perjantai 27. toukokuuta 2016

Arkipäivän rasismi






Espoon Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Seppo Huhta sai huulensa kireäksi siitä, kun sinivalkoisesta lajista, pesäpallosta, on yritetty tehdä monikulttuurista. Nimittäin islamilaisista kulttuureista tulevat eivät saisi koskea pesäpallomailaan, joka on pyhä esine. Tosin hän väitti yöllistä kirjoitustaan löysäksi huuleksi. Samana päivänä uutisoitiin myös siitä, että Lahdessa on käyty viime viikon lopulla Hennalan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoiden kimppuun. Eikä vain kerran. Pahoinpitelemiseen oli käytetty pesäpallomailojakin. Tiettävästi sairaalassakin oli käyty paikkauttamassa vammoja. Tässä ollaan absurdin äärellä. Samaan aikaan kun persupoliitikko inhoaa ajatustakin, että ählämi ryhtyy pesäpallolle, toisaalla sinivalkoiset ”rajat kiinni” -kaverit inhoavat ählämiä vain tämän ählämiydestä niin, että ottavat pesäpallomailan ja antavat tälle mitä on tilannut. Mitäs tuli tänne. Sinivalkoisen lajin pelivälineellä kelpaa löylyttää matuja. Facebookin Rajat kiinni -ryhmässä kannustettiin: "Hienoa Lahtelaiset, juurikin näin!!! Saadaan Hennala tyhjäks!!! (toivottavasti pakenevat Lahdesta vitun kauas, mieluiten kotimaahansa).” Jne. Kuvakaappauksia alla.

Ns. maahanmuuttokriittiset ennustivat talvella, että kunhan kevät koittaa, matut villiintyvät ja ryhtyvät joukkoraiskauksiin. Ei ole näkynyt. Sen sijaan nähtävästi alkoivatkin matuihin kohdistuvat joukkopahoinpitelyt, ainakin Lahdessa. Nämä sankarit hyökkäsivät nimittäin joukolla, mikä onkin luonnollista. Sankariteolla täytyy olla todistajia ja jakajia. Ei se muuten miltään tunnu. Ja yhdessä tekeminen luo yhteisöllisyyttä.

Väkivallasta irtisanoutunut (lukuun ottamatta johtajaansa) Soldiers of Odinin toiminta on hiipunut joka puolella. Rekrytointi ei suju. Eräs soldier totesikin: ”Pitäisi sattua jotain huonoa, että ihmiset aktivoituisivat”. Pitäisiköhän Odinin sotilaitten aktivoitua juuri Lahdessa, ettei siellä enempää huonoa tapahtuisi ja pesismailatkin jäisivät pesiskentille?

"Saatanan suvakki. Sinut pitäisi kans hakata samoin kuin jokainen matuloinen. Sulle hyyssäri käy vielä huonosti"

Eräs keski-ikäinen naishenkilö sai vastikään tuntemattomasta numerosta tuon tekstiviestin. Henkilö, joka on valmis hakkaamaan mailalla toisen vain siksi, että tämä on jonkun ryhmän yhteisestä sopimuksesta epäkelpo, alempi olento, matu ja mitä vielä, on valmis tilanteen tullen tekemään saman vaikka vanhemmalle naishenkilölle. Lahden pahoinpitelyt, talven tuhopolttoyritykset ja yksi onnistunut vastaanottokeskukseksi tarkoitetun kerrostalon tuhopoltto ovat osoitus siitä, että kynnys lähteä toisen vahingoittamiseen ja vahingontekoihin on meillä Suomessakin monella matalalla. On tekopyhäilevää kauhistella muualla tapahtuvia väkivaltaisuuksia – "ei vaan meillä". Mutta kyllä, myös meillä.

Arkipäivän rasismi ei kohdistu vain toiseuttamisen kohteisiin ja muista kulttuureista tulleisiin, vaan myös kansalaisiin, ”suvakkeihin”, joista uskotaan mitä merkillisimpiä asioita. Kaikissa ns. maahanmuuttokriittisissä keskusteluryhmissä käytetään rajua kieltä tappouhkauksineen juuri omia kansalaisia kohtaan. Heidät luvataan marssittaa ensimmäisten joukossa seinää vasten. Eräällä vihapuhesivustolla julkaistiin juuri tänään meemi, jossa kuvailtiin "tyypillisen miespuolisen suvakin olevan homoseksuaali, joka vihaa Suomea ja suomalaisia". On luonnollista, että vihan kohteeksi kuuluvat myös homot. Samalla sivustolla julistettiin niin ikään aivan juuri: ”Neekerimatut tunkeutuvat kotiisi joten hanki ase turvaksesi.

Rodullistamisessa tapahtuu dehumanisaatio. Sellainen prosessi, jossa uskotellaan itselle ja kavereille niiden, joita vastaan käydään, olevan alempia olentoja. Alempaa rotua. Ei edes ihmisiä. Näin saadaan hirmutyöt masinoiduksi. Lenin kutsui vihollisia haitallisiksi hyönteisiksi. Natsit dehumanisoivat juutalaiset. Eurooppalaiset orjakauppiaat pitivät afrikkalaisia pelkkänä karjana. Tällainen rodullistaminen ei ole mitään uutta meillä Suomessakaan. Laajamittaisesti sitä tapahtui 100 vuotta sitten sisällissodassa, jossa täällä olleita Venäjän sotilaita, ryssiä, ja kapinallisia punaisia teloitettiin, eliminoitiin. Myös lapsia. Usein se tapahtui siksi, että saataisiin kunnon suomalainen aines pysymään puhtaana. Saastumattomana. Tätä rodullistamista tapahtui vielä 60-luvun lopulla. Tuolloin vielä steriloitiin kehitysvammaisia, mieleltään vajaita, mielisairaita ja jopa köyhiä. Ruotsissa vielä 70-luvun puolivälissä. Ruotsissa muuten vielä 70-luvulla monet pitivät suomalaisia alempirotuisina.

Porin kaupunginvaltuusto päätti lakkauttaa yhden erityiskoulun. Lakkauttamispäätöstä jotkut rinnastavat rasismiin. Itse en päätöksen perusteista tiedä tarpeeksi ottaakseni kantaa. Mutta jos rasismi on syrjimistä, niin eikö inkluusio, erityisoppilaiden tuominen ns. normaaliin opetukseen tarpeittensa mukaan tuettuina, ole rasismin vähentämistä? Suomessa on vammaisia kohdeltu kyllä rasismiin vivahtavasti. Suomi ratifioi viimeisten joukossa vasta nyt YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen, yhdeksän vuoden viivyttelyn jälkeen.

Pari päivää sitten HIFK:n fanijoukon kulkueessa nähtiin keulilla englantilaisen umpirasistisen National frontin tunnus. Väittävät, että se olisi kuulunut ranskalaisille faneille. Tarkkana pitäisi olla, jos näin oli. Arkipäivän rasismi on helpompaa kuin uskotkaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti