tiistai 31. tammikuuta 2017

Good and Blessed Morning, Mr. President




Rukousaamiaiselle osallistuva Antero Laukkanen kertoo, että tämä tuo hänelle rohkaisua olla kristitty. Hän joutuu hakemaan peräti Yhdysvalloista asti oikeaa kristillistä henkeä ja potkua omaan hengelliseen elämäänsä. Hän kertoi Aamulehden jutussa, että ilmapiiri on meillä nopeasti muuttunut kielteiseksi kristillisyyttä kohtaan. Että täällä ei juuri enää uskalla sanoa olevansa kristitty. ”Kristitty ei voi olla enää kristitty. Jos on, sitten on aivan räjähtänyt aivoton tyyppi”.  En tiennytkään, että täällä meillä on moinen vaino kuin aikoinaan Roomassa ikään. Vainoa kyllä olen havainnut: arkkipiispa on ollut kristittyjen hampaissa joka kerran, kun hän jotain lausuu. Helsingin piispa Irja Askola saa vihapostia joka kerran, kun hän oman mielipiteensä mistä tahansa asiasta ilmoittaa. Ehkäpä Laukkanen on nyt saanut kokea vähän samaa, mitä aikoinaan tiettävästi Vapaa-ajattelijat ovat saaneet kokea. Tai sitten ei. Laukkasen lausunnossa on liioittelua, eikä ihan vähän. Ehkäpä hän on saanutkin kokea pientä kuittailua siitä, että on käynyt melkein joka vuosi, jo 18 kertaa, USA:n presidenttien kanssa aamukaffeella ja siunailemassa. Ja siitä, että hän on itse ollut järjestämässä Suomen omia rukousaamiaisia eliitille Kalastajatorpalla, 120 e/nokka, suljettu tilaisuus, jonne median on turha tunkea sisään.

On mielenkiintoista, että juuri pyhä kolmikko Timo Soini, Laura Huhtasaari sekä Laukkanen on saanut kutsun. Monet ovat valitut, mutta harvat kutsutut. On epäilty, että nämä matkustaisivat veronmaksajien varoin harrastamassa pyhiä aamiaisia, mutta ei. ”Osallistuminen USA:n kongressin rukousaamiaiselle ei ole eduskunnan osoittama työtehtävä, joten eduskunta ei maksa matkakuluja eikä päivärahoja, istunnosta kansanedustajalle syntyy poissaolomerkintä. Pääsääntöisesti osallistujat maksavat itse osallistumis-, matka- ja majoituskulunsa, elleivät he sitten edusta jotain tahoa joka osallistuu kustannuksiin.” Näin Eduskunnan tiedotustoimisto. Timo Soini ei tosin maksa itse matkaansa. Juuri tähän ajankohtaan ilmaantui sattumalta työasioita. Ulkoministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan ulkoministerin tarkoituksena vierailullaan on ”luoda suhteita Yhdysvaltojen uuteen hallintoon” sekä ”käydä keskusteluja eri tahojen kanssa ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä”. Tietysti on mukavaa, että Pyhä aamiainen nyt sattui kätevästi samaan ajankohtaan. Siitä, keitä ulkoministerimme tapaa, ei ulkoministeriöstä tietoa anneta. Emme saa tietää sitäkään, onko tätä työmatkaa valmisteltu ennen kutsun saamista, vaiko vasta sen jälkeen. Timo Soinin vaimon työroolista en myöskään tiedä, nimittäin kuin valtio kuitenkin maksaa myös hänen matkansa.

Laukkasen mukaan tämän kertainen rukousaamiainen on mielenkiintoinen siksi, että Trump on ensimmäinen näihin osallistunut USA:n presidentti, joka ei ole tunnustuksellinen uskova. Tosin hän lisää, että Trump kävi monien uskovien tilaisuuksissa kampanja-aikana. Niin kävi. Ja sen olisi huomannut sokea Reettakin Trumpin ruumiinkielestä ja ilmeistä, etteivät siunuut ja rukoilut juuri Trumpille napsahtaneet. Lukuisat suomalaiset uskovat ja Herran nuhteen suojissa elävät toisaalta pitävät Trumpia juuri nimenomaan Herran vastauksena ja Jumalan miehenä. Ehkäpä Laukkasta kiihottaakin ajatus, että Trump on tietämättään Herran asialla. Tietämättään rukousvastaus USA:n kansalle. Profeetta. Kyllä semmoista sietää mennä katsomaan ja kuuntelemaan. Ja siunaamaan tätä kuten koko kristikuntaa.

Ministerimme ja kansanedustajamme ovat siis konservatiivikristillisen järjestön The Fellowship Foundationin järjestämällä aamupalarukouksella, kun 100 vuotta täyttävän maamme valtiopäivien avajaiset pidetään. Tasavallan presidentillä on tapana pitää puhe eduskunnassa, jossa myös ministerit ovat paikalla. Kolmikkomme kuuntelevat samaan aikaan USA:n presidentin puheita. Ja painavat nöyrästi päänsä rukoukseen. No, presidentti kuin presidentti.

Paavo Arhinmäki, se ikävä punavihermädättäjä ja juoppo kommari, tiedusteli ulkoministeriöstä Soinin rukousaamiaisreissusta. Timo Soini ilmoitti itse vastauksena, että Suomessa on uskonnonvapaus. Niinpä. Meillä on vapaus ulkoministerin mennä valtion kustannuksella harjoittamaan uskonnonvapauttaan Yhdysvaltoihin samaan aikaan, kun tasavallan presidentti kunnioittaa eduskuntaa läsnäolollaan valtiopäivien avajaisissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti