torstai 25. elokuuta 2016

Pyhä uskonto




Kun islamisti teloittaa toisuskoisia ja väärin uskovia toisia muslimeja, hän huutaa Allahu akbar, Jumala on suurin. Mutta jumala ei ole suurin. Sitä suurempi on pohjaton järjettömyys. Uskonnot legitimoivat todistamattoman ja saavat älykkäätkin ihmiset uskomaan ihmeitä ja narratiivin todeksi.

Kaikki uskonnot omaavat oikean totuuden. Toisten totuus on väärä. Maltilliset eri uskontojen edustajista tulevat kyllä toimeen keskenään. He kutsuvat tätä suvaitsevaisuutta ekumeniaksi. Mutta sisimmässään he säälivät toista, joka on väärässä. Suurin osa nykyajan sodista käydään uskontojen välillä. Mutta vaikka ne olisivat verisesti riidoissa keskenään, on näillä yhteinen vihollinen: ateisti tai uskoton. Timo Soini Peruspomo -kirjassaan totesi, että hänellä ei ole ongelmia muslimien kanssa, eikä heillä hänen kanssaan. He nimittäin tietävät, että tämä on se katolinen jätkä. He uskovat johonkin ja Soini johonkin. Hän jatkaa: ”Sellainen vettynyt länsimainen lurjus, joka ei usko mihinkään, ei herätä heissä mitään muuta kuin säälin tunnetta”. Uskonnoton on siis vettynyt ja epäluotettava.

Uskontojen jumalat ovat kiihkeän kiinnostuneita sukupuolielimistä ja varsinkin esinahoista. Ne tulee klipsiä pois. Ilmeisesti paholainen pääsi luomistyössä väliin tärkeällä hetkellä ja pääsi kavalasti lisäämään sen miehen värkkiin. Niinpä sekä islamin että Vanhan Testamentin jumalat edellyttävät esinahkojen skalpeeraamisen tietyssä iässä. Juutalainen oikeaoppinen perinnekäytäntö tässä on niin ällöttävä, että jätän sen kuvailematta.

Jeesuksen esi-isä Daavid, tärkeä kristinuskon hahmo, nai kuningas Saulin tyttären. Hinnaksi Saul tarvitsi sata filistealaisen esinahkaa. Daavid toi hövelisti niitä 200. Niiden kantajat Daavid miehineen surmasi. Tämä kuului Jumalan suunnitelmaan. Se lukee Raamatussa ja siihen on uskominen. Jumala puhuu Raamatussa myös, että vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi. Jumala teroittaa myös, että "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.”

Jumala ilmoittaa kristityille Uudessa Testamentissa, että älä pidä muita jumalia. Tästä saa helposti käsityksen, että on myös muita jumalia, mutta tämä kymmenen käskyn haltija on mustasukkainen niille muille. Ne pitää unohtaa ja pitää mielessä vain hänet. Viekoittelijat tulee tappaa, oli sitten äiti, isä, veli tai oma lapsi.

Ja Jumala jatkaa: ”jos saatte tietää, että jossakin niistä kaupungeista, jotka Herra, teidän Jumalanne, antaa teidän asuttaviksenne, on kelvottomia miehiä, jotka ovat viekoitelleet asukkaat palvelemaan muita jumalia, teidän on miekalla surmattava kaupungin asukkaat. Julistakaa kaupunki Herralle kuuluvaksi uhriksi, hävittäkää se ja surmatkaa sekä asukkaat että karja.”

Jos me toimisimme Raamatun vaatimusten mukaan, ei siinä olisi eroa islamistiterroristiin, joka tappaa vääriin jumaliin uskovat ja niitä palvelemaan viekoittelijat. Kun jihadisti räjäyttää pomminsa ja itsensä häissä tai torilla, hän tekee kunniaa jumalalleen ja toteuttaa tämän käskyn. Jos tämän vanhemmat ovat hurskaita, he varmaan ovat surullisia, mutta myös ylpeitä tämän teosta. Hän on tuottanut kunniaa yhteisölleen ja vanhemmilleen. He uskovat tämän olevan paratiisissa valmistelemassa heidän tuloaan.

Me länsimaissa emme toimi noin. Emme surmaa abortin tekijää, vanhemmilleen niskoittelevaa lasta, homoseksuaalin teon tehnyttä emmekä avion rikkojaa. Me olemme vettyneitä länsimaisia surkimuksia. Muuten, Jumala on valikoiva: Jeesuksen esi-isäksi voideltu kuningas Daavid näki naapurissaan kylpevän naisen, Batseban, ja ryhtyi vehtaamaan tämän kanssa, vaikka molemmat olivat naimisissa. Daavidilla vielä 10 eukkoa. Kun vahinko kävi, ei Batseban mies Daavidin käskyistä huolimatta lähtenyt kotiin lomille, että lehtolapsi olisi saatu naamioitua. Niinpä Daavid lähetti tämän sotaan eturintamaan tapettavaksi. Ei kumpikaan joutunut kivitettäväksi. Jumalan ja Daavidin tahto toteutui.

Katso, usko on suuri. Uskon nimissä tehdään kauheuksia, mutta niin tekee maapallon geologiakin. Italiassa tapahtui järkyttävä maanjäristys. Satoja kuoli ja loukkaantui. Tuhansia jäi ilman kotia. Korvaamattomia keskiaikaisia rakennuksia tuhoutui. Katolisessa Italiassa tämä on Jumalan tahto. Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala on eri aikoina ilmoittanut asioita uskotuilleen. Mutta Jumala on vaiennut. Tästäkään onnettomuudesta Jumala ei puhua pukahtanut. Silti usko on yhä suuri. Todennäköisesti joku amerikkalainen evankelista on jo julistanut tämän olleen Jumalan rangaistus italialaisille jostain. Aina joku syy on keksitty Jumalan vihalle.

Uskonnoton ei kelpaa lohduttamaan. Siihen tarvitaan Jumalaan lujasti uskova ja luottava. ”Hän vei heidät kerralla kaikki”, suri kahden pienen pojan isoäiti. Koko perhe menehtyi. Mutta arkkipiispallemme ja muille kirkkojemme johtajille tapahtunut on niitä asioita, joiden edessä he ovat avuttomia. Heillä ei ole vastausta siihen, miksi. He toistelevat vain, että ei Jumala tällaista tahdo. Että Jumala on aina hyvä. Ja nostavat hyvää palkkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti