tiistai 3. huhtikuuta 2018

Aktivointi kuuluu kaikille!



Kuntien, Kevan ja valtion omistama Kuntarahoitus aktivoi sen hallituksen jäseniä uuden hallituskauden alkaessa. Palkkioita korotettiin yhtiökokouksen päätöksellä 5000 eurolla. Rivijäsenen uusi vuosipalkkio on 20 000 eli korotuksen määrä oli 33%, puheenjohtajan 35 000 euroa ja varapj:n 23 000 euroa. Kokouspalkkioitakin hallituksen jäsenet saavat vielä päälle 500 – 800 euroa / kokous. Kokous päätti, että tuo palkkio maksetaan myös ”viranomaisten edellyttämistä tapaamisista”. 800 euroa on monelle eläkeläiselle se summa, millä mällätä kuukausi. Kuntarahoituksen hallituksen jäsenet ovat kaikenlaisia rahoitus-, toimiala- ja toimitusjohtajia ja hallituspaikka on heille siis ns. luottamustoimi. Kaksi näin aktivoiduista on Kevan johtajia, varatoimari ja rahoitusjohtaja. Nämä kaikki käyvät hallituksen kokoontumisissa kaffeella ja pullalla omana työaikanaan. Eihän näitä kokouksia iltaisin pidetä. Sellainen kuuluu kylien kiinteistöyhdistyksille ja postimerkkikerhoille.

Hienoa, että näitä ehkä kerran kuussa kokoontuvia johtajiakin aktivoidaan. Aktivointi kuuluu kaikille!  Altian eli kansanomaisemmin Alkon (valtion yritys) johtajaa Pekka Tennilää aktivoitiin taannoin 225.000 euron ylimääräisellä bonuksella hienosta edellisen vuoden tuloksesta. Hänen vuosipalkkionsa vuodelta 2016 normi- sekä spesiaalibonusten jälkeen oli 610.000 euroa. Tosin hänen aktivointinsa ei ihan hyvin onnistunut, nimittäin omistaja, valtio, on ollut huolissaan alkuvuoden kehnosta viinan menekistä. Eiköhän se korjaannu, kun johtajaa aktivoidaan viinanmyynnin kannustusbonuksilla.

Kuntarahoitus toimii pankkina kunnallisten asuintalojen ja muiden julkisten pytinkien rakentamisessa. Lainaamansa fyffet se tietty kerää takaisin korkojen kera. Omistajia ovat veronmaksajat ja Keva, joka on Suomen suurin eläkevakuuttaja ja julkisoikeudellinen kunnalliseen eläkelakiin perustuva eläkeyhtiö. Yksi sen johtajia oli Markku Kauppinen, joka joutui eroamaan vaalirahasekoilun vuoksi, seuraaja oli Merja Ailus (nyk. Kasoi), joka joutui eroamaan työsuhde-etujen liiallisen edullisuuden vuoksi, ja tämän seuraaja taas Jukka Männistö. Ailuksen erotti silloinen Kevan pj. Laura Räty (kok), joka aikoinaan valittiin pätevämpiensä ohi Helsingin sosiaali- ja terveystoimen kaupunginjohtajaksi ja joka siirtyi sieltä sote-ministeriksi ja tarpeeksi sote-sisäpiiritietoa sekä kunnilta että valtiotasolta saatuaan siirtyi Terveystalon johtajaksi ja käy nyt ympäri Suomea sosialisoimassa yhteiskunnallisia terveydenhoitopalveluja Terveystalolle. Hän ehti vielä nimittää Merja Ailuksen (nyk. Kasoi) tilalle kaverinsa Lasse Männistön (kok) iskän Jukka Männistön, hakijoista epäpätevimmän. Tottahan toki kokoomuslaisilla on aina kaikessa superlatiivi, vaikka epäpätevin nyt olikin keskustalainen. Viran kelpoisuusvaatimuksia muutettiin kesken hakuprosessin eli alennettiin kynnystä Männistön käydä taloon sisään. Täytyihän Mehiläisen johtajan, Lasse Männistön, iskällä olla myös hyvä duuni. Lasse jätti kansanedustajan duunin sekä Hesan Kokoomuksen kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden ja valitutti itsensä ostajan paikalta myyjälle, Pörriäiselle, keväällä 2015. Kaikki voittivat, Lasse sai lisää liksaa ja Pörriäinen hyvää kansanedustajan ja kuntapoliitikon tietoutta. No, iskä Männistökin sittemmin erosi tai erotettiin Kevan toimitusjohtajuudesta. Luottamuspula. Hyväpalkkainen mutta tuulinen on tuo Kevan toimitusjohtajan huone.

Ei kuntarahoituksessa tietty silti napeilla pelata. Toimitusjohtajan palkka on tuommoiset 445.000 euroa vuosi. Sen viime elokuussa väistynyt toimitusjohtaja Pekka Averio sai korvausta menetetystä vapaa-ajasta siihen asti 270.000 euroa. Kun hänet ”vapautettiin” tehtävästään eli sai kenkää perseelle, sai hän korvauksia palkan päälle 159.000 euroa. Luottamuspula kai sielläkin

Niin, aktivointi kuuluu kaikille. Myös eläkeläisiä pitää aktivoida. Valtion firma Nesteen toimari Matti Lievonen jää eläkkeelle lokakuussa. 60 vuotiaana. Hänen eläkkeensä tulee olemaan 40.000 euroa kuukaudessa. Kelpaa sillä viettää vireän eläkeläisen aktiiviaikaa. Edellinen toimari Pekka Vauramo on jo vireästi aktiivieläkkeellä samoissa eurolukemissa. Vielä vähän suuremmissa. Kun kerran näin sovittiin kavereiden kesken. Mika Lintilä siitä vähän hertsasi, mutta tuollaiset unohtuvat äkkiä. Eivätkä nämä suinkaan ole sieltä suurimmasta päästä valtion yhtiöiden lisäeläkemääristä. Sampo maksoi v. 2015 sen johtajan Stadighin lisäeläke-edusta 2,2 miljoonaa euroa. Ja kun alkuun päästiin, tehtiin seuraavana vuonna toinenkin lisäeläkesysteemi, tällä kertaa 455.000 euroa. Nämä siis ovat tulevan eläkäläis-Stadighin aktiivisen eläkeajan suoraa turvaamista.

Kevan lisäksi meillä toimii muita eläkevakuutusyhtiöitä, jotka toimivat lakisääteisesti. Kaikkien työtekijöiden ja työllistäjien on lakimääräinen pakko tilittää työeläkemaksuja. Eläkevakuutusfirmalle helppo bisnes. Ei tarvitse tehdä mitään tuotteen menekin edistämiseksi. Näiden firmojen johtajia on aktivoitu olemaan tekemättä mitään jo pitkät ajat ja reippaasti: Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajien Risto Murron ja Timo Ritakallion kuukausiliksat - ja eläke-etuudet - molemmilla ovat yli 100 000 euroa. Siis kuukaudessa. Nämä firmat, vaikka ovat yksityisiä, toimivat kokonaisuudessaan julkisella sektorilla. Ne keräävät veroluonteisia maksuja. Ne EIVÄT siis tee bisnestä. Ne on aktivoitu ihan lakisääteisesti keräämään työmarkkinoilta rahoja, sijoittamaan niitä ja maksamaan eläkkeitä. Ja hyvät liksat johtajilleen.

Suuryrityksiä ja tuulivoimafirmoja on aktivoitu vuosittain suoraan 4 miljardilla ja ilmeisesti toisella mokomalla verohuojennuksina. Tukia annetaan hövelisti satoja miljoonia / vuosi myös pörssifirmoille, joiden johtajat kuittaavat 150.000 euron kuukausipalkkoja ja maksavat tukevia osinkoja omistajilleen. Yksi Itsekin tuulivoimabisneksessä sidoksissa oleva Mauri Pekkarinen johti työryhmää, joka pähkäili yritystukien karsimisessa. Ennen pääsiäistä tuli tietoa, että se esittäisi 60 miljoonan vähennystä. Niin sitä pitää! Ei kannata liikaa riisua yritysten aktivointitukia tai ne voivat vielä aktivoitua siirtymään Suomesta pois. Näinhän työryhmän tuloksien vaikutuksia pelkää mm. Perussuomalaiset tai ainakin näin puhunut Leena Meri.

Helmikuussa työnsä päättäneessä yritysaktivointitukiryhmässä oli edustajat kaikista eduskuntapuolueista. Asiantuntijoina siinä oli pääekonomisti Suomen Yrittäjistä, yksi johtaja EK:sta, elinkeinojohtaja MTK:sta, energia-asiantuntija Metsäteollisuus ry:stä, edustajat SAK:sta, STTK:sta ja Akavasta. Kas, suurimmat korporaatiot ja suurimpien tukiensaajien saajat. Mahtuivat varmasti helposti samaan kaffepöytään.

Meillä aktivoidaan nykyisin monilla tavoin. Köyhiä, työttömiä, sairaita, kuppaisia ja muita luusereita aktivoidaan kepillä ja ruoskalla, hyvin toimeen tulevia, valtio-omisteisten firmojen ja puljujen johtajia ja suurfirmoja tukevilla aktivointipalkoilla sekä bonuksilla ja yritysaktivointituilla. Varsinkin epäonnistuneita firmajohtajia tulee aktivoida. Stockmann antoi v. 2016 antoi potkut persiille toimitusjohtaja Per Thelinille. Hän sai potkuista aktivointipotkurahaa 420.000 euroa. Ja tulospalkkioitakin 325.000 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti