(Tämä blogini jäi telakalle kesällä 2020, kun kirjoitin enimmäkseen blogimetsa.fi -alustalla. Mutta se alkaa olla nuutunut, joten otin tämän uudelleen käyttöön)
Tämän kirjoituksen tein toimittamaani SataVAPARI -lehteen nyt syksyllä 2024, mutta sopii se tännekin. Tämä siis aloituksena neljän vuoden tauon jälkeen.
Kun Helsingin tuomiokirkko aikoinaan rakennettiin keskeiselle paikalle aikansa kaupungin keskustassa ja muita rakennuksia korkeammalle, ei kenellekään tullut mieleenkään, että historian mitassa varsin lyhyen ajan kuluttua se tulisi olemaan vähemmistön uskonnon palvontapaikka, jossa sunnuntaisia papin saarnoja ja messuamista käy kuuntelemassa jokunen hassu 70 vuotta täyttänyt. Sama juttu omassa kaupungissani Porissa, vaikka kirkkoon kuuluvien osuus onkin vielä joku noin 60 – 65%. Aikanaan keskeiselle paikalle rakennetussa valtaisan kokoisessa Keski-Porin kirkossa käydään lähinnä häissä ja konserteissa. Sunnuntaisiin riittimenoihin riittäisi kävijöiden määrän puolesta joku kerhohuonekin jostain.
Tuomasmessujen kävijämäärät ovat jonkun verran isompia. Niitä järjestetään sunnuntai-iltaisin, jolloin monilla voi sunnuntain tyhjäkäynti olla jo tuskastuttavan tapahtumatonta ja aika hidasta, joten tyhjyyden tunteen voi liudentaa käymällä kirkossa tarkastamassa, keitä muita ajankuluttajia siellä on. Tuomasmessu on myös viihteellisempi versio jumalanpalveluksesta. Tavalliset sunnuntaimenot ovatkin suorastaan tappavan ikävystyttäviä, laahaavia, puuduttavia ja tylsiä. Niiden aikana papitkin miettivät, mitähän kotona on lounaaksi ja mitäs sitä tekisi loppusunnuntain ajankuluksi.
Kirkosta eroaa vuosittain pienen kaupungin asukasmäärän verran jäseniä. Monen kirkkorakennuksen verran. Niin paljon, ettei sitä edes kuviteltu vaikka vielä 70-luvulla, aikana, joka ei niin hirveän kaukana historiassa ole. Viime vuonna luterilaisesta kirkosta erosi reilut 55 000 jäsentä. Kuolleita seurakunnan jäseniä oli 49 000. Vauvakastettujen määrä oli 22 000.
Kirkko siis menettää jatkuvasti maksavia jäseniään, joten se tulee näkymään taloudessa. Kirkko saa verovaroista vuosittain valtiontukea. Näihin aikoihin asti se on ollut noin 120 miljoonaa euroa. Ensi vuodelle määrä laskee 20 miljoonalla, mutta verotuksen muutoksien vuoksi se lienee saavan kuitenkin kirkollisveron myötä suunnilleen saman määrän kuin ennenkin. Valtiontuki on mennyt lähinnä hautaustoimen ylläpitoon.
Mutta monet seurakunnat ovat jo alkaneet myydä kiinteistöjään taloutensa korjaamiseksi. Ennen pitkää tulee se tilanne, ettei kirkkorakennuksia ole varaa pitää koko vuotta lämpimänä saati tehdä kunnostuskorjauksia. Uudet kirkkorakennukset tulevat olemaan erikoisuuksia – ja niistä tulee pienempiä.
Porissa on 13 kirkkorakennusta. Osa on pienehköjä ja -50 ja 60-luvuilla rakennettuja kaupunginosakirkkoja. Kuinkahan monta näistä on jäljellä vaikka neljännesvuosisadan kuluttua. Se ei ole pitkä aika, mutta sinäkin aikana kirkon jäsenmäärä tulee pienenemään radikaalisti.
----
Hämeenlinnassa muutettiin aikoinaan ortodoksikirkko kirjastoksi, mikä olikin aivan oiva ratkaisu. Rakennus, joka palveli tyhjää täynnä olevaa ideologiaa, alkoi palvella tiedolla ja sivistyksellä.
(edit: tässä ei tarkoiteta erityisesti ortodoksiuskonnon kirkkoa, vaan ylipäätään kirkkoa, joka muutettiin kirjastoksi)
