maanantai 16. huhtikuuta 2018

Ylellä ei ole varaa



Saara Aallon biisintekijät eivät pääse Ylen kustannuksella Euroviisuihin. Ylen tuottaja Anssi Autio on todennut, ettei Ylellä ole varaa maksaa ko. ruotsalaispariskunnan matkaa.

Minulle on aivan sama, lähteekö tämä Saara Aalto Euroviisuihin tai pääsevätkö biisin tekijät sinne veronmaksajien rahoilla tai mitä siellä esitetään. En ole kuullut enkä aio ainakaan tietoisesti kuulla koko kappaletta, jonka nimi kai on Monsters. Euroviisuiltakin olen itseäni säästänyt jo pitkään ja pieteetillä. Saara Aallolta en kylläkään ole voinut välttyä. Sen verran tiuhaan häntä on otsikoihin jo pitkään nostettu ja jonkun tai pari kappalettaan olen kai kuullut radiossa. Mutta se siitä.

Mutta jos Yle ilmoittaa, että sillä ei ole varaa maksaa jonkun pariskunnan jokusta hotelliyötä ja matkoja, tulen heti miettineeksi mihin Ylellä on varaa.

Yle-pomojen tulospalkkiot tuplaantuivat vuonna 2016. Pääpomo Lauri Kivinen, Keskustan luottomies ja ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen ja muut pomot kuittasivat 78 600 euroa. Siis tulospalkkioita pelkän palkan päälle. Yhtiössä, joka ei tee "tulosta" ja joka on verorahoitteinen. Yle-vero otettiin käyttöön 2013 alusta ja SE sai Ylen mammuttitaudin pöhöttämän talouden vakaantumaan - ei sen pomojen mikään toimi. Siis se, mistä "tulospalkkioita" firmoissa maksetaan.

Yle-veron jälkeen bonuksien määrä sen kuin nousi. Yle maksoi heti vuoden 2013 "saavutuksista" yhteensä 2. 650.000 euron kannustuspalkkiot osalle henkilöstöään. Ei siis kaikille. Eli palkkioita palkan päälle. Kymmenisen pomoa palkittiin 123.000 euron bonuksella. Kokoomuslainen Kivinen nostatti palkkaansa heti kymppitonnilla kuussa. Palkka lienee jotain 340.000 euroa / vuosi. Ja työstä talossa, jossa on pomoja niin että päät yhteen kolkkaa, jotka käytännössä tekevät työt. Kivisen alainen Atte ”pääministerin suojelija” Jääskeläinenkin lienee kai ollut se, joka antoi määräyksiä esimiehelleen… Kivinen lieneekin kyllästynyt tyhjäntoimittamiseen, kun hän on irtisanoutunut ja suuntaa muualle. Tietysti Ylellä on varaa maksaa 6 kk:n irtisanoutumisajan palkka.

Ylellä on hallitus eli noin kerran kuussa kahville kokoontuva keskustelukerho, jonka puheenjohtajalle maksetaan 25.000 euroa, varapuheenjohtajalle 19.000 euroa ja muille jäsenille 15.000 euroa per vuosi. Sen lisäksi on hallintoneuvosto, jonka jäsenet saavat satoja euroja per kokous.

Tämä kaikki siitä tuloksesta, mitä Yle on viime vuosina on tehnyt: pudottanut laatua kiitettävän huolella, tuhonnut ennen Euroopan mitassa laadukkaan Yle Puheen, luovuttanut uutisensa maan hallituksen äänenkannattajaksi ja alkanut kauttaaltaan apinoida kaupallisia kanavia.

Ehkä joitain kaiken maailman Euroviisuedustajia ei olekaan varaa majoittaa, kun pomojen palkkaus on niin turkasen kallista. Ja Digitan ulkomaalaisille omistajille täytyy maksaa se maan päällisen lähetysverkon käyttömaksu, 40 miljoonaa joka vuosi. Digitahan oli ennen Ylen omistama ja siis yhteiskunnan infraa, mutta Ylen pomot ja poliitikot näkivät parhaaksi myydä se pois. Yle sai Digitasta 300 miljoonaa. Nyt Yle on maksanut jo nuo 300 miljoonaa takaisin verkkomaksuina ja vähintään toiset 300 miljoonaa sen päälle. Nyt justiinsa sen omistaja, australialainen sijoitusyhtiö First State Investments, myi sen sijoitusyhtiö Digital Colonylle. Ulkomaiset omistajat tekevät mitä lystäävät ja me katselemme sivusta.

Edit (17.4.): Ylen pääjohtajaksi tulee Maikkarin uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. Hyvä ja johdonmukainen valinta. Ja Ylä-Anttilallekin mukava juttu - hän kaksinkertaistaa palkkansa, joka oli onneton 170.000 e/vuosi maikkarilla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti