Sain
työsähköpostiini kutsun Poria brändäämään päiväksi, jolloin oli luonto- ja
ympäristövaikuttajien vuoro. Työpaikkani toimii kulttuurin saralla, joten kutsu
juuri tähän keskusteluun oli vähän hassu. Mutta mielenkiintoinen. Edellislauantaina oli
kulttuurivaikuttajien vuoro, mutta itse olin poissa paikkakunnalta sattumalta
ns. kuluttamassa kulttuuria. Siinä me sitten olimme, Poris-toimistolla,
brändiuudistuksen tilapäisessä tukikohdassa, muutama keskusteluun kutsuttu ja
jokunen kadulta tullut. Mietimme Poria, mielikuvia siitä, ympäristötekoja ja mielleyhtymiä
sanasta Pori ja miten ulkopuoliset kokevat Porin. Lähes kaikki pöydän ympärillä
istuneet luettelivat kaikkia niitä kivoja asioita Porista. Kaikkihan ne
tietävät: Yyteri, kirvatsi, karhu. Jne.
Pori siis uudistaa
brändiään. Mutta mitä se brändi tarkoittaa? Onko sillä tarkoitus kertoa jotain
siitä mitä oikeasti on, vaiko vain herättää mielikuvia ilman varsinaista
totuuspohjaa? Kutsusta kävi huolestuttavasti ilmi keskustelun tarkoitus; ”ei ole koskaan turhaa levittää hyvää ja
saada paikalliset huomaamaan, kuinka paljon hienoja juttuja meillä täällä
Porissa jo on”. Onhan meillä Porissa paljon hienoja juttuja ja paikkoja.
Kauniita näkymiä ja interiöörejä. Mutta silti: mitä minulle tulee ensimmäisenä
mieleen sanasta Pori? Kuten keskustelussa totesin, niin tori. Kaikessa
tyhjyydessään ja rumuudessaan. Niin DDR:laista interiööriä ei maassamme liene.
(alinna sama näkymä puistona)
Brändillä haetaan
imagoa, joka on mielikuva, joka perustuu hatarasti todellisuuteen. Brändi
tehdään. Se tehdään tekemällä ja väännetään väkisin. Kestääkö sellainen?
Minusta brändin pitäisi muotoutua tekemisten ja valintojen kautta itsestään. Keskustelun
aihealueena oli siis luonto ja ympäristö. Luonnon merkitys on jo ymmärretty ja
luontoa on jo varsin pitkään suojeltu ympäristölainsäädännöllä. Muistan hyvin,
minkälainen haiseva viemäri Kokemäen joki oli. Sitä nimitettiinkin Kokkeliksi.
Mutta rakennettu ympäristö onkin sitten jotain muuta. Kaavoitus ja
rakennusyhtiöt ovat pitäneet hyvin huolta siitä, että rakentamisen
kerroksellisuutta on tuhottu Porissa ja muualla ja tuhotaan edelleen. Kaavoitus
on hyvä väline hävittää kivijalkaliikkeet keskustasta ja keskittää
asiakkaat ostoshelvetteihin. Keskusta taas täytetään asuinkerrostaloilla, mutta
sellaisilla, joihin vain maksukykyisillä on asiaa. Keskustaa onkin kehitetty lähinnä
hyvin toimeentulevien ehdoilla. Suomi-Areenan kaupunkikeskustelussa v. 2013 juontaja
kysyi yleisöltä, onko kaupunkisuunnittelussa kuultu
kuntalaisia riittävästi. Vain neljä kättä nousi ylös.
Viime vuosikymmenien
kaupunkikehitys on ollut menetettyjen mahdollisuuksien historiaa. Menetettyjen
bränditekijöiden historiaa. Porin kulttuuriväki tarjosi visioita ja ajatuksia Karhukortteliin eli entisen Porin
oluttehtaan alueelle. Sinne olisi saanut hienon alueen, jossa olisi ollut käsityöläis-,
taide- ja pienteollisuuspajoja, esiintymisareenoja, tiloja harrastaa ja tavata
muita muuallakin kuin marketeissa, pieniä ravintoloita ja kahviloita ja mitä
vain. Annis on nyt keskustan ainoa kulttuuriharrastustila, mutta sen tilat
ovat täynnä. Annikseen piha aidattiin viime syksynä. Se ei oikein
hyvin edusta ”yhdessä” -eetosta, mikä on maamme 100-juhlavuoden teema.
Nyt Karhukorttelista
tulee Karjaranta II, jossa on kerrostaloja niin lähellä toisiaan, että vastapäisestä
asunnosta näkee ilman kiikareita, mitä teet iltapalaksesi. Tai makuuhuoneeseen.
Liisankadun tontit ovat tuorein esimerkki menetetystä mahdollisuudesta. Vaikkei
talot niin järin arvokkaita sinänsä olleet, niin ne olisivat muodostaneet
poikkeuksellisen interiöörin kaupunkikeskustasta monine
käyttömahdollisuuksineen. Nyt paikalle tulee korkea kerrostalo, Elisabet, jonka
yksiöidenkin hinnoilla saisi esikaupunkialueelta ison omakotitalon. Oman
työpaikkani 100-vuotias kaunis puurakennus ja pihan päärynäpuut antoivat tilaa
uljaan Eurooppa-korttelin betoniselle pysäköintihallille. Kaunista. Tehokasta.
Urbaania.
Keskustelussa nousi
esille myös Reposaaren konepajaranta hyvänä ympäristötekona. Sehän olikin ruma
rytöläjä. Sen silloisella haltijalla ei ollut voimavaroja panna aluetta kuntoon.
Paikka lanattiin ja tilalle nousi toinen toistaan kummallisemman näköisiä ja
kalliita huviloita. Paikalla olleella telakalla muuten rakennettiin sotakorvausaluksia
Neuvostoliitolle. Reposaaressa toimi 1800-luvulla laivaveistämö. Paikassa olisi
ollut historiaa ja perinteitä. Alueelle ehdotettiinkin puuvenetelakkaa
veistämöineen, korjaamoineen, näyttelyineen kaikkineen. Jos se olisi
toteutunut, niin kuinka paljon Reposaaressa olisikaan kävijöitä ympäri Suomen?
Nyt puoliautiota ja absurdin näköistä huvila-aluetta ei juuri kukaan käy
katsomassa.
Porissa on menetetty
monia bränditekijöitä talouden ahnaalle alttarille. On tehty
antibrändivalintoja. Mutta mahdollisuuksia on vielä. Kannatan ajatusta siitä,
että torista tehtäisiin puisto. Sinne mahtuisi siltikin torikauppaa. Varsin
halvalla saataisiin nykyisen itä-saksalaisen ankeuden tilalle viihtyisä keidas.
Aivan varmasti brändi juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti