JA IHMINEN LOI JUMALAT

 

 





Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia       

Kirja-arvio julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/25

 

”Jos Jumalaa ei olisi, olisi hänet keksittävä”, totesi Voltaire aikoinaan kyyniseen tapaansa. Voltairen usko jumaliin lienee ollut hataraa, mutta hän totesi asian niin kuin se itse asiassa tapahtui. Jumalia ei ole, mutta nämä keksittiin.

 

Kirja Jumalan synty ei tavan uskonnottomalle ja vapaa-ajattelijalle mitään ahaa-elämyksiä suo, mutta sitä enemmän tietoa siitä, miten kristittyjen palvoma jumala aikoinaan syntyi tähän monitahoiseen maailmaamme. Aikojen takainen maailma oli pelottava ja selittämättömiä ilmiöitä täynnään. Selitys oli saatava – mikä asia pätee aikanamme edelleenkin ja sikäli salaliittoteoriat ja humpuukimarkkinat voivat hyvin. Onnettomuuksilla ja vastoinkäymisillä oli oltava syy. Monille edelleen. Niitä olivat aikanaan mystiset voimat, joille selityksen antoi metafora – jumaluus.

 

Helsingin yliopiston teologian dosentit Juha Pakkala ja Raimo Hakola sekä psykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipelto ravistelevat luutuneita käsityksiä ja uskomkiuksia jumaluudesta, Jeesuksesta ja ylösnoususta kirjassaan Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia. Kirjassa käsitellään hyvin yleistajuisesti kristinuskon ja jumalan syntyhistoriaa, mutta vankasti tieteelliseen tietoon perustuen.

 

Kirja on vähän kuin jatkoa tai sisarteos Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjalle Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia (arvio VA 3/23). Molemmissa osoitetaan seikkaperäisesti niin jumalien kuin uskontojen syvä inhimillinen perä. Kaikki on ihmisen keksimää. Uskonnot kirjoineen ovat olemassa, uskontojen sisältö ja palvonnan kohteet vain aikojen takaisten mielikuvitusten lennon, tietämättömyyden ja vallan käytön tarinaa.

 

Kirjoittajat käsittelevät varsin perusteellisesti ja arkeologisin sekä historiallisten perustein inhimillistä ideaa, josta käytetään nimeä jumala. Mutta myös samoja teemoja kuin Sensuroitu -kirjassa käydään läpi - mitä Raamattu kertoo ja mikä on faktuaalisesti tai historiallisin todennäköisyyksin totta tai todennäköisempää tapahtumien kulkua. Jeesuksen historiallisuutta kirjoittajat eivät kyseenalaista. Itselleni on jokseenkin samantekevää, oliko tällainen Jeesus olemassa vai ei. Oleellisempaa on se, miten tämän myyttiä on rakennettu ottaen aineksia myös muista legendoista, ja tästä tehty uskonnon sankari ja peräti jumala. Jeesuksen tyhjä hauta kyllä kyseenalaistetaan. Kirjassa todetaan, että mitä ilmeisimmin Jeesus heitettiin joukkohautaan ja tämä häpeällinen hautaaminen olisi vaivannut kristittyjä, joten kehiteltiin tarina kunniallisesti oman kalliohautansa käyttöön luovuttaneesta Joosef Arimatilaisesta. Varhaisin evankeliumi, Markus, ei tunne Jeesuksen neitseestä syntymistä. Se tarina on kirjoitettu myöhemmin. Sopi uskonnon sankariin paremmin. Esimerkkejä malliksi oli, mm. Akhilleus ja Herakles. Poikkeukselliset ominaisuudet olivat tietty peräisin jumalilta.

