sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kun puolueen jäsen puolueesta erotettiin




Terhi Kiemungin Perussuomalaisista erottaminen ei tullut yllätyksenä. Erottaminen lienee ollut vain ajan kysymys. Erottamista en ihmettele. Erottamispäätöksen tehneiden motiiveja voisi kyllä miettiä. Kauanhan Perussuomalaiset tuota katselivat kummemmin puuttumatta. Ei olisi enempää kestänytkään katsella.

Mitkä sitten ovat erottamisen motiivit, kun nimittäin Terhi Kiemunki ei kirjoitteluissaan tehnyt juuri mitään kummempaa kuin Sebastian Tynkkynen tai Hakkarais-Teukka omissaan. Nämä kolme siis saivat sakkotuomiot. Hakkarainen sai puolueeltaan pelkän huomautuksen. Ei edes varoitusta. Samalla logiikallahan näiden olisi tullut myös saada kenkää puolueesta. Mutta Kiemungin erottamisen takana lienee muutakin. Erään tamperelaisen toimittajan mukaan kyse olisikin enemmästä kuin vain jostain matkalaskusta, jonka Slunga-Poutsalo ainoana on esittänyt syyksi. Ilmeisesti pitempään jatkunutta kuppausta. Puolueen rahoilla vapaa-ajan rientoja, taksimatkoja yms. Eihän jonkun matkalaskuepäselvyyden vuoksi puolueesta erotettaisi. Matkalaskutehtailussa ei olisi mitään järkeä. Siitä jää nopeasti kiinni ja hyöty on olematon. Epäselvyydessä olisi siis kyseessä todennäköisesti vain tavallinen pikkuvirhe. Jos sen takia erotettaisiin, asettuisivat Perussuomalaiset varsin mielenkiintoisesti: puolueen jäsen saisi solvata ja herjata "matuja" ja näiden lapsia, haukkua muun uskoisia ja tummia miehiä paskaläjiksi ja muuta mukavaa, muttei tehdä virhettä matkalaskussa.

Jos näin on, että Kiemunki olisi syyllistynyt epärehellisyyteen, niin miksi sitä ei voi kertoa?  Voi kummastella, että puoluesihteeri ei suostu kertomaan erottamisen syytä tiedotusvälineille. Onhan Perussuomalaiset aina ja joka käänteessä ilmoittanut olevansa uutta poliittista kulttuuria edustava puolue, johon kuuluu myös avoimuus ja läpinäkyvyys. Kansanedustaja Lea Mäkipäätä, jonka avustaja Kiemunki on, ei myöskään tavoitettu. Piti kännykän visusti suljettuna. Missä se avoimuus? Sen sijaan Pirkanmaan piiristä varapuheenjohtaja Prihti totesi, että ongelmat liittyivät Kiemungin kirjoituksiin somessa. Sehän on aivan selvää, että ne kirjoitukset eivät kovin mukavia ole olleet, mutta eivät uutta perussuomalaisten tai sitä lähellä olevien piirissä ja kun Hakkarainen ja Tynkkynen siis myös saivat oikeudessa tuomion niistä.

Kuten puoluesihteeri Slunga-Poutsalo totesi, on puolueen toiminta rahoituksen puolelta vahvasti valvottua toimintaa. Mutta jos jonkun matkalaskun maksuun pistämisestä kahteen kertaan joutuu ulos, niin onhan se ihan naurettavaa. Muutama matkalaskuepäselvyys pikkurahoista ja siitä valvoja tarttuisi niskavilloista kiinni, muttei siitä mystisestä perussuomalaisten tukisäätiöstä. Sehän se varsinainen verovarojen yksityistäjä on. Säätiön hallituksessa on Timo Soini, Raimo Vistbacka ja kolme muuta. Soini on puheenjohtaja. Nämä viisi miestä pyörittelevät miljoonia, jotka ovat peräisin suurelta osin puoluetuista. Pesämuna muodostui SMP:n tukisäätiöstä, jolle jäi hyvät rahat SMP:n ajauduttua konkurssiin. Säätiö omistaa Perussuomalaisten 400 neliön toimistotilat arvokiinteistöstä keskellä Helsinkiä. Sitä varten säätiö eli Timo Soini lainasi puolueelta eli Timo Soinilta 1,7 miljoonaa euroa, jota se maksaa takaisin, kun puolue taas maksaa suolaisia vuokria säätiölle, noin 11500 euroa/kk. Tukisäätiön luulisi tukevan puoluetta, mutta nähtävästi asia on täysin päinvastoin: puolue tukee säätiötä, jota johtaa siis puolueen puheenjohtaja.

Säätiö ei itse asiassa tee mitään muuta kuin rahastaa puoluetuilla. Toimintakertomus on aina joka vuosi sama: "Hallitus on valmistellut ja puheenjohtaja toteuttanut joulupaketin, joka on sisältänyt jouluisia elintarvikkeita ja joita on toimitettu ansioituneille sota / SMP-puolueveteraaneille / heidän perheilleen". Säätiöt muuten eivät ole yhdistyksiä yhdistysdemokratioineen. Säätiö on yhtä kuin sen hallitus, joka nimittää sen jäsenet itse niin kuin haluaa.

Kenttäväki on tiettävästi ihmetellyt, miksei puoluetukirahoja ole riittänyt kentälle, vaikka tuki on varsin mittavaa. Eipä niistä riitä, kun täytyy maksaa puolueen johtoportaan palkat ja toimiston vuokrat, jotka ovat vuodessa n. 140.000 euroa. Lisäksi puolue on nimennyt säätiön lähiyhteisökseen, jolle voi lahjoittaa enintään 30 000 euroa vuodessa. Ja miksipä ei puolue tuota summaa lahjoittaisikin? Tämä järjestely on ollut voimassa jo monta vuotta, eikä enää mene montaa vuotta, kun säätiö on maksattanut veronmaksajilla itselleen parin miljoonan euron arvoisen huoneiston. Tulee mieleen eräs toinen säätiö. Se, joka rakennuttaa ja maksattaa yhteiskunnalla itselleen lastensairaalakiinteistön. Tässä säätiö-puolue-koplauksessa siis ei ole yhtään mitään kummaa, johon joku valvoja puuttuisi, mutta muutaman kympin virheellisiin matkalaskuihin kyllä puuttuisi.

Olipa Kiemungin erottamisen takana syy mikä tahansa, saanee hän jatkaa edelleen Lea Mäkipään avustajana aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Aivan kuten tähänkin asti. Ellei hän nyt sitten joudu poseen talousrikoksesta.

------------------- 
Lisäys 27.2.:
"Tampereen Perussuomalaisten hallitus on tänään kokouksessaan yksimielisesti päättänyt, että Terhi Kiemunki jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Tässä vaiheessa vaalikiireitä yhdistys ei voi tehdä henkilövaihdoksia. Kiemungilla on hallituksen täysi luottamus." Näin Tampereen Perussuomalaiset ry omalla fb-sivullaan. Lisäksi yhdistys samassa viestissä ilmaisee epäluottamusta puoluehallitusta kohtaan.

Kiemungilla on edelleen oman yhdistyksensä luottamus, mutta ei puoluejohdon, jolla taas ei ole T:reen Persujen luottamusta. Onhan Persuilla kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Mikähän se erottamisen syy oikein mahtoi ollakaan..? Ei nyt ainakaan joku 150 euron junareissun matkalaskukämmi. Naurismaan aidanseipäätkin nauraa, jos moista uskotellaan. Entä ne Venäjän suhteet? Eräs nimimerkki "Jari" kertoi Porilaisen blogin kommentissaan: "Porin Persu-hallituksessa istuva tuttu kertoi, että taustalla on Kiemungin liian läheiset suhteet venäläiseen vaihtoehtoista totuutta julistavaan mediaan." Ja se ei sopisi Soinille ja Eerolalle, kun rahahanasta ei haluttaisi jakaa muille... Ei muuta kuin poppareita esiin, kun tätä vielä selvitellään. Varmasti selvitellään. Kiemunki ei jätä tätä tähän. Viimeistään Persujen kannalta huonosti sujuneiden kunnallisvaalien jälkeen tulee mielenkiintoista jutustelua tämän tiimoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti