perjantai 12. lokakuuta 2018

Katso, kaikki on sangen hyvää



Turkkilaisilla on kuulemma ääni- ja videonauhoja sauditoimittaja Khashoggin kiduttamisesta, murhaamisesta ja paloittelemisesta Saudi-Arabian konsulaatissa. Eli turkkilaiset ovat siis vaklanneet konsulaattia. Tietysti kaikkia muitakin konsulaatteja ja lähetystöjä. Turkki on hyvin huolissaan toimittajan kohtalosta. Niinpä niin. Itse Turkkihan EI ole vainonnut ja vanginnut toimittajia maassaan eikä todellakaan siepannut näitä ulkomailla ja kiduttanut ja muuta mukavaa (toukokuussa 156 toimittajaa vankilassa).

Kaikkien kunnioittama maansa palvelija, oikeamielinen presidentti Recep Tayyip Erdogan on vaatinut Saudi-Arabian julkaisevan todisteita, vaikka valvontakameran kuvaa, siitä, että toimittaja Khashoggi lähti konsulaatista ihan omin jaloin eikä muovikasseissa tai matkalaukuissa.

Maailman presidentti Trump on myös huolissaan ja lupaa antaa kaiken tukensa toimittajaparan kohtalon selvittämiseksi. USA myy aseita Saudi-Arabiaan, mutta sitä kaupankäyntiä Trumpin mukaan ei ole syytä eikä tarvetta keskeyttää (tulossa 100 miljardin dollarin asekaupat). Se on tärkeää, koska se työllistää omassa maassa ja auttaa tekemään USA great again! Öljystä nyt ei tarvitse edes mainitakaan. Eikä saudien yli 750 miljardin omaisuudesta USA:ssa, joka on Saudi-Arabian pikkutakuu sille, että suhteet jenkkien kanssa säilyvät virkeinä. Tietty USA:n sotilastukikohdat Saudi-Arabiassa, lähellä sitä aluetta missä kaikkea tapahtuu, ovat juttu, joka antaa kaikenlaiset pikkujutut ja skismat hövelisti anteeksi. Kuten sen, kun USA:ssa jotkut alkoi syyttää Saudi-Arabian olleen mukana suunnittelemassa v. 2001 syyskuun 11.päivän spektaakkelia.

Kyllä kristityillä ja perussuomalaisilla on moraalissaan venyttämistä tukiessaan ja fanittaessaan Trumpia, joka halveksii naisia, kourii näitä jos niin haluaa koska nyt voi niin halutessaan tehdä, haukkuu kaikki ja vähän muutkin, valehtelee minkä kerkeää, mutta ilmoittaa kaikki muut valehtelijoiksi ja sekopäiksi ja käy kauppaa islamistisen valtion kanssa, joka aiheuttaa omalta osaltaan pakolaisuutta sotimalla toisen islamistivaltion kanssa, ja jolle tämän islamistisen valtion toisen valtion maaperällä toteuttama toimittajan murha ei aiheuta minkäänlaisia kaupankäyntimurheita. On mielenkiintoista, että sananvapautta puolustavat perussuomalaiset hyväksyvät Trumpin, elleivät jopa palvo, vaikka tämä itse hyväksyy Saudi-Arabian tekemän sananvapauden äärimmäisen rajoittamisen.

Maahanmuutto- eli islamkriittiset ja muut maailmanlopun manaajat ovat jo vuosia varoitelleet, että islam tulee ja syrjäyttää kristinuskon ja kaikki ja meistä eurooppalaisista tulee paariaa ja muslimienemmistön palvelijoita. Mutta islamokratia Turkki ja islamokratia Saudi-Arabia, islamokratia Iran ja monet muut islamilaiset maat ovat katkerissa riidoissa keskenään ja ristiin ja islamin pääsuuntaukset sovittamattomissa konflikteissa toistensa kanssa, joten enemmänkin pitäisi kai olla huolissaan siitä, mitä tuhoa ne aikaan saisivatkaan, jos alkavat kunnolla sotia keskenään. Jemen ja Syyria ovat nyt esimakua siitä, mitä saattaa olla tulossa. Uskonsodat ovat kauheita, olivat ne sitten kristittyjen tai muslimien välisiä. Eikä Kiinakaan, tuleva maailmanmahti USA:n romahtamisen jälkeen, tulisi enää seuraamaan sivusta. Saudi-Arabia, joka nyt yrittää nykyaikaistaa ummehtunutta teokraattista yhteiskuntaa, on myös Kiinan kanssa hyvää pataa, ainakin toistaiseksi. On siinä meillä kristityillä vielä ihmettelemistä, kun toisuskoiset (vääräuskoiset) pyörittävät maailmaa ja sanelevat ehtoja. Ja Jumala on hiljaa kuten aina. Eihän Jumala puutu mihinkään täällä luomassaan maailmassa. Kun katso, kaikki on sangen hyvää.

Lisäys: On mielenkiintoista, että Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit lähtee "tekniseen" vaaliliittoon ainakin Varsinais-Suomessa. Sehän käy - kaksi uskontopuoluetta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti