torstai 2. helmikuuta 2017

Uutta poliittista kulttuuria




Perussuomalaisten oli tarkoitus tuoda politiikkaan uusia toimintatapoja ja uutta poliittista kulttuuria. Mihin tämä eetos unohtui?

Timo Soini ja Laura Huhtasaari olivat poissa 100 vuotta täyttävän Suomen valtiopäivien avajaisista, joita myös tasavallan presidentti läsnäolollaan kunnioitti. He valitsivat mennä Yhdysvaltojen kongressin isännöimään umpiäärikonservatiiviskristillisen rikkaitten asiaa ajavan eliittijärjestön rukousaamiaiseen. Kutsu sinne tuli jo viime marraskuussa. Ulkoministerille ehdittiin hyvin laatia työtehtäviä sopivasti niin, että reissusta ei tarvinnut maksaa. Työmatkan tekemisistä tosin olemme saaneet ylimalkaisia tietoja. Rouva Soinin matka maksettiin myös valtion varoista, vaikka tiettävästi hänellä ei ole mitään työtehtävää, ainakaan valtion sellaista, matkan aikana.

Laura Huhtasaaren blogikirjoitukset tulivat osoitetuksi jo vuosien ajalta suureksi osaksi, jotkut lähes kokonaan, copy-paste -tekniikalla koostetuiksi lainauskokoelmiksi. Lähteitä niihin on ilmoitettu vasta, kun Reija Härkönen blogissaan asian toi ilmi. Lähteitä ilmoittamatta tai muuten asiaa ilmaisematta blogisti tms. kirjoittaja antaa ymmärtää tekstin olevan hänen omaansa. Silloin puhutaan plagioinnista, vaikkakaan blogikirjoitus ei ole mikään tieteellinen teksti. Kyseessä on rehellisyys ja korrektius. "Yleensä olen kuitenkin hyvin tarkka ja laitan lähteet", kertoi Huhtasaari SK:n toimittajalle. Tämä lienee kaunistelua, koska Tuomas Tiaisen oman US-blogin mukaan sanasta sanaan kopsattuja lauseita on löytynyt joka toisesta blogista ilman lähteitä.

Perussuomalaisten harjaus on nyt hyvin hellävaraista tai sitten sitä ei ole enää. Nyt riitti kansanedustaja Hakkaraiselle pelkkä huomautus rasistisesta kirjoituksesta, josta tuomittiin sakot. Asia oli sillä taputeltu. Hakkarainen lupasi kirjoitella tarkemmin, mutta mielipiteitään hänen ei tarvitse muuttaa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) syyttää YLE:ä valeuutisesta ja Venäjäsuhteiden vaarantamisesta, mutta samalla vaatii kahden maan kansalaisten asettamista puolustusvoimissa eri asemaan, koska riski. Venäläisen Rosatomin omistusosuus Fennovoimasta taas ei sitten liene riski. Tässä on varmaankin kyse vaihtoehtoisista riskeistä. Mutta hänhän uhkasi syksyllä 2015 pariinkin otteeseen ”lähdenkö pois?” A-studion suorasta haastattelusta, kun toimittaja Johanna Vesikallio (nainen) kyseli sopimattomia. Eikä hän ensimmäinen nykyisestä hallituksesta ole, joka haluaa rajoittaa YLE:n sananvapautta.

Ministeri Lindströmin (ps) erityisavustaja Leena Riekkola on ajanut työajallaan omaa bisnestään kiinalaisille. Hän käväisi marraskuussa Kiinassa. Reissulla oli mukana eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps). Tarkoitus oli edistää bisneksiä Nurmeksessa, Savonlinnassa ja Myllykoskella. Lindström itse on sieltä kotoisin. Turunen Savonlinnasta. Ministeri on ilmoittanut tietävänsä avustajansa yritystoimista ja antoi työajalla tehtävälle matkalle siunuunsa. Erityisavustaja Riekkola on mukana itse asiassa yli kymmenessä yrityksessä. Hän ehtii olla erään Nurmeksessa sijaitsevan yrityksen toimitusjohtajakin. Hän saa ministerin avustajan toimestaan palkkaa 5600 e/kk. Hyvin hän ehtii. Tosin ei aina - hän järjesti eräänkin omistamansa firman yhtiökokouksen eduskunnan lisärakennuksessa työaikana, toimiessaan tuolloin eduskunta-avustajana. Kokous kesti pöytäkirjan mukaan yli neljä ja puoli tuntia. Mutta ehtiihän sitä ulkoministerikin työajallaan harrastamaan, miksipä ei eduskunta- tai ministeriavustajakin. Lähde: Iltalehti

Pääministeri lupasi tuoda uutta otetta politiikkaan ja hän mainosti ministeri Bernerin tieselvitystä uutena ja rohkeana poliittisena kulttuurina. Kun sittemmin seinille mennyttä tieselvitystä vielä oltiin hiomassa, julkaisi Keskustapuolue Twitterissä kuvan rujosta kuoppaisesta tiestä saatteella, että ”Koko Suomi tarvitsee kunnon tiet ja väylät. Nyt on haettava ratkaisuja korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi”. Kuva paljastui sitten Venäjältä otetuksi. Keskusta selittämään, että aivan sama, mistä kuva oli, tiet ovat kuitenkin huonossa kunnossa. No niinhän ne ovat. Kuvan käyttö vain toi mieleen päivän sanan: ”vaihtoehtoinen fakta”. Samaa viestitti tekstikin. ”Nyt on aika hakea ratkaisuja. Keskusta.” Niin kuin ratkaisua ei muka jo olisi. Kyse on vain valinnoista: liikenteestä peritään nyt jo maksuja moninkertaisesti sen, mitä tieinvestointeihin tarvittaisiin. Mutta tämä on kai vain vaihtoehtoinen fakta.

”Tämä arvio vastaa omaa arviotani ja on yksiselitteisen selkeä. Ei minulla ole siihen sen enempää lisättävää. Kiitoksia.” Tämä oli ainoa Pääministeri Sipilän vastaus oikeusasiamiehen päätelmään Sipilän esteellisyydestä eduskunnan ensimmäisenä työpäivänä viikkojen mediapidättyväisyyden jälkeen. Muutama sekunti pääministerin kalliista ajasta ja sitten yksiselitteisesti toimittajia pakoon. Uutta avointa ja rohkeaa poliittista kulttuuria.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti