sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Ulkoministerimme puolueen puheenjohtaja




Ulkoministerimme käväisi Lontoossa asioilla. Tietysti se on niin, että ulkoministeri käy ulkomailla. Ulkona on hyvä olla myös silloin kun sisällä on hankalia asioita käsiteltävänä. Ulkoministerimme asioiden laadusta nyt vain ei ollut kenelläkään tietoa. Ei edes ulkoministeriön kabinettipäälliköllä. ”Voin mennä vaikka Lanzarotelle palmun alle, ja olen ulkoministeri”, totesi ulkoministerimme reissun kritisoijille. Ulkoministerimme nimittäin nähtävästi lähti reissuun puolueensa puheenjohtajana. Syy reissuun oli selvä. Brexit, we´ll fix it.

Maikkarin kolumnisti Janne Torikka vertasi varsin osuvasti ulkoministerimme vierailua Rudolf Hessin kummalliseen lentoon Englantiin keskellä toista maailmansotaa. Hess oli tuolloin Hitleristä seuraava ja vähän kuin ulkoministerin asemassa. Hess kävi toki ulkopoliittisilla asioilla, kun ulkoministerimme taas hmm, omilla asioillaan, vaikka siis ulkoministerinä. Yhteistä lienee kuitenkin Euroopan asiat. Ja se, että kumpikin kävi omissa nimissään.

En olisi kummissani, mikäli Timo Soini kävi moikkaamassa eräitä herroja, kuten Boris Johnson ja Nigel Farage. Soini kylläkin kielsi ainakaan Faragea tavanneensa. Sitä paitsi, hän oli omilla asioillaan, joten mitäs se meille kuuluu, keitä hän tapasi. Tosin toivon, että Soini tai puolue maksoi lentolipun ja päivärahan. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto vertasi ulkoministerin toimia maanpetokseen, jota hän pyysi heti anteeksi ja hyvä niin. Me hallintoalamaiset kyllä ymmärrämme, että ulkoministerimme ei tietenkään maan etujen vastaisesti toimisi.

"Suomi on vapaa maa, keskustella saa". Näin Soini vastatessaan kritiikkiin tästä reissusta. Ja niinhän se on. Suomi on vapaa maa ja pian saa ihan vapaasti valita, minkä sote-palvelun ottaa. Valinnalla ei silti pian suuremmin väliä ole, se raha, oli se sitten palkkatyöllä ansaittu tai veronmaksajien rahaa, menee kuitenkin monikansalliselle veronvälttelyfirmalle. Suomessa saa keskustella vapaasti, paitsi siitä, onko järkeä yhtiöittää terveyskeskukset ja kuinka paljon ottaa aikaa, kun Attendot ja muut kaappaavat ne omistukseensa, kuten ne tekevät kaikille hoivalaitoksillekin. Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Näin aina kun kyseessä on yksityistäminen tai muu elinkeinoelämälle koituva hyöty. Välttämättömyydestä ei tarvitse keskustella.

Soini on todennut, että kansanäänestys on hyvä. Ja Sebu Tynkkysen vireille panema kansalaisaloite Suomen EU:sta eroamiskansanäänestyksestä on hyvä. Nimittäin se tuottaa keskustelua. Timo Soini ja Perussuomalaiset, jotka eivät kauheasti naamaa nyrpälleen brexitistä ole panneet, tulevat ilmoittamaan kantansa EU:sta irtautumiseen vasta vaalikampanjassaan parin vuoden kuluttua. Suomi on vapaa maa eikä jälkisuomettunut, kuten Soini totesi. Suomi on siis vapaa kansanäänestäytyä irti EU:sta.

Iltalehti teetti tutkimuksen Suomen EU-jäsenyydestä äänestämisestä. Tulos oli, että 68 % äänestäisi pysymisen puolesta ja eron puolesta vain 21 %. Että onnea ja menestystä vaan, Sebu. Hän itse kehaisi, että kansalaisaloitteen nimien kerääminen sujuu loistavasti. Varmasti. En epäile. Minkä asian taakse tahansa saa kerättyä nimiä, kun oikeat henkilöt nimiä keräävät. Siinä vain tulee helposti mittakaavaharha. Jos suuri osa niistä 21 %:sta allekirjoittaa, niin siltikin otos on häviävän pieni sirpale siitä, jota nimitetään kansaksi. Ministeri Jari Lindström kommentoi tulosta lakonisesti: ”1001:stä noin 70% haluaa jatkaa EU.ssa. Ja eurossa. Näin tämän itse luen”. Lindström ei ota huomioon, että tutkimuksen tehnyt Taloustutkimus käyttää George Gallupin kehittämiä tilastotieteellisiä menetelmiä, jotka ovat 80 vuoden aikana näyttäneet luotettavuutensa. Sebu vetosi myös Iltasanomien omaan nettikyselyyn, jossa puntit olivat tasan. Nettikyselyn luotettavuus taas on mitä sattuu. Niihin voi klikata sama henkilö vaikka kuinka monta kertaa.

Mutta EU-eroa hankkivan puolueen puheenjohtaja, maisterisjätkä, on riittävän älykäs olemaan jättämättä huomioimatta gallupeja, vaikka gallup onkin gallup ja vaalit ovat ainoa luotettava gallup. Onhan maisterisjätkä jo ilmaissut luottamuksensa mielipidekyselyihin mitattaessa puolueiden kannatusta. Perussuomalaisten kannatus on pudonnut jo alle puoleen edellisen eduskuntavaalin tuloksesta. Maisterisjätkä ei tulosta ole kyseenalaistanut. Kun Perussuomalaisten toimintaeetos on populismi, jonka maisterisjätkä on itsekin todennut, tulee mieleen, että mikä onkaan puolueen EU-suhde kahden vuoden kuluttua? Siihen mennessä on varmasti tehty jo muutama kysely EU:n kannatuksesta. Ja monta puoluekannatuskyselyä. Tulevat vuodet eivät kyllä liene helppoja puolueelle ja sen puheenjohtajalle, maisterisjätkälle ja ulkoministerille.

Mutta on se hyvä tuo EU ainakin joissain asioissa. Vapaa liikkuvuus on taattu ulkoministereillekin. Kuten Soini itsekin totesi: "Ulkoministereilläkin on Euroopassa vapaa liikkuvuus". Siellä missä EU, siellä vapaa liikkuvuus. Kunhan nyt vain sitten muistaa, että ulkoministeri todellakin on ulkoministeri, eikä turisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti