maanantai 29. toukokuuta 2017

Mikä on merkittävää




Toiselle kaudelle valittava presidentti Niinistö tuomitsi Manchesterin iskun epäinhimillisenä tekona. Minä pidän sitä hyvin inhimillisenä tekona. Vain ihmiset tekevät tietoisesti ja suunnitellusti hirmutekoja niin,  että koituisi mahdollisimman suurta kauhua ja kärsimystä. Eläimiltä on turha odottaa tällaisia. Terroriteoista on nyt tulossa yhtä tavallista ja turruttavaa kuin mitä oli 70-luvun terrorismi. Pari päivää Manchesterin jälkeen islamistiroistot tappoivat melkein 30 koptikristittyä. Pikku-uutinen.

Suomi hävisi jääkiekossa Venäjälle ja Ruotsi voitti maailmanmestaruuden. Pian meillä on Jussi Halla-ahon puheenjohtama Perussuomalainen puolue. Hallitus voi kaatua ja käydään ennenaikaiset eduskuntavaalit. Joillekin jääkiekko on elämän kokoinen asia ja MM-ottelu spektaakkeli, jonka äärellä muu maailma on hiljaa. Joillekin Halla-ahon mahdollinen puheenjohtajuus on Perussuomalaisten pelastus, toisille kauhistus koko Suomelle. Kahdelle muulle hallituspuolueelle ainakin. Kokoomusvaikuttajien mukaan Kokoomus ei voisi jatkaa samassa Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa. Eivätpä ilmeisesti vähäosaisetkaan. Halla-aho on nimittäin ilmoittanut, että puolueen puheissa korostuu liikaa köyhät, työttömät ja eläkeläiset. Kun PS ei hallituksessakaan heidän eteen paljon ole tehnyt, niin voisihan nämä retoriikassakin jo unohtaa.

Jääkiekko on niin marginaalinen laji globaalisti, että planeetan asukkaista vain harvat ovat siitä kiinnostuneita, jos tietävät edes koko lajista mitään. Suomen erään puolueen puheenjohtajuus on myös mitätön asia Euroopan ulkopuolella. Samoin se, tuleeko täällä hallituskriisi vaiko ei. Euroopan kansalaisistakin hyvin harvat tietävät maamme puolueista, saati sitten edes pääministerin nimeä. Kun tavalliselta suomen kadun tallaajalta menee kysymään Hollannin pääministerin nimeä, ei vastaus ihan heti putoa. Ei edes siihen, kuka valittiin Ranskan presidentiksi. Kaikki meillä eivät tunnista kasvokuvista omia ministereitämmekään tai keskeisiä kansanedustajia. Hyvä kun pääministerin nimi on hallussa.

Afganistanissa Taliban sieppasi suomalaisen naisen, joka oli maassa auttamassa. Islamistiroistojengien tekemiä länsimaisten, Kongossa koulutyttöjen ja keiden tahansa sieppauksia on tapahtunut väsyttävän paljon, kuten näiden tekemiä muita hirmutekoja. Islamistiryhmittymiä on kymmeniä. Taliban, Isis, al-Qaida, Boko Haram, al-Shabaab jne. Nämä harjoittavat nykyajan terrorismia sellaisena kuin meille terrorismi esitetään. Kun jossain Euroopan kaupungissa islamistiterroristit tekevät pahuuksiaan, samaan aikaan USA ja sen liittolaiset tekevät ilmaiskuja pahojen valtakuntiin saaden usein aikaan kymmeniä siviiliuhreja. USA sieppasi vangiksi satoja siviilejä terroristeina. Nyt myös Venäjä on ryhtynyt Syyriassa näihin tappotalkoisiin. Nämä pikkuasiat sivuutetaan lyhyillä uutisilla.

Lyhyillä uutisilla pääministeristä halusi päästä YLE:n nyt ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen, joka vielä pari päivää sitten oli hamaan tulevaisuuteen päätoimittaja. Sitten yhdessä Hesarin haastattelussa tuli pieni moka. Riittävä kuitenkin tilanteessa ja talosta pois lähtö oli pikainen. Yksi sarkastinen lause väärässä paikassa nousi merkitykseen merkittävään. No, valtioneuvostossa lienee tiedotuspäällikön paikka auki.

Sota terrorismia vastaan on yksi turhimmista asioista, mitä ihmiskunta on tehnyt ja tekee. Edes jääkiekko ei ole niin turhaa. Sillä ei ole loppua eikä tulosta. Sodalla terrorismia vastaan ei ole mitään muuta merkitystä kuin hyöty sen toteuttajien kannalta. Sotilaallis-teollinen kompleksi sekä poliitikot saavat perusteltua valta-asemansa ja koko länsimaisen kulutukseen ja jatkuvaan talouskasvuun perustuvan järjettömän menon jatkumisen. Sillä, että me saamme vaihdettua auton joka kolmas vuosi uuteen ja uutta kivaa elektroniikkaa, ei ole onnemme kannalta mitään merkitystä, mutta merissä pyörivillä valtavilla muovijätelautoilla ja kiihtyvällä ilmastonmuutoksella on. Kulutukseen perustuvan talouden tietoinen kasvattaminen tarkoittaa katastrofaalisen suurta loppulaskua. Ja kansainvaellusten sekä terrorismin massiivista kasvua. Sotaa terrorismia vastaan ei voi voittaa, mutta terrorismia voi ehkäistä sen syitä perkaamalla. Nykyisistä länsimaiden johtajista ja taloudellisista korporaatioista ei vain ole siihen. He eivät ole kiinnostuneita syistä. Niin kauan kuin talouskasvu kyetään perustelemaan, niin kauan näiden korporaatioiden pomot kuittaavat satumaisia palkkioita.

Onko islam alusta väkivallalle ja syy sille? En pidä islamia rauhan uskontona, kuten en mitään uskontoa, vaan nimenomaan yhtenä mahdollisena sytykkeenä väkivallalle. Kaikki uskonnot ovat olleet vastuussa väkivallasta. 70-luvun RAF:n harjoittama terrorismi ei ollut uskonnollista vaan poliittista laatua. IRA:n tekemässä väkivallassa mukana oli sekä politiikka että uskonto. Väkivaltaan syyllistyivät tuolloin myös Iso-Britannian poliisi ja asevoimat. Suomessa kävi syyrialainen kurdijohtaja Salih Muslim, jonka mukaan radikaali islam katoaa Lähi-idästä. Kyllä se katoaakin aikanaan. Niinhän 70-luvun paljon raaempi terrorismi hävisi. Niinhän kristinuskon väkivaltaisuuskin hävisi aikoinaan.

Minä en seurannut jääkiekon MM-kisoja, kuten ei moni muukaan suomalainen. Itse asiassa niitä, joille MM-kisoissa pärjääminen jotain merkitsee, on paljon vähemmän kuin yleensä kuvitellaan. Niitä, joita jääkiekko ja siinä pärjääminen ei juuri vähemmän voisi kiinnostaa, on iso joukko. Eivätkä siinä olevat ole vain naisia. Kun syksyllä Pressiklubi taas alkaa, en aio suuremmin sitä seurata. Ruben Stiller jäi pois ja Sanna Ukkola jatkaa. Hänen johdollaan merkittävätkin asiat saavat käsittelyn, jossa niistä tulee vähämerkityksellisempiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti