Uskonto ja valta. Osa 2.

Uskonto ja valta ovat toistensa vastinpareja. Ne kietoutuvat toisiinsa kuin synti ja nautinto. Uskonto on tehokas vallan ja hallitsemisen työkalu. Ei ole sattumaa, että useilla meistä on tarve vahvaan johtajuuteen. Vahva johtaja esittäytyy turvallisena ankkurina kaoottisessa ja epävarmuuden kyllästämässä maailmassa. Kaikkivoipaisen isähahmon turvaan voi turvautua erilaisilta toiseuden uhilta. Uskonnoilla on sama peruslähtökohta. Lienee kai evolutiivinen atavismi. Ihminen kehittyi alusta pitäen laumalajiksi. Lauma tuo turvan, mutta se ei toimi, ellei siinä ole hierarkiaa ja johtajaa, sitä vahvinta. Kaikissa uskonnoissa on johtohahmo, perustaja, pappi tai jumala.

Laumaeläin ja kehittynyt kyky abstraktiin ajatteluun on onneton yhdistelmä. Keskenään ristiriitaisempaa ja konfliktiherkkää lajia kuin ihminen ei ole. Ja kun tähän yhdistetään vallanhimo, on koko ihmiskunnan historia konfliktien jatkumoa, kuninkaitten, sotapäälliköitten ja itsensä johtajiksi korottaneiden valtataistelua ja sotimista.

On käyty ja parhaillaan käydään hirvittäviä sotia, joilla on myös uskonnolliset syyt. Useimpiin sotiin liittyvät paitsi vallasta sokeus, myös uskonnot. Pitkäaikaisin uskonsota lienee ollut 30-vuotinen sota. Se alkoi katolisten ja protestanttien välisenä riitelynä ja jatkui valtataisteluna. Kansanmurhatkin ovat useimmiten uskontoperäisiä. Yksi vanhimmista kansanmurhakuvauksista on Vanhan Testamentin amalekialaisten joukkotuhonta. Tämä tehtiin Jumalan käskystä. Myös meidän kristittyjen jumalan. Kuningas Saulin jälkeen hänen seuraajansa Daavid jatkoi kansanmurhaamista. Kristittyjen guru Jeesus on Raamatun mukaan Daavidin sukua. Kun kysyin eräältä uskovalta jumalansa hyvyydestä ja otin esille tuon kansanmurhan, oli vastaus kylmäävä; heidän syntitaakkansa oli täynnä. Eli Johtaja tiesi, mitä tuli tehdä. Saman vastauksen saa, kysyi sitten Putinin kannattajalta Tsetsenian sodasta tai Krimin valtauksesta, tai Erdoganin kannattajalta tämän otteista.

Uskonto aiheuttaa konflikteja tai kärjistää niitä. Levanttiin ja Lähi-Itään ei koskaan saada rauhaa, ellei uskontojen ylivallasta päästä. On onnetonta se, että öljyä on eniten juuri niillä alueilla, joilla uskonnollinen fanaattisuus ja uskontojen eripuraiset tulkinnat ovat pahimmillaan. Osansa on myös sillä, että toisen maailmansodan jälkeen Ranska ja Englanti piirtelivät kartalle keinotekoisia rajoja. Afrikassa on myös länsimaiden kolonialismi suurena syynä jatkuviin sotiin. Keski-Afrikan tasavallassa ei ole kyse etnisestä  tai kristittyjen etelän ja muslimien pohjoisen välisestä sodasta, vaan pohjoisen öljyesiintymästä. Öljyä hamuavat kristittyjä tukeva Kiina ja muslimeja tukeva Ranska. Paradoksaalisesti islamistit kohdistavat terrori-iskuja Ranskaan. Öljy merkitsee valtaa ja vaurautta. Eri uskonnot valjastetaan käymään siitä sotaa. Samoin on Kongossa, jossa eri etnisiä ryhmiä on pantu taistelemaan vallasta, mutta takana piilee ulkomaiset suuryritykset, jotka ahnehtivat luonnonvaroja; kobolttia, koltaania, kuparia, kultaa ja timantteja.

