Hyökkäys vapaata demokratiaa vastaan

Brysselin hyökkäys oli "takaisku vapaalle demokratialle". Näin totesi Sirpa Pietikäinen. Takaisku varmasti vapaalle demokratialle, mutta voi miettiä, kuinka vapaa demokratia Euroopassa on, vai onko se vapaus vain illuusio?

Brysselin lentoaseman sekä metroaseman vastenmieliset ja raukkamaiset itsemurhahyökkäykset ovat siis ISIS:n islamistiroistojen tekemiä. Uhreja on ainakin 34 ja haavoittuneita 200. Iltapäivälehtien nettisivuilla oli valtavankokoisin kirjaimin uutisia tapahtumista. YLE:n sivulla oli suoraa lähetystä ja reaaliaikainen twitter-seuranta. Valtiovarainministeri Alexander Stubb ilmoitti aivan tuoreeltaan olevansa järkyttynyt Brysselin kentän räjähdyksistä. Hän ja pääministeri Sipilä ovat kertoneet ottavansa osaa uhrien ja heidän perheidensä suruun.

Vähän aikaa sitten Turkissa tapahtui kaksi terroristihyökkäystä. Helmikuussa kuoli 28 ja kymmeniä haavoittui. Viikko sitten tapahtuneessa iskussa 37 kuoli ja 125 loukkaantui. Viime lokakuussa Ankaran keskustassa tehtiin tympeä hyökkäys rauhanmarssiin. 103 ihmistä kuoli ja 500 haavoittui. Nämä olivat kurdien taistelujärjestön tekemiä iskuja. Vaikka niitä ei voi hyväksyä, saattaa ne ymmärtää. Turkin armeija oli moukaroinut säälimättömästi kurdeja Kaakkois-Turkissa ”turvallisuusoperaationa”. Näissä oli kuollut satoja siviilejä. Ihmisiä, joilla oli se vika, että he olivat kurdeja. Nämä uhrit lienevät toisarvoisessa asemassa, eikä heidän omaistensa suruun ja kärsimykseen tarvinne ottaa niin paljon osaa. Näistä iskuista ei ollut suoraa seurantaa eikä valtavia otsikoita. Vain tavallista uutisointia.

Sirpa Pietikäinen siis viestitti Amsterdamin kentältä, jonne hänen koneensa oli ohjattu: ”Brysselin iskut vakava takaisku vapaalle demokratialle.” EU neuvottelee parhaillaan USA:n kanssa TTIP-sopimusta, joka takaa sen, että käsite vapaa demokratia tarkoittaa pian lähinnä suuryritysten vapaata ja demokraattista oikeutta polkea EU:n valtioiden kansalaisten oikeuksia ja haastaa valtioitakin oikeuteen, mikäli ne yrittävät estää näiden firmojen vapaata ja ylikansallista oikeutta riistää luonnonvaroja sieltä mistä haluavat.

Keskisessä Euroopassa oli 70-luvulla useita terrori-iskuja ja ne jatkuivat Pohjois-Irlannissa vielä 2000-luvun alkuun saakka. Silloin ei muistaakseni puhuttu vakavista iskuista vapaalle demokratialle. Mutta niitä tekivätkin eurooppalaiset itse. Nykyisissä islamistien pommi-iskuissa ei ole kyse uskonnosta niinkään, vaan näiden jihadistiroistojen vallanhimosta, pelosta ja sokeasta vihasta koko maailmaa kohtaan. Pelko synnyttää vihaa. Mutta pelko ja viha eivät ole vain jihadistien yksinoikeus. Ympäri Eurooppaa, kuten myös meillä Suomessa on paljon ihmisiä, jotka suoltavat somessa silkkaa vihaa kaikkea erilaista kohtaan ja sokeasti aivan kehen tahansa.

Terhi Kiemunki aivan äskettäin suuntasi vihansa pienten tyttöjen päälle ja heidän kauttaan. Ex-perussuomalainen James Hirvisaari harjoittaa joka käänteessä viharetoriikkaa. Nyt tästä iskusta hän twiittasi näin: ”Sitten kun Helsingissä posahtaa, toivon kaikkien suvakkihuorien ja vain heidän olevan paikalla.” Perussuomalainen meppi Jussi Halla-aho vahingoniloitsi tapahtuneesta: ”Jahas, täälläkin juhlitaan rasisminvastaista viikkoa.” Samoin eräs uskova kristitty: ”rasisminvastaista viikkoa juhlistetaan siis myös Brysselissä”. Juho Eerola, PS:n kansanedustaja, muotoili vitsikkäästi: ”Rasismin vastaisen päivän after party”. En tiedä, mitä ajatella ihmisistä, jotka ilkkuvat kauheuden jälkeen, että "ähä kutti, mitäs me sanoimme", tai "sitä saa mitä tilaa".

Some täyttyi välittömästi surevista ja osaaottavista viesteistä iskujen jälkeen – ”meidän kaikkien veri on samanväristä”, ”Ajatukseni Brysselissä. Unohdimmeko mitä rakkaus ja inhimillisyys tarkoittaa”. Joku lehti käytti iskuista ilmaisua ”maailmaa järkyttäneet”. Niin. Ilmeisesti on niin, että nämä Brysselin iskut nyt järkyttävät maailmaa, mutta kun Boko Haram tappoi Kamerunissa sata tai tammikuussa 2015 jopa 2000 ihmistä viikon aikana Nigeriassa, maailma ei ollut järkyttynyt.

Hannu Takkula, meppi, kiitti suojelusenkeleitä, kun hän välttyi pommilta vain 15 minuutilla. Varmaankaan heillä, jotka kuolivat tai vammautuivat, ei ollut suojelusenkeleitä. Takkula lienee niin tärkeä henkilö, ettei häntä ole varaa menettää. Niillä tavareilla ei niin väliä lie kai ollut. Takkulaa mietitytti myös, miten hän pääsee kotiin, kun julkinen liikenne oli pysäytetty.

ISIS on yksi typerryttävimmistä tavallisia ihmisiä terrorisoivista islamistiroistojengeistä. Se tappaa talossa ja puutarhassa muslimejakin, jos nämä vähänkin poikkeavat heidän omista sairaista opeistaan. Se on oikeasti vaarallinen vielä pitkään ja se tulee tekemään Euroopassa vielä lisää iskuja ennen kuin se saadaan deletoitua. Eräs sitä vastaan taistellut ja Suomeen turvapaikanhakijana tullut irakilainen sai taannoin ehdollisen rangaistuksen sotarikoksesta. Hän roikotti eräässä kuvassa ISIS-sotilaan päätä. Hän oli puolustanut kansaansa ISIS:n roistoja vastaan. Somessa raivottiin. Hänet haluttiin lynkata ja leikata tämän itsensä pää irti. Monilla meistä lienee loppujen lopuksi paljon yhteistä islamistiroistojen kanssa.

Syitä viime vuosien ääri-islamismin synnylle sopii kyllä niitäkin pohtia. Näitä höyrypäisiä järjestöjä on useita. Uskonto on niille vain viitekehys ja väline vallankäytölle.

'

Maahanmuuttokriittinen poliitikko ja noita-akat

Tänään on ollut pikkunoitia liikkeellä, nimittäin virpomassa. ”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Tapa lienee joku varhaiskristillinen Palmusunnuntain perinne ja ilmeisesti lähtöisin ortodoksisesta uskonnosta. Varmasti kivaa ja hauskaa lapsille. Mielenkiintoisesti se on säilyttänyt nuuttailun ohessa suosionsa, eikä sille toistaiseksi loppua näy. Ellei sitten suvakismi ja mokutus, jotka nyt kaiketi ja tiemmä ovat meneillään, tuota sellaista kulttuurivallankumousta maahamme, ettei perisuomalaiset, esikristilliset sen kummemmin kuin pakanallisetkaan perinteet enää ole sallittuja.

Eräällä perussuomalaiselle poliitikolle tämä perinne, tai sen toteuttajat, tuottivat ilmeisesti järkytyksen. Tamperelainen Terhi Kiemunki irvaili facebook-sivullaan hijabiin pukeutuneita tyttöjä tyyliin, josta voi miettiä mitä tällaisen ihmisen päässä oikein liikkuu. Tässä Kiemungin postaus: "Onko tämä kotiutumista kun muslimipenskat kiertää virpomassa? Vai onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä?

Keskusteluketjussa otetaan iloa irti ja Kiemunki osallistuu riemurinnoin.  Yksi hänen vitsinsä ketjussa: "Harmi kun mulla ei ole yhtään kondomia". Hän harmitteli keskusteluketjussa sitäkin, kun ei ollut yhtään persukarkkeja. Muutamat vitsailivat, että täytyisi antaa pekonia palkaksi. Kiemunki: ”Tytöillä ei kyllä ollut mitään ’perinteistä’ noitarekvisiittaa, ihan normi hijab-huivit mutta kaipa ne noita-akoista silti menee... Eivät tulleet meille. olisi ollut hauska kuulla minkälainen värssy sieltä tulee vai riittääkö ihan vaan ’Allahu akbar’.”

Terhi Kiemunki ei vielä sunnuntain illansuussa ollut katuvainen lapsille ilkkumisestaan MTV:n nettiuutsen mukaan. Hänen mukaansa virpominen kuuluu kristilliseen perinteeseen. Mutta puoli yhdeksän aikaan hän jo kirjoitti seinällään: "Virpomisesta vielä. Seinälläni käyty keskustelu lähti liikkeelle kahdesta kysymyslauseesta ja sai melkoista suuttumusta aikaan. Olen siis kysynyt, onko islaminuskoisilla samat juhlapyhät kuin kristityillä. Kommentit ovat lähteneet keskustelun edetessä lentoon. Vertaus lasten kautta on huono ja harkitsematon. Olen vilpittömästi pahoillani ja pyydän anteeksi jos olen loukannut ihmisiä."

Hän oli myös poistanut sen virpomisjuttunsa. Myöhäistä. Siitä on levinnyt kuvakaappauksia varmaan jo tuhansia kertoja. Alla yksi kuvakaappaus. Valitettavasti blgin tekniikan vuoksi siitä ei paljon selviä. Eipä silti tarvitsekaan. Moukkamaisuutta näkee muutenkin.

Hän siis ehdollistaa anteeksipyyntönsä. Hän pyytää anteeksi, JOS hän on tullut loukanneeksi ihmisiä. Anteeksipyyntö ei tässä nähtävästi ulotu näihin itse virpojiin ja pilkattuihin. Lienevätkö olevan Kiemungista edes ihmisen väärtejä? Kun hän kertoo olevansa vilpittömästi pahoillaan monta tuntia tapahtuneen jälkeen ja aiemmin MTV:lle totesi, ettei hänellä ole mitään syytä anteeksipyyntöihin, tarkoittaa se, että hänen oli lopulta pakko ilmoittaa ”olevansa pahoillaan”. Se, onko hän sitä aidosti, on toinen asia. Emme tiedä sitä.

Axl Smith joutui myös selittelemään ja anteeksipyytelemään tekosiaan eli salakatselua, mutta senkin tyyli ja sävy oli sellainen, että hänen oli selvästi pakko tehdä se. Hän ei todennäköisesti vieläkään ymmärrä mitä moraalisesti tuomittavaa hänen tekosessaan oli, jos hän nyt ilmeisesti ymmärtää ainakin asian lakipuolen.

Kiemunki ei pahoitteluviestistään päätellen ymmärrä sitäkään, että jo ne koko fb-päivityksen kaksi kysymystä olivat pilkkaavia. Hän myöntää niiden harkitsemattomuuden, mutta sekin tarkoittaa, että hän unohti arvioida niiden sopivuuden muiden silmissä. Itse hän piti ja pitää todennäköisesti edelleenkin sopivina.

”Mitään anteeks pyydettävää! Niistä pikkuperkeleistä ne sikiää!”
”Minun mielestäni Terhi heitti hyvän läpän, joka vielä osui oivallisesti hetkeen...”

Nämä ovat Kiemunkia komppaavien kommentteja pahoitteluviestissä.

Mietin vain, miten Kiemunki käsittää tuon noidiksi pukeutumisen, kun hän perinnettä kristillisenä pitää. Eikö noidat ole kuitenkin aivan jotain muuta kuin kristillistä perinnettä? Kristitythän tappoivat ja polttivat noitia aikoinaan. Eikö Kiemungin pitäisi olla huolissaan lapsista, jos nämä kenties pikkunoitina tekevätkin sielunviholliselle otollista työtä eikä Herrallemme? Kiemunki ilmeisesti ymmärtää kristillisyyden aivan omalla tavallaan, kun hänestä ”lasten ei tarvitse tulla tykö, jos ovat väärästä kulttuurista”.

Lasten ottaminen pilkan kohteeksi ja näiden käyttäminen välikappaleena, kun haluaa viestittää omaa maahanmuuttokriittisyyttään, osoittaa tämän maahanmuuttokriittisyydenkin olevan todennäköisesti vähintään arveluttavalla pohjalla. Ainakin se kertoo jotain ihmisestä. Eikä mitään niin kauhean mukavaa. Kiemunki on Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Lea Mäkipään avustaja. Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo tuomitsi kiireesti Kiemungin viestittelyn, mutta puolueen puheenjohtajan kommenttia lienee turha odottaa. Yksittäistapaus. Harjataan omassa puolueessa sitten.

Rukousaamiainen. Post scriptum

 

Ulkoministerimme Timo Soinin piti osallistua tänään 16.3. rukousaamiaiselle Kalastajatorpalla, mutta lääkäri määräsikin hänet sairaslomalle keuhkoputken tulehduksen vuoksi.

Noin 150 asioidemme päättäjää, poliitikkoa ja suuryritysten isokenkäistä rukousaamiaisti 120 euron rukousesimaksulla. Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko toi paikalle eduskunnan ylimmän arvovallan. Soinin piti suorittaa tapahtuman huipennus, raamatunluku ja rukous. Onkohan nyt ymmärrettävä niin, että Jumala onkin suopeampi luteriaanisen muodon rukoukselle kuin katolisen? Soinihan on harras katolinen. Herrallemme lienee silti samantekevää, onko oppi katolista vai evankelista, kunhan ei katoavaista kuin mainen kunnia. Tutkimattomat ovat Herran tiet, joten ehkä meille matosille jää selviämättömäksi se, miksi Hän pani lääkärin asialle ja estämään Soinin rukousperformanssin.

Tai voihan olla, että Suomen Kansallinen Rukousaamiainen ry, josta me kansalaiset tiedämme varsin vähän, vaikka nimessä onkin sana kansallinen, saa suoraa informaatiota yläkerrasta ja välittää sen meille. Voihan olla, että järjestelyissä on taivaallisesta näkökulmasta ollut hieman toivomisen varaa. Ehkä Hotelli Hilton Kalastajatorppa ei ole Hänelle otollinen paikka, vaikka nimessä sana "kalastaja" esiintyykin. Halusihan Herramme Jeesuskin aikoinaan seuraajistaan ihmisten Kalastajia. Ja eräänkin kerran Hän siunasi särvintä hurskasta muutamasta leivästä ja turskasta, siis kalasta (riimi: J.Leskinen).

Toisaalta, kun muistamme, mitä Sauli Ahvenjärvi (taas kala) kertoi viime vuoden rukousaamiaisesta, siitä ensimmäisestä: "pyysimme Jumalalta siunausta, johdatusta ja varjelusta maallemme", ja tiedämme kuinka siunaus ja johdatus on toteutunut maassamme (leikkauksia, köyhien kurmuuttamista, palkka-ale, työajan pidennyksiä, koulutuksen alasajoa, turvapaikanhakijakatastrofi jne.), voimme arvella, ettei se ensimmäinenkään rukousaamiainen liene ollut Herrallemme otollinen ja ehkäpä Hän päätti säästää ulkoministerimme tältä "turhuuksien turhuudelta", kuten Saarnaaja nyt tuosta aamiaistelusta varmaankin veistelisi.

Tietenkään en hitustakaan mieti sitä mahdollisuutta, että Soini olisi pelästynyt koomikko André Wickströmin typerää twiittausta jokin aika sitten, jossa hän kertoi rukoilevansa, että ”Jeesus saapuisi tilaisuuteen ja tappaisi kaikki paikalla olijat”. Nimittäin JOS Soini olisikin tähän perustuen tilannut vähän "saikkua", tulisi mieleen heti, että entä ne muut, jotka sinne osallistuisivat, eikö Timo heistä olisi piitannut? Ja jos näin olisi, niin silloin Soinilla itselläänkään ei omatunto olisi aivan kunnossa. Niin, tietenkään tällainen ei tule edes mieleenikään ja tätä kirjoittaessani kaikki osallistujathan lienevät jo turvallisesti kotona iltauutisten ja A-studion äärellä.

”Yksi pieni osa ohjelmaa.” Näin kuvaili tapahtuman järjestäjä, kansanedustaja Antero Laukkanen (KD) tapahtumapäivän aamuna Timo Soinin osuutta. Kummallista. Aiemmin meille tihkuneiden niukkojen tietojen mukaan tämä Soinin osuus, raamatunpaikan luku ja itse rukous, olisi ollut koko tapahtuman huipennus. Laukkanen kertoi tapahtuman jälkeen medialle (jonka läsnäolo tapahtumassa ei ollut sallittu), että Suomen tilaisuuden erityispiirre on se, että siellä kuullaan taiteellisesti erittäin korkeatasoisia esiintyjiä. Nyt siellä hartaita säveliä esittivät Marzi Nyman, Jukka Perko, sopraano Vilja Riutamaa, Maj Lind -palkittu Risto Kyrö. Aivan eliittimuusikoita.

Tilaisuuden ytimen luulin olevan Suomen puolesta rukoilemisen, mutta lieneekin niin, että verkostoituminen on se ydinluu. -Tietysti tilaisuuden järjestäjät haluavat Raamatun arvojen ja kristillisen näkökulman tulevan avoimesti mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Laukkanen raottaa hieman salaperäisyyden verhoa ja kertoo, että he "rukoilivat yhtenäisyyttä Suomeen, luottamusta tulevaisuuteen ja että löytyisi kansankuntana yhtenäinen sävel ja suunta". Tietysti siellä rukoiltiin myös, että Soini tervehtyisi ja pystyisi palaamaan tehtäviinsä. Niin, ehkä Timo Soinin aivan todennäköinen tervehtyminen keuhkoputken tulehduksesta on sitten rukoilun tulos ja Herran teko.

Laukkanen tervetuloittaa muslimitkin rukoilemaan, jos ei ihan kristillisesti, niin ainakin kristillisiä arvoja Suomeen. Nyt muslimeja ei tilaisuudessa ollut, koska järjestäjien ystäväverkostoista ei löytynyt tunnettuja muslimivaikuttajia. Niin, ei Kalastajatorpalle aivan kuka tahansa voi saapastella. Täytyy olla vaikuttaja. Ei Herra toimi muuten.

Laukkanen kertoi, että tilaisuus pidetään suljettuna osallistujien yksityisyyden takia. Moni kokee vakaumuksensa peräti arkaluontoiseksi. Hänen kokemuksensa mukaan kristittyjä jopa vainotaan Suomessa nykyään. En tiennytkään. Sitä paitsi ”suomalaiseen uskoon kuuluu, ettei sillä rehvastella, vaan säilytetään se omana asiana”, kuten Laukkanen kuvaili. Ja näin oikein. Yksityisasiahan se. Niinpä voin odottaa, että valtiolliset valtiopäivien avajaisten ja itsenäisyyspäivien juhlajumalanpalvelukset yksityistetään sinne minne ne kuuluvatkin: seurakunnalle.

EI IHAN YKSIN MAAILMASSA

Kirjoitin tämän Hagelberg-Raekallion sukuseuran kirjoituskilpailuun. En tiedä miten tämä olisi menestynyt jos olisi ollut suurempi osanotto kilpailussa. Nyt oli vain kaksi kirjoitusta. Eli mitalisija oli varsin varma.

On helluntaiaatto vuonna 1933. Mynämäen keskustan tuntumassa, vanhan sillan pielessä, Ahdin saunarakennuksessa, on meneillään saunan lämmitys. Lämmitys ei pääty saunomiseen. Suurin osa kirkonkylän rakennuksista on pian ilmiliekeissä navakan tuulen kyydittäessä ja tanssittaessa punakukkoa. Erään talon pihamaalla seisoskeleva kolmivuotias tyttö tulee näkemään vuosikausia painajaisia vihaisesti ääntelehtivistä liekeistä, huudoista ja kellojen soitosta, tulisista pukeista jotka hyppivät kattojen yllä. Vuosikymmeniä myöhemmin tytöstä tuli äitini.

Äiti on se joka luo elämää. Jatkaa elämää joka sattuman sanelemana on järjestynyt tälle aurinkokunnan elämälle suotuisalle vyöhykkeelle sijoittuneelle planeetalle. Se on evoluution luoma järjestys luonnossa. Minut loi minun äitini, eikä mikään eteerinen, metafyysinen olemus. Isälläni on olemassaoloni syntyyn tietty pieni osuus, mutta äitini loi minua yhdeksän kuukauden ajan. Minun äitini tuli tehneeksi neljän uuden elämän luomiseksi työtä yhteensä 36 kuukautta, kolme vuotta. Lienee tarpeetonta laskea isäni ajankäytön määrää tässä. Suomessa on tapana, että nainen ottaa miehensä sukunimen avioituessa. Sukua lasketaan siis kuitenkin miehen mukaan ja morsian, eli uuden elämän synnyttäjä, tulee aina miehen sukuun. Juutalais-kristillinen perinne kai lienee tässä takana.

Äitini syntyi Mynämäellä 1930 metsäteknikon ja erään valtion virkamiehen tyttären lapsena. Siellä hän olisi hyvin saattanut kuollakin. Perhe asui joen rannalla. Isäntänsä kouluttama labradorinnoutaja Jumbo vahti tehokkaasti pikkutyttöä menemästä liian lähelle jokea. Tarpeen vaatiessa tämä jopa tarttui hampaillaan mekosta ja raahasi kuistille. Äidin vanhemmat, minulle vaari ja mamma, menivät naimisiin vuonna 1928 Petsamossa. Vaari oli saanut metsähallitukselta käskyn mennä kartoittamaan metsiä Petsamoon Liinahamariin, jossa äidinäidin ympäri Suomea liikkunut perhe tuolloin sattumoisin asui. Hekin olivat siellä vain käymässä, kuten vaarikin oli tullut vain käymään. Hän vain ei tiennyt että pian heitä olisi kolme. Kihlajaislahjaksi hommattiin helminauha Petsamon luostarista, vähempi ei kelvannut. Äidilläni on se hallussaan edelleen. Tilattu pappi oli hankaluuksissa lumen kanssa ja pääsi Norjan puolelta koukattuaan paikalle vasta illalla yhdentoista aikoihin. Mutta päätetty mikä päätetty, vihkiminen hoidettiin vaikka alkoi olla jo vähän epäselvää, mikä päivämäärä vihkiraamattuun merkittäisiin.

Mynämäellä asuessaan nuori perhe lähti myös isänisän hautajaisiin Isojoelle viileästi moottoripyörällä syksykeleillä. Äitini ihmetteli maailman menoa yksivuotiaana äitinsä sylissä. Matkaa oli 200 kilometriä suuntaansa mutkaisia sorateitä. Perheen isä oli sitten kerran työnantajansa kehotuksesta kirjoittanut nimensä pahaa-aavistamattomana vääriin papereihin. Työnantaja ei ollut lojaali työntekijäänsä kohtaan. Kävi niin, että Mynämäen olot muodostuivat sellaisiksi, että oli hyvä vaihtaa hiippakuntaa. Tämä tapahtui vuonna 1934. Kotinäkymiin ilmaantui Kankaanpään kirkko. Perhe asusti sahanomistaja Salosen pihapiirissä olleessa piharakennuksessa. Isä työskenteli sahan puutavaranostajana.

Puuta ei kauaa osteltu kun metsänhoidon neuvojan virka veti metsäteknikon ja perheen Jämijärvelle. Noihin aikoihin Jämijärvelle perustettiin sittemmin maailmanlaajuisesti tunnetuksi tullut ilmailukeskus. Hitlerin lennättäjänäkin tunnetuksi tullut Hanna Reitsch kävi siellä vuonna 1936 näyttämässä taitojaan ja opettamassa purjelentoa. Majapaikaksi perheelle järjestyi nuorisoseuratalon yläkerta. Talossa ei ollut sähköjä, ei juoksevaa vettä. Äitini saattoi ehtiä joskus leikeiltään hetkeksi auttamaan äitiään, joka pääasiassa kantoi veden ja lämmityspuut toiseen kerrokseen metsänhoidon neuvojan tehdessä työhuoneessaan sekä matkoillaan omaa virkaansa todeksi.

Lokakuun 10. päivä vuonna 1939. Ylimääräisinä kertausharjoituksina tunnettu liikekannalle-panomääräys on tuonut lauman nuoria miehiä eri puolilta pitäjää nuorisoseurantalon pihamaalle, jonne oli niukkojen varusteiden jakoa varten rakennettu parakki. Hevosia, kuorma-autoja, puulaatikoita, käskyjä, tupakansavua, huutelua, naureskelua, kenttäpullojen ja aseiden kolahtelua, muutamia harmaita armeijan ja suojeluskunnan univormuja. Yhdeksänvuotias tyttö katseli uteliaana näkymää yläkerran ikkunasta. Pian hälisevä pihanäkymä oli siirtynyt Niinisaloon ja lastattu junaan joka matkasi itärajalle päin. Nelisen kuukautta myöhemmin paluu ei ollut yhtä meluisa, monille lähtijöille paluu oli hyvin hiljainen. Lähtöä katsellut tyttö katseli totisena nyt puuarkkuja, joita hevosilla kuljetettiin asemalta kirkolle.

Vaikka olikin jo yli-ikäinen, puhui isä itsensäkin mukaan sotimaan, vapaaehtoisena. Hän koki sodan ankaruuden Taipaleenjoella. Hän ei lähtenyt seikkailijana vaan voimakkaasta isänmaal-lisuudesta. Hän oli jo saanut katsella sodan rumia kasvoja viestimiehenä sisällissodassa aivan poikasena, myös kokea miltä tuntuu saada kiväärinluoti nahkaansa. On merkillistä, että tiettävästi yksi vaarini sotamaisemista sivusi omia nykyisiä asuintienoitani. Isä kaikkosi jälleen äitini normaaliarjesta välirauhan jälkeen. Jatkosotaan tarvittiin valistusupseerin työpanosta. Äitini oli siinä iässä että hän saattoi liittyä pikkulottiin. Äitinsä toimikin jo muonituslottana. Pikkulotta sai tehdä useat sidetarpeet ja yritti myös ommella kypäränvuoria.

Tuli rauha. Tuli maanluovutukset. Tuli pakolaisongelma ensi kerran Suomeen. Oli jaettava maata maansa menettäneille. Isä työllistyi nyt maanlunastuslautakuntaan ja asuinpaikaksi tuli jälleen Kankaanpää. Perhe sai keskustan tuntumasta rintamamiestontin, jolle rakentui rintamamiestalo. Rakentamisajan perhe asui tutun Salosen myllyrakennuksessa. Äitini kulki kesätöissä mittaporu-kassa mittanauhan pitelijänä. Mitattiin metsiä. Äijät kulkivat armeijan polkupyörillä. Äiti naistenpolkupyörällä saaden mitata myös polkimille sopivaa asentoa kannokossa. Hento ja kevyt tyttö oli sopiva vetämään mittanauhaa suohetteiköllä mättäältä toiselle. Tästä tuli myös suunta työuralle. Helsingissä Maanmittaus Oy:n kartanpiirtäjäkurssin jälkeen töitä löytyi muutaman vaiheen jälkeen Porin kaupungin rakennusvirastosta, josta hän jäi eläkkeelle mittausosaston kanslistina. Yksi uran alkupuolen työpaikoista sijaitsi Porin suojeluskunnan rakentaman Karhulinnan yläkerrassa. Vuosikymmeniä myöhemmin oma työpaikkani oli sattumoisin kadun toisella puolella.

Kankaanpään oppikoulussa kävi 40-luvun puolivälissä yhtenä kesänä samalla ehtolaiskurssilla eräs tyttö ja ylemmällä luokalla ollut maatilan poika, jolla loisti silmissä kaupungin valot ja lu-paus tulevaisuudesta. He jäivät toistensa mieleen. Koulut loppuivat aikanaan. Yhtenä kuulaana syysaamuna ehtolaiskurssilla käynyt tyttö astui Kankaanpään asemalla Artturi Anttilan Volvo -merkkiseen linja-autoon. Matkan päänä oli Pori, työmaalle maanmittausinsinööri Katavan toimis-toon. Hesselmanin puolidieselmoottorin karhea ääni peitti matkustajien vaimean jutustelun. Kuski polkaisi välikaasua jokaisella vaihteen vaihtamisella. Epätasainen tie täristi sodassa kovia kokeneen linjurin penkkejä ja helisytti ikkunoita. Pian lähestyttiin Hapuojan pysäkkiä. Tyttö siirtyi ikkunapaikalle. Hän teki tilaa sille ehtolaiskurssin maatilan pojalle, jolla myös oli työmatka Poriin. Yksi asia johti toiseen ja lopulta moneen. Nuoren miehen isä oli ollut myös talvisodan  Taipaleenjoella. Tämä seikka innoitti vuosikymmeniä myöhemmin yhteistyössä tehtyyn Taipaleenjoen miehistä kertovaan sanoitukseen.

Minulla lienee suuri suku. Jo pelkästään lähisuku sisaruksineen, serkkuineen kaikkineen. Äidilläni ei juuri sellaista sukua ole. Äitini on ainoa lapsi. Hänen pikkusiskolleen ehdittiin antaa nimi, Ritva. Hän jaksoi elää tätä maailmaa kahdeksan tuntia. Lapsuudessa ja nuoruudessa sukulaiskäynnit olivat harvassa. Serkut olivat eri ikäisiä ja välimatkat olivat pitkiä, heitä ei juuri nähty. Toisinaan äitini matkusti postiautolla Isojoelle isän sisaruksien ja kummitädin luokse. Äitini viimeinen kiinteässä yhteydessä ollut sukulainen, täti Laina, kuoli vuosia sitten. Serkut asuvat kaukana, eivätkä yhteydet ole kovin kiinteät. Hän on itsenäinen luonteeltaan, mutta luulen hänen käyneen mielessään läpi näitä asioita. Äitini sai kuitenkin oman lähisuvun: meitä sisaruksia on neljä. Hänellä on nyt yhdeksän lastenlasta.

Joskus nuorena ihmettelin, miten joku voi olla ns. sukunsa viimeinen - eikös kaikilla ole ne sukulaiset? Jos äitini olisi pysytellyt naimattomana, eipä hänellä paljon kiinteitä sukusiteitä olisi nyt. Nyt Suomessa on yli miljoona yksinasujaa. Isälläni on kaksi siskoa ja yksi edesmennyt veli. Serkkuja on runsaasti. Minulla on kaksi veljeä ja sisar. Ja serkkuja runsaasti. Äitini normaalit sukutapaamiset ovat olleet käytännössä miehensä suvun tapaamisia. Oman äidin puoleisen suvun sukuyhdistyksen kokoontumiset pidetään kahden vuoden välein. Mutta siellä sukulaisten tapaaminen on vähän sellaisia hyvää päivää -kohtaamisia. Eihän sellaisten kanssa olla eri mieltä mistään. Ainakaan ääneen.

Suku on suku, mutta äiti on tunne, äiti on ajatus, ajatus on äiti, äiti on kangastus, äiti on utopia, äiti on realiteetti, äiti on menneisyys, äiti on nykyisyys, äiti on tulevaisuus, äiti on ei, äiti on kyllä, äiti on etäinen, äiti on läsnä, äiti on kondensaattori, äiti on jalat joilla seistä, äiti on noja johon nojata, äiti on muistijälki, äiti on alku ja loppu. Ikuisuus. Ja alku.

Minun äitini on 60-luvun Bernina-ompelukone, minun äitini on Bamix ja banaanipirtelö. Minun äitini on se joka opetti minut kirjoittamaan lauseita, joka teki minulle housut ja liivit, joka osti minulle nappulakengät joihin teki itse pohjalliset, joka teki kananmunavoileivät ensimmäisen koulupäiväni aamuna, joka vei minut ensimmäisenä päivänä kouluun ja oli luokan takana ensimmäisen tunnin, joka yritti tuloksetta saada koulunkäyntini sujumaan, joka nieli urheasti pettymyksensä etten päässyt oppikouluun toisellakaan yrittämällä, joka yhden kesäpäivän aikana kolmasti pesi suuni saippualla kirosanojen käytön vuoksi – hyvällä tarkoituksella mutta tuloksetta. Minun äitini on se jonka kanssa olin eri mieltä maailmasta, minun äitini on se joka lopuksi ymmärsi, että poikansa on oma yksilönsä omine omituisine käsityksineen maailmasta. Äitini on, hän vain on. Lähin sukulaiseni. Eikä ihan yksin maailmassa.