Kone ja koneisto

Koneella en nyt tarkoita KONE -yhtiötä, vaan konetta, englanniksi machine. Mutta samalla tuo sana tarkoittaa myös sitä koneistoa, millä talousmaailma ja varsinkin länsimaailma nykyisine globalisaatioineen toimii. Länsimaista on kadonnut runsaasti teollisuustyöpaikkoja halvan työvoiman maihin. Näissä maissa tehdastyö on rankasti alipalkattua ja rankkaa. Tästä kertoo dokumenttielokuva MACHINES.

Intialainen Rahul Jain, elokuvan ohjaaja, on nuori elokuvaopiskelija, vuonna -91 syntynyt. Hänellä on lapsuudestaan vahvat kokemukset tekstiilitehtaasta, koska hänen isoisällään oli sellainen. ”Lapsena näin isoisäni tehtaassa, kun johtajat hakkasivat työläisiä. Jo se sai miettimään, kenen puolella olen – vihaisen pomon vai varastelevan köyhän.” Näin Rahul Jain. Lapsuuden kokemukset isoisän tehtaasta ovat hänelle hämäriä muistoja, mutta ne saivat hänet tekemään tämän dokumentin. Hän ei mennyt tehtaaseen maailmanparantajan tai yhteiskuntabessewisserin elkein, vaan tallentamaan sitä, mitä siellä tapahtuu. Hän käveli tehtaaseen kaverinsa, meksikolaisen kuvaajaopiskelijan kanssa. Ja he vain kuvasivat ja äänittivät sen, mitä siellä tapahtuu. He halusivat välittää kokemuksen. Muuten, valkoisen kuvaajan kanssa Rahul ei olisi päässyt tehtaaseen sisälle. Sekin kertoo jotain globalisaation mekanismeista. Eurooppalaiset tai jenkit eivät ole tervetulleita nuuskimaan.

Köyhyys Intiassa ja kolmannen maailman maissa on jotain muuta kuin meillä Suomessa. Sellaista köyhyyttä on vaikea kuvitella. Luin vastikään eräästä romaanista kuvausta Kalkuttan eli nykyisen Kolkatan köyhien oloista 80-luvulla. Ei hääviä. Tuskin olot kovin paljon ole kehittyneet niistä ajoista. Intiassa monissa tehtaissa olosuhteet ovat kuin meillä Suomessa oli joku 100 vuotta sitten, aikoina, jolloin meilläkään ei ollut ay-liikettä, kunnollisia työolosuhteita eikä työaikaa. Lapsetkin tekivät pitkiä työpäiviä. Voi miettiä, onko ammattiyhdistyksistä aika sittenkään ajanut ohi.

Nykyisin meillä halpuutetaan. Halpuutus voi tarkoittaa meillä maanviljelijöille toimeentulo-ongelmia. Halvat tekstiilit tarkoittavat jokseenkin varmasti sitä, että ne ovat valmistettu todellisissa hikipajoissa ja synkissä tehtaissa, joissa ei ole työaikoja, ei terveydenhuoltoa, ei työturvallisuutta, ei lomia, mutta palkat ovat alhaisuudessaan aivan huippua. Näistä oloista lähtee kankaita ja vaatteita Zaralle, Benettonille, Marks & Spencerille jne. Hinta, meille halpa, näissä voi ollakin sitten suunnilleen sama kuin työläisen monen kuukauden palkka.

Machinesin kuvaamassa tehtaassa lian, pölyn, melun ja värilitkujen keskellä kovassa melussa työläiset liikkuvat kuin zombiet jatkuvassa univelassa. Kukaan ei uskalla nousta vastustamaan työoloja. Ellei joudu väkivallan kohteeksi, niin työttömäksi ainakin. Ammattiyhdistyksen perustajia tehtaanjohtajat eivät kauaa katsele. Henki siinä helposti menee. Niinpä ammattiyhdistyksiä ei ole.

Tehtaan johtajan näkemys on kylmäävä. Hänestä työntekijät tulee pitää pienillä palkoilla, koska muuten he alkaisivat vain ajatella itseään ja tuhlaisivat rahansa viinaan ja tupakkaan. Kun palkka on pieni, ajattelevat he enemmän tehdasta ja työtään. Työläisille ei pidä maksaa liikaa. Johtajan mukaan he eivät perheestään välitä ja tehtaastakin vain, jos se on heidän ainoa keinonsa pysyä hengissä.

Erittäin poikkeuksellisesti mainostan tässä blogissa mitään elokuvaa etukäteen tai ylipäätään mitään. Nyt on syytä. Machines on omia valintoja ja globalisaatiota uudestaan arvioimaan paneva elokuva, mutta myös elokuvataiteellisesti komea työ. Työpaikkani SEKK ry on järjestämässä esitystä, eikä se ole kaupallisessa mielessä järjestetty. Finnkino ottaa esityksestä täyden vuokran.

Machines ja Hyvästi puuvilla nähdään siis erikoisnäytöksessä Promenadissa torstaina 2.3. klo 17.30. Sali 2. Machinesin tuottaja ja Hyvästi puuvillan ohjaaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Liput sinne ovat huokeat kuin intialaisen tekstiilityöläisen kustannukset tehtailijalle, vain 6 euroa.

Ohjaaja Rahul Jain opiskelee nykyisin elokuvaa USA:ssa. Nykyisen USA:n hallinnon aikana Rahul ei uskalla lähteä maasta ulos. Hän ei välttämättä pääsisi enää takaisin. Muuten hän olisi tullut Suomeen ja myös tähän Porin esitykseen. Tuottaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Alkukuvana muuten nähdään hänen ohjaamansa Hyvästi puuvilla, 10 minuutin mittainen runollinen dokumentti tyhjentyneestä puuvillatehtaasta vuodelta 1991.