maanantai 3. huhtikuuta 2017

Herralle otollisia ihmisiä




”Jumala järjestää asiat. Poliitikotkin tekevät kaikenlaista, mutta jatkavat silti.” Näin Elämän eliksiiri -yhdistyksen toiminnanjohtaja Riitta Ahonen. Hän antaa ehdollisen vankeustuomion saaneen huijarisaarnaaja Pirkko Jalovaaran pitää rukousiltansa Porissa. Hän ei halunnut lyödä lyötyä. Se, että Jalovaara todennäköisesti on aiheuttanut joitakin ennenaikaisia kuolemia, varmuudella ainakin yhden, ja ainakin on törkeästi käyttänyt ihmisten hyväuskoisuutta hyväkseen, ei Ahoselle merkitse mitään. Oli kai vain laupeuden työtä se, että Jalovaara kehotti rampoja heittämään kepit nurkkaan ja julisti syövän väistyneen Jeesuksen nimessä ja kolehtia tänne, kiitos Herralle! Kolehtia kerättiinkin runsaasti. Peräti 578.000 euroa meni Jalovaaran omiin ja muihin pikku kulunkeihin. Jalovaara lienee lopulta ihan syytön. Hän on nyt vain lyöty reppana raukkaparka. Tai hairahtunut Herran palvelija, joka kuitenkin vain haluaa tehdä Herralle otollista työtä.

Poliitikot todellakin tekevät kaikenlaista, koska äänestäjät antavat heidän jatkaa. He saavat yhä uudestaan suosia omiaan, korruptoitua, järjestää verohelpotuksia rikkaille, leikata köyhimpien elinehdoista, vähentää maksuja suuryrityksiltä ja nostaa niitä köyhille. Välilliset verot ja maksut tekevät juuri köyhien kukkarossa selvää jälkeä. Vauraille niillä ei ole merkitystä. Vauraat eivät näe leipäjonoja eikä sitä, että niihin on ilmaantunut myös työssäkäyviä. Ja ei kun 15% palkoista pois, vaatii EK:n puheenjohtaja. Palkat ovat liian suuret. Paitsi EK:n toimitusjohtaja Häkämiehellä, 350.000 e/vuosi. Ja puheenjohtaja Mattilalla itsellään, 1.500.000 e/vuosi Elisalta.

Hallituksemme on nyt ollut toimessa ja touhussa kaksi vuotta. Leipäjonot eivät ole lyhentyneet. Päinvastoin. Helsingissä pisimmät jonot ovat kilometrin mittaisia. Leipäjonojen uusi ilmiö on siis työssäkäyvät. Yhteiskuntamme on alkanut muuttua harvojenkunnaksi. Hyvinvointi ei riitä enää kaikille. Taannumme kohti 60-lukua ja sitäkin kauemmas. Elämän eliksiirikin jakaa kaupasta saatua ylijäämäruokaa niille, joilla ei ole varaa ostaa sitä sieltä kaupasta. Näinkö Jumala on järjestänyt asiat?

Takavuosikymmeninä jumalattomat vasemmistolaiset, kommarit ja muut kunnottomat rakensivat maamme hyvinvointia. Ja sitten se paholaisen valtakunta ja ateismin luvattu maa, Neuvostoliitto, sen johtaja Hruštšev ja oma presidenttimme Kekkonen, se KGB:n agentti, juonivat myös. Neuvostoliiton kanssa käyty kauppa sekä sotakorvaukset varsinkin tekivät maastamme vauraan. Onneksi tuo pahan valtakunta kaatui, vasemmiston kannatus alkoi laskea ja tuli jo neljännesvuosisadan jatkunut porvarillisten hallitusten kausi (myös Lipposen hallitukset). Tosin sitten alkoivat toistua myös lamat ja hankaluudet, joita aiemmin ei juuri oltu nähtykään, vaikka köyhä maamme oli ollutkin. Vaikeat taloudelliset ajat, joita osuvasti suhdanteiksikin kutsutaan, näkyivät tavallisten ihmisten arjessa ja työttömien vyöryssä, muttei johtajien palkoissa, jotka ovat vain nousemistaan nousseet.

Jyri Häkämies, joka tienaa lihavan tilinsä sanoittamalla teollisuuden mielipiteet, totesi vastikään, että työt ja tekijät pitää saada paremmin kohtaamaan. Ja sitten TV-uutisissa elinkeinoministeri Lintilä puheli puuta heinää. Hän sanoi, että meillä on 100.000 avointa työpaikkaa ja 300.000 työtöntä. Sulavasti valhetta lasketteli. Avoimia työpaikkoja on juuri nyt 16.900, mutta työttömiä on todellisuudessa puoli miljoonaa, kun ei lasketa luovasti. Kun otetaan lukuun lomautetut, kuntouttavassa työtoiminnassa, työkokeiluissa ja kättelykursseilla olevat. Luovuutta tarvitaan, kun syötetään kansalle ideologista propagandaa.

Tämä ei pääministeriämme huoleta. Häntä huolettaa yksityisten terveydenhuoltofirmojen asema ankarassa kilpailussa, Talvivaaran ihme ja krooninen harmi, jonne irtosi nopeasti 100 miljoonaa, ja kansanedustaja Hjallis Harkimon pääsy Veikkauksen johtokuntaan. Harkimo saa siitä mukavat 30.000 euron lisätulot/vuosi. Mutta ei hän siksi pyytänyt kaveriaan nimittämään itseään Veikkaukseen, vaan siksi, että hän voi näin varmistaa, että Veikkaus jatkossakin sponssaa 200.000 euroa/vuosi firmaansa, Jokereita. Jokereiden innokkain kannattaja on Velipekka Nummikoski, jonka pääministeri omistajaohjausministerinä nimitti varatoimitusjohtajaksi Veikkaukseen. Korvaus menetetystä vapaa-ajasta 300.000 e/vuosi. Siitä jää mukavasti jo käteen, kun pääministeri meille kaikille hyvin ansaitseville tuloveroalennuksen piffasi. Sipilä on ilmoittanut, ettei tunnista hyväveli-verkostoja. Niin, eihän sellaisia meillä Suomessa ole. Ja onhan Sipilä itsekin jo harjattu moisista epäilyistä.

Hallituksessamme on kaksi keskeistä ministeriä, jotka ovat hartaita uskovia ja Herralle otollisia kristittyjä. Toinen on ulkoministerimme, pienen ihmisen puolustaja, Timo Soini, toinen pääministerimme. Facebookissa on ryhmä: Suomen kristittyjen rukousrintama pääministerin puolesta. Sen motto on 1.Tim. 2:1. ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan....kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää...elämää kaikessa jumalisuudessa.” Se ei tosin ole kovin aktiivinen. Ehkä pääministerimme pärjää ilman rukoustakin. Hänelle ei tarvitse rukoilla viisautta. Jumala järjestää asiat pyytämättäkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti