:n sotatoimet ovat saaneet asiat sekaisin. Maissa, joissa samaan aikaan ylikansalliset yhtiöt käärivät voittoja korruptiolla.

Nyt Ranska tulee lisäämään voimankäyttöä Isisiä vastaan, mutta sillä ei saada juuri muuta aikaan kuin kiihtyvää väkivallan kierrettä. Ranskan presidentti ilmoitti, että he eivät taivu terrorismin uhan edessä ja että tämä oli hyökkäys vapautta arvotavan maan kansalaisia vastaan. Hän vain unohti, että Ranska on menneinä aikoina itse riistänyt alusmaitaan ja rajoittanut näiden maiden kansalaisten vapautta.

Puolan sisäministeri Mariusz Blaszczak on todennut, että terroristi-iskut johtuvat monikulttuurisista arvoista ja poliittisesta korrektiudesta. Hän taas unohtaa sen, että Puola oli kerran Saksan julmasti terrorisoima ja sen jälkeen Neuvostoliiton. Kummallakaan maalla ei ollut sellaisia monikulttuurisia tarkoituksia kuin hän ilmeisesti tarkoitti. Saksa oli perieurooppalainen maa ja kulttuuriltaan Puolan kanssa varsin samanlainen.

Maailma tulee entistä epävakaammaksi ja väkivaltaisemmaksi, mitä enemmän rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Terrorismia vähentäisi ratkaisevasti, jos kaikki länsimaat keskittyisivät sen syihin. Eli ryhtyisivät toimiin köyhyyttä, riistoa ja globaalia eriarvoistumista vastaan.

Terrorismin tarkoitus on levittää kauhua, epävarmuutta ja sekasortoa. Me, jotka käytämme somevälineitä välittömään viestintään, autamme terroristeja levittäessämme kauhutekojen jälkiä somessa. Nykyiset välineet ovat hyviä keksintöjä sinänsä, mutta niiden harkitsematon käyttö saa aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Some on hyvä väline terroristeille. Ei kai se ollut sen tarkoitus?