Kirjoitan blogeissani
aina faktoja ja mutuja. Ehkä enemmän mutuja. Faktoja on niin paljon, että kuka
niistä ottaa selvän? Eikä nykyään tarvitsekaan. Elämmehän post-faktuaalista
aikakautta. Eräs fb-kaveri ilmoitti minun kirjoittavan jälleen niitä
osatotuuksiani. Mutta en kirjoittanut. Olen kertonut usein, että minusta ei
ole poliitikoksi. Henkilökohtaiset ominaisuuteni, jotka hyvin tunnen, asettavat rajoitteita. Yksi
on se, että en kykenisi toimimaan osatotuuksien kanssa. Jo se, että totuuksia
on niin monia, on tarpeeksi hankalaa. Poliitikon kuuluu, tai on tapana, valita aina
kulloiseenkin tilanteeseen sopiva totuus useiden joukosta, mutta myös käyttää
osatotuuksia oman agendansa eteenpäin ajamisessa. Tässä useimmat poliitikot ovat
onnistuneetkin. Tosin ei niissä parissa Suomen kommunistisessa puolueessa, joiden nimeä
kukaan ei muista. Niillä on oma totuutensa. Lyhentämättömänä. Pelkkä osatotuus
ei näille riitä. Riittääkö se jossain? Ehkä.
Perussuomalaiset on
nyt aika heikossa kannatustilassa viimeisen gallupin mukaan. Suorastaan
sirpalepuoluesarjassa. Paikka isojen puolueiden joukossa oli lyhytaikainen
unelman täyttymys. Nyt vain jo muutenkin tunnetusti
marginaalissa olevien RKP:n ja KD:n kannatus on alemmalla. Ne ovat niitä ”takiaispuolueita”. Niihin
kuuluu myös Vasemmistoliitto, joka on heilunut samoissa kannatusluvuissa PS:n
kanssa jo varsin pitkään. Jytky jäi nopeasti historiaan.
Gallupithan tietysti
kertovat vain mutua. Tämänhän tietää jokainen, varsinkin perussuomalainen.
Timo Soinin retoriikka
on aina ollut haastavaa ja häpeämätöntä. Aikanaan se oli hyvä työkalu
vaalikinasteluissa ja oppositiossa paikallaan. Nyt on istuttu kaksi vuotta
ministeri-Audin nahkaisella takapenkillä. Henkilökohtainen hillotolppa saavutettu. Mutta retoriikka ei ole muuttunut. Kuka tykkää, kuka ei.
Ylimielisyys nykyisiä oppositio- ja sirpalepuolueita kohtaan TV:n
kuntavaalikeskustelussa 7.3. oli aivan huippua. Hän esiintyi ”omanlaisenaan ja
omapäisenä, jyrkkänä jätkänä”, kuten hän plokissaan itseään kuvaili. Tosin se
pariin kertaan kuultu "kannattaa kuunnella, voi oppia jotain"
kuulosti jo nahistuneelta. Joskus se toimi ihan hauskana läppänä.
Antaa palaa vaan, kun
ei enää ole henkilökohtaisia murheita. Kuka näki Soinissa surutyötä tekevän
väistyvän puolueensa perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan? Tuskin kukaan.
Minä näin nautiskelijan, jolla ei suru paina puolueensa päälle tai sen
tulevaisuudesta. Mukava eurooppalainen virka tai toimi lienee jo sovittuna.
"Edessä on jotain muuta" sekä "päätös ei ollut helppo, mutta se
on oikea. Kaikkien kannalta" kertovat siitä. Soini tietää senkin, että
puolue ei ajaudu kriisiin, vaan se on siinä JO. Hän lienee päättänyt jo kauan sitten
hypätä pois ajelehtimaan päässeestä laivasta, mutta seuraava hillotolppa ei
ollut vielä sovittuna. Nyt kai on. Mutta mitäs sitä kertomaan ennen aikojaan. Antaa
poikien ensin kisata pj:n pallista ja ministeri-Audeista. Sitten on hyvä
ilmoittaa, että minäpäs tästä lähdenkin Brysseliin - ulkoministerin Audi on
vapaana, olkaa hyvä. Näkeepä sitten senkin, ketkä oikeasti ovat olleet lojaaleja.
Uudeksi puheenjohtajaksi on
käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Puolueen uusi linja muotoontuu sen mukaan. Mutta
se tulee selville vasta kesäkuussa. Ei käy kateeksi kuntavaalityötä tekeviä
piirien ja yhdistyksien pomoja. Hikeä taitaa pukata. Tunnetuille PS-henkilöille
on vastikään jaettu nippu sakkotuomioita; tuleva linja on arvailujen varassa -
joka tapauksessa koveneva; puolue on pudonnut korkealta takiaispuoluesarjaan,
ainakin mitä tulee kannatuskyselyihin. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen isojen
puolueiden joukkoon kuuluminen on unta vain. Se voi peräti riitaantua kahdeksi
sirpalepuolueeksi. Soinia se ei silloin enää haittaa. Hänellä on hillotolppia
kaksi: hyväpalkkainen virka ja hyvin voiva säätiö hallinnoitavanaan.
Maisterisjätkä senkun porskuttaa.
Timo Soini loi
Perussuomalaiset käyttäen hyväkseen mm. herravihaa. Hänen oma keksintönsä se ei
ollut, vaan oppi-isä Veikko Vennamon, joka oli Suomen ensimmäinen varsinainen
populistipoliitikko. Opportunistipoliitikko. Nyt Soini astuu sivuun. Mutta vain
puolueen johdosta. Hän jää hallinnoimaan mukavan miljoonaomaisuuden kerännyttä
ja sitä puolueen avulla vielä edelleen kerryttävää Perussuomalaisten
tukisäätiötä.
Kun Soini oli
ilmoittanut toiveestaan ulkoministeriksi jäämisestä, totesi Jari Lindström
omasta ministeritulevaisuudestaan TV-haastattelussa, että "se on isompien
herrojen käsissä" tarkoittaen Sipilää, Orpoa - ja Soinia. Soinista itsestään
on tullut herra. Kyllähän se on näkynytkin. Kun herran elämän makuun on
päässyt, sitä haluaa lisää.
Naistenpäivänä voi
vielä tässä todeta, että Perussuomalaiset on yksi viimeisiä miehisyyden linnakkeita.
Kyllä se on edelleen vielä äijäpuolue. Leena Merellä ei ole mitään mahdollisuuksia
puheenjohtajaksi. Naiset kelpaavat tasa-arvoisuuden vaikutelman vuoksi
varapuheenjohtajiksi ja sihteereiksi. Slunga-Poutsalon lisäksi puoluetoimistossakin
tarvitaan äijä, ”työmies”.
Ja tämä kirjoituksen
faktat ovat peräisin hevosmiesten mutu-toimistosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti