tiistai 19. marraskuuta 2019

Asekauppa voi hyvin Lähi-Idässä



Trumpin hallinto teki hyvän päätöksen asekauppiaille. Ilmoitti, että Israelin Länsirannalle, palestiinalaisten alueille, rakentamat siirtokunnat ovat ihan kansainvälisen lain mukaisia.

Joku päivä sitten vertasin Facebookissa miljoonaa ja miljardia sekunteihin, että kuinka paljon ne ovat vuosissa. Miljoona sekuntia siis 12 päivää ja miljardi 32 vuotta. Maailmassa myydään aseita 1700 miljardilla dollarilla vuodessa. Rauhanliitto EU:n maista kahdeksan mahtuu maailman 20 suurimman asemyyjän joukkoon. Aika hyvin. USA, joka on maailman johtavin rauhanviejä, on se suurin aseita myyvä maa. 1700 miljardia dollaria on sekunteina yhtä kuin 53910 vuotta. Sen verran siis aseista maksetaan yhdessä vuodessa. Voi hyvällä syyllä miettiä, voiko tuo olla mitään oikeaa rahaa. Ei ole. Se on pääasiassa pankkien konesaleissa luomaa virtuaalivelkaa, jonka arvon aseiden ostajavaltioiden veronmaksajat kuitenkin joutuvat maksamaan.

Missä käydään sotaa, sinne kannattaa viedä aseita. Ja kun Lähi-Idässä soditaan enimmäkseen, viedään yli kolmannes kaikista aseista sinne. USA:n aseviennistä yli puolet menee sinne. Israel on hyvä asiakas. Nyt, kun USA vastoin kansainvälistä selvää lakia ilmoittikin, että Israelin siirtokuntarakentaminen Länsirannalle onkin "kansainvälisen lain mukaista", avautuu asemyyjille iloisia näkymiä. Levottomuudet ja jatkuva hiljainen sodankäynti tulee vain kiihtymään. Ja siinä tarvitaan aseita. Ja aseita tarvitaan, kun Israel kiihdyttää puolustautumistaan arabivaltioiden vihamielisille aikeille pyyhkiä koko Israelilla kamelinpersettä.

Trump on kaikkien vietävissä ja voikin olla varma siitä, että USA:n ensimmäinen valtiomahti, sotilasteollinen liittouma, on lobannut tämänkin päätöksen. Samoin kuin sen aiemman, jossa USA siirsi lähetystönsä Jerusalemiin, mikä siirto sekin edelleen lietsoi lisää kipinöitä palestiinalaisten ja Israelin välille. Ei vähentänyt yhtään Hamasin sinänsä typerää rakettien lennätystä.

Mutta Suomikin pärjää vallan hyvin joukossa. Suomi myy aseita myös pääasiassa Lähi-Idän suuntaan, Saudi-Arabiaan, Arabiemiraatteihin ja Turkkiin yli 200 miljoonalla per vuosi. Sekunteina tuo aika olisi noin seitsemän vuotta. Nuo kaikki maat käyvät tavalla tai toisella sotaa. Se ei ole esteenä. Rinteen vihervassarikepulihallitus antoi nyt syksyllä asevientiluvan Turkkiin. Tarkkuuskivääreitä, patruunoita ja muuta mukavaa. Sen jälkeen Turkki hyökkäsi kurdien kimppuun Syyriassa. Asevientilupia ei muuten juuri ole peruutettu, jos onkin osoittautunut, että vientimaa onkin alkanut sotimaan. Sotaa käyviin maihin on kielletty viemästä. Jos sotiminen todetaan, uutta lupaa ei myönnetä, mutta vanhalla saa viedä. Kuten puolustusministerimme Kanki-Kaikkonen totesi: "Myönnettyjä lupia ei ole yksinkertaista perua. Täytyy seurata EU-maiden käytäntöjä. Niinpä. Kun muut, niin miksi emme mekin. Siis emme peru lupia. Asekauppa se on joka kannattaa. Ruumiita voi nyt vähän tulla, mutta kuoleehan ihmisiä muutenkin.

Aselobbarit ovat pitäneet pääministerimme hyvin ajan tasalla myös USA:sta hankittavien hävittäjien suhteen. Hän totesi vastikään, että "puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen ja muiden kumppaniemme kanssa vahvistaa kansallista turvallisuuttamme". Hänen mukaansa koko Eurooppa tarvitsee USA:n sitoutumista maanosan turvallisuuteen. Mitä se sitten tarkoittaneekin. Mitä tai keitä vastaan Eurooppa tarvitsee jenkkiaseiden apua? Venäjää vastaan? Islamistiryhmittymiä vastaan? Vai onko kyse vain aseiden sujuvasta liikkumisesta eri suuntiin? Että jenkkihävittäjiä Suomeen ja kivääreitä, ammuksia ja panssariautoja Suomesta Lähi-Itään, Turkkiin ja Saudi-Arabiaan ym. islamilaisiin maihin?

Muuten, on mielenkiintoista se, että Ranskan presidentti ilmoitti taannoin Naton kärsivän "aivokuolemaa" ja että hän EI tiedä, onko se kuuluisa 5. artikla voimassa. Eli että jos joku nyt todellakin hyökkäisi Natomaan kimppuun, tulisiko USA ilman muuta apuun. Että tulisiko ratsuväki torvet raikaen... Suomihan on, kuten tiedämme, Naton liitännäisjäsen - ilman sitä 5. artiklaa. Iloitkaamme, me olemme yhtä jäseniä Natossa kuin mikä tahansa muu Natomaa, eikä tarvitse maksaa jäsenmaksuja. Vai maksammeko me..? Kukapa tietää?

Nyt odotan mielenkiinnolla hallituksemme kannanottoa USA:n antamaan yksipuoliseen synninpäästöön Israelille kansainvälisen lain rikkomisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti