Ruostevyöhyke

Ei hallituksella ole tarkoitus kiusata työttömiä, vaan auttaa heitä työelämään. Näin lausui oikeus- ja työvoimaministerimme. Kyse oli selvityksestä, joka Yle:n toimittajan mukaan ”polttelee poliitikon käsissä”. Niin, on tehty selvitys työttömien aktivoimiseksi. Jälleen. Ja se on siis selvitys, ei esitys. Tässä Heikki Hiilamon johtaman työryhmän selvitys esittää, että pitkään työmarkkinatukea saanut saisi tai hänelle lankeaisi "työvelvoite", jossa hän tekisi jotain sosiaalityöntekijän ohjastamana. Kuka tietää mitä.

Ministeri Kokoomuksesta, Kai Mykkänen, kirjoitti Hesarin vieraskynässä ja samasta asiasta lausui myös politiikkaradiossa sellaisia, joista voin todeta olevani hyvin samaa mieltä. Ensinnäkin hän totesi, ettei Trumpin politiikka, ellei se muutu, voi jatkua. Tämä Trumpin valitsema protektionismin eetos on tuhon eetos. Yhdysvalloissa on ns. ruostevyöhyke. Sellainen vyöhyke, jolta teollisuus hävisi 80-luvulla. Jo ennen naftaa, WTO:ta tai muita vapaakauppasopimuksia. Syy oli ja on edelleen hyvin paljon automaatiossa, joka teki ja tekee paljon työpaikkoja tarpeettomiksi. Ja kaikissa länsimaissa on sama ilmiö ja sen tuomat ongelmat. Mykkäsen mukaan jokaisessa länsimaassa on ratkaistava se, miten jokainen kansalainen saadaan osalliseksi yhteiskunnasta ja etteivät tuloerot repeäisi kohtuuttomiksi. No, Mykkänen ei liene huomannut, että tämä viimeinen on jo tapahtunut. Meillä Suomessakin.

Hallituksemme vietti salamyhkäisen puolentoista vuorokauden kokouksen. Vaalien läheisyys antaa hyvän syyn arvata, että lähestyvissä vaaleissa on tämän kokouksen hyvä syy. Kokouksessa kuulemma poistettiin kiviä kengistä, tehtiin töitä ja naurettiin. Näin paikallaolijoiden eli ministerien mukaan. Voi hyvin arvata, että siellä pohdittiin pää höyryten, mitä kerrotaan eduskunnalle, kun sen eteen lehterille astutaan. Että pohdittiin hallituskolmikon yhteisiä kuntavaalistrategioita. Että pohdittiin yhtä suurta kiveä, joka sieltä kengästä ei suostu poistumaan. Nimittäin työttömyyttä ja lupausta saada työllisyys nousemaan 72 prosenttiin.

Hallituksellamme on ollut näköjään boksi, josta tähän asti käytetyt keinot on nostettu. Nyt pääministerin mukaan se etsii boksin ulkopuolelta kaikki keinot, että se työllisyys saadaan siihen 72 %:iin. Se on käytännössä mahdotonta, ellei sitten kasvateta palkattomia työmarkkinoita. Ja sitähän on jo tehtykin kiitettävästi. Nykyisenkin hallituksen aikana.

Yksi hyvä keino, jonka keksimisen ansiota en tiedä, mille taholle suunnata, on nollatuntisopimus. Sopimus, jossa minimityötunnit ovat nolla. Onko se hallituksemme vähemmän julkisesti lanseerattu, vai onko se Hesen ja muitten burgeripaikkojen sun muiden keksintö saada työtön ikään kuin työlliseksi: nollatuntityösopimukset. Tässä on kätevä keino yrittäjälle säädellä kuluja ja kustannuksia. Eihän kannata pitää työntekijää jatkuvalla palkalla, jos voi antaa tälle tunnin tuolloin ja pari tällöin. Hieno win-win -tilanne, yrittäjän kustannukset vähenevät ja työntekijä saa olla vähän työnsyrjässä kiinni, eikä tarvitse lukeutua luuseripummiporukkaan, työttömiin ja laiskureihin.

Meillä on meneillään työvoimapolitiikan skitsofrenia. Työttömyys on käännetty työttömien itsensä viaksi. Työmarkkinoilla ei tapahdu kohtaantoa siksi, kun työttömät ovat passiivisia oman elämänsä luusereita. Samaan aikaan puhutaan siitä, että työuria tulee pidentää. Työaikaa pitää pidentää ja eläkeikää nostaa eli työntekijät tulisi pitää sorvin ääressä suunnilleen saappaat jalassa kaatumiseen asti. Työttömyys on työttömien vika siltikin, vaikka työ- ja elinkeinoministeriön mukaan meillä on nyt 358 000 työtöntä ja avoimia työpaikkoja 33 000. Onni suosii rohkeaa. Kaikki eivät ole rohkeita. Rohkeus ja aloitekykyisyys, jotka ovat yleensä syntymäominaisuuksia, ovat tietysti avuksi työnsaannissa, mutta työn saanti on jo jokseenkin sattumaa ja satumaisen hyvää ajoitusta.

Muut, töihin hyvin kykenevätkin, saavat tyytyä erilaisiin ns. aktivointitoimenpiteisiin, työkokeiluihin ja pitempään työttömänä olleet kuntouttavaan työtoimintaan. Tekemään töitä pienellä korvauksella – työnantajalle ilmaisina työntekijöinä. Tutkija Pertti Honkasen mukaan aktivoinnista on hyötyä satunnaisesti tai satunnaisille. Kuntouttavan työtoiminnan työllistävyys on olematon ja työkokeilussa olleistakin vain pari prosenttia on työllistynyt.

Meilläkin on ruostevyöhyke. Se on kadonneiden työtehtävien ja -paikkojen aukko. 70-luvulla Porissa Linnansilta oli ahdas aina aamuisin ja neljältä. Sadat polkupyöräilijät ja mopoilijat työmatkoillaan. He tekivät töitä, joita ei enää ole. Kaupoissa on jo automaattikassat. Digitalisaatio vie työpaikat. Ja mitä vielä käsin voi tehdä, viedään halvan työvoiman maihin. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut nykyisen hallituksen aikana, vaikka pääministeri sanoi eduskunnassa: ”Jopa pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt hiljalleen laskuun." Mistähän hatusta tai boksista hän tämän veti? Työvoimaministeriön mukaan pitkäaikaistyöttömiä joulukuun lopussa oli 3800 enemmän kuin vuotta aiemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 900 enemmän kuin vuosi sitten. On raju homma saada yli 100.000 uutta työpaikkaa varsinkin, kun kaikki julkiset palvelut pitää samaan aikaan yhtiöittää. Yhtiöt tekevät voittoa. Sitä tehdään mm. minimoimalla työntekijämäärä. On aika alkaa ajatella työtä ja tekemistä uudelleen. Lähes kaikki haluavat tehdä jotain. Palkkatöitä vain ei enää riitä kaikille.