Asema hämärtää todellisuuskäsityksen

Kun henkilö saa riittävän korkean aseman tai hän toimii korkeissa viroissa pitkään, katoaa häneltä kosketus normaaliin arkeen ja moraalintaju sumenee. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen joutui itse syytetyn penkille. Hän ohjasi Itä-Suomen syyttäjänviraston ja oman virastonsa johtajakoulutushankinnat hänen veljensä yritykselle. Hän on harmissaan tutkinnasta. Näitä tulee esiin tuolloin tällöin. Säännöt, joita ehkä on vielä ollut tekemässä muille, eivät koske itseään. Voi ohjata julkisia varoja omilleen. Kun ne säännöt ovat niille tavallisille.

YLE:n uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen oli yllättynyt siitä, että JSN antoi hänen toiminnastaan langettavan päätöksen, joka kyllä tuli puheenjohtajan äänellä. Jääskeläinen itse katsoo toimineensa täysin oikein rajoittaessaan uutisointia Sipilästä ja Terrafamesta, eikä siis suinkaan ollut pääministerin ohjailussa. YLE:n pääjohtaja tietysti tukee päätoimittajansa puolta. Hänenkään mielestä JSN:n päätös ei vastaa heidän käsitystään tehdyistä julkaisupäätöksistä ja niiden perusteista. Ei hyvin ansaitseva korppi toisen samanlaisen silmää noki. Lauri Kivisen vuositulot ovat noin 390.000 euroa.

Pääministeri ilmoitti, että hänen viestittelynsä YLE:n toimittajalle oli virhe, jota hän pahoittelee. Sen sijaan hän ei pahoittele sitä, että hän ottaa sumeilematta itselleen ja hallitukselleen kunnian Suomen talouden ”käänteestä”. Sitä hän ei voi todistaa. Minkään maan talous ei juuri ole hallitusten päätöksistä hievahtanut lukuun ottamatta Neuvostoliittoa ja Pohjois-Koreaa. Länsimaiden taloudet elävät aivan omaa elämäänsä hallituksista piittaamatta. Samoin pääministeri ei pahoittele laskettamaansa vaihtoehtoista faktaa pitkäaikaistyöttömien parantuneesta työllistymisestä. Kyseessä on tilastoharha, ei näiden työllistyminen. Tilastoharha tulee siitä, että osa eläköityy, osa ohjataan kättelykursseille ja osa häviää muuten vain, kuten juuri Kinokellarissa näkemässäni Ken Loachin ohjaamassa elokuvassa ”I, Daniel Blake” päähenkilö lähti työvoimatoimistosta tarpeeksi nöyryyttämistä kestettyään. Kuten työvoimavirkailija suhtautuu ylimielisesti työttömään, suhtautuu pääministeri ylimielisesti toimittajiin sekä johtamaansa kansaan, jota hän luulee henkilökunnakseen.

Puhemiehistö esitti syyskuussa kansanedustajille, että nämä osallistuisivat "yhteisiin talkoisiin" lahjoittamalla valtioille yhden viikon palkkion syksyllä ja uudestaan keväällä 2015. Eipä juuri näkynyt valtion kassassa. Ei kiinnostanut. Kansanedustajat puhuvat kauniita salissa silloin kun kamerat ovat suunnattuina, mutta kun kamerat poistuvat, ovat he jälleen eliittiä, kansanedustajia, joita tavallisten ihmisten talkoot ja leikkaukset eivät koske. Monille köyhien hätä on vain sana, jota on ihan kiva käyttää sopivissa kohdissa.

Hyväntekeväisyys ilmeisesti kuitenkin kiinnostaa. Puhemies Maria Lohelan mukaan edustajat ovat osallistuneet hyväntekeväisyyteen tuolla ja täällä. Nämä eivät sitten näy valtiokonttorin tilastoissa. "Jokainen valitsee itselleen sopivimman tavan", kertoo Lohela.

Niinhän se on. Hyväntekeväisyys kuulostaa hienolta ja lämpimältä. Varmasti eduskunnan suurta enemmistöä liikuttaa olla mukana erinäköisissä hyvää tarkoittavissa pikku tempauksissa ja ojentaa shekin sopiviin tarkoituksiin. Ja siinäpä se. Elokuva ”I, Daniel Blake” käsitteli ammattimiestä, joka sairauden takia joutuu absurdiin ja kafkamaiseen byrokratiapyöritykseen työvoimaviranomaisten kanssa. Hän toteaa lopussa, ettei häntä kiinnosta hyväntekeväisyys. Hän on ihminen, ei koira. Hyväntekeväisyys onkin ylhäältä alaspäin ojentamista, missä tasavertainen kohtaaminen ei toteudu. Saajan tulisi kai osoittaa vielä kiitollisuutta hyväntekijälleen kuin koira isännälleen.

Hyväntekeväisyys on vallankäyttöä, ylhäältä alaspäin ja valikoivaa. Hyväntekijä valitsee, kenelle suvaitsee hyvää tehdä. Hyväntekeväisyysyhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta. Hyväntekeväisyysyhteiskunnassa eräät voivat hyvin ja he säälivät ”onnettomia osattomia" ripottaen näille murusia omasta lihavasta kukkarostaan. Tällainen yhteiskunta on rajusti polarisoitunut. Tällainen yhteiskunta muuttuu nopeasti epävakaaksi, mikä tarkoittaa poliisivoimien vahvistamista ja vauraiden entistäkin suurempaa eristäytymistä.

Jokaisen hyväosaisen, joka suhtautuu lämpimästi hyväntekeväisyyteen, sopisi miettiä sitä, miksi hyväntekeväisyyttä tekee. Miksi hyväntekeväisyydelle on se tilaus? Hyväosaisen tulisi muistaa se, että kukaan ei ole oman onnensa seppä, vaikka niin kenties luuleekin, vaan kaikki varallisuus, oli se missä ja kenen hyvänsä, on loppujen lopuksi saatu aikaan yhteisesti. Yksikään rikas ei ole tullut rikkaaksi vain omin avuin, vaan tämä on tarvinnut asiakkaita ja työntekijöitä. Tai huijattavia. Ja jos tätä yhteisesti aikaansaatua varallisuutta alkaa kerääntyä vain yksille tahoille, tulee se aiheuttamaan epätasapainoa ja jännitettä, joka tulee purkautumaan väkivaltaisesti. Vähän kuin mannerlaattojen välisen jännitteen purkautumisesta seuraa raju maanjäristys.