torstai 16. toukokuuta 2019

Ilmastoahdistus II


Meillä on ahdistus taas. On perustettu terapiaryhmiäkin asian käsittelemiseksi. Kai auttava puhelinkin. On siis ilmaston lämpeneminen ja on eliölajien joukkotuho. YK:n raportin mukaan ihminen aiheuttaa miljoonan lajin häviämisen, jos emme muuta elämäntyyliämme. Tämäkin ennuste perustuu mallinnukseen, eikä se tule pitämään paikkaansa. Mutta ahdistukseen se on omiaan. Omassa lapsuudessanikin ahdistuttiin. Silloinkin saastumisesta ja Biafrasta. Nuoruudessani ydinaseista ja -voimaloista, USA:n imperialismista, muttei Neuvostoliiton. Siitä ei kuulunut ahdistua.

Ilmastoahdistus lienee Ylessä keksitty termi. Minä taas olen ahdistunut siitä, että yksikään tietokoneilla mallinnettu ilmaston kehitys ei ole korreloinut todellisuuden kanssa, mutta siitä huolimatta tehdään ilmasto- ja energiapäätöksiä, jotka vaikuttavat välittömästi satojen miljoonien vähävaraisten ihmisten elämään vain siksi, että torjutaan maagista ”1,5 asteen lämpenemistä", jolla arviolla ei ole tieteellistä perustaa. Se perustuu ilmastomalleihin, joita on vuoden 2013 jälkeen säädetty tuottamaan todellisuutta lämpimämpiä arvoja. Ja menneisyyden lämpötiloja tuunattu kylmemmiksi. Siis ilmastomanipulointia. Tästä on näyttöjä, joita Oslon yliopiston professori Ole Humlum on kerännyt. Vuonna 2009 Climategate eli se ilmastotutkijoiden sähköpostien lipsahtaminen julkisuuteen kertoi myös siitä, että lämpötiladataa oli tuunattu näyttämään menneinä aikoina kylmempiä arvoja ja vastaavasti nykyajan lämpotiloja oli korjattu ylöspäin.

Meille on määrätty ja tullaan määräämään energia- ym. haittaveroja, jotka ovat aina luonteeltaan tasaveroja ja kohdistuvat rajuimmin köyhiin. Tuulivoima maksaa meille vuodessa yli 100 miljoonaa . Siis pelkästään verovaroista. Sen lisäksi tuulivoimayhtiöt tietysti laskuttavat normaalisti sähköstään. Me maksamme energiaveroja ja ne käytännössä ohjautuvat tuulivoimafirmoille, jotka teettävät myllyt ja pystyttävät ne ulkomaisin voimin. Osa tuulituista menee maanomistajille maavuokrina. Maanomistajat eivät tuulivoimasta valita. Poliitikko ja entinen ministeri Mauri Pekkarinen ajoi tuulitariffit läpi. Hänen tyttärensä ja vävynsä ovat tuulivoimabisneksessä mukana, kuinkas muutenkaan.

Ilmastopolitiikka tuottaa köyhille maille haittaa enemmän kuin meille hyvinvoinnissa eläville. IPCC ei piittaa alueellisista eroista, vaan kehittyvien maiden on mukauduttava samaan "1,5 asteen suositukseen", vaikka se merkitsisi puun ja lannanpolton lisääntymistä ja hengityselinsairauksia. Englannissa on jo kuollut köyhiä ihmisiä 2010-luvun muutamissa kylmissä talvissa, koska ei ole ollut varaa maksaa ympäristöverojen nostosta kallistuneita sähkölaskuja. Englannissa onkin aivan uusi luokka: energiaköyhät.

Lääketieteen tohtori Mikko Paunio, epidemiologi, on ilmoittanut, että vuoden 2015 Pariisin sopimus, jossa on yksi tavoite säästää energiaa ja vettä, tulee todennäköisesti tuottamaan köyhissä maissa 200 miljoonaa ruumista vuoteen 20150 mennessä. Hänen mukaansa "Ilmastopolitiikan koneisto näyttää päättäneen, että köyhien maiden asukkaiden ei pidä saada nauttia samoista eduista".

Minä koen ahdistusta siitä, että kapitalistiseen talousjärjestelmään elimellisesti kuuluva järjetön tuhlaus ja ylikulutus näyttää saavan jatkua maailman tappiin. Eläinlajeja häviää, sademetsiä kaadetaan vauhdilla jalkapallokentällinen minuutissa, maailman meret täyttyvät muoviroskalla ja saastuttaminen on globaalisti edelleen samalla tasolla kuin 70-luvulla, jolloin siihen alettiin kiinnittää huomiota. Länsimaissa onkin tehty rajoituksia. Mutta ei joka paikassa. Vaate- ja muotiteollisuus on yksi saastuttavimmista yksittäisistä teollisuudenaloista. Sen näkee vaikka menemällä mihin tahansa ostoskeskushelvettiin, jotka ovat vaateputiikkeja väärällään. Myös kivijalkaliikkeistä murskaavasti suurin osa on nykyisin vaateliikkeitä. Ilmastoahdistuneista suurin osa käy suurempia ahdistuksia tuntematta näissä liikkeissä, joiden valikoimista valtaosa on tehty Intian ja köyhien maiden orjatyömarkkinoilla olosuhteissa, jotka Suomessa ovat olleet kiellettyjä kohta jo 150 vuotta.

Minä koen ahdistusta siitä, että maamme on Naton ja USA:n renkimaa, joka pistää lähivuosina 10 miljardia hävittäjiin, joita tarvitsee oikeasti vain USA. Todennäköisesti turvaamaan Itämeren alueella USA:n taloudellisia etuja Venäjää vastaan. USA ei ole milloinkaan ollut sotilaallisesti läsnä missään muuten kuin omien taloudellisten intressiensä takia. Ja mitä Itämerellä on? Öljyä. Ei siellä Venäjä ja USA muuten partioisi jatkuvasti. Nuo 10 miljardia ovat pois muualta yhteiskunnasta ja hankitut hävittäjät tulevat jatkossakin olemaan kiitettäviä rahaimureita eli niiden ylläpito ja päivitykset tulevat maksamaan käyttöikänsä aikana toiset 10 miljardia. Se on ahdistavaa.

Minä koen ahdistusta siitä, että EU:n alueella jää pelkästään ALV-huijauksien vuoksi verotuloja saamatta 50 miljardia vuodessa. Tästä suuri osa päästökaupasta. Päästökauppa, joka siis oli tarkoitettu ilmaston lämpenemisen torjuntaan, onkin päättäjien lahja päästökauppahuijareille sekä energiayhtiöille windfall-voittoineen. Päästökauppa on vajaan 100 miljardin arvoinen bisnes per vuosi. Maksajina toimivat sähkön loppukuluttajat. Fortumin Mikael Lilius oli yksi niistä, jotka kuittasivat järjettömiä bonuksia ei mistään. Mutta kukaan ei enää muista tuota Fortumin laillistettua rikosta eikä ahdistu siitä.

Minä koen ahdistusta siitä, että Shell saa edelleen tuhota Nigerian luontoa. Se on sitä saanut tehdä vuosikymmenet. Se on pannut maan armeijan tappamaan siviilejä ja tuhoamaan näiden kyliä, mikäli ovat napisseet vastaan. Shell pani aikoinaan aluilleen (lakimääräisesti) sairaaloiden ym. infran rakentamista, mutta keskeyttivät työt. Maat, vedet ja ilma ovat saastuneet ainakin 1000 neliökilometrin alueella. Eli juomavesikin on ollut myrkyllistä. Öljyn pumppauksessa tuleva kaasu poltetaan. Sen hyötykäyttö Nigerian asukkaille olisi liian kallista. Saastumisen puhdistaminen vie kymmeniä vuosia.

Nigeriassa Shell ei tarvinnut oman armeijansa tukitoimia, kuten Lähi-Idässä. Kaikki sodat, missä USA on ollut osallisena tai aloittajana siellä, ovat periaatteessa vain ja ainoastaan öljystä. Varsinkin Lähi-Idässä. USA on nyt siis Itämerellä. USA:ta ei paljon nappaa Suomen tai Baltian maiden turvallisuus. Se vain on se, mitä poliitikkomme ja kenraalit meille uskottelevat. Ehkä itsekin uskovat.

Jokaisen, joka potee ilmastoahdistusta, olisi syytä ahdistua aina, kun ostaa kaupasta ”vuoristolähdevettä” muovipullossa. Noiden vesien valmistaminen vie 800 kertaa enemmän energiaa kuin vesijohtovesi, jota noissa pulloissakin oikeasti on. Myös pitäisi olla ahdistunut siitä, että Nestlé hamuaa kaikkia maailman pohjavesivaroja omistukseensa. Se on jo joissakin paikoin saanut pohjavesivarat hupenemaan superopportunistiseen bisnekseensä.

Jokaisen, joka potee ilmastoahdistusta, olisi syytä tutkia sisintään ja katsoa, onko hurahtanut nykyuskonnoista levinneimpään, konsumerismiin. Konsumerismi on syypää useimpiin luontoa ja luonnonvaroja koskeviin ongelmiin. Mutta konsumerismin hylätessämme on meidän keksittävä ratkaisut satojen tuhansien uusien työttömien laumoihin ja erinäisiin talouden mullistuksiin. On kehitettävä kokonaan uusi talousjärjestelmä. Silloin koko rahatalous joutuu kyseenalaiseksi ja koko käsite raha. Onko sellainen mahdollista? Tuskin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti