Aamu oli kuin mikä
tahansa sunnuntaiaamu. Söin aamiaisen ja pukeuduin mustiin, kuten yleensä. Olin
tottunut mustaan vuosikymmen aiemmin postpunkkia soittavan bändini aikoina. Musta
sopii mielikuvituksettomalle pukeutujalle. Oli sunnuntainharmaa kolea päivä.
Äänestyspaikalla kaikki oli kuten aina vaalipäivinä. Eteisessä kolehdin kerääjä
ja äänestyshuoneena toimivassa luokkahuoneessa pysähtynyt tunnelma. Sanottiin
päiväät ja katselimme neutraalisti toisiamme. Sain lapun ja menin koppiin. Vaihtoehtoina
oli vain ei tai kyllä. Tein merkintäni pikaisesti kuten aina. En halua näyttää epäröijältä.
Merkkasin ei. Olin antanut ääneni neuvoa antavassa kansanäänestyksessä 16.10.1994.
Kyllä -äänet voittivat. Juuri mikään ei muuttunut omassa elämässäni. Ei heti, myöhemmin
kyllä. Muuttui raha ja työtehtäviin ilmaantui muutaman EU-rahoitteisen hankkeen
vetäminen.
Äänestin ei EU:lle
siksi, että näin tuolloin sen toimivan lähinnä talouselämän ehdoilla. Ja näinhän
se pitkälti on toiminut. Jos se on tuonut lisää työpaikkoja, niin hyvä. Näin
myös järjetöntä byrokratiaa ja absurdeja lillukanvarsidirektiivejä. Ja sitä
EU:ssa onkin riittänyt. Itse perustamisajatusta kannatin. Ettei Euroopassa enää
koskaan sodittaisi. EU on tuonut runsaasti myös hyviä asioita. Nyt eroamaan
itsensä kansanäänestäneet Brititkin ovat hyötyneet. He ovat saaneet myös roimia
alennuksia jäsenmaksuihinkin. Toisaalta Suomi taas tiettävästi on maksanut
muidenkin jäsenmaksuja. Jopa miljardikaupalla. Suomen poliitikoilla on ollut
kumman kiihkeä tarve esittää Suomea EU:n mallimaana, vaikka muut porsastelevat.
Me olemme osa EU:ta,
joka on ennen muuta talousalue. Jos Britannia todellakin nostaa kytkintä, niin
kyllä varmasti saamme Suomessakin tuta. Jäsenmaksu tulee nousemaan, talous
vetää pakin päälle ja työttömyys kasvaa. Mutta niistä en paljon tiedä. Eikä
kukaan. On vain valistuneita arvauksia. Talousennusteet ovat vain arvauksia.
EU on liian monisyinen
asiakokonaisuus, että kansanäänestyksillä kannattaisi tehdä ratkaisuja. Harva
kansalainen tietää edes mistä kaikesta on kysymys. Mennään tunne ja
kansallistunne edellä kuin karhu perse edellä puuhun. Britit heräsivät Brexit-jysäriin
heti seuraavana päivänä. He googlasivat vasta nyt, mikä se EU oikein on. Mitä kaikkea
EU on heille tuonut. Miten Britannian hallitus on pompottanut EU:ta ja
minkälaisia erikoisetuja se on vaatinut ja saanut. Suuri osa eroa äänestäneistä
katuu.
"Kyllä kansa
tietää”, toteaa Soini ja hänen opetuslapsensa. Sellaista vain ei ole edes
olemassa kuin kansa. Vai onko meillä kollektiivitajunta ja -tietoisuus? Kansasta
suurin osa tietää vain omat pienet asiansa. Soini sanoi MTV:n haastattelussa,
että kansanäänestyksessä ei voi äänestää väärin. Miten niin? Jos demagogialla
on johdettu harhaan, voiko äänestystulos oikea? Jos analyysiä ja syvällistä
perehtymistä vaativia asioita ratkotaan kansanäänestyksellä, puhutaan silloin enemmistön
diktatuurista edustuksellisen demokratian sijasta, joka taas on huonoista vaihtoehdoista
paras mahdollinen käytäntö.
Populistisille
puolueille enemmistön diktatuuri sopii. Perusteluista viis, jos tunteisiin
vetoavalla ja tarkoituksenmukaisella argumentaatiolla saadaan haluttu
lopputulos. Soinin mukaan Britanniassa ei syyllistytty populismiin. Hän ei lähtenyt
”ottamaan kantaa yksityiskohtiin”, vaikka brexit-kampanjoijat antoivat vääristeltyä
tietoa, vaikka Britannian jäsenmaksuista. ”Vaalikampanjat ovat aina
vaalikampanjoita”. Soinin mukaan oli valtamedian vika, jos se ei osannut
puhkaista tällaista ”kuplaa”. Toisin sanoen siis kampanjoinnissa valehdella saa
ja syyllinen on media, jos valhe menee läpi sen oikaisematta. Tai oikaisu ei
mene perille. Kovaa tekstiä suomalaisen demokratian puolestapuhujalta.
Katsokaamme vain, millainen on ensi vaaleissa ”persukupla”.
Perussuomalaiset korostavat
hallitusyhteistyötä. Hallituksen takana seistään. Keskustan ja Kokoomuksen
mukaan Brexit on onnettomuus. Pitäytyykö Soini tässä hallitusrintaman mukana? Soini,
joka mielellään aina kertoo ennakoivansa asiat, ei ministeri-Audin nahkaistuimelle
sovittautuessa tainnut tietää, että joutuu vielä ulkoministerinä myötäilemään
Suomen virallista EU-linjaa ja puoluejohtajana taas vaatimuksia erota EU:sta. Eduskuntaryhmän
johtaja Sampo Terho ilmaisi, että tämä vaalikausi mennään näin, mutta sitten
katsotaan, pannaanko ero vireille. Sebastian Tynkkysen
kansanäänestysaloitteesta Soini totesi vain, että ”nuoret ovat radikaaleja ja
niin kuuluu olla”. Tynkkysen linja on täysin vastakkainen hallituksen kanssa. Plokissaan
Soini toteaa, että ”Suomen linja on maltin ja tolkun linja”. Mikähän on
ulkoministerimme linja?
Jos nyt vaihtoehtoina
olisi EU ja sen kehittäminen tai kansallisvaltioiden eristäytyminen ja
kansallistunteen kasvu, valitsisin EU:n. Parempi toimia yhdessä yhteisten
päämäärien eteen kuin eristäytyä. Jos ryhdytään taas nostattamaan
kansallistunnetta siellä täällä, on se tie se, mistä alkoivat maailmansodat. Jos
nyt tulisi Fixit-äänestys, olisin ehdottomasti eroamista vastaan. - Muuten,
ilman EU:hun liittymistä tai siitä eronneina olisimme siltikin liittoutuneita.
Olemme nimittäin USA:n alusvaltio. Liittoutuneet sen kanssa. Ja melkein
Natossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti