maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kiusallisia asioita ei pidä tonkia



Ulkoministeriö eli käytännössä siis ulkoministeri Timo Soini on jakanut 911 000 euroa valtionavustusta ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan kansalaisjärjestöille. Ajatushautomo SaferGlobe ry jäi ilman. Sille myönnettiin avustusta vuosina 2017 ja 2018.

Järjestö tekee ilmoituksensa mukaan ”muun muassa selvitystyötä rauhan ja turvallisuuden kysymyksistä”. Näihin kysymyksiin kuuluu myös Nato sekä Suomen asekaupat. Myös siis asekaupat Saudi-Arabian kanssa, joista ei oikein viitsittäisi puhua. Kuten tiedämme, ei Saudi-Arabia ole varsin mallikas maa ihmisoikeuksien suhteen. Suomen asekaupat ja asevienti hankaliin, mutta rikkaisiin maihin, on hush-hush -asioita. SaferGlobe on siis näitä penkonut. Ei olisi pitänyt.

Finnwatch jäi myös ilman tukea. Nyt toista vuotta peräkkäin. Finnwatch taas on esittänyt kiusallisia huomioita Sipilän hallituksen lepsuudesta veronkierron kitkemisessä. Siinähän hallitus ei ole saanut yhtään mitään aikaiseksi, jos se kaikkea muuta väittääkin aikaan saaneensa.

SUOMEN ATLANTTI-SEURALLE kyllä myönnettiin 95.000 euroa. Tämä seura pyrkii oman ilmoituksensa mukaan ”edistämään euro-atlanttista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, tutkimusta ja koulutusta Suomessa”. Tarkoittaa siis edistämään Natomyönteistä mielialaa maassamme. Asenneilmaston muokkaamista varsinaiselle liittymiselle. Martti Ahtisaaren CMI sai 265.000 euroa. Kuten tiedämme, on Ahtisaari Naton lämmin ystävä ja liittymisen kannattaja.

Saudi-Arabia on USA:n hyvä liittolainen. Ei väliä, vaikka tuo teokratia on opissaan tiukempikin kuin islamistiryhmittymät. USA on Naton pääasiallinen isäntä aivan kuten isäntä myös meillä Suomessa isäntämaasopimuksen myötä. Natottajat tietysti vakuuttelevat, että Suomi on se isäntämaa siinä sopimuksessa. Puolustusministerimme, nykyinen toimitteleva sellainen ja pian poliittisen uransa päättävä, on Natomiehiä. Timo Soini on myös Natolle lämmin ja hänen puolestaan voitaisiin liittyä heti. En uskoisi, jos minulle vakuuteltaisiin, että nämä kaksi miestä eivät olisi jutelleet SaferGloben avustushakemuksesta.

Väittävät, että virkamiehet olisivat valmistelleet päätökset, mutta ministerihän ne allekirjoitti. Ja mitä ilmeisimmin on nähnyt hakemukset ennen kuin virkamiehet päätökset valmisteli. Timo Soini ei halunnut antaa Suomen Kuvalehdelle haastattelua. Ymmärrettävää. Mitäs sitä nyt enää, kun hillotolpasta päästetään kohtsiltään irti ja siirrytään muihin tolppiin.

Suomi on siis hankkimassa uusia hävittäjiä, kun Hornetit kuulemma kelpaavat pian enää renkaanpotkiskelijoille. Tarjouksia pyydettiin Natomailta ja Ruotsilta, joka on yhtä lailla Naton alustamaa kuin Suomikin. Venäjältä ei pyydetty. Kas kummaa, vaikka siellä uudet Suhoit tiettävästi ovat varsin kovia pelejä ja todennäköisesti huomattavasti halvempia kuin ne, mitä tullaan hankkimaan eli ne superkalliit F-35:t. USA on nyt lopettanut F-35:n osien toimittamisen Turkille, Natomaalle. Syynä on se, että Turkki aikoo itsepintaisesti hankkia Venäjältä ohjusjärjestelmän. Eli ”vihollismaalta” ei pidä Natomaan hankkia mitään, oli kyse ohjuksista, lentsikoista tai bajamajoista.

Tiettävästi muuten venäläisten systeemi on miljardin dollareissa huokeampi kuin jenkkien vastaava ja jonka Turkin olisi ostettava, taikka... Venäläiset sitäpaitsi kykenevät toimittamaan tavaran vuotta aiemmin kuin jenkit. Mutta nämähän on epäolennaisuuksia...

Muutama viikko sitten Roman Schatzin Maammekirja -ohjelmassa radiossa oli vieraana sotilasprofessori Jyri Raitasalo, innokas Natottaja. Hän ilmoitti Romanin asiasta kysyttyä, että Suomi ei pyytänyt Venäjältä tarjousta syystä, että Suomi on jo pitkään ”katsonut olevansa länsimaa”. Mutta ettei Nato siitä välittäisi, vaikka kiinnostuneita oltaisiinkin Suhoista tai MiGeistä. Samassa ohjelmassa hän väitti, että Turkki hankkii aseita Venäjältä, eikä Nato siitä välitä. Niin, mitenkähän nämä asiat nyt oikein ovat?

Julkisuuteen ei ole juuri huudeltu siitäkään, että USA:lla on pula pommituslentäjistä, noin 1000 puuttuu. Hornetit on varusteltu tai varustellaan pommitusvalmiuteen, risteilyohjuksin. Niin tullaan uudetkin hävittäjät varustelemaan. Luuleeko joku vielä uusia hävittäjiä harkittavankaan hankittavan muualta? USA (ja siis Nato) tarvitsee pommitusvalmiutta muista maista. Myös Suomesta. Siksi USA ehdottikin taannoin Suomea olemaan mukana Baltian ilmavalvonnassa. Kenraalit olisivat mielihyvin sinne menossa, mutta ulkopoliittisessa johdossa on vielä sen verran viisautta ja ymmärrystä siitä, että se olisi paha virhe. 

Siitäkään ei juuri ole huudeltu, että Suomi on hassannut jo satoja miljoonia, ellei peräti miljardin Afganistanin operaatioon, jossa on oltu USA:n apurina. Mitään hyötyä Suomelle ei ole tuosta ollut, mutta USA ja Nato on pitänyt Afganistania harjoitusleirinä. Kumppanit eli pommitus- ym. apurit tulee pitää harjoittelussa mukana. Jos joku väittää, että Afganistanista oltaisiin saatu harjoitushyötyjä, voi kysyä, kuinka paljon siellä islamistit ovat sen myötä kiinnostuneita tekemään iskuja Suomessa, USA:n liittolaismaassa?

Kiusallisia asioita ei pidä tonkia. Jos tonkii ja luulee saavansa valtiolta tukea toimintaansa, erehtyy. Pentti Sainio (joka myös esiintyi Romanin ohjelmassa) on tonkinut niin Hornetien hankintaa, Natoon lähentymistä kuin myös tätä uutta HX-hanketta. Hän on kirjoittanut näistä mielenkiintoisen ”Minne Suomi pommittaa” -kirjan. Suositus lukea. Hän onkin yksityinen ja yksityinen kustantamo on julkaissut kirjan. Hän on myös kirjoittanut Suomen armeijan hukatuista miljardeista, josta asiasta ei juuri julkisuuteen huudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti