Ylen arvot alennuksessa

Kaksi Ylen toimittajaa ottivat ja jättivät Ylen. Toinen oli Salla Vuorikoski, toinen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen. He lähtivät siksi, että heillä on erilainen näkemys sananvapaudesta kuin päätoimittajalla.

Pekka Ervasti, joka kuuluu aiemmin Ylestä lähteneisiin, totesi Pressiklubin 2.12. lähetyksestä, että Ylen journalistinen kompassi pyörii hyrränä. Organisaatiouudistus olikin organisaatiotuho. Näinhän se yleensä on. Uudistukset vievät huonompaan suuntaan. Yle on tehnyt kanavauudistuksia muutaman vuoden välein, eikä niistä yksikään juuri ole tuonut mitään parannusta entiseen. Talonkorjaajan ohjeissakin lukee, että älä korjaa sitä mikä toimii.

Kuvailin blogissani 28.11. sitä, miten Yle on uudistuksissaan kerta kerralta laskenut rimaansa. Yksi uudistus toimi, vuoden -90 radioiden uudistus. Yksi tulokaskanava oli Radio Mafia, joka oli keskittynyt rockmusiikkiin ja vaihtoehtokulttuuriin. Sitä toimittivat nuoret aikuiset hyvin ja pieteetillä. Tuli älykkäästi tehtyjä eri musiikkityylien teemaohjelmia ja muita erikoisohjelmia. Se ei montaa vuotta kestänyt. Kanava ”nuorennettiin”. Siitä tuli YleX, joka suoltaa listamusiikkia ja jonninjoutavuutta. Nuorennuksessa ja nimenmuutoksessa kanavalta karsittiin hyvin toimitetut erikoisohjelmat pois. Vuoden 2012 alussa Yle meni siis ja kahlitsi Yle Puhe -kanavan täyttämällä se urheilulla ja jonninjoutavuuksilla, jonka sekaan hukkuu hyvin asiallinen asia. Tarkoitus oli tehdä siitä väliinputoajien kanava, 30 – 45 vee ikäisille. En tiennytkään, että tämän ikäiset haluavat kuunnella hölötystä. Urheilua kyllä tietty. Ja sitä saavat, joka ilta.

Eräs viisas tuttuni, Markku Hirn, totesi helmikuussa, että ”radiota tulisi kuunnella enemmän, kun siinä ei ole ajattelua tappavia kuvia. Ehkä Radion kuuntelijat ajattelevat liikaa.” Ehkäpä. Mutta nyt on tullut ilmi, että sen eräät toimittajatkin ajattelevat liikaa. Tai ajattelevat väärin ja tekevät sen mukaan journalistiikkaa. Mutta se ei käy, koska Yle ei ole enää riippumaton media. Se ei sentään liene Ylen oma valinta, vaan lupamaksusta veroon siirtymisestä päätti eduskunta Mika Lintilän (kesk.) johtaman työryhmän ehdotuksen mukaan. Ja niin Ylen rahoitus siirtyi sitten v. 2013 lähtien valtion budjettiin ja poliittisten voimasuhteitten alle. Ja tulos on näkynyt. "Muut kuin journalistiset syyt", joka siis on yhtä kuin painostus, tepsii. Kun samana päivänä lähtee yksi toimittaja ja toimituksen päällikkö samoista syistä ja näitä ennen on lähtenyt politiikan toimittaja samasta syystä, ei voi enää juuri arvailla, mitä ovat ”muut kuin journalistiset syyt”. Muuten, Keskisuomalainen kirjoitti aikanaan, että "Yle-vero on valtiollisen tiedotuksen voitto vapaasta lehdistöstä ja että Yle on poliitikkojen tiedotusväline, joka palkitsee näitä runsaalla näkyvyydellä symbioottisesti". Niinpä.

Eronen kertoi eronsa syistä Facebookissa näin: ”Minua ja tiimiäni on pyydetty vähentämään väärinkäytöksiin ja epäkohtiin puuttuvan paljastusjournalismin tekemistä. Tähän en voi suostua. Journalistin ohjeiden ykköskohdan mukaan yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”.

Salla Vuorikoski taas kertoi huomanneensa, että Ylessä on pahoja ongelmia journalismin ytimessä – riippumattomuudessa ja yleisön oikeuksien toteutumisessa. Että siis toimittajat saisivat toimittaa kuulijoille tietoa ilman, että sen sisältöä määritellään ylempää. Hän kertoi myös, että johto on ilmoittanut työntekijöille, että jos johdon linjaukset eivät kelpaa, sopii etsiä muita hommia.

Kun toimittajat kertovat julkisuuteen näin, on vaikea kuvitella, etteivätkö he kertoisi totuuden ainakin omasta kokemuksestaan. Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Riitta Pihlajamäki korostaa, että Ylen journalistisen linjan perustana ovat riippumattomuus ja luotettavuus. Mielenkiintoinen titteli muuten. Näitä tittelipomojahan Ylessä riittää hyvine palkkoineen. Ja nämä ovat takuulla lojaaleja johdolle. Yhtä hyväpalkkaisia ja mukavia työpaikkoja ei liikaa ole tarjolla. Pihlajamäen mukaan Erosella ja Vuorikoskella oli erilainen näkemys siitä, millä keinoin Ylessä journalismia tehdään ja he tekivät omat johtopäätöksensä. Näin sanoo hyväpalkkainen Ylejohtaja. Mitäpä muutakaan. On eri asia, mitä mieltä hän itse on. Jos on mieltä, kannattanee se pitää omassa tiedossa.

Samana päivänä, kun toimittajat lähtivät, käsitteli Ylen hallitus riippumattomuuden toteutumista. Se päätti, että molemmat, toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja päätoimittaja Atte Jääskeläinen, ovat hallituksen luottamuksen väärtejä. Tottahan ovat. Toimittajat eivät ole. Paitsi ne, jotka lukevat laulujensa nuotit syöttökaukalosta. Näin se menee. Narrit lähtee, herrat nauraa. Koirat haukkuu, karavaani kulkee. Ja Anne Berner miettii Ylen tehtävien muuttamista. Jos hallitus pysyy kasassa, hänellä on kaksi ja puoli vuotta aikaa ”tervehdyttää” - yksityistää ja dynamisoida Yle.