Uskonnosta nousee myös lähipiirin kontrolli. Useat islamiin pesiytyneet naisia sortavat tavat ovat ikivanhoja perinnäistapoja ajalta, jolloin nainen oli lähinnä omaisuuserä. Kristinuskon piirissäkin nainen on ollut ja paikoin on edelleen hallittava objekti ja perillisten tekokone. Monet pienet signaalit muistuttavat siitä. Naistenpäivinä monet miehet lähettävät onnittelut ”kaikille naisille, maailman parhaalle asialle”.

Kolonisaatiosta, uskonnosta ja vallanhimosta johtuvat sodat aiheuttavat pakolaisongelmia. Monet pakolaiset ovat lähtöisin kulttuureista tai yhteisöistä, joissa tavat ja käsitykset yhteisöllisistä hierarkioista ovat jotain aivan muuta kuin mihin olemme tottuneet. Ristiriidat ovat väistämättömiä. Eivät he ole pyhimyksiä, kuten emme mekään. Heillä on yhtä lailla ikäviä ja hyviä piirteitä. Olisi naurettavaa ajatella, että kärsimys olisi jotenkin jalostanut heitä. Pikemminkin voi käydä päinvastoin. Meillä on nyt korkeimmassa oikeudessa käsiteltävänä nuoren irakilaismiehen mahdollinen sisarensa kunniamurhan aikomus. Kunniamurha tarkoittaa sitä, että nainen, nuori tyttökin, vaikka vain vilkaisee perheeseen kuulumatonta miestä, häpäisee tämä perheen kunnian. Kunnia palautetaan eliminoimalla häpeä. Tämä on yksi brutaali uskonnollisen vallankäytön muoto. Tällaista kunniakäsitystä ei kenenkään pidä hyväksyä. Mutta kunniamurhiin syyllistyvät ovat myös itsekin uhreja, uskonnon ja järjettömien perinnäistapojen alleen jyräämiä. Uskontojärjestelmä ja korruptoitunut valta riistävät ihmiseltä arvokkuuden.

On paradoksi, että älykkäin laji, ihminen, on myös epärationaalisin. Sokea usko uskonnolliseen johtajaan tai hallitsijaan sulkee pois rationaalisen ajattelun ja maailmaan moninaisuuden. Johtajan annetaan sokeasti polkea arvokkuus tomuun. Tämä johtaa väistämättä sivistyksen ja altruismin rappeutumiseen. Sopivissa olosuhteissa kuka tahansa uskova tai Johtajan ainoaan oikeaan totuuteen luottava voi lähteä tuhoamaan väärin uskovia tai väärin ajattelevia. Uskonto ja valta ovat vaarallisia ja yhdistelmänä varsinkin.

Uskonto ja valta

Uskonto ja valta ovat ikuisia. Ne ovat niin kauan kuin on yhteisöjä. Ja saavat runsaasti tuhoa aikaan. Uskontoa hyväkseen käyttävä yksinvalta on ehkä pahin kuviteltavissa oleva tuhon siemen. Turkissa on vallassa nyt tuhon enkeli nimeltä Erdogan. Hän katsoo, että kaikki mahdollinen valta kuuluu hänelle. Turkissa kansanäänestetään huhtikuussa presidentin laajoista valtaoikeuksista. Pääministerin asema mitätöidään. Itsevaltaisesta Erdoganista tulee yksinvaltias. Ei mitään uutta. Näin on käynyt historiassa usein. Ja yhtä usein nämä yksinvaltiaat ovat kaatuneet. Niin tulee käymään Turkissakin.

Kun Hollanti ja Saksa kielsivät Erdoganin yksinvaltiuden propagoimisen maissaan, julmistui valtias ja syytti Saksaa natsivaltioksi ja Hollantia banaanivaltioksi ja hollantilaisia fasisteiksi. Nyt hän on syyttänyt näitä myös Srebrenican muslimien joukkomurhasta. "Me tiedämme, kuinka mätä heidän luonteensa on".

Erdogan on ottamassa itselleen ehdottoman yksinvallan, aivan kuten teki Hitler Natsi-Saksassa. Hän syyttää hollantilaisia sellaisesta mihin eivät tietenkään ole syyllisiä, mutta Turkki itse todistetusti aiheutti suunnattoman armenialaisten joukkotuhonnan useissa eri verilöylyissä sata vuotta sitten. Ainoa, joka tämän kieltää, on Turkki itse.

Turkki on ilmoittanut taistelevansa Isisiä vastaan. Kurdit ovat myös taistelleet ja ehkä tehokkaimmin kaikista. Silti Turkille kurdit ovat terroristeja. Kurdit ovat olleet jo kauan lainsuojattomia Turkissa. Erdogan vain koventaa kuria. Eikä vain kurdeja vastaan, vaan kaikkia, jotka ovat häntä vastaan. Kuka ei kannata häntä, on petturi ja terroristi. Yksinvaltiaiden vankilat ovat aina olleet täynnä pettureita ja terroristeja. Yksinvaltiaiden teot eivät ole terroria.

Ei Turkki ole ainoa, jossa on mielensäpahoittajia ja ainoan totuuden haltijoita. Tämä ilmiö on noussut jälleen kiitettävästi eri puolilla Eurooppaa sekä USA:ssa. USA:n Trump on tietysti ehdoton ykkönen näissä. Hän haukkui juuri Obaman pahaksi ja sairaaksi. Puolan nykyjohto pahoitti mielensä entisen pääministerinsä Donald Tuskin valinnasta Eurooppa neuvoston puheenjohtajaksi, koska heistä tämä oli presidentti Lech Kaczynskin lento-onnettomuuskuoleman takana. Hollannissa on oikean totuuden julistaja, vapauspuolueen Geert Wilders, jonka edustama vapaus on sitä, että hän on itse Euroopan tarkimmin vartioitu mies ja että hän saa määritellä totuuden vapaasti yksin - puolueensa ainoana jäsenenä. Ja näitä ainoaa totuutta, maahanmuuttokriittisyyttä, isänmaallisuutta, kansallismielisyyttä, vapautta ja kristillissosiaalisuutta julistavia riittää. On se ”mätien ihmisten maan”, Hollannin Wilders, Tanskan kansanpuolue, ruotsidemokraatit, Ranskan Kansallinen rintama, Vaihtoehto Saksalle. Ja meillä Perussuomalaiset. Tosin meillä tämän eetoksen trendi on laskeva ja muualla vielä nouseva.

Inshallah. Jos Jumala suo. Vallan kahmijat perustelevat vallan omiin käsiin ottamisen argumentein, että vain MINÄ olen kykenevä johtamaan, ettei maa joudu kaaokseen. Ihmiset eivät tiedä, miten elää ja toimia, jos en MINÄ näytä heille suuntaa. Jumala on valinnut MINUT johtamaan teitä. Samoin äärimmäinen brutaalius perustellaan yleensä uskonnolla. Julmat rangaistukset, raaka väkivalta, kurkun leikkaamiset, sadistiset teloitukset ja pakottaminen ovat Jumalan ja Pyhien tekstien määräämiä. Näin toimivat myös kristityt aikanaan tuhotessaan pakanauskontoyhteisöjä ja ristiretkillään. Nyt hindut, muslimit ja eräin paikoin jopa rauhanomaiset buddhalaiset.

La ilaha illallah, hokevat Isisin ja muiden islamistiroistojengien miehet teurastaessaan vääräuskoisia. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Inshallah, toteavat Isisiä pakoon lähteneet vääräuskoiset. Tapahtukoon kuin Jumala suo. ”Jos Jumala suo”, on myös monen suomalaisen uskovan mielilause. Tuntuu kylmäävältä, jos joku parhaissa voimissa oleva toteaa tekevänsä lähitulevaisuudessa jotain, jos Jumala suo. Ikään kuin olisi selvää, että Jumala voisi olla suomatta täysin mielivaltaisesti tälle eloa sen verran. Tässäkö on se uskonnollisen mielivallan ydin? Jumala voi tehdä mitä haluaa, vaikka olla varjelematta palvelijaansa joutumasta bussin alle. Samoin kuin hindu voi iskeä kastittoman palvelijansa hengiltä, tai muslimi tappaa vaimonsa tai tyttärensä kunnian nimissä tai vääräuskoisen koiran vain siksi, että tämä sattuu edessä olemaan.

Kun me täällä Euroopassa pyörittelemme silmiämme Erdoganin harhoille, varomme samalla visusti suututtamasta häntä, koska hän voi päästää Isisiä ja Irakin väkivaltaisuuksia pakoon lähteneitä laumoittain tänne. Ja samalla, kun me tuumimme, että parempi turvapaikanhakijoiden kärvistellä Turkin ankeissa ja toivottomissa pakolaisleireissä kuin vyöryä tänne, käytämme mielin määrin halpaa öljyä, jonka takaa se, että USA ja EU-maat mielistelevät Saudi-Arabiaa, joka tukee Isisiä ja muita islamistiroistoryhmiä, jotka ihmisiä turvapaikanhakijoiksi ajavat ja joka itse on yhden suvun täydellisessä määräysvallassa ja wahhabistisessa hirmuhallinnossa. Onneksi Turkilla ei ole öljyä.

Faktoja, mutuja ja painavia salkkuja

Kirjoitan blogeissani aina faktoja ja mutuja. Ehkä enemmän mutuja. Faktoja on niin paljon, että kuka niistä ottaa selvän? Eikä nykyään tarvitsekaan. Elämmehän post-faktuaalista aikakautta. Eräs fb-kaveri ilmoitti minun kirjoittavan jälleen niitä osatotuuksiani. Mutta en kirjoittanut. Olen kertonut usein, että minusta ei ole poliitikoksi. Henkilökohtaiset ominaisuuteni, jotka hyvin tunnen, asettavat rajoitteita. Yksi on se, että en kykenisi toimimaan osatotuuksien kanssa. Jo se, että totuuksia on niin monia, on tarpeeksi hankalaa. Poliitikon kuuluu, tai on tapana, valita aina kulloiseenkin tilanteeseen sopiva totuus useiden joukosta, mutta myös käyttää osatotuuksia oman agendansa eteenpäin ajamisessa. Tässä useimmat poliitikot ovat onnistuneetkin. Tosin ei niissä parissa Suomen kommunistisessa puolueessa, joiden nimeä kukaan ei muista. Niillä on oma totuutensa. Lyhentämättömänä. Pelkkä osatotuus ei näille riitä. Riittääkö se jossain? Ehkä.

Perussuomalaiset on nyt aika heikossa kannatustilassa viimeisen gallupin mukaan. Suorastaan sirpalepuoluesarjassa. Paikka isojen puolueiden joukossa oli lyhytaikainen unelman täyttymys. Nyt vain jo muutenkin tunnetusti marginaalissa olevien RKP:n ja KD:n kannatus on alemmalla. Ne ovat niitä ”takiaispuolueita”. Niihin kuuluu myös Vasemmistoliitto, joka on heilunut samoissa kannatusluvuissa PS:n kanssa jo varsin pitkään. Jytky jäi nopeasti historiaan.

Gallupithan tietysti kertovat vain mutua. Tämänhän tietää jokainen, varsinkin perussuomalainen.

Timo Soinin retoriikka on aina ollut haastavaa ja häpeämätöntä. Aikanaan se oli hyvä työkalu vaalikinasteluissa ja oppositiossa paikallaan. Nyt on istuttu kaksi vuotta ministeri-Audin nahkaisella takapenkillä. Henkilökohtainen hillotolppa saavutettu. Mutta retoriikka ei ole muuttunut. Kuka tykkää, kuka ei. Ylimielisyys nykyisiä oppositio- ja sirpalepuolueita kohtaan TV:n kuntavaalikeskustelussa 7.3. oli aivan huippua. Hän esiintyi ”omanlaisenaan ja omapäisenä, jyrkkänä jätkänä”, kuten hän plokissaan itseään kuvaili. Tosin se pariin kertaan kuultu "kannattaa kuunnella, voi oppia jotain" kuulosti jo nahistuneelta. Joskus se toimi ihan hauskana läppänä.

Antaa palaa vaan, kun ei enää ole henkilökohtaisia murheita. Kuka näki Soinissa surutyötä tekevän väistyvän puolueensa perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan? Tuskin kukaan. Minä näin nautiskelijan, jolla ei suru paina puolueensa päälle tai sen tulevaisuudesta. Mukava eurooppalainen virka tai toimi lienee jo sovittuna. "Edessä on jotain muuta" sekä "päätös ei ollut helppo, mutta se on oikea. Kaikkien kannalta" kertovat siitä. Soini tietää senkin, että puolue ei ajaudu kriisiin, vaan se on siinä JO. Hän lienee päättänyt jo kauan sitten hypätä pois ajelehtimaan päässeestä laivasta, mutta seuraava hillotolppa ei ollut vielä sovittuna. Nyt kai on. Mutta mitäs sitä kertomaan ennen aikojaan. Antaa poikien ensin kisata pj:n pallista ja ministeri-Audeista. Sitten on hyvä ilmoittaa, että minäpäs tästä lähdenkin Brysseliin - ulkoministerin Audi on vapaana, olkaa hyvä. Näkeepä sitten senkin, ketkä oikeasti ovat olleet lojaaleja.

Uudeksi puheenjohtajaksi on käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Puolueen uusi linja muotoontuu sen mukaan. Mutta se tulee selville vasta kesäkuussa. Ei käy kateeksi kuntavaalityötä tekeviä piirien ja yhdistyksien pomoja. Hikeä taitaa pukata. Tunnetuille PS-henkilöille on vastikään jaettu nippu sakkotuomioita; tuleva linja on arvailujen varassa - joka tapauksessa koveneva; puolue on pudonnut korkealta takiaispuoluesarjaan, ainakin mitä tulee kannatuskyselyihin. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen isojen puolueiden joukkoon kuuluminen on unta vain. Se voi peräti riitaantua kahdeksi sirpalepuolueeksi. Soinia se ei silloin enää haittaa. Hänellä on hillotolppia kaksi: hyväpalkkainen virka ja hyvin voiva säätiö hallinnoitavanaan. Maisterisjätkä senkun porskuttaa.

Timo Soini loi Perussuomalaiset käyttäen hyväkseen mm. herravihaa. Hänen oma keksintönsä se ei ollut, vaan oppi-isä Veikko Vennamon, joka oli Suomen ensimmäinen varsinainen populistipoliitikko. Opportunistipoliitikko. Nyt Soini astuu sivuun. Mutta vain puolueen johdosta. Hän jää hallinnoimaan mukavan miljoonaomaisuuden kerännyttä ja sitä puolueen avulla vielä edelleen kerryttävää Perussuomalaisten tukisäätiötä.

Kun Soini oli ilmoittanut toiveestaan ulkoministeriksi jäämisestä, totesi Jari Lindström omasta ministeritulevaisuudestaan TV-haastattelussa, että "se on isompien herrojen käsissä" tarkoittaen Sipilää, Orpoa - ja Soinia. Soinista itsestään on tullut herra. Kyllähän se on näkynytkin. Kun herran elämän makuun on päässyt, sitä haluaa lisää.

Naistenpäivänä voi vielä tässä todeta, että Perussuomalaiset on yksi viimeisiä miehisyyden linnakkeita. Kyllä se on edelleen vielä äijäpuolue. Leena Merellä ei ole mitään mahdollisuuksia puheenjohtajaksi. Naiset kelpaavat tasa-arvoisuuden vaikutelman vuoksi varapuheenjohtajiksi ja sihteereiksi. Slunga-Poutsalon lisäksi puoluetoimistossakin tarvitaan äijä, ”työmies”.

Ja tämä kirjoituksen faktat ovat peräisin hevosmiesten mutu-toimistosta.