keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Valemedia. Kaikki on mahdollista




Kaikki on mahdollista. Ei ollenkaan vähiten se, että ”valemedia” muuttuu valemediaksi sen toisessa merkityksessä. Eli se toistaa uutisena asiaa, joka onkin valetta. Näinä klikkiotsikkotiedonvälityksen aikoina nopeaan informaatiotoimintaan nähtävästi kelpaa vuosikymmeniäkin toimineelle lehdelle tai sähköiselle medialle täysin lähdekritiikittömästi uutinen, joka näyttää uutiselta tai sitten sopii jotenkin kullakin hetkellä vallitsevaan vastakkainasetteluun eli näyttää hyvältä ja herkulliselta. Jos se myöhemmin osoittautuukin ankaksi tai varpuseksi, voi sitä sitten myöhemmin vähän pahoitella. Tehtävä on kuitenkin täytetty. Klikkikertoja on saatu tietty määrä, jota lehden tai kanavan mainostilan myyjät voivat näyttää asiakkaita etsiessään.

Keskiviikkona Iltasanomat ja MTV3 ainakin, ehkä joku muukin, uutisoi, että ”Helsingin anarkistinen iskuryhmä” ilmoitti Takku.net -foorumilla sytyttäneensä Helsingin yliopiston Viikin kampuksen gorillaveistoksen palamaan tahallaan. Uutinen käsitteli siis Helsingin Viikin kampuksella olleen käytetyistä auton renkaista tehdyn Gorilla-veistoksen polttoa. Myöhemmin IL muokkasi uutistaan niin, että siihen tuli merkintä, että poliisi tutkii väitteen todenperäisyyttä. Alkuperäisessä otsikossa annettiin selvästi ymmärtää kauhean anarkistiryhmän sytyttäneen sen.


Gorilla -teos, jonka nimi oli ”Kaikki on mahdollista”, oli Villu Jaanisoonin tekemä. Hän halusi ”tuoda teoksellaan esille kysymykset ihmisen alkuperästä, vastuusta ja tulevaisuudesta. Gorilla on hänen mukaansa muistutus niistä uhanalaisista eläinlajeista, joiden elinalue on ihmisen toiminnan myötä kutistunut. Käytetyillä autonrenkailla taiteilija haluaa nostaa esille ekologisen näkökulman” (Wikipedia). Eli siis tuoda kannanottoja asioista, joista myös ne hirveät anarkomarkot ja muut yhteiskunnan viholliset haluavat. Tuhopoltto näiden tekemänä olisi siis ”loogisuudessaan” aivan mahtava taidonnäyte. Näin tietysti monet anarkisteista ajattelevat. Säälittäviä luusereita, joilla päässä vippaa ja jotka haluavat vain panna paskaksi kaiken.

Tämän tuhopolton tekijäryhmä ilmoittautui Takku.net -foorumilla näin:

”Helsingin anarkistinen iskuryhmä (HAI) ilmoittaa täten sytyttäneensä Viikin kampuksella sijainneen autonrenkaista rakennetun gorillapatsaan tuleen kannanottona H&M:n ja monien muiden suuryritysten rasistisia toimintatapoja sekä yksityisautoilua vastaan. Toivomme että rodullistettuihin kohdistuva sorto sekä aitojen gorillojen olemassaoloa uhkaava tieliikenne katoavat maailmasta yhtä nopeasti ja komeasti kuin tämä bensiinillä valeltu rengaskasa.”

Uskottavalta näyttävä tiedonanto kyllä. Tyyli on silti liian kevyt ollakseen autenttinen ja ainakin valtakunnan median toimittajalla pitäisi epäluulot herätä ja tarkistaa asia ennen julkaisua. Takku.net -sivustollahan voi kirjoittaa anonyymisti kuka vain. Ja juuri tämän avoimuuden vuoksi se täyttää oikein hyvin ”valemedian” tunnusmerkit. Aivan kuten myös Wikipedia. Sieltä kuitenkin me lähes kaikki käymme noukkimassa tietoja eri tarkoituksiin. Ja tarkoituksenmukaisestihan tietoa käydään etsimässä. Media- ja lähdekritiikki unohtuu varsin äkkiä, kun saa käsiinsä mukavalta näyttävää tietoa – vaikka sen kirjoittajasta tai välittäjästä ei olisi mitään tietoa.

Nimimerkki ”HAI” itse kommentoi Takku.netin ketjussa: "Kai te tajuatte että kuka tahansa voi kirjoittaa tänne mitä tahansa? Minä osaltani ilmoitan että Suomi Ensin-ryhmä ottaa vastuun tästä Tuhopoltosta."

Toinen HAI:n kommentti: "Me, Juha Sipilä, ilmoitamme olevamme tuhopolton takana. Sama kohtalo odottaa kaikki työttömiä ja muita loiseläjiä."
                            
Tuosta nyt jo näkee, että läpällä se ns. tunnustus oli kirjoitettu. Sitten tulee muilta odotettavissa olleita vitsejä:

"Aiemmat ilmoitukset tässä ketjussa vääriä: Me Keskustanuoret otamme vastuun tuhotyöstä."

"Mitäs te nyt sekoilette? Kokoomusnuorethan tuon poltti."  Jne.

  
En tiedä tuon Takku.netin ”tunnustuksen” kirjoittajan taustaa, tarkoitusperiä tai kirjoituksen motiivia, mutta joka tapauksessa klikkimediauskovaisuuden yleisyyden vuoksi monilla on nyt käsitys, että gorilla-veistoksen polttivat ne ilkeät anarkistit. Anarkomarkot. Vihervassarikommarit. Klikkiotsikoilla luodaan mielikuvia. Mielikuvilla voidaan levittää haluttua eetosta. Vanha populistispoliittinen sanonta ”kyllä kansa tietää” tarkoittaa oikeasti ”kyllä kansa luulee”. Näin tiedotus on aina toiminut. Useammin kuin tiedon välitystä, tiedonvälitys on propagandaa. Tarkoituksenmukaista totuuksien tai ”totuuksien” valintaa, totuuksien hippusten heittämistä tai suoraa valehtelua. Siksi itse henkilökohtaisesti en kannata kansanäänestyksiä – tietysti kunta- ja eduskuntavaaleja lukuun ottamatta. Isot kysymykset ovat monimutkaisia ja niistä on liikaa mutua ja suoranaista väärää informaatiota.

Monet siellä Takku.netin ketjussa uskoivat sukkana anarkistien sen tehneen. Itsellenikin keskiviikkona päivällä fb-fiidistä näkemäni uutinen veistoksen tuhopoltosta ja sen tekijöiksi ilmoittautuneista meni aluksi täydestä. ”Tuommoisia älyvajeisiin suoran toiminnan hommiin valmiita ne anarkistit on”. Vasta myöhemmin, kun tutustuin itse asiaan, alkoi tulla selville, että asia ei ole niin kuin sen annettiin ymmärtää olevan. Näin meitä kuljetetaan.

Toimittajilta pitää edellyttää lähdekritiikkiä ja uutisten lukijoilta mediakritiikkiä. Näistä on puhuttu jo vuosikaudet, mutta ilman tuloksia nähtävästi. Eikä se aina ole ammattilaisillekaan helppoa. Informaatiota on jo liikaa. Ja valeinformaation tekijät hekin usein kiitettävän ammattitaitoisia valitsemallaan uralla.

(...tietenkään Keskustanuoret eivät olleet syyllisiä...) 

Museokuvan kuva Kaikki on mahdollista -teoksesta:
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti