Politiikan viikko – kokkelijengejä ja persuiluja

 

Kuten tiedämme, on ihmiselo ihanuutta ja kurjuutta. Useimmiten kurjuutta. Arjen puristavuus hyökyy päälle kaikessa ankaruudessaan. Varsinkin poliitikoilla. Siksi tarvitsee poliitikkokin mehut vievän arjen vastapainoksi lomaa, juhlia, virvokkeita ja stimulantteja.

Eduskunnassa vietettiin perinteisiä pikkujouluja. Viini virtasi ja laulu raikui ryhmähuoneissa. Perussuomalaisilla on kuulemma oikein salakapakka 1920-luvun henkeen.

Mutta nämä virvokkeet eivät olleet tarpeeksi. Tarvittiin stimulanttejakin. WC-tiloista, kolmesta eri eriöstä, löytyi jäämiä huumeista. Yle kävi nuuskimassa. Piristystä bileisiin oli hankittu amfetamiinista, kokaiinista ja ekstaasista.

Mikä lie ollut kokkeli- tai pirijengi, kun ei Marinin jauhojengiäkään enää voi tästä esille nostaa.

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho tuhahti IL:n mukaan ”Säälittävää ja surkeaa”. Ainakin yksi puolue on vapaa tästä luonnehdinnasta: kristillisdemokraatit. Se ei ole yllättävää. Tämä eduskuntaryhmä lienee pitänyt raamattupiiriä jossain muualla pikkuleipien ja alkoholittoman glögin merkeissä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Immonen lähti lomalle. Lähtö lentokoneella onnistui vasta toisella koettamalla, kun eka lähtö jäi lähtömaljoihin, joita oli tullut kumottua Helsinki-Vantaalla pari liikaa. Virkavalta komensi evp-everstiluutnantin takaisin lähtöruutuun. Sitä ennen Immonen oli eri mieltä lentoemäntien kanssa promilletasosta. Nyt pari päivää selvinnyt Immonen totesi, että koneen henkilökunta tiesi paremmin ja pahoitteli käytöstään. – Ja poisti fb-päivityksen, jossa hän paheksui koneesta poistamisensa johtuneen puoluetaustastaan. Että se hänen ”persunaamari” se oli syynä poistamiseen.

Niin, perussuomalaisia vainotaan ja syrjitään. Selvähän se.

Tässä voin ainakin itse todeta, etten tunnistaisi tätä tai puoltakaan koko eduskunnasta, jos eteen tulisi ja olen sentään jonkun verran seurannut viihdeohjelmia nimeltä ”Eduskunnan kyselytunti” ja uutisia.

Ja nyt kehtaavat vielä syyttää valehtelusta. Joku roti sentään! Kyse on Marinin hallituksen tekemästä lakimuutoksesta, joka sallii alle 30 neliön kokoisen rakennuksen pystyttämisen ilman rakennuslupaa. Perussuomalaiset nyt vain ilmeisesti ovat käsittäneet, että se oli heidän aikaansaannoksensa. Ei siis ollut. Se ”korjaussarjaksi” nimetty lain säätö olikin sitten persupomo Jani Mäkelän mielestä koko lain tyystin uusiksi pano.

Traagisen absurdia tässä on se, että persukansanedustajat äänestivät viime vaalikaudella rakennuslain muutosta vastaan eli myös sitä alle 30 neliön rakennusten vapauttamista rakennusluvasta, josta nyt rintaa on rottingistettu.

Kun IS:n toimittaja kysyi Mäkelältä, mitä mieltä on siitä, kun heitä syytetään nyt kunnian ottamisesta edelliseltä hallitukselta, vastasi tämä ryhdikkäästi, että ”Se tuntuu olevan kipeä asia, että perussuomalaiset saavat asioita aikaan hallituksessa”.

Niin sitä pitää!.

PS.

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mielestä meillä Suomessa on tosi tosi pienet tuloerot. Aivan liian pienet. Niinpä hän on pannut toimeksi ja esittänyt toimeentuloihin edelleen leikkauksia. Toimeentulotuki eli se viimeinen apu tullaan varaamaan vain sitä OIKEASTI tarvitseville. Juuri näin sitä pitää. Nyt aivan selvästi puolet sitä saa aivan ja tyystin turhanpäiväisesti! Menkää töihin luuserit! Kyllä sitä töitä löytyy kun vain hakee! Työpaikkojahan on auki 50.000 (työttömiä 300.000).

PS 2.

Tulokset tulkinnut Measurlabsin operatiivinen johtaja Kalle Lagerblomin mukaan amfentamiinijäämä voi olla peräisin myös ADHD-lääkkeestä. Testi ei sitä kykene erottamaan. Jos kyse on lääkkeestä, ei voi paheksua, vaan kiittää. Itse asiassa TV:n kyselytunteja seuranneena sitä lääkettä voisi ottaa kansanedustajista useampikin kuin vain ne, joilla kenties ADHD on diagnosoitu...

PS 3.

Mikä Immonen kertoi koneesta poistamisen jälkeen käyneensä puhalluttamassa itsensä "rajalla" eli rajavartiolaitoksen toimipisteellä, mutta siellä ei tiedetä tällaisesta puhallutustehtästä mitään. Jommalla kummalla on nähtävästi muisti mennyt.

 

Magiaa ennen ja nyt

 (Arvioni kirjasta Magiaa ennen ja nyt. Julkaistu SKEPTIKKO -lehdessä 4/2024)

Sonja Hukantaival, Karolina Kouvola, Tiina Mahlamäki & Aleksi Moine (toim.) 2024, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 440 sivua.

”Ihminen tarvitsee taikuutta. Eihän voi muuten elää. Kirkot ja kellojen soitot ja mullan ripsaukset arkulle ja loitsuluvut haudalla: taikuutta, taikuutta…” -Pentti Haanpää kirjassa Juttuja (toim. Veikko Huovinen).

Magia on edelleenkin arjessa läsnä, vaikka sitä ei aina rekisteröisi. ”Koputtaa puuta” on arkinen sanonta. Mustan kissan tien yli juokseminen merkitsee monille vieläkin huonoa ennettä, vaikka vain naureskellen. Mutta sitten on niitä, joille shamanismi, yliluonnollisuus, jopa musta magia ja ylipäätään ns. uushenkisyys ovat täyttä totta. Hengen ja tiedon messut sekä Pakanalliset syysmessut vetävät yleisöä, ja on itseään noitina pitäviä, vastaanottojakoin pitäen.

Magia on arkipäiväinen käsite, mutta mitä sillä tarkoitetaan, ei olekaan enää niin yksinkertaista. Taikuus yleensä on pitkään ymmärretty sen esittäjän taituruutena, ei ”oikeana” taikuutena. Joku soittaa instrumenttiaan niin taitavasti, että sitä pidetään taianomaisena. Asuinpaikkakunnallani on leipomo nimeltään ”Taikataikina”. Ja niin edelleen.

”MAGIAA ennen ja nyt” -antologia on monitieteinen kolmentoista kirjoituksen kooste magian historiasta ja nykyisyydestä. Kirjoittajat edustavat uskontotiedettä, folkloristiikkaa, uskonto- ja aatehistorian, taiteen sekä kulttuurihistorian tutkimusta. Antologian lähtökohtana oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lokakuussa 2021 järjestämä magiaa käsitellyt seminaari.

Artikkeleissa hykerryttävintä on monet tyyten absurdit tapauskertomukset. Yksi erityisen hassu on Ilona Tuomen kirjoituksessa sammakkoteologia. Sammakkoja haudattiin kirkkojen perustuksiin tai kellotapuleihin pienissä leppäkirstuissa. Loitsu vielä perään: ”missä pappi pauhaa, lukkari laulaa ja messumies mellihtöö”. Näin oli kalaonni taattu. Toisinaan näitä sammakkokirstuja on löydetty kymmeniä samasta kirkosta.

Uskomushoidot ovat nekin nykyajan magiaa. Mikään muu ei ole muuttunut kuin metodit. Homeopaattiset ”lääkkeet”, kristallit ym. taikakalut ovat samanlaisia maagisia välineitä kuin oli vaikka ”noitapuut”. Niiden eri kyhmyillä oli oma tarkoituksensa eri kipujen hoidossa. Pelkkä esine ei tietty ollut tehokas, ellei sitä riiteillä aktivoitu. Puukalikka saatiin tosi toimiin parantamaan sen seitsemän eri tautia kuljettamalla sitä kolmen hautuumaan ympäri keskiyöllä kolmasti myötäpäivään. Mitähän mahtoi tapahtua, jos joku parantaja vahingossa menikin vastapäivään? Analogia nykyajan homeopatiaan on sekin, että suomalais-karjalaisissa parannusrituaaleissa oli ajatuksena, että ”millä vaiva on tullut, sillä se lähteekin”. Aikoinaan magia yhdistyi synkretistisesti kristinuskoon niinkin, että parannusloitsuissa pyydettiin Neitsyt Mariaakin apuun.

Muita vastaavia ”kolmesti” -taikakeinoja oli lukuisia, kuten häätalon, kalalammen ja kaskiviljelyn kiertäminen kahdesti myötäpäivään ja kerran vastapäivään. Numerot ovat olleet ja ovat edelleenkin monille merkillisen merkitseviä. Numerologia voi edelleen hyvin.

Makaaberi tapaus on Tattarisuon ruumislöydöt. Boris Branderin artikkeli kertoo 30-luvun noitapiiristä, joka tarvitsi ruumiinosia taikamenoihinsa. Käsiä, jalkoja ja peräti päitäkin saatiin Malmin linjahaudoista, jonne köyhiä haudattiin. Köyhiä olivat myös tämän piirin taikamenojen tekijät, joista päänoitana mainittakoon Vilho Kallio, ”tietäjänä” mainetta saanut. Tietty Musta Raamattu kuului asiaan. Kerran irtokäden avulla piti löytymän Tattarisuon lähteestä aikansa kuuluisan murhamiehen, Matti Haapojan, kätkemä aarre. Tällainen häröily on sikäli ymmärrettävää, että kyseessä oli aikansa tietämättömät ihmiset, joita ankara köyhyys ahdisti. Enemmän sopii kummastella nykyajan koulutettuja, jotka kaikesta tiedosta huolimatta uskovat eteerisiin voimiin, joihin taikamenoilla, suitsukkeilla ja rummuttelulla voi saada yhteyden.

Pakanallisia syysmessuja käsittelevät Mila Santala ja Katriina Marjamäki. Nuo messut ovat ikään kuin goottilainen versio Hengen ja tiedon messuista. Siellä eteen voi tepastella eteerisesti vihreään mekkoon ja haltijan suippokorviin pukeutunut hahmo. Cosplayta ja eskapismia. Eräs kävijä kertookin haastattelussa materiaalisen ulottuvuuden - arjen - olevan hänelle hankala.

Teos ei ole mikään kevyt, eikä aivan rentoutuslukemista. Kirjoitukset ovat tieteilijöiden kirjoittamia ja tiukan asiakeskeisiä. Kevennyksiä tai huumoria ei juuri näy. Yhtenä poikkeuksena mainittakoon Marko Nenosen & Daria Kuznetsovan kirjoituksessa shamanismista: ”…haastateltavat lurittelivat kaikenlaisia joutavuuksia sikin sokin ja ikään kuin totena”. 

Itse kaipailin enemmän nykyajan käsityksiä taikuudesta, tai kuten häveliäästi ilmaistaan, ”uushenkisyydestä”. Nyt mukana on muutama haastattelu Pakanallisilta syysmessuilta Santalan & Marjamäen kirjoituksessa sekä Nenosen & Kuznetsovan kirjoituksessa Venäjän shamanismista. Mielenkiintoinen seikka muuten shamanismista Venäjällä on, että sikäläiset shamaanijärjestöt haluavat shamanismin yhdeksi Venäjän pääuskonnoksi.

Artikkeleissa on vaikuttavat luettelot hakuteoksia ja muita viitteitä. Hakuteoksena teos onkin erinomainen. Magiaa ja mitä kummallisempia uskomuksia se valottaa varsin perusteellisesti, eikä tämä tieto heti vanhene.

Presidentit maallistuvat

En tiedä, mikä on Alexander Stubbin henkilökohtainen vakaumus. Ei sillä ole niin väliäkään, mutta koska hän on tasavaltamme presidentti, kiinnostaa kyllä se, miksi hän jatkoi Niinistön tiellä toivottamalla ensimmäisessä uudenvuoden puheessaan ”jumalan siunausta”. Stubbin esiintymisiä ja kirjoituksia seuranneena en ole nähnyt mitään viitettä hänen ns. henkilökohtaiseen uskoonsa.

Tuo jumalan siunuun toivottelu ei kuitenkaan ole mikään kiinteä perinne. Uudenvuoden puheista 58 on ollut ilman siunauksia ja vain 26:ssa puheessa on siunauksia jaeltu. Niinistön aikana jo oli Suomen uskovaistilanne se, että vain noin neljännes uskoi ja loput enemmän tai vähemmän sekulaareja tai muuten toisuskoisia.

Presidentit maallistuvat. Trendi on sama kuin muutenkin: uskonnon merkitys rapistuu Suomessa kuten yleensä kehittyneissä maissa, varsinkin länsimaissa. Viime presidentinvaalien toiselle kierrokselle meni kaksi henkilöä, joille uskonto ja jumala olivat ja ovat varsin kaukaisia asioita, eivätkä ilmeisesti juuri kuulu näiden ajatusmaailmaan. Kolmanneksi sijoittui henkilö, joka on julkisesti ilmoittanut olevansa ateisti. Tosin sellainen ateisti, joka on lukenut lapsilleen iltarukouksen ja joka ilmoitti, että presidenttinä hän toivottaisi "Jumalan siunausta". Tosin näin ilmoittivat vaalien alla myös Stubb ja Haavisto. Jotain merkillistä tässä on. Suomen presidenteistä suurin osa on jättänyt hengen asiat sikseen puheissaan. Ja nyt eletään sentään 2020-lukua.

Onkohan kyseessä traditio siitä, että kirkoissakin papit rukoilevat Jumalan siunausta esivallalle? Kahden regimentin eetos, jossa täytyy ottaa huomioon myös se toinen regimentti, se eteerinen olento, jonka uskotaan tuolla jossain olevan. ”…Rukoilemme kaikkien niiden puolesta, joille on uskottu hoidettavaksi esivallan tehtäviä, jotta saisimme viettää levollista ja rauhallista elämää kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti”. Josko nämä sinänsä uskonnottomat presidentit tai siksi pyrkivät ajattelevat, että näin nyt vain kuuluu tehdä. Ja kun kerran Ahtisaari ja Niinistökin tekivät, vaikka olivat poliittisesti tyystin eri leireissä.

Suomi ja suomalaiset maallistuvat. Viime presidentinvaaleissa koko ehdokasryppäästä vähiten saivat kannatusta ne, joille uskonnolla on merkitystä ja jotka tunnustavat uskonsa julkisestikin. Kristillisdemokraattien ehdokas jäi hännille. Tämän kannatus vaaleissa oli yli 20 prosenttiyksikköä pienempi kuin on arvioitu kirkon oppien kertomaan Jumalaan uskovien osuuden Suomessa olevan. Tosin raamattupuolue on muutenkin marginaalipuolue, eikä sen näkyvin Raamatunheiluttelija ole ollut paras mahdollinen puolueen imagon nostattaja.

Tämä ei tietenkään ole sattumaa. Suomi on pitkälle kehittynyt demokraattinen maa, jossa heikoimmistakin pidetään ainakin periaatteessa huolta, maa, jossa on rakennettu turvaverkot ja saatu hyvinvointi jokseenkin hyvälle tasolle (tosin niitä nyt nähtävästi puretaan). Maat, joissa demokratia on kehnolla tolalla, olot epävakaat, elintaso alhainen ja hallinto on keskittynyt yhdelle tai sotilasjuntalle, ovat niitä, joissa uskonnon asema on vielä vahva tai uskovien osuus kasvussa, ja sekin johtuu lähinnä väestönkasvusta. Alhaisen elintason maissa ja ns. kehittyvissä maissa väestonkasvu pääasiassa tapahtuu. Ja näissä maissa kristittyjen lähetys- eli käännytystoimintakin tapahtuu.

Tällaisessa kehittyneessä maassa, kuin Suomi, ei ole oikein enää sijaa jumalille. Niitä ei tarvita. Oikeat ja jokaisen elämässä tuntuvat arvot ovat syrjäyttäneet kirkon sanoman. Viime presidentinvaalien tulos kuvastaa varsin hyvin suomalaisten keskimääräistä arvomaailmaa.

Suomi on sekulaari ja sekularisoituu edelleen. Mutta demokratiamme ja julkisvallan korkea-arvoinen edustaja, presidenttimme, toivottaa kuitenkin jumalan siunausta. Suomen perustuslain 6. pykälän ja yhdenvertaisuuslain mukaisesti voisi odottaa presidentiltä katsomuksista neutraalia uudenvuodenpuheensa lopetusta. Minä ainakin odotan. Tosin ei se mielenrauhaani häiritse. Aivan sama, jos joku uskova haluaa rukoilla puolestani. Senkun.

------------------- 

Lisäys:
Nyt jo "ammoinen" presidentti Urko Kekkonen kirjoitti aikoinaan, että olisi eronnut kirkosta, jos ei olisi ollut pressa. Erään mielestä Kekkonen olisi toivottanut "vanhaan tapaan korkeimman siunausta". Tutkin Kekkosen puheet finna-sivustolta. Ainoa kerta, kun hän mitenkään uskoon viittasi, oli vuoden 1959 puheessa tämä mietelause, joka joulutervehdyksessä oli hänelle itselleen lähetetty: "Katso taaksepäin: kiitä. Katso eteenpäin: luota. Katso ylöspäin: usko."

JULISTETAAN KUOLLEEKSI

Herramme Jeesus Kristus väitti tulevansa pian takaisin. Alkuseurakunta noihin aikoihin odottikin tämän tulevan vielä näiden elinaikana. Mutta ei tullut. Eikä ole ilmaantunut edelleenkään, vaikka jo 2000 vuotta on odoteltu.

Jouluisin kristikansa juhlii vapahtajansa syntymää. Joka joulu papit julistavat: Hän on syntynyt ja valo tullut pimeyden keskelle jne.

Suomessa henkilö julistetaan kuolleeksi viimeistään tämän oltua 10 vuotta kateissa. Voidaan julistaa oikeusistuimen päätöksellä jo viidenkin vuoden kuluttua. Voisi kyllä huoletta julistaa Jeesus kuolleeksi. Samoin kaikkien muiden jumaluskontojen jumalat. Yhtäkään ei ole tänne tulla tupsahtanut.

Itse asiassa nämä jumalat, varsinkin kirjanuskontojen jumalat, Jahve, Allah, Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki, olisi pitänyt julistaa kuolleiksi ja kauan sitten. Ihmiskunta olisi välttänyt monta turhaa sotaa, tuho- ja tihutyötä, terrorismia ja sortoa. Ei olisi nyt meneillään palestiinalaisten kansanmurhaa eikä Ukrainan sotaa, jonka alkujuuri on erään 1000 vuoden takaisen ruhtinaan kääntyminen kristityksi.

Olisi pitänyt aikoinaan jo saada laajasti kaikkien tiedoksi se, että uskonnot syntyivät joukkojen hallinnan ja vallan välineiksi.

Jumalia ei voi julistaa kuolleiksi. Ei voi julistaa kuolleeksi, jos kuolleeksi julistettava ei ole edes syntynyt.

 

Itsenäisyys- vai kansallispäivä?

 

 

 

 

 

 

 

 

Perussuomalaista kaksi kansanedustajaa (*) jättävät Linnan juhlat väliin, koska osallistuvat 612-kulkueeseen. Toinen näistä, historioitsija siviiliammatiltaan, pitää myös puheen kulkueen yhteydessä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolustaa näiden kansanedustajien valintaa. Näillä on siihen oikeus, kuten tietty onkin. ”612-tapahtuma on kaikille avoin ja poliittisesti sitoutumaton. Kyse on siis kansallismielisestä ja isänmaallisia arvoja korostavasta tapahtumasta”, toteaa Riikka Purra.

Omien kansanedustajiensa 612-tapahtumaan osallistumista puolustava Purra toteuttaa sitten luontevasti whataboutismia toteamalla, että entäs sitten, kun ”viime aikoina esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustaja on puhunut tapahtumassa, jota voidaan luonnehtia juutalaisvastaiseksi”. Hän tarkoittaa marraskuussa järjestettyä Palestiinaa tukenutta mielenosoitusta, johon Veronika Honkasalo osallistui. Mitähän muita esimerkkejä on?

Purra kuvailee 612-soihtukulkuetta kansallismieliseksi ja isänmaan arvoja korostavaksi tapahtumaksi. Tässä tulee esille kulkueen ydin. Se on siis kansallismielinen. Kansallisuusmielisyys on ideologia. Aate, kansallisaate, nationalismi. Se ei ole ongelmaton juttu. Se korostaa omaa kansaa, vaikka mikään eurooppalainen kansa ei ole mikään puhdas geneettinen ryhmä. Kanallismielisyys tai kansallisaate ei ole samaa kuin patriotismi. Isänmaallisuus tarkoittaa jonkinlaista lojaalisuutta syntymämaata kohtaan. Kansallisaate, nationalismi, sulkee pois muut ja toiset. Nekin, jotka asuvat Suomessa tai ovat ensimmäisen tai toisen polven suomalaisia. Kansallisaatteella ajetaan oman viiteryhmän etua muiden edelle.

Kansallisaate, nationalismi, on vähän kuin uskonnollinen aatevirtaus. Se on uskonnollinen entiteetti, joka on poliittinen ja etninen. Se toiseuttaa muut kuin oman etnisyyden. Siihen liittyy uskomuksia alkuperäisyydestä, patriarkaalisuudesta, valkoisesta ylivallasta ja heteronormatiivisuudesta.

Valkoisessa talossa työskennellyt Paul D. Miller on todennut: ”Nationalismi ei ole sitä, että rakastaa maataan. Se on argumentti sille, kuinka määrittelemme maamme, kuinka piirrämme sen rajat ja sanomme, kenelle se kuluu ja kenelle ei. Se on argumentti hallinnon luonteesta, tarkoituksesta ja sille määrätyistä tehtävistä”.

Mielenkiintoisesti ne, joita elähdyttää kansallisaate, eivät pidä palestiinalaisia ollenkaan kansana. Israelin hallituksen yksi ministeri on julkisesti ilmoittanut, ettei ole olemassa Palestiinan kansaa. Suomen kristityistä suurin osa on täysillä Israelin toimien takana ja väittävät, ettei ole Palestiinaa. Eikä sellaista valtiota pidä perustaa. Mutta ei ollut myöskään Israelia ennen kuin Iso-Britannia ja Ranska sen 1948 perustivat. Kansallisaate on syvästi poliittinen ideologia.

612-soihtukulkue on nationalistinen tapahtuma jos mikä. Ilmankos äärioikeistolaiset ovat ottaneet sen omakseen. Ja perussuomalaiset. Tapahtuman nettisivulla ohjeistetaan painokkaasti: ”Osallistujia kehotetaan kunnioittamaan tapahtuman luonnetta jättämällä kaikki poliittiset ja muut tunnukset kotiin”. Kuinkas muutenkaan. Eihän tällaiselle haluta minkään aatteen poliittista leimaa. Mutta itse tapahtuma on erittäin poliittinen. Se antaa ymmärtää, että Suomessa ei ole vapautta, eikä itsenäisyyttä. Se antaa hiljaisen, mutta näkyvän signaalin siitä, että Suomen pitäisi irrottautua EU:sta. Kansanedustaja Teemu Keskisarja, toinen soihdunkantajakansanedustajista, kirjoittaa tiedotteessaan, että EU-Suomi vuonna 2024 ei ole itsellinen eikä itsepäinen.

Perusteluinaan, miksi hän osallistuu soihtukulkueeseen, hän ilmoittaa kunnioittavansa kansallismielisyyttä ja karsastavansa kansallismielettömyyttä. Ja soihtukulkue liikkuu oikeaan suuntaan toisin kuin kättelyjono. Siis Linnan kättelyjono.

Eri asia on sitten se, kuinka paljon pitää arvostaa Linnan itsenäisyyspäivän juhlia. Itse olen laiskan välinpitämätön näihin näyttäytymisiin, joissa yleensä ns. menestyneet henkilöt sinne kutsuttuina hymyilevät ja yrittävät osua kameroihin kristallikruunujen loisteessa. Olen siis hällävälisti itsenäisyyspäivän juhliin nähden. Monille TV-lähetyksen seuraaminen on yksi vuoden kohokohdista ja niin olkoon. Itse olen jättänyt seuraamatta ne suunnilleen aina. Ei vain jaksa. Pitkästyn helposti ja nopeasti. Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi itsenäisyyttä. Kyllä arvostan. En vain ymmärrä kansallismielisyyttä.

 

(*) EDIT 2.12. : Sheikki Laakso sai tarpeekseen ikävästä julkisuudesta ja päätti jättää menemättä koko kulkueeseen. Historioitsija Keskisarja ei kulje keskitietä, vaan järkähtämättömästi pysyy päätöksessään, vaikka mikä tulisi eteen. Ellei sitten poliisin päätös kieltää koko marssi tee tyhjäksi tätä isänmaallisuuden osoitusta.

Kirkot suuria, kävijät vähissä

 (Tämä blogini jäi telakalle kesällä 2020, kun kirjoitin enimmäkseen blogimetsa.fi -alustalla. Mutta se alkaa olla nuutunut, joten otin tämän uudelleen käyttöön)

Tämän kirjoituksen tein toimittamaani SataVAPARI -lehteen nyt syksyllä 2024, mutta sopii se tännekin. Tämä siis aloituksena neljän vuoden tauon jälkeen.

 

Kun Helsingin tuomiokirkko aikoinaan rakennettiin keskeiselle paikalle aikansa kaupungin keskustassa ja muita rakennuksia korkeammalle, ei kenellekään tullut mieleenkään, että historian mitassa varsin lyhyen ajan kuluttua se tulisi olemaan vähemmistön uskonnon palvontapaikka, jossa sunnuntaisia papin saarnoja ja messuamista käy kuuntelemassa jokunen hassu 70 vuotta täyttänyt. Sama juttu omassa kaupungissani Porissa, vaikka kirkkoon kuuluvien osuus onkin vielä joku noin 60 – 65%. Aikanaan keskeiselle paikalle rakennetussa valtaisan kokoisessa Keski-Porin kirkossa käydään lähinnä häissä ja konserteissa. Sunnuntaisiin riittimenoihin riittäisi kävijöiden määrän puolesta joku kerhohuonekin jostain.

Tuomasmessujen kävijämäärät ovat jonkun verran isompia. Niitä järjestetään sunnuntai-iltaisin, jolloin monilla voi sunnuntain tyhjäkäynti olla jo tuskastuttavan tapahtumatonta ja aika hidasta, joten tyhjyyden tunteen voi liudentaa käymällä kirkossa tarkastamassa, keitä muita ajankuluttajia siellä on. Tuomasmessu on myös viihteellisempi versio jumalanpalveluksesta. Tavalliset sunnuntaimenot ovatkin suorastaan tappavan ikävystyttäviä, laahaavia, puuduttavia ja tylsiä. Niiden aikana papitkin miettivät, mitähän kotona on lounaaksi ja mitäs sitä tekisi loppusunnuntain ajankuluksi.  

Kirkosta eroaa vuosittain pienen kaupungin asukasmäärän verran jäseniä. Monen kirkkorakennuksen verran. Niin paljon, ettei sitä edes kuviteltu vaikka vielä 70-luvulla, aikana, joka ei niin hirveän kaukana historiassa ole. Viime vuonna luterilaisesta kirkosta erosi reilut 55 000 jäsentä. Kuolleita seurakunnan jäseniä oli 49 000. Vauvakastettujen määrä oli 22 000.

Kirkko siis menettää jatkuvasti maksavia jäseniään, joten se tulee näkymään taloudessa. Kirkko saa verovaroista vuosittain valtiontukea. Näihin aikoihin asti se on ollut noin 120 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle määrä laskee 20 miljoonalla, mutta verotuksen muutoksien vuoksi se lienee saavan kuitenkin kirkollisveron myötä suunnilleen saman määrän kuin ennenkin. Valtiontuki on mennyt lähinnä hautaustoimen ylläpitoon.

Mutta monet seurakunnat ovat jo alkaneet myydä kiinteistöjään taloutensa korjaamiseksi. Ennen pitkää tulee se tilanne, ettei kirkkorakennuksia ole varaa pitää koko vuotta lämpimänä saati tehdä kunnostuskorjauksia. Uudet kirkkorakennukset tulevat olemaan erikoisuuksia – ja niistä tulee pienempiä.

Porissa on 13 kirkkorakennusta. Osa on pienehköjä ja -50 ja 60-luvuilla rakennettuja kaupunginosakirkkoja. Kuinkahan monta näistä  on jäljellä vaikka neljännesvuosisadan kuluttua. Se ei ole pitkä aika, mutta sinäkin aikana kirkon jäsenmäärä tulee pienenemään radikaalisti.

----

 Hämeenlinnassa muutettiin aikoinaan ortodoksikirkko kirjastoksi, mikä olikin aivan oiva ratkaisu. Rakennus, joka palveli tyhjää täynnä olevaa ideologiaa, alkoi palvella tiedolla ja sivistyksellä. 

(edit: tässä ei tarkoiteta erityisesti ortodoksiuskonnon kirkkoa, vaan ylipäätään kirkkoa, joka muutettiin kirjastoksi)