tiistai 15. toukokuuta 2018

The Winner is... Israel!


Satakunnan Kansa jakoi maanantaina nettisivullaan vuoden vanhaa omaa juttuaan hauskasta kyltistä. Israelin ja Gazan rajan tapahtumista ei mitään, vaikka Israelin armeija oli juuri ampunut siellä kuoliaaksi kymmeniä mielenosoittajia ja haavoittanut satoja, ellei tuhatkunta. Nyt tiistain lehdessä oli ynnä muut -osastolla juttu tapahtumista. Tappotöissä oli Israelin tarkka-ampujia sekä helikoptereita, joista ammuttiin epäröimättä raketteja mielenosoittajien sekaan.

Israel voitti Euroviisut, jos joku niin haluaa uskoa. Uskoa Euroviisuihin musiikkikilpailuna ylipäätään. Euroviisut eivät tietenkään ole mikään musiikkijuhla, vaan viihdettä massoille, jonka avulla voidaan myös hienovaraisesti syöttää poliittisia piiloviestejä kulloisiinkin tilanteisiin.

Pari päivää Euroviisujen jälkeen Israel on käskenyt tai antanut armeijansa tappaa kymmeniä palestiinalaisia ja haavoittaa satoja. Syynä on se, että presidentti tai pelle Trumpin käskystä USA:n suurlähetystö on siirretty Jerusalemiin. Häntä varoitettiin aikanaan seurauksista, mutta eihän hän kuuntele ketään eikä mitään. Ei edes omaatuntoaan, jota tosin ei edes ole. Israelin hallitus taputti käsiään ystävälleen Trumpille. Seuraukset tulivat ja niitä tullaan näkemään lähitulevaisuudessa. Useiden toive palestiinalaisten hävittämisestä – lopullisesta ratkaisusta – tulee taas lähemmäs toteutumistaan.

Israel käyttää palestiinalaisten tappamiseen aseita, joita USA on sille myynyt tai luovuttanut. Ehkäpä USA:n hyvä liittolainen, Suomi, ostaa jatkossa näitä tehokkaiksi todettuja aseita. Ainakin Suomi on ostanut Israelilta Gazassa väkivaltaiseen hallitsemiseen testattuja aseita. Kuinka paljon Suomi myy Israeliin sotimistarvikkeita, taitaa olla hankala selvittää. Vuonna 2012 eduskunta sääti lain, jolla voitiin tehdä Suomen ja Israelin sotilaallisen yhteistyön yksityiskohdat salaisiksi. Suomi, ja välikätenä valtion ja norjalaisen yhtiön yhdessä omistama Patria, tekee asekauppaa kenen kanssa tahansa, oli tämä selkkauksissa tai ei. Sillä ei ole mitään väliä, kunhan raha juoksee ja pomot saavat hyvät liksansa.

Kristillisten Sari Essayah, joka on kunnon kristitty, ei puutu Suomen tekemään asekauppaan millään tavalla. Nyt Uusi Suomi -blogistossa hän onnitteli Israelia tasan 70 vuotta sitten David Ben-Gurion esittämästä Israelin itsenäisyysjulistuksesta. Siis samana päivänä, kun uutisoitiin käsittämättömän suhteettomasta väkivallasta aseettomia mielenosoittajia vastaan. Sari ei kirjoituksessaan puuttunut sanallakaan aseettomien mielenosoittajien teurastukseen. Eihän kristilliset eivätkä kristityt ole koskaan puuttuneet millään tavoin Israelin sotilaiden aiheuttamiin tuhansiin palestiinalaissiviilien tappoihin, joissa mukana on satoja lapsia. He puuttuvat vain palestiinalaisten tekemiin säälittävän surkeisiin iskuihin, joissa Israelin siviilejä on kuollut murto-osa palestiinalaisten uhreihin verrattuna. Miehityksiin, siirtokuntien perustamisiin ja palestiinalaisten maiden anastamisiin he eivät puutu. Palestiinalaisten tekemän väkivallan syihin heillä ei ole minkäänlaista kiinnostusta. Eihän tarvitse. Kaikki etninen puhdistus, moraalista tarkastelua kestämätön toiminta, tappaminen, varastaminen, syrjintä ja diskriminointi on täysin sallittua ja hyväksyttävää, jos se Raamatun jollain lauseella voidaan perustella.

Sari Essayah onnitteli Israelia myös Euroviisujen ”voitosta”. Jos joku kuvitteli Suomen jotenkin pärjäävän Euroviisuissa, toivottavasti nyt ymmärtää edes vähän siitä, mitä Euroviisut ovat. Eivät ainakaan musiikin ylistystä tai kappaleiden hyvyyden arviointia. Israelin kappale oli vähintään yhtä kauhea kuin Suomenkin. Ja kuten ilmeisesti kaikki muutkin. En kykene niitä kuuntelemaan. Nämä kaksi kuuntelin. Suomen kokonaan sunnuntaina hyvin levänneenä ja Israelin seuraavana päivänä aika pitkälle, kunnes oli pakko keskeyttää, kun tajunta oli repeytyä kappaleiksi.

On mielenkiintoista nähdä, kun seuraavat ns. laulukisat järjestetään Israelissa, jonka toimien johdosta ilmeisesti tuolloin kuluneen vuoden aikana on kuollut sadoittain palestiinalaisia ja vammautuneita on tuhansittain ja islamistiset järjestöt ovat kiihdyttäneet terrori-iskuja eri puolilla Eurooppaa ja myös USA:ssa.

Nyt Trumpilla ja Netanjahulla on viimeisten parin päivän noin 60 kuolleen ja noin tuhannen haavoittuneen verta käsissään.Terrori-iskujen lisääntyminen on varsin varmaa näiden tapahtumien vuoksi. Silloin USA:n ja Israelin hallinnot tulevat olemaan kädet viattomien ja sivullisten veressä kyynärpäitä myöten.

Ja varmuuden vuoksi vielä muistutus: en juuri pidä arabikansojen omassa keskuudessaan harjoittamasta rakenteellisesta patriarkaalisesta syrjinnästä ja absurdeista uskonnollista tai perinnäisistä säännöistä enkä Hamasin kaltaisten järjestöjen typerästä ideologiasta. Väkivallalla ja kiihkoilevilla aavikkouskonnoilla ei saada mitään muuta kuin kurjuutta aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti