Uskonto ja valta

Uskonto ja valta ovat ikuisia. Ne ovat niin kauan kuin on yhteisöjä. Ja saavat runsaasti tuhoa aikaan. Uskontoa hyväkseen käyttävä yksinvalta on ehkä pahin kuviteltavissa oleva tuhon siemen. Turkissa on vallassa nyt tuhon enkeli nimeltä Erdogan. Hän katsoo, että kaikki mahdollinen valta kuuluu hänelle. Turkissa kansanäänestetään huhtikuussa presidentin laajoista valtaoikeuksista. Pääministerin asema mitätöidään. Itsevaltaisesta Erdoganista tulee yksinvaltias. Ei mitään uutta. Näin on käynyt historiassa usein. Ja yhtä usein nämä yksinvaltiaat ovat kaatuneet. Niin tulee käymään Turkissakin.

Kun Hollanti ja Saksa kielsivät Erdoganin yksinvaltiuden propagoimisen maissaan, julmistui valtias ja syytti Saksaa natsivaltioksi ja Hollantia banaanivaltioksi ja hollantilaisia fasisteiksi. Nyt hän on syyttänyt näitä myös Srebrenican muslimien joukkomurhasta. "Me tiedämme, kuinka mätä heidän luonteensa on".

Erdogan on ottamassa itselleen ehdottoman yksinvallan, aivan kuten teki Hitler Natsi-Saksassa. Hän syyttää hollantilaisia sellaisesta mihin eivät tietenkään ole syyllisiä, mutta Turkki itse todistetusti aiheutti suunnattoman armenialaisten joukkotuhonnan useissa eri verilöylyissä sata vuotta sitten. Ainoa, joka tämän kieltää, on Turkki itse.

Turkki on ilmoittanut taistelevansa Isisiä vastaan. Kurdit ovat myös taistelleet ja ehkä tehokkaimmin kaikista. Silti Turkille kurdit ovat terroristeja. Kurdit ovat olleet jo kauan lainsuojattomia Turkissa. Erdogan vain koventaa kuria. Eikä vain kurdeja vastaan, vaan kaikkia, jotka ovat häntä vastaan. Kuka ei kannata häntä, on petturi ja terroristi. Yksinvaltiaiden vankilat ovat aina olleet täynnä pettureita ja terroristeja. Yksinvaltiaiden teot eivät ole terroria.

Ei Turkki ole ainoa, jossa on mielensäpahoittajia ja ainoan totuuden haltijoita. Tämä ilmiö on noussut jälleen kiitettävästi eri puolilla Eurooppaa sekä USA:ssa. USA:n Trump on tietysti ehdoton ykkönen näissä. Hän haukkui juuri Obaman pahaksi ja sairaaksi. Puolan nykyjohto pahoitti mielensä entisen pääministerinsä Donald Tuskin valinnasta Eurooppa neuvoston puheenjohtajaksi, koska heistä tämä oli presidentti Lech Kaczynskin lento-onnettomuuskuoleman takana. Hollannissa on oikean totuuden julistaja, vapauspuolueen Geert Wilders, jonka edustama vapaus on sitä, että hän on itse Euroopan tarkimmin vartioitu mies ja että hän saa määritellä totuuden vapaasti yksin - puolueensa ainoana jäsenenä. Ja näitä ainoaa totuutta, maahanmuuttokriittisyyttä, isänmaallisuutta, kansallismielisyyttä, vapautta ja kristillissosiaalisuutta julistavia riittää. On se ”mätien ihmisten maan”, Hollannin Wilders, Tanskan kansanpuolue, ruotsidemokraatit, Ranskan Kansallinen rintama, Vaihtoehto Saksalle. Ja meillä Perussuomalaiset. Tosin meillä tämän eetoksen trendi on laskeva ja muualla vielä nouseva.

Inshallah. Jos Jumala suo. Vallan kahmijat perustelevat vallan omiin käsiin ottamisen argumentein, että vain MINÄ olen kykenevä johtamaan, ettei maa joudu kaaokseen. Ihmiset eivät tiedä, miten elää ja toimia, jos en MINÄ näytä heille suuntaa. Jumala on valinnut MINUT johtamaan teitä. Samoin äärimmäinen brutaalius perustellaan yleensä uskonnolla. Julmat rangaistukset, raaka väkivalta, kurkun leikkaamiset, sadistiset teloitukset ja pakottaminen ovat Jumalan ja Pyhien tekstien määräämiä. Näin toimivat myös kristityt aikanaan tuhotessaan pakanauskontoyhteisöjä ja ristiretkillään. Nyt hindut, muslimit ja eräin paikoin jopa rauhanomaiset buddhalaiset.

La ilaha illallah, hokevat Isisin ja muiden islamistiroistojengien miehet teurastaessaan vääräuskoisia. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Inshallah, toteavat Isisiä pakoon lähteneet vääräuskoiset. Tapahtukoon kuin Jumala suo. ”Jos Jumala suo”, on myös monen suomalaisen uskovan mielilause. Tuntuu kylmäävältä, jos joku parhaissa voimissa oleva toteaa tekevänsä lähitulevaisuudessa jotain, jos Jumala suo. Ikään kuin olisi selvää, että Jumala voisi olla suomatta täysin mielivaltaisesti tälle eloa sen verran. Tässäkö on se uskonnollisen mielivallan ydin? Jumala voi tehdä mitä haluaa, vaikka olla varjelematta palvelijaansa joutumasta bussin alle. Samoin kuin hindu voi iskeä kastittoman palvelijansa hengiltä, tai muslimi tappaa vaimonsa tai tyttärensä kunnian nimissä tai vääräuskoisen koiran vain siksi, että tämä sattuu edessä olemaan.

Kun me täällä Euroopassa pyörittelemme silmiämme Erdoganin harhoille, varomme samalla visusti suututtamasta häntä, koska hän voi päästää Isisiä ja Irakin väkivaltaisuuksia pakoon lähteneitä laumoittain tänne. Ja samalla, kun me tuumimme, että parempi turvapaikanhakijoiden kärvistellä Turkin ankeissa ja toivottomissa pakolaisleireissä kuin vyöryä tänne, käytämme mielin määrin halpaa öljyä, jonka takaa se, että USA ja EU-maat mielistelevät Saudi-Arabiaa, joka tukee Isisiä ja muita islamistiroistoryhmiä, jotka ihmisiä turvapaikanhakijoiksi ajavat ja joka itse on yhden suvun täydellisessä määräysvallassa ja wahhabistisessa hirmuhallinnossa. Onneksi Turkilla ei ole öljyä.

Faktoja, mutuja ja painavia salkkuja

Kirjoitan blogeissani aina faktoja ja mutuja. Ehkä enemmän mutuja. Faktoja on niin paljon, että kuka niistä ottaa selvän? Eikä nykyään tarvitsekaan. Elämmehän post-faktuaalista aikakautta. Eräs fb-kaveri ilmoitti minun kirjoittavan jälleen niitä osatotuuksiani. Mutta en kirjoittanut. Olen kertonut usein, että minusta ei ole poliitikoksi. Henkilökohtaiset ominaisuuteni, jotka hyvin tunnen, asettavat rajoitteita. Yksi on se, että en kykenisi toimimaan osatotuuksien kanssa. Jo se, että totuuksia on niin monia, on tarpeeksi hankalaa. Poliitikon kuuluu, tai on tapana, valita aina kulloiseenkin tilanteeseen sopiva totuus useiden joukosta, mutta myös käyttää osatotuuksia oman agendansa eteenpäin ajamisessa. Tässä useimmat poliitikot ovat onnistuneetkin. Tosin ei niissä parissa Suomen kommunistisessa puolueessa, joiden nimeä kukaan ei muista. Niillä on oma totuutensa. Lyhentämättömänä. Pelkkä osatotuus ei näille riitä. Riittääkö se jossain? Ehkä.

Perussuomalaiset on nyt aika heikossa kannatustilassa viimeisen gallupin mukaan. Suorastaan sirpalepuoluesarjassa. Paikka isojen puolueiden joukossa oli lyhytaikainen unelman täyttymys. Nyt vain jo muutenkin tunnetusti marginaalissa olevien RKP:n ja KD:n kannatus on alemmalla. Ne ovat niitä ”takiaispuolueita”. Niihin kuuluu myös Vasemmistoliitto, joka on heilunut samoissa kannatusluvuissa PS:n kanssa jo varsin pitkään. Jytky jäi nopeasti historiaan.

Gallupithan tietysti kertovat vain mutua. Tämänhän tietää jokainen, varsinkin perussuomalainen.

Timo Soinin retoriikka on aina ollut haastavaa ja häpeämätöntä. Aikanaan se oli hyvä työkalu vaalikinasteluissa ja oppositiossa paikallaan. Nyt on istuttu kaksi vuotta ministeri-Audin nahkaisella takapenkillä. Henkilökohtainen hillotolppa saavutettu. Mutta retoriikka ei ole muuttunut. Kuka tykkää, kuka ei. Ylimielisyys nykyisiä oppositio- ja sirpalepuolueita kohtaan TV:n kuntavaalikeskustelussa 7.3. oli aivan huippua. Hän esiintyi ”omanlaisenaan ja omapäisenä, jyrkkänä jätkänä”, kuten hän plokissaan itseään kuvaili. Tosin se pariin kertaan kuultu "kannattaa kuunnella, voi oppia jotain" kuulosti jo nahistuneelta. Joskus se toimi ihan hauskana läppänä.

Antaa palaa vaan, kun ei enää ole henkilökohtaisia murheita. Kuka näki Soinissa surutyötä tekevän väistyvän puolueensa perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan? Tuskin kukaan. Minä näin nautiskelijan, jolla ei suru paina puolueensa päälle tai sen tulevaisuudesta. Mukava eurooppalainen virka tai toimi lienee jo sovittuna. "Edessä on jotain muuta" sekä "päätös ei ollut helppo, mutta se on oikea. Kaikkien kannalta" kertovat siitä. Soini tietää senkin, että puolue ei ajaudu kriisiin, vaan se on siinä JO. Hän lienee päättänyt jo kauan sitten hypätä pois ajelehtimaan päässeestä laivasta, mutta seuraava hillotolppa ei ollut vielä sovittuna. Nyt kai on. Mutta mitäs sitä kertomaan ennen aikojaan. Antaa poikien ensin kisata pj:n pallista ja ministeri-Audeista. Sitten on hyvä ilmoittaa, että minäpäs tästä lähdenkin Brysseliin - ulkoministerin Audi on vapaana, olkaa hyvä. Näkeepä sitten senkin, ketkä oikeasti ovat olleet lojaaleja.

Uudeksi puheenjohtajaksi on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Puolueen uusi linja muotoontuu sen mukaan. Mutta se tulee selville vasta kesäkuussa. Ei käy kateeksi kuntavaalityötä tekeviä piirien ja yhdistyksien pomoja. Hikeä taitaa pukata. Tunnetuille PS-henkilöille on vastikään jaettu nippu sakkotuomioita; tuleva linja on arvailujen varassa - joka tapauksessa koveneva; puolue on pudonnut korkealta takiaispuoluesarjaan, ainakin mitä tulee kannatuskyselyihin. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen isojen puolueiden joukkoon kuuluminen on unta vain. Se voi peräti riitaantua kahdeksi sirpalepuolueeksi. Soinia se ei silloin enää haittaa. Hänellä on hillotolppia kaksi: hyväpalkkainen virka ja hyvin voiva säätiö hallinnoitavanaan. Maisterisjätkä senkun porskuttaa.

Timo Soini loi Perussuomalaiset käyttäen hyväkseen mm. herravihaa. Hänen oma keksintönsä se ei ollut, vaan oppi-isä Veikko Vennamon, joka oli Suomen ensimmäinen varsinainen populistipoliitikko. Opportunistipoliitikko. Nyt Soini astuu sivuun. Mutta vain puolueen johdosta. Hän jää hallinnoimaan mukavan miljoonaomaisuuden kerännyttä ja sitä puolueen avulla vielä edelleen kerryttävää Perussuomalaisten tukisäätiötä.

Kun Soini oli ilmoittanut toiveestaan ulkoministeriksi jäämisestä, totesi Jari Lindström omasta ministeritulevaisuudestaan TV-haastattelussa, että "se on isompien herrojen käsissä" tarkoittaen Sipilää, Orpoa - ja Soinia. Soinista itsestään on tullut herra. Kyllähän se on näkynytkin. Kun herran elämän makuun on päässyt, sitä haluaa lisää.

Naistenpäivänä voi vielä tässä todeta, että Perussuomalaiset on yksi viimeisiä miehisyyden linnakkeita. Kyllä se on edelleen vielä äijäpuolue. Leena Merellä ei ole mitään mahdollisuuksia puheenjohtajaksi. Naiset kelpaavat tasa-arvoisuuden vaikutelman vuoksi varapuheenjohtajiksi ja sihteereiksi. Slunga-Poutsalon lisäksi puoluetoimistossakin tarvitaan äijä, ”työmies”.

Ja tämä kirjoituksen faktat ovat peräisin hevosmiesten mutu-toimistosta.

Kone ja koneisto

Koneella en nyt tarkoita KONE -yhtiötä, vaan konetta, englanniksi machine. Mutta samalla tuo sana tarkoittaa myös sitä koneistoa, millä talousmaailma ja varsinkin länsimaailma nykyisine globalisaatioineen toimii. Länsimaista on kadonnut runsaasti teollisuustyöpaikkoja halvan työvoiman maihin. Näissä maissa tehdastyö on rankasti alipalkattua ja rankkaa. Tästä kertoo dokumenttielokuva MACHINES.

Intialainen Rahul Jain, elokuvan ohjaaja, on nuori elokuvaopiskelija, vuonna -91 syntynyt. Hänellä on lapsuudestaan vahvat kokemukset tekstiilitehtaasta, koska hänen isoisällään oli sellainen. ”Lapsena näin isoisäni tehtaassa, kun johtajat hakkasivat työläisiä. Jo se sai miettimään, kenen puolella olen – vihaisen pomon vai varastelevan köyhän.” Näin Rahul Jain. Lapsuuden kokemukset isoisän tehtaasta ovat hänelle hämäriä muistoja, mutta ne saivat hänet tekemään tämän dokumentin. Hän ei mennyt tehtaaseen maailmanparantajan tai yhteiskuntabessewisserin elkein, vaan tallentamaan sitä, mitä siellä tapahtuu. Hän käveli tehtaaseen kaverinsa, meksikolaisen kuvaajaopiskelijan kanssa. Ja he vain kuvasivat ja äänittivät sen, mitä siellä tapahtuu. He halusivat välittää kokemuksen. Muuten, valkoisen kuvaajan kanssa Rahul ei olisi päässyt tehtaaseen sisälle. Sekin kertoo jotain globalisaation mekanismeista. Eurooppalaiset tai jenkit eivät ole tervetulleita nuuskimaan.

Köyhyys Intiassa ja kolmannen maailman maissa on jotain muuta kuin meillä Suomessa. Sellaista köyhyyttä on vaikea kuvitella. Luin vastikään eräästä romaanista kuvausta Kalkuttan eli nykyisen Kolkatan köyhien oloista 80-luvulla. Ei hääviä. Tuskin olot kovin paljon ole kehittyneet niistä ajoista. Intiassa monissa tehtaissa olosuhteet ovat kuin meillä Suomessa oli joku 100 vuotta sitten, aikoina, jolloin meilläkään ei ollut ay-liikettä, kunnollisia työolosuhteita eikä työaikaa. Lapsetkin tekivät pitkiä työpäiviä. Voi miettiä, onko ammattiyhdistyksistä aika sittenkään ajanut ohi.

Nykyisin meillä halpuutetaan. Halpuutus voi tarkoittaa meillä maanviljelijöille toimeentulo-ongelmia. Halvat tekstiilit tarkoittavat jokseenkin varmasti sitä, että ne ovat valmistettu todellisissa hikipajoissa ja synkissä tehtaissa, joissa ei ole työaikoja, ei terveydenhuoltoa, ei työturvallisuutta, ei lomia, mutta palkat ovat alhaisuudessaan aivan huippua. Näistä oloista lähtee kankaita ja vaatteita Zaralle, Benettonille, Marks & Spencerille jne. Hinta, meille halpa, näissä voi ollakin sitten suunnilleen sama kuin työläisen monen kuukauden palkka.

Machinesin kuvaamassa tehtaassa lian, pölyn, melun ja värilitkujen keskellä kovassa melussa työläiset liikkuvat kuin zombiet jatkuvassa univelassa. Kukaan ei uskalla nousta vastustamaan työoloja. Ellei joudu väkivallan kohteeksi, niin työttömäksi ainakin. Ammattiyhdistyksen perustajia tehtaanjohtajat eivät kauaa katsele. Henki siinä helposti menee. Niinpä ammattiyhdistyksiä ei ole.

Tehtaan johtajan näkemys on kylmäävä. Hänestä työntekijät tulee pitää pienillä palkoilla, koska muuten he alkaisivat vain ajatella itseään ja tuhlaisivat rahansa viinaan ja tupakkaan. Kun palkka on pieni, ajattelevat he enemmän tehdasta ja työtään. Työläisille ei pidä maksaa liikaa. Johtajan mukaan he eivät perheestään välitä ja tehtaastakin vain, jos se on heidän ainoa keinonsa pysyä hengissä.

Erittäin poikkeuksellisesti mainostan tässä blogissa mitään elokuvaa etukäteen tai ylipäätään mitään. Nyt on syytä. Machines on omia valintoja ja globalisaatiota uudestaan arvioimaan paneva elokuva, mutta myös elokuvataiteellisesti komea työ. Työpaikkani SEKK ry on järjestämässä esitystä, eikä se ole kaupallisessa mielessä järjestetty. Finnkino ottaa esityksestä täyden vuokran.

Machines ja Hyvästi puuvilla nähdään siis erikoisnäytöksessä Promenadissa torstaina 2.3. klo 17.30. Sali 2. Machinesin tuottaja ja Hyvästi puuvillan ohjaaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Liput sinne ovat huokeat kuin intialaisen tekstiilityöläisen kustannukset tehtailijalle, vain 6 euroa.

Ohjaaja Rahul Jain opiskelee nykyisin elokuvaa USA:ssa. Nykyisen USA:n hallinnon aikana Rahul ei uskalla lähteä maasta ulos. Hän ei välttämättä pääsisi enää takaisin. Muuten hän olisi tullut Suomeen ja myös tähän Porin esitykseen. Tuottaja Iikka Vehkalahti on paikalla. Alkukuvana muuten nähdään hänen ohjaamansa Hyvästi puuvilla, 10 minuutin mittainen runollinen dokumentti tyhjentyneestä puuvillatehtaasta vuodelta 1991.