torstai 4. toukokuuta 2017

Kannustinloukku




Kannustinloukku on metka ilmaisu. Se aivan kuin ilmaisee, että loukkuun jäänyt jää kannustuksetta tai tälle on muuten käynyt ilman omaa syytään jotenkin köpelösti. Niinhän ei ole, että ilman syytään, vaan nimenomaan omaa syytään on loukuttunut ja hirveään tilaan joutunut.

Kannustinloukku -sanaa käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran v. 1994, kun ensimmäinen oikea kunnon porvarihallitus, se Esko Ahon, työskenteli ja työsti ongelmia. Ja yritti ratkoakin niitä. Silloin oli myös sana köyhyysloukku. Mutta se kuulostaa niin rumalta, ettei sitä nykyisin kehdata käyttää. Aivan samoin kuin Suomi 100-juhlavuoden kolikossa näytti rumalta punaisten teloituskuva. Jotkut asiat nyt vain eivät ole korrekteja.

Nykyisin sanaa käyttävät suomen kielen dosentti Vesa Heikkisen mukaan eniten Petteri Orpo ja Ben Zyscowicz (kok), Sari Essayah (kd), Jari Lindstöm ja Pirkko Mattila (ps). Sitten seuraavat demarit, keskusta ja muut. Kannustinloukku on hirveä tila, johon kenkään ei pidä joutuman. Se on limbo, markkinatalouden teologian välitila laiskoille ja kunnottomille, työhön vielä kykeneville, mutta siihen viitsimättömille, kun yhteiskunnan etuudet vetävät mustan aukon lailla sohvan pohjalle.

Kannustinloukku on termi, jolla tarkoitetaan käytännössä ja oikeasti sitä, että me kunnon kansalaiset kustannamme liian suuret sosiaalituet niille vähemmän kunnollisille kansalaisille, niille laiskajaakoille ja sosiaalipummeille, että nämä viitsisivät hinautua duuniin. Mitäs sitä, kun työkkärit kulkee ja fattasta saa.

Mutta miten ahtaa yli 300.000 työtöntä vain muutamaan kymmeneen tuhanteen työpaikkaan, joita niitäkin on kerrallaan vain jokunen tuhat auki? Ja tosiasiassa suurin osa näistäkin on puoliyrittäjämäisiä höpöhöpöhommia provisiopalkalla. Monet eivät liene tietävän, että usein työttömällä on karenssin vaihtoehtona siirtyä ns. kevytyrittäjäksi, jossa työeläkkeenkin saa hoitaa itse. Työllistävä yritys välttyy tyel-maksuilta, työtön puoliyrittäjä hoitaa itse yrittäjäeläkkeen. Lisäksi saa ilokseen yrittäjän riskin ja menettää työttömyysturvan.

Kuntaliiton selvityksen mukaan kahdeksan kymmenestä pitkäaikaistyöttömästä on hyvin motivoitunut työllistymään. Ne kaksi ovat niitä, joista ei olisi juuri iloa missään työpaikassa. Näitä on, valitettavasti. Yhtä valitettavaa on, että me porvarit niputamme kaikki työttömät samaan kastiin, työtä vieroksuviksi laiskimuksiksi ja luusereiksi. Kokoomuksen retoriikkaan kannustinloukku sopii hyvin kuin nenä Häkkäsen päähän. Heidän eetoksessaan jokaisella on mahdollisuus edetä elämässä ja vaurastua. ”On vain itsestä kiinni mitä teet elämälläsi”, kuten uusi uljas oikeusministerimme (kok) vastikään saarnasi.

Mutta ei kannustinloukkujen purkaminen vain köyhiin ulotu. Hyvätuloisiakin kyllä muistetaan. Yritystuet ovat mainio kannustin. Näitä tukia saavat jo hyvin menestyvät yritykset, eivät mitkään kukkakaupat ja kulman pitseriat. Niiden yhteissumma vuodessa onkin kannustavasti enemmän kuin sosiaalituet. Hallintarekisteri on myös hyvä kannustin osakesijoittajille. Perussuomalaisetkin, köyhien ja pienten puolustajat, ymmärtävät hyvin nyt sen tärkeyden, että dynaamiset osakesijoittajat voivat hyvin edelleenkin ja voivat hieman keventää verotaakkaansa. Hehän tämän maan köyhät ruokkivat. Unohtakaamme tässä se, että kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n talousasiantuntijat ovat todenneet, että maissa, joissa tuloerot ovat korkeat, on heikko talouskasvu. Ja että progressiivinen verotus ja hyvätasoinen sosiaaliturva eivät heikennä BKT:n kehittymistä. Eikä siis niin kuin me kokoomuslaiset olemme luulleet, että pöydältä kyllä varisee.

Autoveroa lasketaan jälleen. Puolen vuoden päästä 50 miljoonalla eurolla ja koko hallituskauden aikana yhteensä 185 miljoonalla eurolla. Tämä on siis se summa, jonka valtio menettää subventoidessaan hyvin toimeentulevia ja muita, joilla on varaa ostaa auto uutena. Näin kannustetaan kauniit ja rohkeat vaihtamaan uuteen ja ”vähäpäästöiseen” autoon. Mutta ei tämä haittaa valtion taloutta. Valtionvarainministeriö, poliitikot ja monet ns. asiantuntijat pitävät itsestään selvänä, että ajoneuvo- ja polttoaineverojen korottamisella lisätään tulevaisuudessa ”erityisesti suuripäästöisten autojen käyttökustannuksia”. Ja sama suomeksi: autojen käyttöverot nousevat ja erityisesti siellä vanhemmassa päässä. Eli niiden vanhojen sutkujen kohdalla, joihin vähemmän hyvin toimeentulevat saavat tyytyä.

Toimelias hallituksemme keksii koko ajan uusia kannustimia työttömille: pian täytyy hakea kolmen kuukauden kuluessa 12 työpaikkaan, oli sitten omaa alaa tai ei ja oli se sitten missä vain. Tässä työttömien loukusta pois kannustuksessa ajettaneen vain työnantajat ja työnhakua valvovat virkailijat loukkuun. Sellaiseen loukkuun, että siinä on oksat pois ja vähän juuriakin. Pian työnantajilta loppuvat kirosanat hallitusta kohtaan saadessaan kymmeniä työhakemuksia viikottain. Samoin työvoimabyrokraatit eivät työpaikkoja työttömille enää ehdi välittää työttömien kuukausittaisten työnhakuvelvoitteiden täyttymisen valvomiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti