tiistai 17. syyskuuta 2019

Tuulivoima on likaista. Kaikin tavoin.



Nähtävästi yrityssossua, yritystukea, ei saada sitten millään alas. Sitä vaan lapioidaan laskentatavasta riippuen 4 - 8 miljardia vuodessa, suoraa ja verotukea. Suurin osa täysin turhaan. Yritystukea saavat käytännössä suuret, vakavaraiset ja paksusti voivat suurfirmat. Suurimpia tukia saavat firmat jakavat vuosittain omistajilleen myös tukevia osinkoja, varsinkin puunjalostusfirmat, jotka samalla myös riistävät paikallisten rikollisten avulla Brasilian ja Uruguayn köyhiä ja muuttavat sademetsiä puupelloiksi.

Varustamot ovat myös hyvin voivia suurfirmoja. Nekin saavat yrityssossua. Tiettävästi siksi, että suomalaiset saisivat halpoja laivareissuja ja risteilyjä. Voi vaikka mennä Tallinnaan hankkimaan verotonta brenkkua. Suomessa valmistettuakin. Noilla risteilyillä muuten eivät käy pienituloiset eläkeläiset tai muut köyhät. Siellä käy lähinnä se suuri harmaa keskituloisten massa.

Nyt 17.9. hallitus päivän kestäneen budjetin rustauksen jälkeen ilmoitti, että yritystukia leikataan peräti 120 miljoonalla - 2023 mennessä. Eli se siitä. Käytännössä ei siis oikein lainkaan.

Tuulivoimayhtiöt kuuluvat myös niihin suuriin yrityssossun saajiin. Mauri Pekkarinen tuon tuulivoimatuen, syöttötariffin, sai aikaan. Valtio siis maksaa uusiutuvalle energialle ns. tuotantotukea. Pekkarisen tytär ja vävy ovat mukana tuulivoimabisneksessä ja ovat saaneet hyvät fyffet syöttötariffeista. Vävy oli mukana Taaleritehtaassa, joka perusti Honkajoelle tuulivoimapuiston. Se myytiin ulkomaille. Suuri osa tuulivoimatuista meneekin ulkomaisille sijoittajille. Veronmaksajien rahaa. Joka kolmannen tuulivoimayhtiön omistus johtaa lopulta ulkomaisille sijoitusyhtiöille, vaikka suomalaisia nimiä myllyissä lukisikin.

Valtiotalouden tarkastusvirasto VTV:n mukaan tuulivoiman tukeminen tulee hintoihinsa. Tuet voivat nousta vielä 2–3 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Ja mitä me saamme? Hyvän mielen, kun hiilitase helpottaa ja maailma pelastuu? Puhdasta energiaa, jota voi suu messingillä käyttää vaikka sähköauton lataamiseen? (sähköauto muuten on suunnilleen yhtä ympäristöystävällinen kuin 300.000 km ajettu vanha dieselmersu)

Juu ei. Tuulivoima saastuttaa. Siitä on tehty Englannissa tutkimus, jossa osoitetaan, että pahin saastuttaja on muuntamoasemien ja kytkinlaitteiden eristeiden rikkihexafluoridikaasu, joka on 23 500 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Pelkästään vuonna 2017 tuon kaasun lisäys vain Euroopassa vastasi 1.300.000 henkilöauton päästöjä. Mietin jo vuosia sitten, kun tuohon lähelle Peittooseen niitä valtavia myllyjä pystytettiin, että milloin saisi nähdä jonkun taseen tuulivoimalasta, että kuinka paljon se on säästänyt hiilareita verrattuna siihen määrään, mikä on aiheutunut niiden rakentamisesta, teräksen valmistuksesta, harvinaisten metallien tuotannosta, perustusten betonivaluista, pystyttämisestä, jatkuvista huolloista ja öljynvaihdoista, siipien irrottamisista ja kuljettamisista Ranskaan korjattaviksi. Jo tuolloin mietin, ettei varmaan kovin hyvä tase olisi nähtävissä, kun niiden käyttöikä on joku 20 vuotta. Sitten ne täytyy vielä purkaa ja hajasijoittaa niiden ongelmajätteet, metallit, muovit ja lasikuidut... Silloin en tiennyt mitään noista eristekaasuista edes.

"Puhdas" tuulivoima on saanut pian miljardi euroa tukea veronmaksajilta. Tämä tieto on peräisin Energiaviraston uusiutuvan energian osaston johtajalta Pekka Ripatilta.

Että ei muuta kuin lisää tuulivoimaa - ilma puhdistuu ja maailma pelastuu! Pääsemme ympäristösynneistämme eroon, emme tarvitse enää edes puolestamme kärsinyttä ja ylösnoussutta! Kiitetty olkoon tuulivoima!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti