tiistai 14. elokuuta 2018

Ihmiselämän puolustus ja kaksinaismoraali



Ulkoministerimme Soini haluaa puolustaa ihmiselämää, ja hänestä, kuten myös kansanedustaja Päivi Räsäsestä, ihmisoikeudet alkavat hedelmöittymisestä. Nämä molemmat kantavat huolta elämästä ja pitävät ihmiselämänä jo solutasolla tapahtuvaa jakaantumista, mutta he eivät piittaa puoskareitten käsissä kuolleista ja edelleen jatkuvasti kuolevista naisista ja nuorista tytöistä näiden ajautuessa vaihtoehtojen puutteessa laittomiin abortteihin.

Samoin kumpaakaan ei ole juuri hetkauttanut se, kun Israel joku vuosi sitten käytti fosforipommeja Gazassa niin, että lapsia paloi karrelle tai vammautui, kuten aikuisiakin siviilejä. Tai kumpikaan ei ole blogeissaan tai plokeissaan ollut huolissaan siitä, että Saudi-Arabia on jo pitkään tappanut siviilejä Jemenissä. Viimeksi kymmeniä kuoli, suurin osa pikkulapsia, kun Saudi-Arabian ohjus tuhosi näitä piknikreissulla kuljettaneen bussin. Isku tehtiin tahallisesti. Ja Saudi-Arabia puolusteli tekoaan.

Tai he olisivat huolissaan siitä, että Saudi-Arabia myös teloittaa oman maansa kansalaisia vaikka ateismista, kivittää naisia kuoliaaksi aviorikoksesta, oli sitten kyseessä vaikka raiskaus, ruoskii rauhanaktivisteja, olivat mistä maasta hyvänsä, sekä mestauttaa omia ja muiden maiden kansalaisia esim. huumeiden käytöstä tai vaikka noituudesta. Alaikäisiäkin. Samoin he eivät ole huolissaan Kiinasta, jossa teloitetaan todennäköisesti tuhansia ihmisiä mitättömistä syistä vuosittain sekä vangitaan samoin tuhansia siitä, että ovat esittäneet mielipiteen. Aivan kuten he. Soini ulkoministerinä aborteista. Räsänen sisäministerinä ollessaan esitti juhlatilaisuudessa, että kristityn velvollisuus on totella ensisijaisesti Jumalan lakia. Mitä jos joku muu sisäministerinä toteaisi, että "kyllä sharialaille on annettava Suomessa oma tilansa"?  

Mutta Kiina onkin Suomelle tärkeä kauppakumppani. Kuten Saudi-Arabia. Suomi siis käy kauppaa Saudi-Arabian kanssa ja toimittaa asetekniikkaa sinne kuten myös toiseen Jemeniä runtelevaan maahan, Arabiemiraatteihin. Nämä maat ovat tappaneet Jemenissä vain kolmessa vuodessa 10 000 ihmistä ja raunioittaneet koko maan infran. Tuhoaminen on ollut järjestelmällisempääkin kuin Syyriassa.

Ulkoministerimme ei ole pahoitellut saudien tekemää siviilien teurastamista Jemenissä, josta uutisoitiin viime lauantaina. En ole nähnyt myöskään kristitty Päivi Räsäsen pahoitteluja tai tuomitsemisia. Hän on ollut huolissaan vain Helsinkiin kaavaillusta suurmoskeijasta. Tehdessään kirjallisen kysymyksen eduskunnassa moskeijahankkeen taustasta ja rahoituksesta hän kiinnitti huomiota Saudi-Arabian tiukan islamistiseen hallintoon. Mutta kun kyseessä on Patrian asekauppa, ei tarvita kysymyksiä.

En ole liioin nähnyt yhdenkään perussuomalaispoliitikon tuominneen tätä raakaa ja brutaalia veritekoa, jonka toteuttamisessa länsimaiden hallituksilla ja asekauppiailla on myös kädet veressä. Suomikin on arabiliittouman tukija myydessään aseteknologiaa liittouman maihin. Ylipäätään en ole nähnyt Perussuomalaisten Jemenin jo jokusen vuoden kestäneen ja Syyrian sotaakin julmemman silmittömän tuhoamisen tuomitsemista.

Perussuomalaisten ihannoima presidentti Trump ei hänkään juuri ole huoltaan tai pahoitteluaan esittänyt tästä 29 lapsen kuoleman ja yli 30 vammautumisen aiheuttaneesta tahallisesta ohjusiskusta. Eikä ole vaatinut asekaupan välitöntä lopettamista. Tämä viimeinenkin isku tehtiin todennäköisesti amerikkalaisvalmisteisilla hävittäjällä ja aseilla, joka tapauksessa länsimaisvalmisteisilla. USA, Britannia ja Ranska (ja siis myös Suomi) aseistavat liittoumaa, joka koostuu tiukan linjan salafistisesta islamistihallinnon maista. Sen sijaan Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sekä Pirkko Ruohonen-Lerner äänestivät EU:n parlamentissa vastaan esitystä, jossa Saudi-Arabia olisi asetettu asevientikieltoon. Kun Perussuomalaiset olivat hallituksessa, olivat ne Patrialle myönnettävän vientiluvan puolesta. Soini on siunannut tätä vientilupaa sekä Perussuomalaisissa että Sinisissä. Elämä on pyhä. Ja kaupankäynti. Vastaan ovat olleet vain Vihreät ja Vasemmistoliitto. Ja demarien

Soini, kuten perussuomalaiset, jotka siis fanittavat kunnon kristitty Trumpia, eivät ole huolissaan siitä, että Trumpin hallinto aikoo absoluuttisen järjettömästi sallia asbestin käytön jälleen rakentamisessa, mikä toteutuessaan tulee tuottamaan runsaasti ennenaikaisia kuolemia asbestoosiin sekä syöpiin.

Kun kerran Soinin ja Räsäsen käsityksen ja uskon mukaan ihmiselämä on Jumalan suomaa ja aikaan saapaa, niin he voisivat olla Kaikkivaltiaan toimista tai toimimatta jättämisestä myös siinä, että tämä antaa maapallon omien rajujen voimien tehdä tuhojaan. Useita maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä vuosittain, joissa kuolee ihmisiä, Jumalan luomia, sadoittain ja tuhansittain.

Soinilla ja Räsäsellä saa olla omat mielipiteensä siitä missä kohtaa ihmisoikeudet alkavat ja mihin ne päättyvät tai mikä laki on se kaikkein vahvin, kunhan eivät tuo niitä julkisesti esille virallista Suomea edustaessaan. Ministeri ei ole yksityishenkilö muualla kuin kotonaan ja sielläkin some kiinni.

Kekkosen aikana ulkoministeri, joka höpisee sakeita ja omiaan maan virallisen linjan vastaisesti, ei kauaa ministeri olisi ollut. Nykyinen presidenttimme, Niinistö, totesi alkukesällä Soinin puuhailuista Kanadan mielenosoituksessa, että siinä on perustavaa laatua oleva ongelma, mutta siinä se. Nyt tämä sama on toistunut, eikä taas oikein mitään. Maamme presidentti ja hallitus sietävät kiitettävän hyvin virtahepoa hallituksen kabinetissa, eivätkä uskalla tehdä mitään. Paheksuvat vain. Hallitusyhteistyö on pyhä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti