torstai 20. syyskuuta 2018

Eikä kenelläkään ollut lupaa painaa punaista nappia


Kansanedustajat eivät tietenkään ole kansan edustajia, paitsi tietysti Teuvo Hakkarainen, joka on kansan edustaja. Puhuu kuin kansa, käyttäytyy kuin kansa, omien sanojensa mukaan. Kansanedustajat ovatkin puolueenedustajia. He tekevät niin kuin puolueen johto käskee ja äänestävät niin kuin on sovittu. Paitsi tietysti Kokoomus, jossa puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan saa olla eri mieltä. Ja ajatella itse. Kunhan äänestää niin kuin Orpo käskee.

Ja paitsi tietysti Perussuomalaiset, jossa ei tunnetusti ole ns. ryhmäkuria, vaan siellä saa äänestää kuten itse haluaa. Kunhan äänestää niin kuin ryhmässä "yhdessä" on sovittu. Saa olla sitä mieltä mitä tahtoo, ajatella itse ja päättää itse, kunhan päättää yhdessä ryhmän kera - yksituumaisesti! Näin toimii hieno demokratia.

Nyt perjantaina Kokoomus ja Keskusta äänestävät "yksimielisesti" Soinille vihreää. Siinä sitä on nieleskelemistä niillä hallituspuolueiden naiskansanedustajilla, jotka julkisesti ovat tuoneet kantansa julki. Ei sekään riitä, että sattuu olemaan asiaa käytävälle äänestyksen aikana. Sekin katsotaan Soinia vastaan äänestämiseksi. "Jos et ole Soinin puolella, olet meitä vastaan". Näin porvaripuolueet omivat entisaikojen taistolaisten eetoksen. Ryhdikästä. Mutta ei sitä kauaa kestä. Äkkiä pikku murheet unohtuu ja ruoto suorana ja ääni paatoksesta väristen julistetaan tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. Eikä äänestäjät mitään välitä. Ja unohtavatkin mokomat pian.

Kepulien rivipuolueenedustaja Markku Pakkanen on jo uhkaillut pariinkin otteeseen Kokkareita äänestysryhdikkyydestä tässä Soinin luottamustapauksessa. Että yhtenäisesti painetaan vihreää, tai muuten... jos ei lehmänkaupat ja lahjonta auta, niin eiköhän kiristys.

Joku Soini ja naisten itsemäärämisoikeusjutut ovat yhdentekeviä, kun täytyy saada isot ja tärkeät asiat maaliin. Eli Sote ja terveydenhuollon yksityistäminen. Sitähän ne tärkeät asiat ovat. Moraalinvartijat ja kukkahattufeministit itkekööt sitten käytävillä. Onhan se Soini vähän rasittava niine katolisen kristityn vakaumuksineen, mutta onhan se nyt pidettävä vielä vähän aikaa ruodussa. Pitää saada Pörriäisille luvatut asiat hoidettua.

Eräs nimettömänä kummasti pysyttelevä puolueenedustaja (Kep/Kok/Sin) kertoi Iltalehdelle: "Viesti oli hyvin selvä, eikä kenelläkään meistä ole lupaa painaa punaista nappia. Mutta ainahan voi eksyä eduskunnan käytävillä".

Perussuomalaiset, joita ei enää hiusjakauksen jälkeen päästetty kabinettiin, antavat siis Juudakselle armon tässä asiassa. Perussuomalaiset äänestävät ryhdikkäästi petturille vihreätä – tai sitten heille tulee kiireellistä asiaa käytävälle äänestyksen aikaan. Näin toimii hieno demokratia.

Ei kannata miettiä, miksi äänestysprosentti vaaleissa on mitä on. Ei kannata uskoa poliitikkoja, jotka joka vaalien jälkeen otsa rypyssä ovat huolissaan äänestysprosentista. Eivät he ole. He riemuitsevat siitä, että kaikki eivät lähde uurnille. Ei heillä demokratia ole mielessä, vaan valta, jonka syrjään tai äärelle ovat päässeet. Se on kiehtovaa, se on kiihottavaa, se on veret kiertämään pistävää. Veret seisauttavat vaalitulokset ja muut jytkyt ovat heille kauhistus. Valta lipuu kauemmas, pahimmassa tapauksessa sille kansalle.

Mitä pienempi äänestysprosentti, sitä tislautuneempi tulos. Ulos ovat tislautuneet luuserit, työttömät, köyhät, sairaat, vammaiset, vanhukset ja muut luovuttaneet joutavat. Ja sitä vähemmän ääniä siis vassareille, persuille, pikkukommaripuolueille ja muille takiaisille. Ja sitä vähemmän huolta siitä, ettei pääsisi ajamaan omiensa asioita, keskiluokan, hyvin toimeentulevien, elinkeinoelämän, Terveystalon, Pörriäisen ja hyvien veljien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti