Viimeinen sukellus

Ihminen on erehtyväinen, intuitiolle herkkä ja virhearvioinneille altis. Kukaan ei voi välttyä virheharkinnoilta tietyissä tilanteissa. Intuitio harvoin johtaa hyvään lopputulokseen. Onnistumiset muistetaan, mutta huonot lopputulokset unohdetaan. Intuitio on yhtä luotettava kuin sattuma.

Lauantaina sain tietää, että Lohjan kaivossukellusonnettomuudessa kuollut oli minulle takavuosilta tuttu. Pappi, joka kirjoitteli blogeja Kotimaa24-palstalla samaan aikaan kuin minäkin. Vaihdoimme tuolloin tällöin mielipiteitä tai kommentoimme samoja juttuja. Hän oli selvästi järkevämmästä päästä siellä bloganneista ja keskustelleista. Tiukka uskovainen kristitty, mutta kykeni näkemään maailmaa laajemmalla näkökulmalla kuin uskovilla usein on tapana.

Mutta silti hän ilmeisesti sokeutui omista kyvyistään ja harkintakyky petti. Sukellusonnettomuudet johtuvat erittäin harvoin laitevioista. Sukeltajan oma harkinta ja toiminta ovat useimmiten syynä fataaliin lopputulokseen. Niin myös tapahtui Norjan Pluradalenin vuoden 2014 luolasukellusonnettomuudessa, jossa kaksi sukeltajaa menehtyi samalla sukelluksella, mutta erillisissä tapahtumissa.

”Sukellus pilkkopimeässä kalliomassojen puristuksissa ilman GPS-laitteiden apua edellyttää kovaa fysiikkaa, rautaista kanttia ja saumatonta yhteistyötä.”

Olen lukenut, että sukelluksessa ja varsinkin luolasukelluksessa vaaditaan erityisen lujia hermoja ja mielen hallintaa. Luolassa sukeltaminen on kaiketi kuin olisi toisessa maailmassa ja todellisuudessa. Ehkäpä ei ollut sattumaa se, että Heikki Leppä, viiden lapsen isä, aviomies, nuhteeton kansalainen ja arvostettu pappi, innostui sukelluksesta. Voihan olla, että pelkkä usko ei enää tuottanut riittävästi ylimaallisen kokemusta. Uskonnolliset äärikokemukset ovat vähän kuin huumetrippi. Matka toisessa ulottuvuudessa. Hän itse oli todennut: ”Sukellus on tietynlainen retriitti. Siellä näkee Jumalan luomistyöstä asioita, joita ei pinnalla näe.” Hänen lempivirtensä oli virsi 310. Siinä lauletaan: ”syvihin vesihin”.

Uskon, että luolasukelluksesta saa valtavasti, elämyksiä, adrenaliinibuustausta ja jokapäiväisen arjen yläpuolelle meneviä kokemuksia. Uskon, että siitä saa valtavasti uutta virtaa. Uskon myös, että se on kuin huumetta, jota täytyy saada lisää. Se tuottaa harrastajalleen kokemuksia omasta arjen yläpuolelle menevästä oman elämänsä sankaruudesta ja hybristä, ylimitoitettua itsevarmuutta. Tämä väärin arvioitu ja mitoitettu käsitys itsestä ja omista kyvyistä väärässä paikassa johtaa sitten usein onnettomaan lopputulokseen.

”Kauneimmat luolat olen nähnyt Meksikossa, mutta niihin on niin helppo sukeltaa, että melkein kuka tahansa pääsee sinne. Plura on toisenlainen.” Yksi Pluradalenin selvinneistä.

Luolasukellus on itsekästä. Se olisi sitä silloinkin, jos sukeltaja olisi täysin omillaan, ilman sukulaisia ja läheisiä, kavereina vain toiset luolasukeltajat. Onnettomuuden sattuessa toiset joutuvat tekemään jälkityön. Luolasukeltajat hakevat itselleen eeppisiä elämyksiä, mutta heidän läheisensä joutuvat jännittämään joka kerta kun omainen hyppää varusteissaan veteen. Ja monet sen viimeisen kerran. Niin tämä pappikin teki. Ehkä hän luotti siihen, että hänellä on varjelus matkassaan. Ei ollut.

Kuten ei ollut niillä kahdella, jotka jäivät Pluradalenin luolaan. Yksi tällä sukelluksella mukana ollut oli aiemmin todistanut kahta erillistä onnettomuutta, joissa kuoli sukeltaja. Muut olivat olleet todistamassa toista näistä, myös luolasukellusonnettomuutta. Vain vuotta aiemmin. Myös Heikki Leppä oli joutunut 2013 todistamaan sukeltajatoverinsa kuoleman vierestä.

Pluradalenin uhrien noutamisesta tehty ”Takaisin pintaan” -dokumentti on vastenmielinen. Typerä onnettomuus, itse aiheutettu, on estetisoitu ja otettu hyväksikäytön kohteeksi. Dokumentti näyttää kauniita ja ainutlaatuisia kuvia siitä toisesta maailmasta. Siinä on tarkkaan harkittu draaman kaari. Mutta. Uhrit on esineellistetty näitä noutamaan lähteneiden toverien sankaruudeksi ja dokumentintekijöiden omaksi taiteelliseksi effortiksi. Uhrien noutamisesta tehtiin seikkailukertomus. Dokumentilla on omat hienot nettisivut. Siellä lukee: ”Tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla.” Sillä on myös facebook-sivu. Siellä uutinen: ”Excellent news for our friends in Denmark, Norway and Sweden! The critically acclaimed feature documentary DIVING INTO THE UNKNOWN is now available on iTunes and Google Play also in Sweden, Denmark and Norway with local subtitles.” Hip hoorey!

Heikki Lepän onnettomuutta Iltalehti kuvaili “traagiseksi”. Onko traagista sitten se, että keski-ikäinen mies lähtee jokseenkin tarpeettomaan oman elämänsä seikkailuun ja retriittiinsä riskit tietäen ja tulee menehtyneeksi siinä. Traagista on kyllä se, että omaiset, sukulaiset ja monet muut joutuivat kokemaan tämän ennenaikaisen ja turhan menetyksen, joka muutti koko heidän loppuelämänsä.

”Jos joskus pääsee sellaiseen luolaan, jossa kukaan ei ole käynyt koskaan, onhan se hauskaa.” Yksi Pluradalenin selvinneistä.