tiistai 16. huhtikuuta 2019

Nykyajan quasimodotkin olisivat aseettomia typeryyden edessä


On käsittämätöntä, että Pariisissa 850 vuotta seissyt Notre Dame kärähtää vuonna 2019 ilmeisesti vain jonkun korjaustöissä sattuneen mokan vuoksi. Vain joku muutama vuosikymmen sitten vielä ei ollut kovin kehittyneitä sammutus- ja hälytysteknologioita, mutta nykyisin on. Kyllä olisi tarvittu Quasimodoa estämään tämä tapahtunut.

Tosin sekään ei olisi auttanut: Kaksi lähintä paloasemaa on kävelymatkan päässä, mutta liikennerajoituksien vuoksi paloautot ehti paikalle vasta 45 minuutin päästä. Väyliä on suljettu ja annettu kevyen liikenteen käyttöön kaupunginhallinnon määräyksestä ja se on ruuhkauttanut keskustan. Paloautot jäivät jumiin ruuhkiin. Kaupunkikeskustan viherryttämisen vuoksi sammuttaminen alkoi liian myöhään...

Notre Dame sijaitsee keskellä ns. sivistynyttä länsimaailmaa. Masentavaa on se, että nyt joissakin häiriintyneiden somehuuteluissa on tämäkin laskettu "matujen" tekemäksi tihutyöksi. Notre Damen katto oli kauttaaltaan telineiden ympäröimä. Sisäpuolellakin oli rakennustelineitä. Siellä siis tehtiin kattoremonttia. Mittavaa sellaista. Mutta ei auta. Islamistiset rättipäät sen teki, ihan varmana teki. Ei toimi näillä höyrypäillä Occamin partaveitsi tässä asiassa.

Mutta näitä tapahtuu. Korvaamattomia kohteita ja kulttuuriaarteita tuhoutuu. Tukholman Tre Kronor, joka säilyessään olisi nyt melkoinen kulttuuriaarre, kärähti v. 1697 jonkun tekemän mokan tai leväperäisyyden vuoksi. Suomessa on kirkkoja palanut, ei pelkästään mielenvikaisten päähän pistojen vuoksi, vaan viallisten sähköjen tai huolimattoman lämmityksen seurauksena. Vanhoja kirkkoja ja muita kulttuurin muistomerkkejä on tuhottu tahallisestikin, kuten Saksan kaupunkien järjestelmällinen tuhopommitus II maailmansodassa, joissa pommituksissa ei ollut mitään väliä sillä, mitä ja keitä siellä alhaalla oli. Satojen vuosien aikaisia rakennuksia ja taideteoksia ym. murskattiin ja käräytettiin palopommeilla tieten tahtoen. Näistä massiivista sotarikoksista, massamurhista ja kulttuurin tahallisesta tuhoamisesta ei kukaan joutunut vastuuseen. Meillä Suomessakin vielä aivan viime vuosikymmeninäkin satoja arvokkaita rakennuksia on tuhottu lasipalatsien tms. tehokkuuden tieltä.

Kun islamistiset rikollisjengit hävittävät ikivanhoja uskonnollisia merkkejä, paikkoja ja patsaita, kuten Bamyanin valtavat Buddhapatsaat tai Baalshaminin temppelin tuhoaminen Palmyrassa, länsimaissa tuomitaan teot ja paheksutaan syvästi. Mutta niin se vain on, ettei siihen tarvita häiriintyneitä uskon sokaisemia kiihkoisia typeryksiä, vaan me itse huolimattomuudella, piittaamattomuudella ja tahallisestikin saamme korjaamatonta tuhoa aikaan.

Hugon romaanin kellonsoittaja Quasimodon voi katsoa olevan vastapooli ajattelemattomuudelle, arroganssille ja ylimieliselle typeryydelle. Henkilöhahmo on rujo, mutta hyväsydäminen. Hänet kaupunginisät otattavat kiinni ja sidotuttavat häpeäpaaluun oletetuista pahoista teoista vain tämän ulkonaisten seikkojen takia. Nykyajan Pariisin edeskäyvät ajattelemattomuudellaan ja ylimielisellä typeryydellään eristivät Notre Damen nopealta pelastustoiminnalta.

Lisäys 17.4. :

Yle 17.4. "Kunnollinen huolto oli laiminlyöty"

– Tämä oli odotettavissa. Katastrofin syy on se, että näin tärkeän rakennuksen kunnollinen huolto ja päivittäinen huomioiminen oli laiminlyöty, sanoi asiantuntija Jean-Michel Leniaud Guardianille. Hän on kulttuuriministeriön alaisen, kuraattoreita ja konservaattoreita kouluttavan instituutin tieteellisen neuvoston puheenjohtaja.

New York Timesin mukaan Notre Damesta puuttui palon leviämistä estäviä rakenteita, joita on lisätty muihin Euroopan vanhoihin katedraaleihin. Esimerkiksi sprinklerijärjestelmä oli haluttu jättää rakentamatta, jotta arkkitehtuuri säilyy alkuperäisenä ja jotta katon puurakenteisiin ei tarvitse asentaa sähköjohtoja. Ullakon puurakenne oli jopa niin tiheä, että sitä kutsuttiin "metsäksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti