Uskonto ja valta ovat toistensa vastinpareja. Ne kietoutuvat toisiinsa kuin synti ja nautinto. Uskonto on tehokas vallan ja hallitsemisen työkalu. Ei ole sattumaa, että useilla meistä on tarve vahvaan johtajuuteen. Vahva johtaja esittäytyy turvallisena ankkurina kaoottisessa ja epävarmuuden kyllästämässä maailmassa. Kaikkivoipaisen isähahmon turvaan voi turvautua erilaisilta toiseuden uhilta. Uskonnoilla on sama peruslähtökohta. Lienee kai evolutiivinen atavismi. Ihminen kehittyi alusta pitäen laumalajiksi. Lauma tuo turvan, mutta se ei toimi, ellei siinä ole hierarkiaa ja johtajaa, sitä vahvinta. Kaikissa uskonnoissa on johtohahmo, perustaja, pappi tai jumala.
Laumaeläin ja kehittynyt kyky abstraktiin ajatteluun on onneton yhdistelmä. Keskenään ristiriitaisempaa ja konfliktiherkkää lajia kuin ihminen ei ole. Ja kun tähän yhdistetään vallanhimo, on koko ihmiskunnan historia konfliktien jatkumoa, kuninkaitten, sotapäälliköitten ja itsensä johtajiksi korottaneiden valtataistelua ja sotimista.
On käyty ja parhaillaan käydään hirvittäviä sotia, joilla on myös uskonnolliset syyt. Useimpiin sotiin liittyvät paitsi vallasta sokeus, myös uskonnot. Pitkäaikaisin uskonsota lienee ollut 30-vuotinen sota. Se alkoi katolisten ja protestanttien välisenä riitelynä ja jatkui valtataisteluna. Kansanmurhatkin ovat useimmiten uskontoperäisiä. Yksi vanhimmista kansanmurhakuvauksista on Vanhan Testamentin amalekialaisten joukkotuhonta. Tämä tehtiin Jumalan käskystä. Myös meidän kristittyjen jumalan. Kuningas Saulin jälkeen hänen seuraajansa Daavid jatkoi kansanmurhaamista. Kristittyjen guru Jeesus on Raamatun mukaan Daavidin sukua. Kun kysyin eräältä uskovalta jumalansa hyvyydestä ja otin esille tuon kansanmurhan, oli vastaus kylmäävä; heidän syntitaakkansa oli täynnä. Eli Johtaja tiesi, mitä tuli tehdä. Saman vastauksen saa, kysyi sitten Putinin kannattajalta Tsetsenian sodasta tai Krimin valtauksesta, tai Erdoganin kannattajalta tämän otteista.
Uskonto aiheuttaa konflikteja tai kärjistää niitä. Levanttiin ja Lähi-Itään ei koskaan saada rauhaa, ellei uskontojen ylivallasta päästä. On onnetonta se, että öljyä on eniten juuri niillä alueilla, joilla uskonnollinen fanaattisuus ja uskontojen eripuraiset tulkinnat ovat pahimmillaan. Osansa on myös sillä, että toisen maailmansodan jälkeen Ranska ja Englanti piirtelivät kartalle keinotekoisia rajoja. Afrikassa on myös länsimaiden kolonialismi suurena syynä jatkuviin sotiin. Keski-Afrikan tasavallassa ei ole kyse etnisestä tai kristittyjen etelän ja muslimien pohjoisen välisestä sodasta, vaan pohjoisen öljyesiintymästä. Öljyä hamuavat kristittyjä tukeva Kiina ja muslimeja tukeva Ranska. Paradoksaalisesti islamistit kohdistavat terrori-iskuja Ranskaan. Öljy merkitsee valtaa ja vaurautta. Eri uskonnot valjastetaan käymään siitä sotaa. Samoin on Kongossa, jossa eri etnisiä ryhmiä on pantu taistelemaan vallasta, mutta takana piilee ulkomaiset suuryritykset, jotka ahnehtivat luonnonvaroja; kobolttia, koltaania, kuparia, kultaa ja timantteja.
Uskonnosta nousee myös lähipiirin kontrolli. Useat islamiin pesiytyneet naisia sortavat tavat ovat ikivanhoja perinnäistapoja ajalta, jolloin nainen oli lähinnä omaisuuserä. Kristinuskon piirissäkin nainen on ollut ja paikoin on edelleen hallittava objekti ja perillisten tekokone. Monet pienet signaalit muistuttavat siitä. Naistenpäivinä monet miehet lähettävät onnittelut ”kaikille naisille, maailman parhaalle asialle”.
Kolonisaatiosta, uskonnosta ja vallanhimosta johtuvat sodat aiheuttavat pakolaisongelmia. Monet pakolaiset ovat lähtöisin kulttuureista tai yhteisöistä, joissa tavat ja käsitykset yhteisöllisistä hierarkioista ovat jotain aivan muuta kuin mihin olemme tottuneet. Ristiriidat ovat väistämättömiä. Eivät he ole pyhimyksiä, kuten emme mekään. Heillä on yhtä lailla ikäviä ja hyviä piirteitä. Olisi naurettavaa ajatella, että kärsimys olisi jotenkin jalostanut heitä. Pikemminkin voi käydä päinvastoin. Meillä on nyt korkeimmassa oikeudessa käsiteltävänä nuoren irakilaismiehen mahdollinen sisarensa kunniamurhan aikomus. Kunniamurha tarkoittaa sitä, että nainen, nuori tyttökin, vaikka vain vilkaisee perheeseen kuulumatonta miestä, häpäisee tämä perheen kunnian. Kunnia palautetaan eliminoimalla häpeä. Tämä on yksi brutaali uskonnollisen vallankäytön muoto. Tällaista kunniakäsitystä ei kenenkään pidä hyväksyä. Mutta kunniamurhiin syyllistyvät ovat myös itsekin uhreja, uskonnon ja järjettömien perinnäistapojen alleen jyräämiä. Uskontojärjestelmä ja korruptoitunut valta riistävät ihmiseltä arvokkuuden.
On paradoksi, että älykkäin laji, ihminen, on myös epärationaalisin. Sokea usko uskonnolliseen johtajaan tai hallitsijaan sulkee pois rationaalisen ajattelun ja maailmaan moninaisuuden. Johtajan annetaan sokeasti polkea arvokkuus tomuun. Tämä johtaa väistämättä sivistyksen ja altruismin rappeutumiseen. Sopivissa olosuhteissa kuka tahansa uskova tai Johtajan ainoaan oikeaan totuuteen luottava voi lähteä tuhoamaan väärin uskovia tai väärin ajattelevia. Uskonto ja valta ovat vaarallisia ja yhdistelmänä varsinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti