maanantai 14. toukokuuta 2018

Plagioitu ja uutisoitu



Ylen Pressiklubi on ohjelma, jossa tarkastellaan viikon uutisaiheita. Katsoin reissailun takia perjantain 11.5. Pressiklubin vasta sunnuntai-iltana. Aiheina olivat Michael Penttilä -uutisointi sekä Laura Huhtasaaren keskiviikkona uudelleen esille noussut plagiointijuttu. Pressiklubia vetää nykyisin Sanna Ukkola. Pressiklubissa oli nyt kieltämättä mielenkiintoinen asetelma: Sanna Ukkola on naimisissa Perussuomalainen -lehden sekä Suomen Uutiset -verkkolehden päätoimittaja Matias Turkkilan kanssa. Suomen Uutiset on Perussuomalaisten äänenkannattaja ja Matias Turkkila siis persu. Vieraana oli kaksi toimittajaa sekä kirjailija Jari Tervo. Toimittajista ainakin Matti Virtanen sekä kirjailija Tervo ainakin ovat käsitykseni mukaan olleet hieman nihkeitä Perussuomalaisia kohtaan.

Kävin katsomassa Laura Huhtasaaren Facebook-sivulta, mitä asiasta siellä kommentoitiin. Lukuisia kommentteja tietysti oli. Muutama dissasi Jari Tervon totaalisesti alatyylisin sanankääntein, mm. ettei tästä punaviinimarinoidusta tyypistä ole kuin heittelemään Raamattua. Yksi keksi omaperäisesti: "Tervo on pervo". Itse arvioin Jari Tervon ulosannin asiasta ohjelmassa varsin tiukasti tiedossa oleviin tosiasioihin perustuvaksi ja jokseenkin rauhalliseksi. Tervon en tiedä pervoilleen. Mutta en luonnollisestikaan tiedä kaikkea.

Yllättävää kyllä, kukaan fb-ketjussa ei nähdäkseni moittinut Sanna Ukkolaa asian ottamisesta ohjelmaan. Kyllähän monia muitakin aiheita viikolta olisi ollut. Yleä moititaan usein perussuomalaisten piirissä "valemediaksi" tai "valtamediaksi", mitkä liiennevät sama asia, ja sen toimittajia vihervassareiksi, kuten tuossa lukemassani ketjussakin. Mutta Ukkola pääsee kai sitten puhtailla papereilla. Ehkä häntä painostettiin ottamaan se mukaan ohjelmaan?

Kävin katsomassa, mitä Suomen Uutiset asiasta kertoo. "Asiaa verkossa", kuten lehti itsensä määrittelee. Ilmeisesti vasta sunnuntaina oli ensimmäinen maininta tästä jo keskiviikkona alkaneesta uudesta plagiointiasiasta. Otsikko: "Yle kieltäytyy täsmentämästä, miten plagiointiprosenttiin on päästy – Yle-pomon selitys: ´Toimittaja on ne laskenut´". Jutun lopussa oli Ylen tuottajan Pia Johanssonin kertoma siitä, miksi Yle näin toimii: "Emme luovuta toimituksen ulkopuolelle aineistoa, jota ei ole julkaistu". Tämä taas perustuu Ylen yleisiin journalistisiin ohjeisiin. Asianomaisella on siis oikeus tutustua siihen uutiseen, joka koskee häntä ja saa siis mahdollisuuden kommentoida ennen sen julkaisua ja siihen annetaan tietty aika. Nytkin tietämäni mukaan kuusi tuntia. Lyhyttä kommenttia lukuun ottamatta muuta vastausta ei annetussa ajassa tullut. Tai sitten Yle valehtelee. En väitä, että Ylen uutisointi olisi moitteetonta. Päinvastoin. Onhan Yle nykyisin kokoomus-keskustalaisesti johdettu ja Ylen uutisten päätoimittajakin joutunut juuri lähtemään paikaltaan tämän ohjailtua tarpeellista enemmän toimituksen journalistista linjaa.

Ylen uutisointia on väitetty myös poliittiseksi ajojahdiksi ja lynkkaukseksi asian päähenkilöä myöten. Mutta toisaalta journalistisissa ohjeissa todetaan, että ”jos yhteiskunnallisesti merkittävän henkilön osoitetaan tehneen väärinkäytöksiä, asia ja tekijän nimi voidaan/pitää julkaista”. Tähän Perussuomalaisetkin ovat tietämäni mukaan sitoutuneet ja tätä kunnioittavat. Nyt kaiken käytettävissä olevan tiedon mukaan se 30% lainaus toisen gradusta on tosiasia. Svenska Ylen toimittajalla oli täysi syy lähteä tutkia asiaa. Itse asiahan lähti jo puolitoista vuotta sitten liikkeelle Reija Härkösen sekä Tuomas Tiaisen huomattua, että päähenkilö oli lainaillut blogiteksteihinsä muiden tekstejä kappaleittain. Koska henkilö oli asettunut presidenttiehdokkaaksi, tutki Tiainen tuolloin myös 15 vuoden takaisen gradun ja löysi siitä kopioituja ja lähteistämättömiä kohtia. Nyt asiaa myös tutkineen nimimerkki JiiJanetten (voisi kyllä tunnistettavanakin esiintyä) mukaan plagiointia olisi paljon enemmänkin, minkä hän osoittaa Twitterissä lukuisin esimerkein. Nämähän ovat siis kenen tahansa tutkittavissa, koska gradut saa kun vain tilaa.

Gradun plagiointi varsin runsaassa mitassa on siis jo muidenkin kuin Svenska Ylen toimittajan osoittama. Puuttuu vain, että yliopisto tekee uuden vertailun. Koska kyseessä on korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö, on tärkeää asian saaminen selvitetyksi lopullisesti ja ilman epäilyksiä. Koska plagioinnista syytetty on kieltänyt tehneensä ohjeistuksia vastaan ja ylipäätään väärin, on luonnollista, että asian käsittely ja uutisointi jatkuvat. Jos asian myöntö ja pahoittelut olisivat tapahtuneet heti, olisi asia varmaankin jo tässä vaiheessa vain hieman tunkkainen muisto. Ketään ei olisi enää kiinnostanut tutkia syvemmin ja löytää vielä enemmän harmillisia seikkoja.

Tasapuolisuuden vuoksi kävin myös katsomassa, mitä Kansan Uutisten nettilehdessä asiasta kerrottiin. En löytänyt mitään mainintaa asiasta. Näin siis se varsinainen oikea punavihermedia. Nykyinen Perussuomalaisten vastustaja Timo Soini ei asiaan omassa plokissaan toistaiseksi ole tarttunut. Tosin hän on ollut yli viikon rapakon takana, mutta on hän ehtinyt muita valtakunnan asioita sieltäkin seurata. Ehkä hän vielä tulee kuittailemaan, kuten hän nykyisin tuolloin tällöin tekee, teki perustamansa puolue mitä hyvänsä. Tosin Perussuomalaiset kyllä kurmuuttavat ex-puheenjohtajaansa mennen tullen ja poiketen. Perussuomalaisten omilla nettisivuilla oli vain linkkaus Suomen Uutisten uutiseen. Mutta sehän ei olekaan media, vaan puolueen kotisivu.

Toivoisin nyt kyllä, että Suomen Uutiset osoittaisi selkeästi, missä kohdassa Yle, ja varsinkin Svenska Yle, on toiminut tässä plagiointijutussa journalistisesti väärin. Ylen toimintaa ko. asiassa kritisoivat perussuomalaiset voisivat myös kyllä osoittaa terveisensä Ylen toimintaa valvovan ylimmäisen päätöselimen, hallintoneuvoston, perussuomalaisille jäsenille Olli Immoselle sekä Jari Ronkaiselle, sen sijaan että huutelevat Facebookissa. Siellä huutavan ääni helposti hukkuu kohinaan.

Jyväskylän yliopisto ilmeisesti ottaa kohugradun uudelleen tutkittavaksi. Todennäköisimmin ottaa. Sillä ei liene muutakaan mahdollisuutta, koska sen kasvot ovat jo nyt vaarassa mennä. Sitten ei jää arvailujen eikä spekulointien varaan enää mitään. Mutta jos plagioinnin aste on jotain 10 – 30 prosentin välillä, tulee mietintään se, onko graduissa siis luvallista kopioida ilman lähdettä joku tietty määrä ja kuinka suuri määrä.

EI VANHENE KOSKAAN

Vuosia sitten kirjoitettujen opinnäytetöiden esiin kaivaminen on kirjoittajien kannalta ikävää, mutta tiedeyhteisön uskottavuuden kannalta välttämätöntä.

Tuo viimeinen kappale otsikkoineen on plagioitu. En merkannut niitä lainausmerkeillä enkä kursiivilla. Ilman lähdemerkintää se ehkä kävisi lähes tulkoon omasta tekstistäni. Mutta lainaus on siis Ylen uutisesta 11.5., jonka on kirjoittanut Juha-Matti Mäntylä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti