maanantai 9. tammikuuta 2017

Teri Niitti ja imettämisen pyhä esineellistäminen




Teri Niitti on kuollut. 43-vuotiaana. Hän oli se stylisti, joka yhden harkitsemattoman somepäivityksen takia joutui puolen somemaailman sylkykupiksi. Hän nimittäin tuli paheksuneeksi tasan vuosi sitten erästä äitiä, joka imetti vauvaansa lentokoneessa. Terin mielestä tämä toimenpide pitäisi hoitaa sivussa, salassa, peitetysti tai muuten vain poissa silmistä. Säädyllisesti.

Tästä on siis vuosi. Kuten somessa on tapana, oli someraivo tsunaminomainen kaikessa hurjuudessaan ja päällekäyvyydessään. Ei pelkästään äläkkää ja raivoa, vaan myös niitä käsittämättömiä kuolemisen toivottamisia. Nythän siinä kävi niin. Teri Niitti sairastui jouluna, ei nähnyt enää kotiaan ja taival päättyi sairaalassa.

Miltähän kuoleman toivottajilta mahtaa nyt tuntua? Tietenkään kukaan ei ole kyennyt manaamaan Niitille fataalia sairautta, mutta pelkästään tällaisen fatvan sinkauttaminen vain siksi, että saa olla mukana lyttäämässä yhtä henkilöä, joka on syyllistynyt varsin arkiseen typeryyteen, on melkoista. Tietenkin Teri Niitin teko oli typerä. Hän otti kuvan imetyksestä ja jakoi sen imettäneeltä kysymättä julkisesti Instagramissa ja Facebookissa. Kuvatahan koneessa saa, mutta jos kuvassa on sivullisia, on korrektia kysyä lupa, jos sen aikoo julkisesti jossain esittää.

Niinpä homma niin sanotusti lähti lapasesta, kuten Docventuressa niin hauskasti sanotaan aina. Tai sitten hän ei tehnyt sitä typeryyttään, vaan saadakseen oman 15 minuutin julkisuutensa ja ehkä vähän enemmänkin. Sen jälkeenhän kaikki, jotka nettitiedotusvälineitä seurasivat, tiesivät kuka Teri Niitti on. Itsekään en ollut kuullut koko kaverista mitään tuota ennen.

Somessa kehotettiin Niittiä mm. ampumaan itsensä, hirttäytymään ja syömään paskaa. Tätä jatkui puoli vuotta, kenties jopa näihin aikoihin saakka. En ihmettelisi, vaikka jossain joku somessa riemuitsee, että oikeus tapahtui. Eikä raivo pysyttäytynyt pelkästään Teri Niitissä, vaan hänen 80-vuotias äitinsä sai oman osansa: häntä epäiltiin prostituoiduksi ja alkoholistiksi. Näin 100-vuotiaassa hienossa maassamme, missä pitkä itsenäisyys, vapautemme puolesta käydyt taistelut ja maamme hyvinvoinnin rakentaminen on jalostanut kansastamme jaloa ja yhtenäistä.

En tiennyt Teri Niitistä oikein mitään. Vuoden takainen juttu unohtui nopeasti. Tänään jouduinkin miettimään, mistä se nimi oli tuttu. Se tietysti johtuu siitä, etten juuri seuraa TV-ohjelmia, joissa hän on toiminut stylistinä, enkä juuri lue julkkisjuoruja. Ja tästä tullaan siihen, että Teri Niitti oli tekemisissä maailman kanssa, jossa visuaalinen esteettisyys on kaiken ydin, motiivi ja päämäärä. Tässä maailmassa, josta tiedän yhtä vähän kuin poliitikot köyhien arjesta, tiedonvälittäjänä toimivat lähinnä Sub, MTV3, Nelonen ja muoti- sekä sisustuslehdet. Ja tietysti iltapäivälehdet. Siinä maailmassa kaksoisstandardit kukoistavat ja kaksinaismoraali on normi ja alan elinehto. Siinä maailmassa pärjäävät ihmiset, jotka ovat kauniita ja jotka eivät vaivoja säästele sen tykö tuodessaan ja haastatteluissa muistavat aina todeta, että ”sisäinen kauneus on tärkeintä”. Mutta en siis tiedä, kokiko Niitti oikeasti imettämisen lentokoneessa törkeänä ja vaati peittämistä huivilla vaiko hakiko hän vain huomiota.

Se, mistä someraivo nousi, on ilmentymä kaksinaismoraalista. Varsin monet kiusaantuvat tai paheksuvat julkisissa tiloissa imettäviä äitejä, mutta samalla katsovat kiinnostuneina ohi kulkevia vähäpukeisia naisia ja klikkaavat joka kerran nettilehdestä otsikon, jossa jollain Kardashianilla tms. ”näkyy läpi” tai ”sattui moka”. Tietysti Teri Niitti oli myös alalla, jossa malleilla pitää näkyä vähän enemmän kuin Marttaliitto suosittelisi. Kyse on jonkinlainen madonna-ilmiö. Äiti nähdään pyhänä olentona, joka häpäisee äitiyden korkeimman ihanteen, jos tissi näkyy pikkuisenkin pyhässä toimituksessa, imettämisessä. Tässä on kyse naisen esineellistämisestä. Nuori nainen vähäpukeisena edustaa narratiivia, fantasiaa, jossa mies on vapaa, komea, uros, jolla on kaikki paritteluun valmiit naaraat käytettävissään. Äiti edustaa myyttiä elämän synnystä, aikojen alusta ja puhtaudesta. Rinta muuttaa merkitystään tyystin. Tavallinen äiti, arkisen ihmiskunnan lisääntymisen välitön suorittaja, on usein yhtä esineellistetty kuin Neitsyt Maria uskovaisten keskuudessa. Neitsyt Maria -myytistä ilmeisesti tämä äitiyden pyhä esineellistäminen onkin lähtöisin. Millään muulla lajilla kuin ihmisellä tällaista ei esiinny. Kuten ei uskontojakaan. Imettämisen peittämisvaatimuksessa toimii vähän sama periaate kuin islamin huivi- tai burkavaatimuksissa.

Ne, jotka vetivät herneen nenäänsä ja alkoivat raivoamisensa Teri Niitille somessa, paljastivat oman taipumuksensa esineellistämiseen. He saivat tästä imettäjästä kimmokkeen suoltaa pidäkkeettömästi törkyään someen ja osoittamaan maailmalle oman besserwisseriytensä ja oikeamielisyytensä. Todennäköisesti näistä suurin osa pälyilee hämmentyneesti muualle imettävän äidin kohdatessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti