torstai 27. heinäkuuta 2017

Mormonit Herran valitut




”Mummolaan kun pyorrailemme…” eli mormonipoikien matkalaulu. Tätä vitsiä sai kuulla aikoinaan vähän väliä. Joskus 60-luvulla, kun mormonipojat alkoivat kunnolla polkea (siis fillareilla), otti isäni heitä mielellään vastaan. Tilaisuus treenata englanninkieltään. Fillarilähetystöt kaiket luulivat saaneensa uuden seuraajan. Turha luulo. Isäni uskoi tai ainakin esitti uskovansa Lutherin oppeihin hamaan loppuun saakka. Noilta ajoilta oli peräisin kotona hyllyssämme Mormonin kirja, jota juuri lukemaan oppineena ihmettelin. Niin, siis kenen? Vielä enemmän ihmettelin vuosikymmeniä myöhemmin kirjaa selaillessani. Jos sitä kykenee lukemaan, on aivoissa täytynyt tapahtua jonkinlainen ihan oikea myöhempien aikojen pyhien liike.

Kristuksen kirkko, Kristuksen puhdas kirkko, Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko, Kristillisen veljeyden kirkko, Jeesuksen Kristuksen 1830 palautettu kirkko, Jumalan leijonan virka, Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen ennallistettu kirkko, Myöhempien aikojen pyhien jäännöskirkko, Kristuksen kirkko, jolla on Elian sanoma, Reorganisoitu Jeesuksen Kristuksen kirkko, Reorganisoitu myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, Aikojen täyteyden esikoisten kirkko, Myöhempien aikojen täytetyn Jeesuksen kirkko, Tosi ja elävä myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, Myöhäisten teutonien pyhäin kirkko, Myöhässä tulleiden pyhien reaktionistien kirkko. Mormonien lukuisten eri haarojen ja niiden haarojen nimet ovat komeita ja mielikuvitusta herättäviä. Tuossa vain osa niistä. Kuten kommunistit ja perussuomalaiset, ovat monet uskonyhteisöt yksituumaisuudesta huolimatta kaksi- tai monituumaisia ja kärkkäitä riitelemään. Kun yksi on oikeassa ja toinen vielä enemmän oikeassa, on riita sovittamaton. Täytyy jakaantua ja perustaa uusi lahko. Näin uskonnossa ja politiikassa, jotka ovat sama asia.

Ensimmäinen lievää vakavampi ristiriita aikaisempien myöhempien aikojen pyhien keskuudessa ilmaantui v. 1844, kun uskonnon perustaja, Joseph Smith (aik. Jooseppi Seppä, Suomen siirtolainen) tuli ammutuksi eräässä pikkuriidassa lahkon totuudesta. Hänen luultiin kuolleen, mikä oli ymmärrettävää, kun puolet päästä oli seinällä. Kaikkea kanssa. Hän vain hylkäsi tomumajansa ja otti astraaliruumiin aktiivikäyttöön ja matkasi tähtituulen mukana Qo'noS -planeetalle, jossa hän asettautui istumaan Universumin Valtiaan vasemmalle puolelle. Oikealla puolella oli jo tunkua. Trurl ja Klaupasius olivat vaihteeksi kotona kyllästyttyään sytyttelemään ja sammuttelemaan aurinkoja.

On tiettyjä asioita, mistä eriseuraisetkin mormonit ovat yhtä mieltä. Me olemme kaikki tähtilapsia. Rakastava universaalinen Isä kaikessa rakkaudessaan lähetti meidät tänne ikävään, mutta vaaralliseen maailmaan oppimaan ja edistymään kuolevaisessa tilassa. Ja lopulta kuolemaan hitaasti kärsien ikäviin tauteihin. Tai joskus nopeammin, kotona sähköiskuun, islamistin suorittamaan kaulankatkaisuun tai Itä-Ukrainan yllä matkustajalentokoneessa ohjuksella alasammuttuna.

Mormonit ovat terveyslainkuuliaisia. Laki on se, että mormonin ei tule käyttää huumeita, viinaa, olutta, tupakkaa, kahvia, teetä eikä muita kuumia juomia. Nämä ovat maailmallisia houkuttimia, joita universaalinen Isä on nerokkaasti asetellut joka puolelle koetukseksi ja opiksi. Jos mormoni näihin sortuu, voi hän alkaa kuvitella tämän maailman olevan oikeastaan ihan kiva paikka, mikä ei tietenkään ole mormonille sovelias ajatus. Mormonit pyöräilevät paljon. Se johtuu siitä, että kun he eivät käy töissä, heillä ei ole varaa autoon tai bussilippuun. Toisaalta pyöräily tuo kuntoa, jota tarvitaankin pitämään kotona odottelevat viisi tai kymmenen vaimoa tyytyväisinä.

Mormonin kirja on mormonin käsikirja. Siinä on Jumalan antamia vinkkejä hyvään elämään ja muiden universumin sivilisaatioiden historiaa. Kirjassa on myös historiallistieteellinen selvitys Amerikkaa 600 eKr – 400 jKr asuttaneista dinosauruksista ja näitä kotieläiminään pitäneistä vähän ihmisen kaltaisista esimormoneista. Tätä tarinaa sovelsi vähän muunnettuna Pierre Boulle vuonna 1963 tieteisromaanissaan Apinoiden planeetta. Mormonin kirja sai alkunsa siitä, kun Mormon -niminen tietäjä kaiversi tarinat kultalevyihin, jotka kaivoi maahan. Jooseppi Seppä, alias Joseph Smith, löysi ne vuonna 1827 pottuvakoa kuokalla kaivaessaan. Levyt olivat täynnä sekavaa harakanvarvasta, joten Joosepin oli rakennettava laite, millä hän sai hieroglyfit käännetyksi ihmisten kielelle. Tarinoiden sekavuuteen se tosin ei auttanut, mutta Jooseppi sai valaistuksen ja muutti nimensä Joseph Smithiksi. Laitteesta muuten saksalaiset myöhemmin kehittivät Enigma-tekstikoodaajan. Jotain vanhaa siihen jäi, kun kerrotaan, että kun liittoutuneet ensi kerran saivat murrettua koodin, luki siinä: ”Kansallissosialistisjumalallinen voima suojelee Hitleriä. Hän opettaa kymmenen käskyä. Pelastus ei tule yksin Mooseksen lain kautta. Hitler itse on suorittava sovituksen ja lunastava kansansa”.

Mormonismi on USA:n neljänneksi suurin kristillinen yhteisö. Paitsi, että se ei ole kristillinen. Kristittyjen mielestä nimittäin. Kristityt tietävät hyvin, ettei Jumala asu Qo'noS -planeetalla, eikä sen emotähdellä eikä millään muullakaan. Hän on kaikkialla, eikä missään. Tässä on kyllä selvä logiikka, nimittäin kun universumissa ei ole tiettyä alkuräjähdyksen sijaintipaikkaa, vaan se on kaikkialla, joten luomistyön alkupistettä ei siis voi määritellä. Kun mormonimiehellä on noin viisi vaimoa, on muissa uskonyhteisöissä ja lahkoissa ymmärrettävästi oltu huolissaan naisten riittämisestä kontrolloitaviksi. Niinpä nämä ovatkin naisten puutteessa ottaneet homoseksuaalit tähtäimeensä. Synnistä oikaistavien määrän on oltava vakio niin, että olemassaolon päämäärä tulee täytetyksi ja oma ansiolista syntisten ojentamisessa kiitettäväksi.

3 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa. Oli vuosi 1973, kun asuin pienessä alivuokralaiskämpässä Hietalahdentorin varrella Helsingissä. Ostin mormonipojilta muutamalla markalla evankeliumit kreikaksi & englanniksi, The Kingdom Interlinear Translation of the Greek Scriptures. Erinomainen ja huolellisesti tehty kirja, josta on ollut paljon iloa aina silloin kun joku Uuden testamentin iilmaisu on alkanut ihmetyttää.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minulle suurin osa Uuden testamentin ilmaisu on yleensä aina ollut ihmetyttävää.

    Kuten kaikki muukin uskonnollinen legenda.

    VastaaPoista