 

Levantin alue oli aikoinaan varsinainen jumalten temmellyskenttä, jossa vallitsi jumalten markkinat. Jumalia riitti vähän joka lähtöön, ja nämä olivat usein vielä kehollisia. VT kirjoittaa jumalasta, joka käyskenteli puutarhassa etsien langenneita luotujaan ja sitten vieläpä painiottelusta, jumala vs. Jaakob. - Oli naispuolisia, oli miespuolisia ja oli sukupuolettomia jumalia. Kristinuskossa tuntemallamme jumalalla oli aikoinaan myös vaimo, Asera. Mutta kuten kaikissa innovaatioissa ja ideologioissa, niiden alku on varsinaista sähellystä, kokeilua, hylkäämistä ja valitsemista. Niinpä aikaa myöten israelilaiset saivat vain sen yhden pääjumalan, Jahven, joka on miespuolinen. Ja kehollisuus hävisi. On tietty kätevämpää pitää jumalana olentoa, josta ei voi tehdä havaintoja, joten tälle voi kirjoittaa kaikkivoipaisuuden ja mitä sitten hyvänä pitääkin. Kun konkretiaa ei ole, on vaikea väittää vastaan.

 

Kristinuskon jumalan voi sanoa saaneen syntysysäyksensä vuonna 587 eaa, kun babylonialaiset suunnilleen hävittivät Juudan pääkaupungin Jerusalemin. Siellä oli tarujen mukaan temppeli, se ensimmäinen, joka myös tuhoutui. Ja kun ei ollut paikkaa, missä palvoa jumalaa, oli tämäkin kuollut. Mutta ei kuopattu. Jäljelle jääneet pohdiskelivat miten jatkaa, ja niinpä kirjoitettiin uusi jumala. Kristittyjen jumala lienee aikojen takaisten kirjurien kehittelemä.

 

Kirjan ovat kirjoittaneet tekijät ns. yksiäänisesti. Erikseen kirjoittajan nimellä varustettuja lukuja tai osioita ei ole. Siitä huolimatta teksti on samantyylistä ja saumatonta. Tekijät eivät kirjassa ota kantaa Jumalan olemassaoloon tai uskomisen relevanttiuteen. Mutta tämä sekä Sensuroitu -kirja tekevät yhdessä selvää silppua Raamatun kertomuksista, kristinuskon perusteista, jumalasta ja Jeesuksen jumaluudesta. ”Ja ihminen loi jumalat”, kuten Pascal Boyer oman kirjansa nimessä totesi.

 

Tiukkaa uskonnotonta voi kyllä häiritä ”lopuksi” -luvussa ilmenevä myötämielisyys uskoon, jopa kannustus muodostaa oma jumalakuva käytettävissä olevan tiedon mukaan - kuten jumalakäsitys näin on vuosisatojen aikana muuttunutkin. Vähän kuin ”deus ex machina”. Kirjan ulkonäkö hieman häiritsee. En ymmärrä kullanväristä typografiaa ja saman väristä kirjan selkämystä. Tulee mieleen uskonnolliset kirjat. Lieneeköhän se ollutkin sarkastinen tarkoituskin..?

ABSURDEJA USKOMUKSIA VAIKKA MUILLE JAKAA

  

 

 

 

 

 

 

 

Julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/25

Markus Tiittula: MAAILMA ON TOTTA

Maailmaamme mahtuu monia merkillisiä asioita. Yksi niistä on usko tyyten irrationaaleihin juttuihin ja olentoihin. Näkymätön maailma on niin monille totta. Toiset uskovat jumaliin, toiset isojalkaan, Loch Nessin hirviöön, ufoihin ja homeopatiaan. Tai tonttuihin, kuten islantilaisista peräti puolet, vaikka maa onkin moderni ja edistynyt.

 

Markus Tiittula käsittelee kirjassaan omituisia uskomuksia. Sellaisia uskomuksia, jotka eivät rationaalisesti maailmaa katsovalle ja skeptikolle sinänsä ole uusia. Tiittula on haastatellut erilaisiin ilmiöihin antaumuksellisesti uskovia ihmisiä, mikä tekee tekstistä mielenkiintoista. Tiittula ei suhtaudu haastateltaviinsa alentuvasti, vaikka lievää huvittuneisuutta voi havaita. Asenteellisuus tekisikin tällaisesta kirjasta arvottoman.

 

Monet oudoista uskomuksista ovat varsinkin USA:ssa vallitsevia. Tiittula asui Trumpin ensimmäisen valinnan aikaan USA:ssa. Hän mietti, miksi Trump vetoaa evankelikaaleihin, vaikka tämä edustaa suunnilleen kaikkea sitä, mitä nämä vastustavat. Mutta häneen uskottiin ja uskotaan. Uskon kohde voi olla vaikka kuinka mieletön, eikä se uskoa horjuta. Suomessa ollaan kuitenkin vähän rationaalisempia. Ainakin vähän. Monella älykkäällä ja muuten periaatteessa rationaalisella ihmisellä on kuitenkin se oma kaninkolo.

 

Erilaisuus on rikkautta ja monet absurdit uskomukset ovat vain maustetta monesti ankaraan tai tylsään arkeen. Hyvänä esimerkkinä voi pitää vaikka uskoa isojalkaan. Tähän kummajaiseen todellakin uskotaan, vaikka ainuttakaan havaintoa tästä ei ole, ei kuolleita yksilöitä, ei tämän tekosia tai jälkiä, eikä kuolleita yksilöitä.

 

Voiko uskoa kivien parantavaan energiaan pitää vahingollisina? Elokuvatähti Gwyneth Paltrow myyskentelee ”Jade Egg -vaginakiviä” (!), jotka palauttavat ”naisenergiaa”, ja ”henkisten vampyyrien karkotussuihketta” joka sisältää ”reikillä ladattuja kristalleja, ääniviritettyjä jalokivieliksiirejä, kuunvaloa ja rakkautta”. Tämä suihke Paltrowin mukaan pitää ”auran ehjänä” ja karkottaa ”elämänenergiaa imevät ihmiset”. Tuskin on kovin vaarallista, mutta usko tällaiseen soopaan kyllä imee rahat kiitettävästi.

 

Mutta sitten on uskomuksia, jotka ovat selvästi vahingollisia. Esimerkkeinä energiahoidot ja homeopatia. Näitä myydään tiedehtävin termein höystettyinä, mikä onkin mielenkiintoista, kun näiden huuhaa-hoitojen markkinointikohde on selvästi tiedevastaiset ihmiset. ”Kvanttilomittuminen, holografia, komplemetaarisuus, mikrotubuluksinen fysiologia” – vakuuttavaa! Energiahoidot kuulemma toimivat etänäkin – vaikka toiselle puolelle maapalloa. Mutta vaarallisiksi nämä absurdit huuhaat tulevat, jos ne estävät niistä vakavaan sairauteensa parannusta hakevaa henkilöä menemästä lääkäriin. Whatstheharm.net -sivustolla on lueteltuina 670.000 tapausta vaihtoehtohoitojen aiheuttamista harmeista ja kuolemista.

 

Terveystutkija (!) Pauliina Aarva toteaa kirjassaan ”Parantavat energiat”, ettei todisteita hoitojen vaikutuksesta edes tarvita. Tämäkään tuskin saa hoidoista vakuuttuneita epäröimään.

 

Mielenkiintoisesti Englannin kuningashuone on turvautunut jo vuosikymmeniä homeopatiaan. Nykyinen kuningas Charles III on innokas vaihtoehtohoitojen mainosmies. Kahviruiskeita syövän hoitoon, voikukkaa ja artisokkkaa myrkkyjen poistoon kehosta ynnä muuta mukavaa. Hän on vaatinut lääketiedettä avautumaan vaihtoehtohoitoihin.

Mutta ihminen kykenee uskomaan mitä hyvänsä. Aivomme ovat kovin elastiset, kuten Tiittula itse on todennut. Isojalkaan tai ufoihin uskova luopuu kriittisestä järjestään – vaikka toisaalta tämä pitää höpöhöpönä vaikka sitä, että autolla on jano, jos bensa loppuu, tai että kissat ajattelevat latinaksi.

 

Kirja päättää trilogian, jossa aiemmat olivat Taistelu totuudesta ja Jumalakortti (arvio VA 4/23). Tyyli näissä on sisältöä, kantta ja taittoa myöten samankaltaiset, mikä sekin tekee kolmikosta hienon kokonaisuuden.

 

Lopuksi sopinee vielä lainaus mainiosta viihdesarjasta Tohtori House: ”Totuus alkaa valheista”. Kaikki uskomukset eivät sinänsä ole varsinaisesti valheita, mutta niiksi ne muuttuvat, jos niillä on tarkoitus hyötyä hyväuskoisten kustannuksella.

 

 

TINKIMÄTTÖMÄSTI SAATANANPALVONNASTA

 

 

 

Tuomas Äystö: Paholaisen perilliset – satanismipaniikin synkkä historia

Julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/25

Viime aikoina on julkaistu kaksi saatanapaniikista kertovaa kirjaa. Edellisessä lehdessä (Vapaa Ajattelija 1/25) arvioin Katri Ylisen kirjan ”Saatanallinen paniikki”. Sitä lukiessani tietooni tuli Tuomas Äystön tammikuussa julkaistu ”Paholaisen perilliset – satanismipaniikin synkkä historia”. On sattuma, että nämä kirjat julkaistiin kuukauden välein. Äystö oli kyllä saanut tietää Ylisen suunnitelmasta, mutta kyseessä oli erikseen syntyneet ideat. Aivan sattumasta ei silti ole kyse. 90-luvulla pelko saatananpalvonnasta ja nuorten perikatoon menemisestä oli sukupolvikokemus, ja 20 vuotta on ymmärrettävä aika katsoa nostalgisesti taaksepäin oman lapsuuden ajan ilmiöihin. Molemmilla on myös omakohtainen kokemus saatananpalvonnasta varoittelevan nuorisopastori Riku Rinne vierailusta kummankin koulussa.

 

Jos Ylinen on viestintäalan yrittäjä ja tietokirjailija, on Tuomas Äystö uskontotieteen tohtori ja uskontotieteilijä. Se myös näkyy molempien teksteissä. Ylisen teksti on enemmänkin kaunokirjallista, kun Äystöllä ote aiheeseen on tiukan asiallista, monipuolista ja tinkimättömästi tekstilähteisiin perustuvaa. Lukemista se ei suinkaan haittaa. Päinvastoin.

 

2020-luvun alku oli käänteiden aikaa. Tuli Covid-19, salaliittoteorioiden nousu, MAGA-liike, Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Nämäkin tulevat olemaan sukupolvikokemuksia. Mutta näihin aikoihin Suomessa lehdistössä on ilmestynyt itseironisiakin muisteluksia jo kolmen vuosikymmenen takaisesta paniikista. Siispä Äystö päätti käydä asiaa läpi uskontotieteilijänä. Tuloksena tämä kirja.

 

Kirjan ensimmäinen puolisko kertoo satanismipaniikista USA:ssa. Siellä se alkoi ja siellä se laantui alkaakseen Suomessa. Lukuisat esimerkit USA:sta kertovat aivan absurdista naiiviudesta sikäläisellä yleisöllä, mikä kylläkin jatkuu edelleen. Muodot vain ovat muuttuneet. Yhteiskuntaa uhkaaviin salaliittoihin uskotaan edelleen, mutta ei nähdä käsillä olevia todellisia vahingollisia ilmiöitä.

 

Legendaarisen amerikkalaisen saatananpalvonnan lanseeraajan, Saatanallisen raamatun tekijä ja Saatanan kirkon perustajan Anton LaVeyn edesottamukset käsitellään riittävässä laajuudessa. LaVeyn sumuista ideologiaa kuvaa hyvin se, että hän omaksui uusiseelantilaisen Arthur Desmondin sosiaalidarwinistisen ja vahvimman oikeutta korostavan eetoksen, jossa halveksutaan yleistä moraalin tajua. Siihen istui hyvin myös äärikapitalismin ylipapitar Ayn Randin ”objektivismiksi” nimeämänsä opin omaksuminen. Saatananpalvontaan liittyykin yleisesti ylenkatse tavallista yhteiskuntanormistoa ja moraalintajua kohtaan.

 

Saatananpalvonta ei kuitenkaan ollut 90-luvulla uusi ilmiö. Se tunnettiin jo keskiajalla. Mutta syytös kohdistettiin lähinnä kerettiläisiin. Mielenkiintoisesti jo tuolloin levitettiin disinformaatiota Luciferia palvoneista kulteista. Ja jo yli sata vuotta sitten eräs Akseli Gallen-Kallela oli kiinnostunut satanismista Berliinin taiteilijapiireissä. Berliini onkin ollut perinteisesti syntinen kaupunki… Hypnotisoija Olliver Hawk (Olavi Hakasalo) 70-luvulla kutsui itseään ”Saatanan maanpäälliseksi suurlähettilääksi”. Aikansa uusnatsi Pekka Siitoin taas ”Saatanaa palvovaksi Luciferin arkkipiispaksi”.

 

Vaikka saatananpalvonta enimmäkseen onkin ollut naivia harrastusta, on siitä tai siihen uskomiseen ollut runsaasti harmia. 80-luvulla USA:ssa eräs päiväkoti joutui kurimukseen lasten hyväksikäyttösyytöksistä. Tietty saatananpalvonta oli mukana. Vanhemmat uskoivat jopa, että paikan työntekijät osaisivat jopa lentää. Koko perheyritys tuhoutui, ja omistajilta ja työntekijöiltä meni maine. Tapauksen oikeuskäsittely maksoi 16 miljoonaa dollaria. Ja kaikki tyystin tekaistujen aiheiden, luulojen ja lapsilta lypsettyjen ”todistusten” perusteella. Tästä häkellyttävästä episodista Äystö kertoo kuivan asiallisesti.

 

Saatananpalvontatematiikkaan erikoistuneet norjalaiset black metal -bändit olivat 90-luvulla syystäkin pahamaineisia kirkkojen polttamisineen ja rikollisuuksineen. Kuolemiltakaan ei vältytty. Kotimaisittain banaalia on sitten takavuosien kristittyjen piirien harrastama metal-levyjen takaperin kuuntelemiset paholaisen sanomien etsimisineen. Juice Leskinen teki siitä pilan biisiin Heavydiggarin vuorisaarna. Hän pyysi äänittäjä Mika Sundqvistia lausumaan takaperin sanat ”Te vääräuskoiset! Te odotatte viestiä saatanalta, mutta minä olenkin Sundqvist!”

 

Jos on ollut saatananpalvonnalla flirttailevia black metal -yhtyeitä, niin on ruotsalainen Ghost -yhtye ottanut omaan imagoonsa okkultistishenkisiä elementtejä. Sattumoisin 27.4. Pekka Laineen Ihmemaa -radio-ohjelmassa kuulin bändin varsin tuoreen biisin nimeltä ”Satanized”.

 

Ei vain kaksi kirjaa saatananpalvontailmiöstä – myös Markus Tiittulan kirjassa ”Maailma on totta” on siinäkin aiheelle omistettu luku. Kyllä vain parin kuukauden sisällä ilmestyneissä kirjoissa on nyt hyvin käsitelty tuo kumma ilmiö. Tuomas Äystön kirja on erinomainen tietoannos aiheeseen.

Suositteluni. 

Kristityt ovat kunnollisia

 

Julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 2/2025

  Vuosia sitten eräs kaverini kertoi autoaan katsastukseen vietyään vaihtaneen autoradion Radio Deille. Epätoivoinen yritys, jota naureskelimme. Vuosikymmeniä sitten sanomalehdissä näkyi vuokrata halutaan -palstalla usein ilmoituksia, joissa ”uskova mies” etsii asuntoa. Tuolloin ei juuri kannattanut itseään ateistiksi mainita. Poikamies, joka etsi vuokra-asuntoa, saattoi hyvinkin olla oikea renttu, ellei itseään uskovaksi maininnut.

  Edelleenkin monilla on käsitys sellainen, että uskovalla on moraali korkea ja tämä on kunnollisuudessa A1-luokkaa. Käsitys on vuosisatojen aikana kirkon ja uskovien juurruttama, ja se lienee maallistuneille hällävälisteillekin juuttunut jonnekin tajunnan takamaille. Sunnuntaikirkossa käymätön oli aikanaan vähintään epäilyttävä, ellei peräti kommunisti ja jumalankieltäjä.

Kristityn mielestä moraalia ei voi olla ilman jumalaa

  Uskovalla on Raamattu, joka antaa ohjeen ja turvan olemiselle, mutta tämän mielestä ateistilla ei ole mitään. Mutta väkivallalla ja tapoillahan se kirja on kyllästetty – eikä vain ihmisten tekemillä, vaan itse Jumala suoritti massamurhia. Silti vielä 2020-luvullakin jostain syystä on liikkeellä käsitys, että nimenomaan se Jumala on moraalin luonut ja että juuri kristityt ovat korkean ja jalon etiikan omaavia. Eräs kristitty kirjoitti eräässä kolumnissaan tietävästi, että ”Jumala on asettanut lakinsa sydämiimme”. 

  Kristityn näkemyksen mukaan ateistien etiikalta puuttuu pohja, ja se suorastaan oikeuttaisi tappamisen ja raiskaamisen. Kuvaavaa on, että eräs koulun opettaja oli ilmoittanut ET:n tunneille lapsensa valinneille vanhemmille, että ET:n opiskelijoilla ei ole moraalia. Väitti vielä, että ”te voitte tehdä vaikka rikoksia, koska teillä ei ole Jumalaa” (Risto Puumalainen: Uskomatonta elämää Suomessa). Eikä tuosta niin kovin pitkää aikaa ole.

  On erittäin ylimielistä ja tyystin perusteetonta kuvitella, että moraalisia periaatteita ja käskyjä ei olisi, jos ei olisi kristinuskon jumalaa. Mikään inhimillinen yhteisö ei kuitenkaan toimisi ilman näitä. Ihmiskunta ei olisi edes selviytynyt siihen pisteeseen, jossa tultiin keksimään jumalat.

Moraalin ulkoistaminen

  Jumaluskossa tapahtuu moraalin ulkoistaminen. Oikean ja väärän valinnan ohjaa tuonpuoleisessa odottava palkitseminen tai rangaistus. Tuomion langettaa olento, joka on määritellyt moraalin. Voi pohtia, kumpi moraalinen eetos on kestävämpi, itse ajateltu ja ihmispopulaatioissa vuosituhansien aikana muodostunut altruismi ja yleishumaani etiikka, jossa ei edes odoteta jotain tuonpuoleista rangaistusta, vaiko sellainen ajattelu, että ”en voi tehdä pahoja tekoja, koska minua seuraa rangaistus”. Jälkimmäinen ajattelu on paitsi perin outoa, myös erittäin itsekästä. Puhumattakaan siitä, että uskotaan olevan jonkinlainen rajan takainen elämä. Voi myös pohtia, kuinka eettistä ja moraalisesti oikeellista olisi langettaa ikuinen rangaistus ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

  Tuossa ajattelutavassa lienee taustalla aikojen takainen uskontojen syntymekanismi joukkojen hallinnan välineeksi. Kuuliaisuutta paukutettiin päähän uhkauksien kautta – rangaistus rikkomuksista seuraa haudankin taakse. Mutta miksi sitten nyt kristityt niin mielellään yrittävät kääntää toisia uskoonsa? Itse katson sen niin, että kyseessä on ”minä olen hyvä, koska olen kristitty. Sinäkin voit olla hyvä, jos uskot samoin kuin minä”. Kyseessä lienee myös tiedostamaton oman uskon vahvistus – ja tarve olla mahdollisimman suuren samoin uskovan yhteisön jäsen – olla oikeassa olevien joukossa. Tämäkin on evoluutiossa muodostunut käyttäytymispiirre.

 

Hengellinen väkivalta 

  Uskonnoissa on perinnäissääntöjä, jotka uskontojensa sisällä ovat hyviksi katsottu, mutta jotka ulkoapäin tarkasteltuna ovat selvästi raakaa henkistä väkivaltaa. Avioliittoon pakottaminen, usein alaikäisenä, on yksi tällainen uskon sanelema ”hyvä” käytäntö. Tällaista esiintyy Loisto-setlementin mukaan Suomessakin eri kristillisissä yhteisöissä. Tytär tai poika ohjataan hienovaraisesti, mutta määrätietoisesti menemään vihille samasta uskontotaustasta olevan kanssa. Käytännössä Kyse on pakkoavioliitosta. Sen väistäminen johtaa usein perheyhteydestä erottamiseen. 

  Eduskunta äänesti 28.3. eheytyshoidot kriminalisoivan kansalaisaloitteen puolesta selvin luvuin. Vastustajat olivat lähinnä perussuomalaisia ja kristillisdemokraatteja. Oikeusministeri Leena Meri (ps) ilmoitti, ettei hän vie aloitetta hallituksen valmisteluun vedoten ”hallituspuolueiden erimielisyyteen ja kiireeseen”. Aloite jätettiin jo vuonna 2023. Eheytyshoidot on moneen kertaan todettu henkiseksi väkivallaksi, joka voi aiheuttaa ja on aiheuttanut psyykkisiä ongelmia näiden hoitojen kohteeksi joutuneille. Kristilliset varsinkin kannattavat eheytyshoitojen sallimista. Heidän mielestään kielto toteutuessaan kaventaisi uskonnonvapautta ja sen määrittely, mikä on eheytyshoitoa, on vaikeaa. Ei yllättävää. Perussuomalaiset suhtautuvat mahdolliseen lakiin ”skeptisesti ja nuivasti” ja sen puuttuvan yksilönvapauteen.

  Maaliskuun lopussa annettiin Suomen ensimmäinen tuomio eheytyshoidosta. Kyseessä olivat adventtiseurakunnassa toimivat henkilöt, niin "hoitajat" kuin uhri, joka oli hoitojen alussa 16-vuotias. Hoidettavalle aiheutui mielenterveyden ongelmia. Tuomio tuli pahoinpitelystä. Hyvä näin, nimittäin hengellistä väkivaltaa voi olla vaikea todistaa. Eheytyshoidot saadaan kyllä vielä kriminalisoitua, mutta aikaa se vielä vienee.

 

Kristilliset arvot, entä sekulaarit? 

  Olen eräissä keskusteluissa uskovien kanssa yrittänyt saada vastauksia siihen, mitä ovat ne ns. kristilliset arvot, ja varsinkin, mitä ovat ne kristilliset arvot, mitkä eivät olisi universaaleja. Mitkä olisivat ne eettiset asetukset, jotka eivät kuuluisi ihmiskunnan yhteiseen arvoperimään. Ainuttakaan asiaa selvästi valottavaa vastausta ei ole tullut. Itse asiassa mitään sellaista kristittyjen omimaa arvoa, mikä ei olisi myös universaali, ei tietenkään ole. 

  Kristityt myöntävät kyllä, että moraali on yleisinhimillistä, mutta samaan hengenvetoon he väittävät sen olevan kristinuskon tuomaa ja Jumalan luoma järjestys. Mitään näyttöä tähän ei tietty ole. Pikemminkin uusi uskonto omaksui jo olemassa olevia ja muissa uskonnoissa esiintyneitä eettisiä arvoja. Toisaalta kristityt itse uskontonsa nimissä muiden mukana ovat tehneet kautta historian julmuuksia, jotka aivan hyvin ovat tienneet olevan vastoin uskontonsa perusprinsiippien vastaisia.

  Politiikassa on mahdollista tehdä hyvää tai pahaa. Miten kristillisiin arvoihin kuuluu se, miten kristillisdemokraattinen puolue hyväksyy ehdoitta tällä hallituskaudella vähäosaisiin kohdistuneet julmat leikkaukset? Tässä on vaikea nähdä kristillistä lähimmäisenrakkautta. Tai miten kristitty voi hyvällä omallatunnolla siunata nyky-Israelin harjoittamaa etnistä puhdistusta ja siviileihin kohdistuvia raakuuksia?

  USA:ssa Duken yliopiston tutkimuksessa vuonna 2010 selvitettiin, että uskonnottomien perheiden lapsista tuli vähemmän rasistisia, kansallismielisiä, militaristisia tai autoritaarisia. Heistä tuli selvästi suvaitsevaisempia kuin uskonnollisissa perheissä kasvaneista lapsista. Sekulaarit vanhemmat yleensä olivat selvästi eettisesti ja moraalisesti johdonmukaisia, mikä tietty vaikuttaa kasvatuksessa. 

  Huhtikuussa 2013 USA:n vankilavirasto julkaisi yli 200.000 vangille tehdyn kyselyn, jonka mukaan 0,07 % vangeista oli ateisteja. Samaan aikaan USA:n koko väestöstä yli puolet uskoi helvetin olevan olemassa. Ja vuoden 2012 Pew-tutkimuksen mukaan ateistien osuus väestöstä oli 2,4 %. Voi siis miettiä, ovatko ateistit moraalisesti ja eettisesti ihan kelvottomia.